Naapurini viisivuotias tytär on innokas valokuvaaja. Isä laittoi lapsen ottaman kuvan työpaikan valokuvakilpailuun ja kaikkien hämmästykseksi tytär voitti kilpailun. Internetin valokuvablogissa esitellään jopa kaksi ja puoli vuotiaan lapsen ottamia kuvia*. Kamerat ovat tulleet lapsille kännyköiden mukana. Niitä ei kuitenkaan hankita kehittämään lasten ilmaisua ja viestintää, vaan valvonnan ja turvallisuuden nimissä. Digitaalisessa valokuvauksessa polarisoituukin valokuvauksen laajat käyttöalueet hupivälineestä valvontaan.

Valokuva on niin arkipäiväistynyt, että siihen ei aina enää edes kiinnitetä juuri huomiota. Valvontakameratkin ovat valvoneet kaupunkien katuja lähes huomaamattomasti jo 1960-luvulta. Uusi tekniikka siirtyy kuluttajien ja heidän lastensa käyttöön, kun se on riittävän kypsää ja siitä tulee arkipäiväistä. Kamerakännykän myötä valvonta aivan huomaamatta siirtynyt jo lasten käsiin.

Kännykät ovat tehnet valokuvauksesta interaktiivisen. Kuvia vaihdetaan kännykästä toiseen. Palaute on välitöntä ja huonokin kuva antaa usein makeat naurut. Kuvan ottaminen ei enää ole niin tärkeä seremonia kuin aiemmin. Kuvaus on helppoa. Lopputulos ei ole enää arvailujen varassa. Otettu kuva on nähtävissä jo ennen kameran laukaisua ja se voidaan lähettää välittömästi kaverille tai vaikkapa äidille. Huonoksi katsotut kuvat voidaan poistaa välittömästi ja kuvaus uusitaan, kunnes ollaan lopputulokseen tyytyväisiä.

Tässä on käynyt aivan kuin 1800-luvun lopulla, jolloin aikuisten ajanviettoon 1600-luvulla keksityt taikalyhdyt muuttuivat lastenhuoneiden leluiksi (Huhtamao 1996, 49). Stereokuvat olivat aikuisten suosioon 1800-luvun lopulla, mutta muuttuivat 50 vuotta myöhemmin lasten View Master leluiksi. Vuosituhannen vaihteessa filmille kuvaavat lelu- ja kertakäyttökamerat muuttuivat digitaaliksi Barbie-kameroiksi. Kännykät löysivät pian tiensä lasten kaulaan. Yhä useammalla ne on vaihtuneet jo kamerakännyköiksi.

Kuvista on noussut myös omat huolenaiheensa. Lapset julkaisevat itse kuviaan internetin kuvagallerioissa. Niissä lapset ovat kiusanneet toisiaan salaa otetuilla kuvilla tai luvatta julkaistuilla kuvilla. Mutta myös lasten hyväksikäyttäjät metsästävät uhrejaan samoissa gallerioissa.

Foucault (1980) näkee valvonnan lisääntymisen historiallisena trendinä. Esimerkkinä tästä hän esittää Jeremy Bentham (1748-1832) Panopticon suunnitelmaa, jonka avulla ihmisistä voitaisiin valvonnalla koulia "kuuliaisia kehoja" yhteiskunnan palvelukseen. Bentham suunnitteli vankilan, jossa nerokkaalla tilanjaolla asukit ovat nähtävissä ilman että tarkkailijaa voitaisiin nähdä. Hän ajatteli ideansa toteutettavaksi kautta koko valtiokoneiston, mutta niin ei vielä Benthamin aikana käynyt. Foucaultin mukaan yhteiskunta on kehittymässä kohti Panopticonin valtamallia ja tekninen kehitys kuten valokuvaus palvelee tätä päämäärää.