Työskennellessäni Afrikassa 1980-luvulla, että minua häiritsi, kun talojen seinille ripustetut taulut roikkuivat vinossa. Paikallisia asukkaita ihmetytti, kun käänsin niitä seinä ja kattolinjojen mukaisesti suoraan. Mietin, miksi eurooppalaista vinossa roikkuvat taulut häiritsee, muttei afrikkalaisia.

Lauri Anttila kertoo valokuviin tottumattomien luonnonkansojen tavan havainnoida ympäristöään olevan keskeisperspektiivistä riippumattoman. Arkkitehtuurin vaikutuksesta näkeminen on sopeutunut keskeisperspektiiviin (Anttila 1989, 30-31).

Hossainin (2003) mukaan valokuvauksen juuret voidaan löytää muinaisesta maanmittauksesta, joka keksittiin Sumerissa ja levisi pian Egyptiin. Kuten valokuvaus, maanmittaus oli keksitty laajentamaan ihmisen havaintoja. Ilman sitä kaupungin suunnittelijat eivät voisi ymmärtää tilantarvetta. Maanmittaus oli ensimmäinen tekniikka luomaan objektiivinen tarkka kuva ympäristöstä. Se palveli silminä ja visuaalisena muistina sumerilaisen valtion byrokratiassa, joka loi työnjaon ja sosiaalisen hierarkian. Vastakohtana luolamaalauksille ja muumioille maanmittauksen ja siihen liittyvien käytäntöjen oli tarkoitus informoida, eikä esittää esteettisiä tai rituaalisia arvoja (Hossaini 2003).

Jo 2300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua löytyy mielenkiintoinen yhtäläisyys digitaalitekniikan kehityksestä Mesopotamiasta. Vanhat maanmittauskirjat eivät sisältäneet visuaalista esitystä. Ne eivät olleet muuta kuin mittausmatriiseja, jotka liittyivät tiettyyn alueeseen luonnehtien maapalstan. Muodoltaan ja sisällöltään ne muistuttavat digitaalisia tiedostoja, joita on tehty samaan tarkoitukseen. Maanmittarin matriisikartan ytimenä on numerot ja esitys visuaalisesta tilasta, joka välittää hyödyllistä informaatiota. Meidän pitää muistaa, että visuaalinen esitys ei ole välttämättä kuva.

Kadeasterit olivat kasvaneet koossa ja yksityiskohdissaan sitten niiden keksimisen neljännellä vuosituhannella. Näin hallitsija UR III palveluksessa ollut maanmittari esitteli uuden innovatiivisen tavan esittää geometrista dataa; graafisen käyttöliittymän. Kutsumme tätä välinettä nykyään kartaksi. Maanmittareiden kartat kehittyivät nopeasti Mesopotamiassa ja niistä tuli väline maan rakentamiseen kaupunkisuunnittelun myötä. Kuten nykyinen graafinen käyttöliittymä kadeastraalikartat sopivat inhimillisen synnynnäiseen visuaaliseen käsityskykyyn. Vaikka matriisimuotoa jatkossakin käytettiin, kartasta tuli suositumpi tapa esittää monimutkaisen ympäristön tietoja (Hossaini 2003).

Italialainen tiedemies Leon Battista Alberti julkaisi 1435 oppaan Della Pittura, jossa selostetaan menetelmä kolmiulotteisen tilan maalaamiseksi kehystetylle kaksiulotteiselle taululle. Hänen menetelmänsä perustui Aristoteleen käsitykseen katseesta, jossa näkökenttä muodostuu silmästä lähtevistä säteistä. Silmä sijaitsee aivan kuin pyramidin huipulla. Säteet kulkevat kehyksen läpi. Keskeisperspektiivin mukainen kuva muodostuu kehyksen rajapintaan. Taulu jaettiin vielä matriisiksi joka helpotti taiteilijaa täsmäämään kuvan osat oikeisiin mittasuhteisiin. Albersin menetelmän pohjana oli tuon ajan rakennus- ja maanmittaustekniikka, jossa rakennusten suunnittelussa käytettiin vastaavanlaisia menetelmiä. Lopputuloksena on syvyysilluusio. Näkemiseen ja perspektiiviopin kehittymiseen on vaikuttanut voimakkaasti arkkitehtuuri ja siinä tarvittavat täsmälliset työpiirustukset (Anttila 1989, 29). Kuvassa Albertin matriisi-ikkuna noin vuodelta 1450.

Tapa panna kuva kehyksiin yleistyi öljyvärimaalauksen myötä. Perspektiivimaalaus teki kuvasta ikään kuin ikkunan toiseen todellisuuteen ja maalauksesta tuli myös liikuteltava. Tällaista perspektiivimaalaustapaa kutsutaan Albertin ikkunaksi. Leonardo da Vincille, joka suunnitteli myös rakennuksia ja mekaanisia laitteita Albertin matemaattinen perspektiivipiirros menetelmä oli mm. työpiirrosten teossa tuttu.

Descates päätteli, että aistihavainto, tai tapahtuma, jonka havaitsemme ei ole näkemistä, vaan mielen toimintaa. Tyhjä sisäinen taulu on edellytys ulkoisen maailman objektiiviseen havainnointiin (Crary 1992, 43). Descartes oletti, että selkeät ideat on kaikille ihmisille samat, kun havainto on yhteneväinen. Henkilökohtaisilla näkökulmilla ei ollut merkitystä, koska kokemus voidaan jakaa. Sama käsitys koski Albertin konseptia maalatusta perspektiivistä. Kaikki voivat nähdä saman matriisin ja perspektiivin pakopisteen. Descartes oli pohjimmiltaan visuaalinen filosofi, joka omaksui maailman kuvakseen perspektiivimaalarin näkökulman. Albertin ikkunaa alettiinkin kutsua kartesiolaiseksi matriisiksi (Jay 1995, 189). Kuvisssa Ranskalainen piirtäjä vuodelta 1642.

Kartesiolainen matriisi on toiminut maalauksen ja piirustuksen apuvälineenä myös piirrettäessä camera obscuran avulla. Valokuvaus ei kartesiolaista matriisia tarvinnut, mutta myöhemmin siitä tuli digitaalisen valokuvauksen ja kolmiulotteisen kuvantamisen olennainen osa.

Digitaalisessa valokuvauksessa kaksiulotteisen matriisin soluja kutsutaan pikseleiksi ja kolmiulotteisessa kuvantamisessa käytettyjä kuutiomaisia soluja kutsutaan vokseleiksi. Kolmiulotteista kuvantamista käytetään mm. lääketieteessä ja virtuaalisissa pelimaailmoissa. Kartesiolaisesta matriisista on tullut kolmiulotteisen tilan klassinen esitysmuoto (Lister et al 2002, 384). Descartesin omaksumansa perspektivismi on vaikuttanut merkittävimpiin ajattelijoihin ja maailmankuvaamme. Modernin katsekeskeisyyden puristus ei ole ehkä muualla yhtä selvää, kuin Ranskassa. (Jay 1994, 69-70).