Uskontojen merkityksestä

Uskonnot pyrkivät selittämään vertauskuvilla sellaisia asioita, joita ihmisen ymmärrys ei kunnolla tavoita. Ihmisten välillä on kuitenkin suuria eroja siinä, miten uskonnon vertauskuvat, symbolit ja rituaalit ymmärretään. Joillekin vertauskuvien ymmärtäminen on hyvin vaikeaa, ja he ryhtyvät kiistelemään siitä, onko vertauskuvaksi tarkoitettu asia reaalitodellisuutta. Esimerkiksi antiikin Kreikassa oli varmasti ihmisiä, jotka uskoivat jumalien todella vaeltavan ihmisen kaltaisina, ja toiset kiistivät sen ajatuksen sanomalla, että jumalia ei ole. Mutta vertauskuvana vaikkapa Afrodite tarkoitti seksuaalista halua, ja sellaisena Afroditella on suuri vaikutus ihmismieliin.

Jumalilla tarkoitamme asioita, jotka vaikuttavat meihin ja joita tavoittelemme. Yksijumalaisessa ajattelutavassa jumala tarkoittaa keskeisiä periaatteita, joihin uskomme, ja ihanteita, joita yritämme toteuttaa. Tietenkin on ihmisiä (paljonkin), jotka eivät ymmärrä uskonnollista kielenkäyttöä yritykseksi tulkita asioita, joille on mahdoton löytää yksiselitteistä ilmaisua. He juuttuvat sanojen reaalimerkitykseen joko uskoen sen tai kiistäen sen. Sitä ongelmaa ei tule, jos ymmärtää uskonnollisen kielen mytologiseksi tulkinnaksi asioista, joita filosofiakin käsittelee. Toisin kuin filosofia uskonto tarjoaa lisäksi mahdollisuuden kokea asiat myytin ja rituaalin avulla tunteenomaisesti.

Kaikki uskonnot ovat alttiita monenlaisille tulkinnoille, väärinkäsityksille, tahallisille vääristelyille ja jopa sille, että niitä käytetään häikäilemättömästi ihmisten johdatteluun. Mutta ne voivat myös tarjota ihmiselle turvaa ja lohtua ja johdattaa hänet tavoittelemaan hyviä asioita.

Vuorileijonan varjo -sarjassa esiintyvät uskonnot ovat kaikki fiktiivisiä, mutta niihin on pelkistetty joitakin yleisiä uskonnollisia ajattelumalleja. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erilaiset uskonnot elävät rinnakkain ja suhtautuvat toisiinsa suvaitsevaisesti ajatellen, että ne kaikki ovat tapoja yrittää tulkita samoja perimmäisiä kysymyksiä.

Omaa vakaumustani olen sisällyttänyt sirpiläisten käsitykseen Koora-jumalasta sellaisena kuin Verraka ja Dotar sen oppivat mieltämään.

Sirpiläiset ja usko Koora-jumalaan

Usko Koora-jumalaan on hyvin yksinkertainen asia, ja silti melko vaikea selittää.

Koora on Sirpin korkein vuori, ja se on myös toimiva tulivuori. Puhuessaan ihmisille sellaisesta, millä ei ole nimeä, ja mistä kertomiseen on vaikea löytää sanoja, arat alkoivat käyttää tuon vuoren nimeä kuvaamaan kohteen voimaa ja mahtia.

Usko Kooraan tarkoittaa luottamusta siihen, että elämämme ei ole sattumanvaraista. Lapsille asia selitetään lapsentajuisesti niin, että Koora tarkkailee Kooravuoren päältä tapahtumia ja johtaa kaikkea. Jotkut aikuisetkin sirpiläiset liittävät Kooraan taikauskoisia käsityksiä, mutta ytimenä on luottamus siihen, että kaikki tapahtuu "Kooran tarkoittamalla tavalla", eli oikein ja hyvin.

Sirpiläiset nimittävät laatimiaan säännöksiä toisinaan Kooran laeiksi, mutta oikeastaan Kooran tahto eli ohje siitä, miten tulisi elää elääkseen oikein, sisältää vain yhden periaatteen. Ihmisen pitää tehdä toisille ihmisille vain sellaista, mikä on hyvää, ja pyrkiä kaikin tavoin auttamaan heitä. Tämän Kooran ohjeen voi tulkita myös ihmisen omantunnon ääneksi.

Syyllisyydentunteittensa kanssa kamppaileville Dotarille ja Verrakalle oli hyvin tärkeää löytää varmuus siitä, että Koora antaa ihmiselle anteeksi kaiken, myös sen, mitä ei edes ymmärrä katua. Anteeksianto on oikeastaan tarpeeton kiertotie, koska ihminen toimii kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan niissä tilanteissa, joihin hän joutuu. Syyllisyyttä ei oikeastaan ole, eikä anteeksiantoakaan siis tarvita. Mutta ihminen voi jäädä itsesyytöstensä vangiksi, ja siksi syyllisyyden ja anteeksiannon vuoropuhelulle on selvä käytännön tarve.

Kooralla ei ole papistoa eikä temppeleitä. Kooraa ja Kooran tahtoa käsitteleviä kirjoituksia on paljon, mutta vaikka varsinkin Seloman kirjoituksia arvostetaan, nekin ymmärretään vain yritykseksi selittää asioita, joihin ihminen ei voi löytää täydellistä vastausta.

Selujen Kiira-jumalatar

Perimätiedon mukaan eräs selujen kuningas meni naimisiin Sirpistä kotoisin olevan, arkoihin kuuluvan Kiiran kanssa. Kiira kertoi seluille Koorasta, ja kansa alkoi pitää häntä jumalattarena, joka oli ottanut itselleen ihmishahmon. Selut uskovat Kiiran toisinaan edelleen ilmestyvän ihmishahmossa tai lähettävän ihmishahmoisia viestintuojia. Kun selut pitävät Oosaa jumalattarena tai jumalattaren viestintuojana, Oosa tulkitsee asian näin:

"Jumalatar ei heidän ajattelussaan merkitse Kooraa tai jumalaa, vaan sellaista, jonka kautta saa yhteyden perimmäiseen totuuteen, hyvään ja oikeaan. Jumalattaren maallisella hahmolla he tarkoittavat ihmistä, jonka he kokevat välittäjänä noihin asioihin. Jumalattaren viestintuoja tarkoittaa lähes samaa, joten kun he keskustelevat siitä, kumpaa minä olen, he ovat eri mieltä vain määrittelytavasta. Tietenkin olen heidän tarkoittamallaan tavalla jumalatar silloin, kun voin auttaa heitä ymmärtämään Kooraa. Mutta sillä tavalla kuka hyvänsä ihminen voi olla toiselle jumalatar tai viestintuoja."

Kiiralla on temppeli ja papitar, jonka tehtävänä on muun muassa toimia Kiiran viestintuojana. Papitar voi kuitenkin myös epäonnistua tehtävässään ja jopa ryhtyä käyttämään asemaansa väärin, joten selujen kuninkaan tehtäviin kuuluu valvoa papittaren toimintaa.

Vuorimaa, Ukkosjumala ja Sodanjumala

Alkukantaisen pienyhteisön paras turva ulkoisia vaaroja vastaan oli taistelukykyinen ja taistelunhaluinen uros. Silloin jumalakin miellettiin mahtavaksi taistelijaksi, joka pystyi suojelemaan omiaan ja tuhoamaan vastustajat. Kreikkalaisessa mytologiassa tällainen luonnonmukainen miehinen jumala oli Kronos, Zeuksen isä, jonka sankaritöistä tunnetuin on isänsä Uranoksen kastroiminen, minkä hän teki äitinsä ja sisarustensa pelastamiseksi.

Zeus toi kaaoksen tilalle järjestyksen ja luonnon tilalle kulttuurin, mutta hänkin joutui taistelemaan isäänsä Kronosta vastaan omaa äitiään ja sisaruksiaan puolustaessaan. Zeus valvoo oikeudenmukaisuuden toteutumista ja vaatii kohtelemaan hyvin myös apua tarvitsevia muukalaisia. Zeuksen lapsista kuitenkin Ares on Kronoksen kaltainen ja edustaa ihmisluonnon alkuperäistä, kesytöntä aggressiivisuutta.

Taistelijasankarin luonnetta kuvaa Homeroksen eepoksissa tekojen ohella se, mihin jumaliin hän ensisijaisesti turvaa. Aresta seuratessaan sankari taistelee aggressiivisen tunteen innostamana voittoa tavoitellen, Zeusta seuratessaan hän sen sijaan puolustaa ainakin omasta mielestään oikeudenmukaisuutta vääryyttä vastaan.

Vuorimaan Sodanjumala edustaa ajattelutapaa, jonka mukaan on oikein, että vahvin voittaa. Voittaja saa sitten kohdella voitettuja mielensä mukaan, sillä jos he eivät pysty puolustautumaan, he ovat ala-arvoisia ja ovat ansainneet kohtalonsa.

Ukkosjumalan oikeudenmukaisuus edellyttää, että hyvä palkitaan ja paha saa rangaistuksen. Teon lisäksi otetaan kuitenkin huomioon myös tekijän ominaisuudet. Ankarimmin tuomitaan pahantekijät, joilla on voimaa ja valtaa. Huonossa asemassa olevan tai heikolla ymmärryksellä varustetun rikkomukset voidaan helpommin antaa anteeksi. Myös vilpittömästi katuvalle pitää antaa anteeksi, mutta hänen on silti hyvitettävä tekonsa seuraukset.

Äitijumala

Äitijumala on usein keskeinen uskonnoissa, joissa Jumala ankkuroituu vahvasti luontoon. Äitijumalassa heijastuu lapsen usko äitiin, joka on kaikkivoipa ja hyvä, ja huolehtii lapsesta ja suojelee häntä. Mutta Äitijumala edustaa kaikenlaisia rakkaudentunteita, myös seksuaalisuutta ja yleensä elämää ylläpitäviä voimia.

Äitijumala, eri nimillä tunnettuna, lienee ihmiskunnan varhaisimpia jumalia. Välimeren alueella äitijumaluudet säilyttivät sitkeästi asemansa kansan parissa, vaikka miesjumalat jo Homeroksen aikaan olivat virallisen käsityksen mukaan heitä mahtavampia. Egyptiläisten Isiksestä kreikkalaisten Demeteriin ja kristittyjen Taivaan Kuningattareen kulkee selkeä linja. Esimerkiksi Hera, Zeuksen puoliso, on alkuaan ilmeisesti ollut suuri äitijumaluus, ja muodostanut äitinsä Rhean kanssa Demeterin ja hänen tyttärensä Koren kaltaisen parin. Demeterin ja Koren kaltaisen jumaluusparin juuret taas ovat hyvin kaukaiset. Kyproksen pääjumaluus oli suuri äitijumala, jonka kreikkalaiset mielsivät Afroditeksi, mutta joka varhaisissa kyproslaisissa maininnoissa on yksinkertaisesti pafoslainen, tai wanassa (valtiatar), ja kultti oli ilmeisesti hyvin vanha. Kyproksen Afrodite oli hedelmällisyyden, kasvullisuuden ja luonnon kiertokulun jumala, jonka alkuperää voi jäljittää Syyriasta ja Foinikiasta, maista, joissa kunnioitettiin suurta äitijumalaa.

Granaattiomenalla on monenlaisia merkityksiä mytologiassa, ja Autiomaassa se on Äitijumalan tunnus.

Autiomaan Äitijumala on köyhän kansan ja paimentolaisten kunnioittama, mutta varakkaiden keskuudessa sen on syrjäyttänyt Metallin jumala. Äitijumala korostaa ihmisten velvollisuutta auttaa apua tarvitsevia, ja Äitijumalan koetaan erityisesti suojelevan alistetussa asemassa olevia alistajia vastaa. Virallinen asema Äitijumalalla on enää Timnan klaanissa, jossa on myös Äitijumalan temppeli ja papitar, mutta Etelämaasta tulleille siirtolaisille (kapralaisia lukuun ottamatta) Äitijumala on ainoa jumala, jota he kuitenkin tulkitsevat toisin kuin autiomaalaiset.

Metallin jumala

Kun Kraton ensimmäiset kaivokset perustettiin, Kraton klaanipäällikkö sopi niiden läheisyydessä sijaitsevan Maaäidin temppelin kanssa, että temppelin papit huolehtisivat kaivosten tuottaman metallin varastoinnista. Vähitellen papit saivat oikeuden myös käydä kauppaa varastoimallaan metallilla, kunhan voitosta osa tulisi klaanille. Maaäidin temppeli muutti pian nimensä Metallin jumalan temppeliksi, ja kun muutkin klaanit perustivat kaivoksia, Metallin jumalan temppelin ylipappi vaati niiltä veroa. Vastineeksi luvattiin jumalan suojelu, ja vastahakoisimmatkin taipuivat Kraton painostuksen takia ja myös siksi, että maksamatonta veroa kerättiin kovaotteisesti, ja sinnikkäimmät kieltäytyjät menettivät henkensä.

Metallin jumala velvoitti ihmisiä kilpailemaan, ja antoi kyvykkäille oikeuden käyttää muita hyväkseen. Kun Metallin temppeli alkoi olla vahva poliittinen vaikuttaja, se tuki aluksi voimakkaita hallitsijoita pitääkseen maailman kaupankäynnin kannalta vakaana. Dotarin ylipappeuden aikana tavoitteissa tapahtui muutos ja pyrittiin tukemaan eettisesti kestävää kehitystä, jossa kaikilla olisi ihmisarvoinen elämä.

Karoon ylipappeuden alussa Metallin temppeliä laajennettiin perustamalla sivuosastot Mepetaan ja Tartaan, ja sana jumala poistettiin temppelin virallisesta nimestä, sillä Metallin temppeli oli muuttunut pelkäksi poliittiseksi ja taloudelliseksi toimintakeskukseksi.