Valitsemani metodi on johtanut minut tarkastelemaan visuaalisen havainnon muodostusta, tulkintaa ja käyttöä. Systemaattisen analyysin mukaisesti työni jakautuu kolmeen osaan: Tutkimuskysymys, analyysi ja synteesi.

1) Tutkimuskysymys: Tavoitteena on selvittää miten digitaalisen valokuvauksen käsite on muodostunut. Selvitän tutkimukseni taustaa ja menetelmän valintaa. Esittelen Foucaultin diskursiivisen metodin, systemaattisen käsiteanalyysin ja tutkimusongelman sekä jäsennän tutkimusmetodin ja menetelmän. Tutkimuskysymykseni pohjautuu alan tutkijoiden näkemyksistä digitaalisen valokuvauksen kehittymiseen liittyvistä diskursseista suhteessa visuaalisen havainnoinnin kehittymiseen. Pääteemoina on katseen filosofia, camera obscura, valokuvaus, kuvankäsittely ja digikuvaus.

Tutkimusongelman jäsentäminen johtaa sen määrittelyyn. Siihen kuuluu aineiston valinta ja ongelmien tulkinta sekä ongelmanasettelun täsmentäminen. Tieteellisessä tutkimuksessa pyritään selvittämään miten tutkittava aineisto vastaa todellisuutta. Systemaattisen analyysin diskurssit voivat koskea tutkittavan ilmiön objektiivisia merkityssisältöjä tai subjektiivisia käsityksiä siitä. Systemaattinen analyysi etenee subjektiiviselta merkitystasolta objektiiviselle merkitystasolle pyrkien ymmärtämään tutkimuskohdettaan sisäisesti johdonmukaisena kokonaisuutena (Ahteenmäki-Pelkonen 1997, 40 - 45). Ongelman ja aineiston jäsentämisestä siirrytään aineiston analyysiin.

2) Analyysi: Käsittelen tutkimuskysymyksen teemoista kumpuavia visuaaliseen havaintoon liittyviä diskursseja ja digitaaliseen valokuvaukseen johtanutta visuaalisen havainnoinnin muutosta eri paradigmojen valossa. Diskursseissa käsittelen digitaalista valokuvausta suhteessa näkemiseen, semiotiikkaan, valokuvan kerrontaan informaatioteorioihin ja viestintään.

Analyysivaiheessa etsitään tarkasteltavasta aineistosta keskeisiä käsitteitä, tunnistetaan väitteitä, joita pyritään täsmentämään ja jäsentämään sekä eritteellään lopullinen argumentaatio (Ahteenmäki-Pelkonen 1997, 40).

Analyysin tulee olla immanenttista, jossa tutkimuksen diskurssit, argumentit, käsitteet ja konstruktiot nostetaan tutkittavasta tekstistä. Jos tekstin ulkopuolisiin lähteisiin viitataan, tämän tulee tapahtua tekstin omin käsittein. Immanenttisuuden vaatimus perustuu siihen, että systemaattiseen analyysiin liittyvien tutkijan subjektiivisten lähtökohtien katsotaan edellyttävän tulosten selkeää alkuperäisaineistoon nojaavaa perustelua (Jussila, Montonen ja Nurmi 1989, 199 - 204).

Analyysin tavallisena puutteena on, että ulkopuolisen aineiston tulkintaan on edetty ennen kuin tekstin immanentti merkityssisältö on selvinnyt. Tämän välttäminen edellyttää tutkijan omien lähtökohtien ja metodologisten ratkaisujen kriittistä reflektointia ja esille tuomista, avoimuutta uusille näkökulmille, tulkintojen kontrollointia lähdeaineistoa vasten, tekstin monikerroksisuuden ja sisäisen rakenteen huomioimista sekä rohkeutta tuoda esiin omista käsityksistä poikkeavia ratkaisuja (Jussila, Montonen ja Nurmi 1989, 199 - 204).

3) Synteesi: Teen yhteenvetoa ja ontologista määrittelyä edellä käsiteltyjen diskurssien pohjalta. Tarkastelen kartesiolaiseen maailmankuvaan, valokuvaan ja digitaaliseen valokuvaan ja kuvankäsittelyyn liittyviä ontologisia diskursseja, ristiriitoja ja argumentointia. Kokoan yhteen argumentteja, joilla digitaalista valokuvausta määritetään ja esittelen digitaalisen valokuvauksen ontologisen mallin. Kaaviot toimivat aiheen jäsentämisen, analyysin ja yhteenvedon välineinä.

Synteesissä selitetään, vertaillaan ja tuodaan esille niin aineiston argumenttien vahvuuksia että heikkouksia. Osoitetaan mahdollisia ajatusrakennelmien eroja ja yhtäläisyyksiä. Esitellään aineiston puutteita, aukkoja ja ristiriitaisuuksia, mutta myös miten aineisto mahdollisesti täydentää, koostaa ja yhdistää nykytietoa. Lopullisessa synteesissä syntynyt uusi diskurssi voidaan rinnastaa alkuperäisen tutkimusongelman keskeiseen osaan ja osoittaa mahdollisia jatkotutkimuskysymyksiä. (Jussila, Montonen & Nurmi 1989,174).

Systemaattisen analyysin vaiheet eivät kuitenkaan toteudu käytännössä näin suoraviivaisesti. Tutkimusprosessi on pikemminkin syklinen ja perustuu analyysin ja synteesin sekä havainnoinnin ja teorian vuorovaikutukseen. Systemaattisen analyysin diskurssit ovat luonteeltaan heuristisia, kokonaisvaltaisia. Niiden tarkoituksena on lähinnä edistää aineiston tulkintaa. Oletuksia ei pyritä verifioimaan sellaisenaan, vaan pikemminkin käyttämään apuvälineinä, joiden avulla tutkittavalle aineistolle rakennetaan tulkintakehys. Diskurssit tarkentuvat usein tutkimusprosessin edetessä (Ahteenmäki-Pelkonen 1997, 44).

Systemaattinen analyysi sopii erityisesti tutkimusongelmien selvittämiseen ja aiemmin tutkittujen käsitysten tarkistamiseen, täsmentämiseen ja kyseenalaistamiseen. Tuloksena voi olla, että aikaisemmat, ehkä itsestään selvät käsitykset ovat liian pinnallisia tai jopa virheellisiä. Näin voidaan luoda pohja syvällisemmälle, tieteelliselle keskustelulle ja tutkimukselle (Kalliokoski & Lepojärvi 2005).