”Mitään näkyvää ei voi ymmärtää pelkän näkemisen kautta"∗

1.3.1 Katse

Näkeminen tulee ennen sanoja. Lapsikin katsoo ja tunnistaa ennenkin oppii puhumaan. Katseella tunnistamme paikkamme maailmassa. Voimme selittää maailmaa sanoilla, mutta emme koskaan pysty täysin selittämään sitä miten ympäröivän maailmanmme näemme ja koemme.

Platon sanoi, että näemme silmien läpi, muttemme niillä. Vaikka näkö on ihmisen suurin lahja, Platon varoitti täysin luottamasta silmiimme. Tieto alunperin tarkoitti näkemistä. Se merkitsi kreikkalaisessa filosofiassa myös pysyvyyttä ja ikuisuutta. Kreikkalaisille näkö oli ylevin kaikista aisteista. (Jay 1994, 22-24).

Platonin mukaan fyysinen maailma on vain varjo ideoiden maailmasta. Aluksi oli idea, mielikuva. Ulkoisen maailman ja havainnon vastaavuus on askarruttanut filosofeja kautta historian. Platon kysyy luolavertauksessaan miten ihmisen mielikuvat vastaavat todellisuutta. Mitä kertovat luolan seinillä häilyvät varjot luolien asukeille ulkopuolella vallitsevasta todellisuudesta (Mitchell 1987, 92).

Mitchellin mukaan Platon osoittaa luolavertauksella alkuperäiskohteen ja kuvan välistä eroa. Kuva ei voi toistaa kaikkia alkuperäisen kohteensa ominaisuuksia, jos se on kuva. Jos se toistaisi kaikki ominaisuudet, se olisi kaksoisolento, eikä kuva. Kuva on sen vuoksi epätäydellinen edustaen yhdennäköisyyttä ja erilaisuutta. On virhe ajatella, että totuus on seurausta tarkasta alkuperäisen kohteen jäljentämisestä, sillä kuva on aina epätäydellinen. Samoin on virhe ajatella, että tieto tulee ilman kohteen nimeä, kuvaa tai käsitettä.

Platon kohdistaa kritiikkinsä kuvien ja ilmentymien kuvitteellisesta tiedosta luolavertauksessaan. Se sisältää vertauksen kahdessa tasossa. Ensimmäinen on kuva, jonka lukija joutuu muodostamaan mielessään. Toinen on näkymä, mikä pitää tulkita sarjana mielikuvia joita verrataan kuvattuun näkymään ihmisen oloista luolassa. Kun Sokrates päättää kuvailunsa ihmisen elämästä luolassa, emme näe muuta kuin kuvien varjoja luolan seinillä (Mitchell 1987, 94).

Platonin näkemystä vastaan esitti Aristoteles oman, havaintoja korostavan teoriansa, jonka mukaan mielikuvat ovat ulkoisen todellisuuden heijastusta. Aristoteles tosin uskoi, että näkeminen syntyi ihmisen silmästä lähtevästä valonsäteestä, joka kohtaa auringon valaiseman kohteen. Hän myös puolusti näkemisen ylivoimaa muihin aisteihin verrattuna (Jay 1994, 28).

Kartesiolainen katse

Descartes uskoi, että valonsäteet muodostavat kuvat silmissä. Sieltä kuvat kulkevat käpyrauhaseen, jossa molempien silmien kuvat yhdistyvät. Tämä on osoitus käpyrauhasen ja silmien vuorovaikutuksesta. Käpyrauhanen toimii mielen ja ruumiin yhdistäjänä.

Tässä Descartesin kuoleman jälkeen vuonna 1664 julkaistun teoksen Le monde, ou traité de la lumière kuvassa ulkoinen ärsyke muuttuu toiminnaksi. Kuvasta voidaan nähdä, että hänen käsityksensä näkemisestä ei perustu pelkästään silmän toimintaan, vaan myös aivoilla ja tuntoaistilla sekä kokemuksella on näkemisessä tärkeä osa.

Antiteesinä silmän ylivallalle Bergson julkaisi 1896 kirjoituksen Mind and Memory. Hän kritisoi positivista käsitystä, että ihmiskehoa voidaan tarkastella objektiivisesti sen ulkopuolelta. Sen sijaan kehomme on kaiken aistitoiminnan keskus. ”Kun kehoni liikkuu tilassa, kaikki muut kuvat muuttuvat, paitsi kehonkuvani, joka säilyy samana”. Meidän pitäisi ymmärtää se kaiken toimintamme perustana. Kehomme on toiminnan väline. Perustavaa laatua oleva totuus on, että sen liike maailmassa antaa meille mahdollisuuden tehdä inhimillisiä valintoja. Tästä syystä kehomme antaa meille aistimuksia, joita tarvitsemme päätöksen tekoon sen sijaan, että ne olisi pelkkää ulkoista ärsykettä (Jay 1994, 194).

Muisti Bergsonin mukaan käsittää sekä kuvat, jotka on vapaaehtoisesti palautettavissa sekä tavat, jotka kehomme on omaksunut. Kuvat eivät ole muistamista varten. Todellista muistia ei voi erottaa kehon muistista, joka koostuu aistijärjestelmämme kuulo, kosketus, maku, haju muistista, jotka on yhtä tärkeitä kuin näkö. Bergsonin mielestä positivistiset filosofit, kuten Theodor Ribot olivat väärässä verratessaan tietoisuutta näköön Vaikka Bergsonin kritiikki oli edistystä silmän ylivaltaan nähden, hänen käsityksensä kehon ja tietoisuuden yhteydestä jätti monta kysymystä ilman vastausta (Jay 1994, 194-208).

John Berger osoittaa, että miehet toimivat ja naiset esiintyvät. Miehet katsovat naista ja naiset ovat katseen kohteena. "Men act and women appear. Men look at women". Bergerin mukaan Euroopan taide renessanssista lähtien kuvaa naista mies katsojan silmin. (Berger 1977, 45, 47,49). Hänen mukaansa realistinen ja ‘highly tactile’ esitystapa öljymaalauksissa sekä myöhemmin värivalokuvauksessa (kun kohde esitettiin kosketusetäisyydellä), toi esille halun omistaa kuvan esittämät tavarat mukaan luettuna kuvassa oleva nainen (Berger 1977, 92).

Berger väittää, että naiset edelleen esitetään toisin kuin miehet - koska "ideaali" katsoja on mies ja naisen kuvan tehtävänä on miellyttää miestä (Berger 1977, 64). Mainoksissa miehet katsoo ja naisia katsotaan (Fowles 1996, 204). Paul Messaris huomioi, että naisille tarkoitetuissa mainoksissa naismallit suhtautuvat kameran linssiin kuvitellun mies katsojan silmiin. Kun naiset katsovat näitä mainoksia, he näkevät niissä itsensä niinkuin mies toivoisi näkevänsä heidät. Sellaiset mainokset näyttävät tuovan miesnäkökulmaa, vaikka ne on tarkoitettu naisten katsottaviksi. Näin naiset kutsutaan samaistumaan kuvan esittämään henkilöön ja implisiittisesti vastakkaisen sukupuolen katsojaan (Messaris 1997, 41). Tässä naisia auttaa miehiä voimakkaampi empatiakyky. Modernin katsekeskeisyyden puristus ei ole ehkä muualla yhtä selvää, kuin Ranskassa. (Jay 1994, 69-70).

Maailma jonka näemme on länsimaisen tieteellisen ajattelun muovaama. Emme näe todellisuudessa asioita niin kuin näköjärjestelmämme ne meille tuo. Suhteutamme näkemisemme valokuvissa ja visuaalisissa viestimissä oppimamme tapaan nähdä ympäröivä todellisuus (Berger 1977).

Ranskalainen surrealisti Maigrette kommentoi teoksessaan The Key of Dreams katseen ja sanojen välistä juopaa (Berger 1977).