Ukonkello

Tekijä: Pirkko-Liisa Heinänen (2018)

Useimmat Suomessa kasvavat kellokukkalajit ovat maahamme ihmisen mukana kulkeutuneita muinais- tai uustulokkaita. Ainoastaan Lapissa harvinaisena kasvavaa kiirunankelloa pidetään kurjen-, varsan- ja kissankellon ohella alkuperäisinä lajeina. Ihmisen mukana Suomeen kulkeutuneiksi kellokasveiksi luetaan puolestaan harakan-, peuran-, hirven-, ukon- ja vuohenkello. (Alanko 2007, 158.)

Ukonkellon ulkomuoto

Ukonkello on kookas, kellokasvien (Campanulaceae) heimoon kuuluva kasvi. Kasvi kasvaa kasvupaikastaan riippuen noin 60–120 cm korkeaksi. Haarattomassa varressa lehdet ovat kierteisesti: alimmat lehdet ovat pitkäruotisia ja herttamaisia, ylemmät lähes ruodittomia ja alempia lehtiä suikeampia. Kukinto on varren latvaosassa, jossa 35–60 cm pituiset kukat ovat tukilehtien lehtihangoissa yksittäin. Kukan teriöt ovat kellomaisia, viisiliuskaisia ja väriltään joko sinivioletit tai valkoiset. Ukonkello kukkii kesä–heinäkuussa. (LuontoPortti 2018.)

Levinneisyys

Ukonkello on lähtöisin Keski- ja Etelä-Euroopasta, jossa se kasvaa luonnonvaraisena. Kasvi on tuotu Suomeen 1700-luvulla ravintokasviksi, joten se määritellään uustulokkaaksi kasvilajis-tossamme. (Rikkinen 2011, 121.)

Vaikka ukonkello ei olekaan Suomessa alkuperältään luonnonvarainen, esiintyy sitä nykyisin maan eteläosissa melko tavanomaisesti viljelyjäänteenä ja -karkulaisena. Levinneisyyskartan perusteella kasvin voi todeta levinneen 2000-luvun aikana entistä pohjoisemmaksi maas-samme (Lampinen & Lahti 2018). Kasvia voi usein havaita esimerkiksi tienpientareilla ja ojissa asutuksen lähellä sekä myös villiintyneenä asutusten lähimetsissä. Ahvenanmaalla kas-via tapaa harvinaisena lehdoissa ja lehtoniityillä. (LuontoPortti 2018; Rikkinen 2011, 121.)

Kasvupaikat

Melko voimakaskasvuinen ukonkello viihtyy parhaiten puolivarjoisassa kasvupaikassa tuo-reessa ja runsasmultaisessa savimaassa. Voimakaskasvuinen kasvi sietää kuitenkin myös kui-vuutta (Suomalainen taimi 2013). Avoimella ja paahteisella kasvupaikalla kasvi jää yleensä matalaksi ja liiallinen kasvupaikan kuivuus myös lyhentää kukinta-aikaa. Ukonkello, kuten yleensä muutkin kellokasvit, on talvenkestävä ja terve kasvi. (Alanko 2007, 161.)

Lähilajit

Ukonkellon ohella koristekasvina viljellään isoukonkelloa (Campanula latifolia var. macrantha). Isoukonkello on kotoisin Kaukasukselta ja sen kukat ovat ukokellon kukkia suu-remmat, noin 50–70 mm pitkät ja violetinsiniset. Isoukonkellon ’Alba’ -lajikkeella kukat ovat valkoiset. (Alanko 2007, 162.) Kookasta ukonkelloa ei helposti sekoita muihin kellokasveihin. Luonnossa kasvavista kello-kasveista ukonkellon voi ehkä sekoittaa Suomessa alkuperäisenä kasvavaan varsankelloon. Ukonkelloa vaaleansinikukkaisemman varsankellon varsi on kuitenkin ukonkellon vartteen verrattuna teräväsärmäinen, karvainen ja usein punertava. Ukonkellon varsi on tylppäsär-mäinen, lähes liereä ja kalju. (LuontoPortti 2018.)

Yllä olevassa kuvassa valkokukkainen ukonkello aloittelee kukintaansa 3.7.2018 perinnekasvien näyte-maalla Saarijärvellä Keski-Suomessa. Oikeanpuoleisen kuvan täydessä kukassa olevat kasvit on kuvattu 11.7.2018. Kuvat: Pirkko-Liisa Heinänen

Kasvatus ja käyttö puutarhakasvina

Ukonkellon lisääminen onnistuu sekä juurakosta että siemenistä. Vanhoissa puutarhoissa kasvi on levinnyt parhaiten siementämällä sille otollisille, puolivarjoisille ja tuoreille kasvu-paikoille. Siemenestä kasvia lisättäessä siemenet kylvetään ulos joko syksyllä tai laatikkoon aikaisin keväällä. Kylmäkäsittely parantaa siementen itävyyttä. Myös nuorista siemen-taimista ukonkelloa on helppo levittää uuteen kasvupaikaan. (Alanko 2007, 162.; Rikkinen 2011, 121.)

Komeana ja korkeana kellokasvina ukonkello on näyttävä muiden samaan aikaan kukkivien perennojen joukossa. Ukonkelloa voidaan käyttää sekä niitty- että ryhmäperennana. Paitsi koristekasvina on ukonkelloa hyödynnetty entisaikaan myös ravintona. Kasvin lehtiruusukkeita on käytetty ravintona pinaatin ja muiden lehtivihannestentapaan alkukesällä. Kasvin paksuuntunutta juurakkoa puolestaan on hyödynnetty parsan ja maa-artisokan tapaan ravinnoksi. (LuontoPortti 2018.) Aikoinaan Elias Lönnrotin kerrotaan kehuneen kasvin juuria ja lehtiä ”hyviksi salaattilaitoksiksi ja kaalikeitoksi keväällä” (Rikkinen 2011, 121).

Sinikukkainen ukonhello vasemmalla ja valkoinen ukonkello oikealla. (Pirkko-Liisa Heinänen, 2018)

Omien taimien kasvatus

Tilasin ukonkellon siemenet Maatiainen ry:ltä toukokuussa 2018. Siemenet olivat yli 50 vuotiasta Etelä-Suomesta peräisin olevaa sinikukkaista kantaa. Kylvin siemenet toukokuun lopussa ruukkuun, jonka jätin aluksi ulos lapsuudenkotini pihaan. Siementen itäminen näytti kuitenkin edistyvän hitaasti, joten siirsin kylvökseni kaupunkikotini parvekkeelle, jotta pystyisin paremmin seuraamaan kasvun etenemistä.

Siemenet kylvetty ruukkuun 19.5.2018. Varsinaisia lehtiä näkyvissä juhannuksen tienoissa. Kuvat: Pirkko-Liisa Heinänen

Siemenet itivät melko hitaasti. Ehkä syynä oli alkukesän helteet, sillä ruukun ollessa aluksi pihalla kylvös todennäköisesti pääsi kuivahtamaan liikaa. Ensimmäiset sirkkalehdet ruukkuun ilmestyivät vasta kesäkuun puolen välin tienoilla. Osan taimista siirsin myöhemmin, varsi-naisten lehtien kehityttyä perennapenkkiin ulos, missä pienet taimet eivät kuitenkaan epätavallisen kuumaa ja vähäsateista kesää kestäneet. Parvekkeella ruukussakin taimien kasvu oli melko hidasta, tosin olosuhteet myös parvekkeella olivat melko lämpimät.

Ruukussa parvekkeella kasvaneet taimet elokuun 14. päivänä. Ilmeisesti kuumalla terassilla taimien kiusana olivat kuumuu-den ohella myös punkit. (Pirkko-Liisa Heinänen, 2018)

Taimien kasvu oli siis melko kituliasta. Huomasin vasta myöhemmin tutkia Maatiaisen (2018, 3) kylvöohjetta yksityiskohtaisemmin. Ohjeen mukaan monivuotisten kellojen kylvöastia olisi pitänyt siirtää kuukaudeksi viileään, jollei siemenet idä 7–10 päivässä. Tämä olisi saattanut auttaa taimet parempaan alkuun. Ehkä myös pintakylvön sijaan, ohut kerros hiekkaa siemen-ten päälle olisi edistänyt kellokasvin itämistä ja taimien kehitystä. Kaikkia siemenpussin sie-meniä en koekylvökseeni kuitenkaan uhrannut, joten ehkäpä kylvän osan jäljelle jääneistä siemenistä syksyllä ulos ja osan taas ensi keväänä ruukkuun. Toivottavasti paremmalla me-nestyksellä.

Ukonkellon kotahedelmiä. (Pirkko-Liisa Heinänen, 2018)

Lähteet

Alanko, P. 2007. Perennat. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.

Lampinen, R. & Lahti, T. 2018. Kasviatlas 2017. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Levinneisyyskartat haettu verkosta 2.8.2018

LuontoPortti. 2018. Kasvit. Haettu verkosta 21.7.2018.

Maatiainen ry. Siemenluettelo 2018. Haettu verkosta 13.7.2018.

Rikkinen, J. 2011. Suomalaiset perinnekasvit. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Suomalainen Taimi 2013. Perennat. Haettu verkosta 21.7.2018.

Page updated

Google Sites

Report abuse