Salkoruusu
Tekijä: Hannele Nummiluikki (2005)
Tarhasalkoruusu kuuluu Malvaceae heimoon. Alcea on vanha kasvinnimi antiikin ajoilta (Månsson ym. 2002, 80). Ennen käytettiin nimitystä Althaea rosea. Suvun nimi althaea tulee kreikan sanasta ”altho” parantaa. Suomalainen nimi salkoruusu viittaa kasvutapaan: ruusumaiset kukat ovat sijoittuneet pitkin tanakkaa, keppimäistä vartta (Månsson ym. 2002, 80). Kansanomaisesti kasvia kutsutaan nimellä tukkiruusu tai stokruusu (Alanko 1998). Tarhasalkoruusu on erittäin vanha viljelykasvi ja saapunut Eurooppaan jo 1500-luvulla Kiinasta (Yrttitarha 2000). Salkoruusun historiaan liittyvän tarinan mukaan ristiretkeläiset toivat sitä Pyhältä maalta Eurooppaan (Alanko 1998). Viljellään nykyään pääasiassa koristekasvina, mutta sitä on ennen viljelty myös rohdoksi.
Lajikkeen kuvaus ja levinnäisyys Suomessa
Salkoruusulla on syvä ja laaja juuristo. Sillä on korkea, vahva, lähes puumainen nukkapintainen varsi. Korkeus 1,5 – 3 metriä. Tänä vuonna pisimmät yksilöt kukkapenkissäni olivat 2,45 metriä pitkiä. Kukkapenkkini salkoruusun kukat ovat yksinkertaiset, silkkimäiset ja suuren kokoiset. Kukat voivat olla halkaisijaltaan jopa 10 senttimetrisiä. Kukkien värit ovat punaisia (sekä vaalean punerta-via että aniliinipunaiseen vivahtavia), keltaisia tai valkoisia. Salkoruusulajikkeita on runsaasti. Tavallisimpia on kerrannaiskukkainen Pleniflora.
Miten yleinen lajike on Suomessa?
Tarhasalkoruusua kasvatetaan melko yleisesti yksivuotisena koristekasvina. Kaksivuotisena sen kasvatus on harvinaisempaa, johtuen kasvin huonosta talvehtimisesta. Pentti Alanko kirjoittaa kirjassa "Palavarakkaus ja särkynytsydän": ”Vanhat suomalaiset puutarhakirjat nimittäin tietävät kertoa, että ennen aikaan puutarhoissamme kasvatettiin yleisesti sellaisia yksinkertaisia salkoruusuja, jotka kestivät talven toisensa jälkeen ja olivat siis monivuotisia. Olisikohan niitä vielä jäljellä jossakin ?”
Ensimmäiset kukat avautuivat heinä-elokuun vaihteessa. Lautkosken maatila, Kuusjoki Lounais-Suomi. Kuva: Hannele Nummiluikki (2005)
Kasvattamani lajike kylvää itse syksyllä siemenet, jotka voivat itää jo syksyllä muodostaen hennon lehtiruusukkeen, joka talvehtii. Osa siemenistä itää vasta seuraavan keväänä. Tarhasalkoruusun siemenet muodostuvat vasta myöhään syksyllä. Siemenmäärä vaihtelee paljon syksyn säätilojen mukaan. Lämpimänä kuivana syksynä siemeniä muodostuu hyvin runsaasti. Säätilan ollessa vähemmän suotuisa siemenmäärä jää pieneksi, koska kaikki siemenet eivät ehdi valmistua ennen talven tuloa. Joka vuosi siemenmäärä on kuitenkin riittänyt turvaamaan kasvin säilymisen samalla paikalla. Salkoruusut kasvat perennapenkissä kompostimullassa etelä-suunnassa sijaitsevassa suojaisessa kulmauksessa.
Keväällä aikaisin lisään perennapenkkiin hyvin palanutta karjanlantaa. Huhtikuun lopussa siirrän nurmikolle mahdollisesti syksyllä kasvaneet pienet lehtiruusukkeet perennapenkkiin. Salkoruusu tarvitsee lämpimän aurinkoisen kasvupaikan eikä se menesty tuulisessa paikassa. Ravinteikas tuore multa on paras kasvualusta. Se ei siedä seisovaa vettä vaan kasvualustan tulee olla hyvin vettä läpäisevä. Kesäkuussa jokin toukka syö alimmat lehdet suuria reikiä täyteen. Kysyin Irmeli Markulalta MTT:ltä, mikä tuholainen voisi olla kyseessä, mutta hän ei osannut pelkkien tuntomerkkien perusteella arvailla, mikä tuholainen syö lehtiä. Yritän ensi vuonna pyydystää tunnistamista varten muutaman yksilön. Päästäkseni tuholaisista kastelen salkoruusua pari kertaa viikossa laimealla mäntysuopaliuoksella noin parin viikon ajan. Heinäkuun loppupuolella kukkanuppujen muodostumisen aikoihin, aloitan kastelulannoitteella kastelun noin parin viikon välein ja jatkan kastelua kukinnan ajan. Salkoruusu on hyvin korkea, tänä vuonna (2005) pisimmät yksilöt olivat lähes 2,5 metrisiä. Vaikka varsi on vankka, kasvi pitää tukea viimeistään heinäkuun puolivälissä. Kukinta alkaa heinä-elokuun taiteessa. Lämpimänä syksynä viimeiset kukat kukkivat vielä syyskuun lopulla. Lokakuun lopussa katkaisen salkoruusun varret, tällöin kasvi on ehtinyt kylvämään siemenet maahan. Salkoruusuni talvehtii peittämättä, vaikka yleensä salkoruusut kehotetaan talvisuojaamaan huolellisesti.
Itselläni salkoruusu oli vuosia unohdettuna hyvin köyhässä maassa, kuivassa paikassa. Laji selviytyi vuodesta toiseen huonoista olosuhteista huolimatta, joten se on kestävä lajike. Lämpimänä syksynä salkoruusuni siemenet itävät jo syksyllä ja hyvin pienet lehtiruusukkeet talvehtivat. Mielenkiintoista on seurata minkä väriset kukat minäkin vuonna ovat vallalla. Toisinaan penkissä on lähes pelkästään valkeita kukkia, toisinaan punakukkaiset ovat vallalla. Keltakukkaista salkoruusu ei monena vuonna ole ollenkaan.
Latukosken maatila
Kukkapenkissäni oleva salkoruusu on ainakin – 60-luvulta. Anoppini täti perheineen rakensi talon Espooseen 1960-luvulla ja hän on saanut salkoruusua tuolloin silloiselta naapuriltaan, joka oli asunut alueella jo pitempään. Valitettavasti kyseiset henkilöt eivät ole enää kertomassa, miten kasvi on heille aikanaan tullut. Meidän pihalle kyseinen salkoruusu on tullut – 80-luvun alussa.
Kuva: Riikka Susi
Äitini kasvattamat salkoruusut. Siemenet ovat minun salkoruusuistani. Huomattavaa on että vaikka kasvupaikka on keskellä peltoa oleva tuulinen tontti, säilyvät salkoruusut myös täällä vuodesta toiseen ilman peittämistä. Ainut ero on, etteivät ne kasva yhtä pitkiksi kuin suojaisessa paikassa. Kuva: Hannele Nummiluikki (2005)
Salkoruusun ominaisuudet
Salkoruusu tarvitsee lämpimän aurinkoisen kasvupaikan eikä se menesty tuulisessa paikassa. Ravinteikas tuore multa on paras kasvualusta. Se ei siedä seisovaa vettä vaan kasvualustan tulee olla hyvin vettä läpäisevä. Silmiinpistävä ominaisuus on vahva, puumainen varsi. Lehdet ovat suuret noin 25 – 30 senttimetriä leveät. Lehdet sijaitsevat varressa kierteisesti. Lehti on karheapintainen. Lehdet pyöreähkön herttamaiset, isohampaiset ja 3 – 7-halkoiset (Yrttitarha 2000.)
Salkoruusu talvehtii lehtiruusukkeena. Yleensä salkoruusu kehotetaan talvisuojaamaan hyvin. Talvehtimien on kuitenkin epävarmaan suojauksesta huolimatta ja onnistuu vain hyvin vettä läpäisevässä maassa. Salkoruusu kukkii heinä-elokuussa suurin silkkimäisin kukin. Syksyllä ruusu kehittää liuskamaiset siemenet, jotka kehittyvät pyöreään tiiviiseen pallomaiseen muodostelmaan. Siemenet varisevat maahan, jossa ne seuraavana kesänä kasvattava lehtiruusukkeen, joka talvehtii (Typpi ym. 1987, 125.) Kasvi on kaksivuotinen ja se kukkii vasta toisena kesänä.
Salkoruusun käyttö
Tarhasalkoruusua viljellään nykyisin koristekasvina, ennen sitä on viljelty myös rohdoksi. Sen sinipunaisia kukkia on käytetty kuivattuna ulostuslääkkeeksi sekä tulehdusrohtona. Sen rohtovaikutukset eivät ole kuitenkaan yhtä hyvät kuin rohtosalkoruusun. Viinin värjäämiseen on käytetty tarhasalkoruusun kukista saatua altheiinia (Yrttitarha 2000.) Salkoruusuni syyskuun puolivälissä, kun viimeiset kukat kukkivat. Tikkaiden alla salkoruusua, joka on katkaistu puolitoista kuukautta aiemmin maalaustyön helpottamiseksi. Salkoruusu on keväällä samannäköistä kuin kuvassa.
Tarhasalkoruusun sukulaista rohtosalkoruusua (Althaea officinalis) on käytetty ennen monin eri tavoin. Se kuuluu malvakasvien heimoon ja tunnetaan
myös nimillä alteenjuuri, lääkemalva, rohtosametti-haapa tai saksankatinnauris. Nykyään sitä viljellään ja käytetään enää vain vähän. Rohtosalkoruusun
kuivatuista ja jauhetusta juuresta on valmistettu makeisia. Sen varsia voi syödä salaateissa ja juuria voissa paistettuna. Rohtona voidaan käyttää kukkia, lehtiä ja juurta. Rohtosalkoruusun merkitys rohtona perustuu sen sisältämiin lima-aineisiin. Nämä lima-aineet suojaavat ihmisen limakalvoja. Niitä on käytetty sekä hengitysteiden sairauksien että suolisto ja virtsateiden vaivojen hoidossa. Rohtosalkoruususta tehdyt rohdokset lievittävät ärsytysyskää ja käheyttä. Ne myös lievittävät paksusuolesta aiheutuvia kouristuksia ja edistävät ulostusta. Juuressa olevat polysakkaridit parantavat elimistön vastustuskykyä. Ulkoisesti rohtosalkoruusu sopii rohtumien, naarmujen ja hyönteisten pistojen hoitoon. Sen juuren kuiduista on jopa valmistettu paperiakin (Yrttitarha 2000.)
Lähteet
Alanko, P. – Kahila, P. 1998. Palavarakkaus ja särkynytsydän sekä muut perinteiset koristekasvit. Tammi. Helsinki.
Månsson, L. – Johanson, B. 2002. Perennat Kotipuutarhan kauneimmat monivuotiset koristekasvit, s. 80. Otava. Eurolitho, ItaliaToimituskunta Ahonen-Raassina, H. – Palmgren, P. – Hujala, E. 2000. Yrttitarha-projekti. Viitattu 4.7.2005. Saatavissa Internetistä
Typpi, S. – Sevelius, I.- Mäkinen, T. 1987. Kasvitietosanakirja, s. 125. WSOY. Porvoo.
Yrttitarha-projekti