Aseet ja muut taisteluvarusteet

Mykeneläisaikana aseet valmistettiin vielä lähes yksinomaan pronssista. Rautaa käytettiin toisinaan pronssin korvikkeena, sillä rauta oli halvempaa ja helpommin saatavissa, mutta siitä tehdyt aseet olivat heikkolaatuisia. Heettiläiset olivat kuitenkin jo keksineet tavan valmistaa raudasta terästä. Sen taidon leviäminen merkitsikin sitten pronssikauden loppua ja siirtymistä rautakauteen.

Sotilasvaatetus

Sotilas puki suojavarusteensa ja aseensa varsinaisen sotilasvaatetuksensa päälle, joten ensin kannattaa selvittää, millainen se oli.

Vaatetuksen perustana oli jo muinaisessa Kreikassa ja vielä varsinaisen antiikin aikanakin vaate nimeltä khiton. Se oli paita, joka yksinkertaisimmillaan koostui suorakulmaisesta kangaspalasta. Se kiinnitettiin keskiosastaan soljella vasemmalle olkapäälle niin, että kättä varten jäi aukko. Jos oikea käsi haluttiin pitää vapaana työskentelyyn, vaate oli sellaisenaan valmis, kunhan sen ympäri vielä solmittiin vyö, jonka avulla kangas pysyi vartalon ympärillä. Muuten vaate kiinnitettiin etu- ja takareunastaan myös oikealle olkapäälle.

Khiton oli sekä alusvaate että päällysvaate. Khitonin alle ei siis puettu mitään, mutta khitonia saattoi käyttää sellaisenaan, lisäämättä siihen mitään.

Khiton on myös sotilasvaatetuksen perusta. Jos sen päälle puettiin haarniska, khiton jäi hamemaisesti näkymään sen alta. Mutta sotilasasuun kuuluva "hame" saattoi muodostua myös vyöhön kiinnitetyistä alavartaloa suojaavista suikaleista, jotka oli tehty nahkasta tai paksummasta kankaasta ja joskus vahvistettu metallillakin.

Khiton ja "sotilashame" ulottuivat usein vain puolireiteen. Niiden alla on saatettu käyttää intiimialueiden suojaa, mutta ei välttämättä, sillä muinaisen Kreikan miehet eivät olleet erityisen kainoja, eikä satunnainen vilauttelu luultavasti häirinnyt heitä.

Vuorimaalainen päällikkö varustautui taisteluun suunnilleen samalla tavalla kuin Agamemnon Homeroksen Iliaan 11. laulussa. Koska selostus on hyvin perusteellinen ja Agamemnonin varustelu ajalle tyypillinen, selostan sen ensin, ja esittelen sitten hiukan aseistuksen ja varustelun yksityiskohtia ja niiden sovelluksia erityisesti Vuorimaassa.

Agamemnon taistelussa Homeroksen Iliaan 11. laulun mukaan

Agamemnon aloittaa valmistautumisen taisteluun pukemalla ylleen pronssiset säärisuojukset, jotka hän kiinnittää hopeasoljilla nilkkojensa ympärille. Sitten hän pukee ylleen haarniskan ja sen jälkeen hän "olan ympäri vyötti jo miekan", kuten Otto Manninen suomentaa. Se tarkoittaa, että hän pukee ylleen olan ympäri kiertävän miekkavyön, jossa miekka on kiinni. Tuo miekka on alkutekstin mukaan ksifos. Sillä nimellä tarkoitettiin myöhemmin noin 50-60 cm pitkää kaksiteräistä suoraa miekkaa, joka hiukan levenee keskiosassaan, ja joka soveltuu sekä lyömämiekaksi että pistämiseen. On kuitenkin epävarmaa, oliko Homeroksen sankarien käyttämä ksifos sellainen, vai pitempi ja tukevampi lyömämiekka. Agamemnonin miekassa on kultainen kahva ja hopeinen huotra, mutta hän onkin merkittävä päällikkö.

Seuraavaksi Agamemnon ottaa suuren kilven. Siinä on kannikehihna, jonka avulla sitä pidetään vartalon suojana. (Tuollainen kilpi ulottui usein nilkkoihin asti, mutta silloin olisi epäloogista, että Agamemnon käyttää säärisuojuksia.) Päähänsä hän pukee kypärän, jossa on töyhtö, ja viimeiseksi hän ottaa mukaansa kaksi keihästä.

Agamemnon niin kuin muutkin raskaasti aseistetut taistelijat kuljetetaan leiristä rintamalle taisteluvaunuilla, mutta hevoset ja vaunut jätetään sitten odottamaan, ja taistelijat lähtevät jalkaisin vihollista kohti. Troijalaisia vastustajia tulee kohti taisteluvaunuissa. Kun niitä käytetään taistelutilanteessa, niissä on yleensä kaksi henkilöä, ajomies ja keihästä käyttävä taistelija. Agamemnon surmaa tällaisesta kaksikosta ensin keihäsmiehen, johon hän yltää jalkamiehenäkin pitkällä keihäällä tai heittokeihäällä. Ajomies hyppää vaunuista ja käy Agamemnonin kimppuun, jolloin Agamemnon surmaa hänetkin keihäällä. Seuraavasta taisteluvaunuilla ajavasta kaksikosta Agamemnon surmaa ensin ajomiehen keihästä käyttäen, ja sitten asemiehen miekalla. Syytä miekan käyttöön ei kerrota, mutta keihäistä Agamemnonilla ei enää ole puutetta, sillä hän on tavan mukaan ottanut haltuunsa surmaamiensa miesten aseet ja muutkin varusteet. Luultavasti hän ei sentään jää itse riisumaan ruumiita, vaikka Homeros kuvaakin asian niin, vaan saaliista huolehtivat hänen jäljessään kulkevat avustajat.

Agamemnon kohtaa sitten kaksi vaunuilla tullutta, joilla on vaikeuksia vauhkoontuneitten hevostensa kanssa. He pyytävät, että Agamemnon ottaisi heidät vangeiksi ja hyväksyisi lunnaat, mutta Agamemnon tappaa keihäällä toisen, ja toisen pakoon pyrkivän hän surmaa miekalla.

Sen jälkeen vastustajat pakenevat, ja Agamemnon ajaa heitä takaa surmaten monia, joita ei enää luetella yksittäin. Mutta lopulta Ifidamas kääntyy vastustamaan Agamemnonia. Kumpikin käyttää keihästä. Agamemnonin heitto menee ohi, ja Ifidamas onnistuu iskemään Agamemnonia, mutta isku osuu vyöhön ja jää tehottomaksi. Agamemnon tappaa Ifidamaan miekalla. Ifidamaan veli tulee sivusta ja onnistuu iskemään keihään Agamemnonin käsivarren läpi. Agamemnon surmaa hänet, mutta joutuu sitten verenvuodon ja ankaran kivun takia vetäytymään taistelusta vaunujensa luo, ja ajomies vie hänet leiriin.

Kysymyksessä on kuvaus, jossa keskitytään Agamemnoniin ja hänen tekemisiinsä, vaikka ympärillä riehuu tietenkin taistelu, jossa muutkin eturintaman miehet pyrkivät toimimaan samoin kuin hän. Nämä eturivitaistelijat olivat tuon ajan sodankäynnissä hyvin tärkeitä, ja kun Agamemnonin lisäksi haavoittuu kohta muutama muukin heistä, tilanne alkaa olla akhaijien osalta hyvin kriittinen.

Keihäät

Keihäät olivat taisteluissa sotilaiden tärkeimmät aseet. Pitkä keihäs saattoi olla yli kolmemetrinen, ja lisäksi käytössä oli lyhyempiä keihäitä. Keihäät olivat puuvartisia ja varustettuja metallikärjellä, ja niitä käytettiin sekä heittämällä että iskemällä. Rintamana edetessä kuljettiin vierekkäin, niin että kilvistä muodostui muuri, joiden välistä pitkät keihäät sojottivat.

Vuorimaalaisilla sotilailla oli aseistuksenaan yleensä yksi pitkä keihäs, jota käytettiin iskemiseen, mutta harvemmin heittämiseen. Lisäksi heillä oli kaksi tai useampia lyhyitä keihäitä, joita he kutsuivat heittokeihäiksi, koska ne ainakin heidän mielestään soveltuivat heittämiseen pitkää keihästä paremmin. Niillä voi tietenkin myös iskeä.

Miekat

Miekan tärkein osa on se metallinen kokonaisuus, joka koostuu terästä ja ruodista. Ruodin ympärille tulee kahva, ja sen teränpuoleiseen osaan suojus, joka estää kättä liukumasta terälle. Kahvan toisessa päässä on nuppi, joka usein tehdään koristeelliseksi, mutta sen tehtävä on myös tasapainottaa miekkaa.

Miekkaa käytettiin lähitaistelutilanteessa. Sitä pidettiin asepuvun osana, joten se oli mukana myös sotilaiden kokoontuessa keskinäiseen neuvonpitoon. Sellaisessa tilanteessa Akhilleuskin miettii Agamemnonille suututtuaan "viiltävä miekkako vyöltä jo temmata".

Agamemnonin miekasta käytetään alkutekstissä sanaa ksifos, Akhilleuksen miekasta fasganon. Molemmat saattavat silti olla samankaltaisia. Pronssin ominaisuuksista johtuen miekka ei voinut olla kovin pitkä. Se oli myös tehtävä melko leveäksi ja paksuksi, joten jo metrin mittainen oli hyvin raskas käsitellä.

Vuorimaalaisilla sotilailla oli yleensä kaksi miekkaa, pitkä lyömämiekka ja lyhyt miekka, jota sanottiin myös pistomiekaksi, koska sen kärki oli suunniteltu erityisesti siihen tarkoitukseen. Miekat olivat suoria, kaksiteräisiä, kärjestä ylöspäin tasaisesti leveneviä tai keskiosastaan lehden muotoisesti pyöristyviä.

Miekkavyöt

Miekkavöitä oli monenlaisia, mutta periaatteena oli, että ne kulkivat vasemman kainalon alta oikean olkapään yli, jolloin miekka riippui vasenta kylkeä myötäillen, ja oli oikealla kädellä nopeasti otettavissa käyttöön.

Tikarit

Tikari kuului yleensä sotilaan varustukseen, mutta tikaria kuljetti kaiken varalta mukanaan myös moni rauhanomaisissa asioissakin liikkuva mies ja nainen.

Pronssitikari saattoi olla melko leveän kolmion muotoinen tai lehden muotoisesti pyöristyvä. Kovin kapeaa siitä ei pronssin ominaisuuksien vuoksi voinut tehdä.

Haarniskat

Mykeneläisellä ajalla valmistettiin haarniskoja myös metallista, mutta niitä oli vain harvoilla. Metallihaarniska koostui tavallisesti etu- ja takalevystä, jotka kiinnitettiin olkapäiltä ja vyötärön kohdalta paikalleen. Yleisempi oli nahkasta valmistettu, metallilla vahvistettu ylävartalon suojus, joka usein ulottui suojaamaan myös vatsaa. Haarniskalla ei tavallisesti suojattu käsivarsia, mutta käsivarsisuojia oli käytössä, kuten säärisuojiakin.

Kypärät

Päälliköillä oli yleensä mykeneläisaikaan pronssinen, nahalla vuorattu kypärä, johon lisättiin hevosenjouhitöyhtö näyttävyyttä korostamaan. Nahkaisiakin kypäriä käytettiin, ja niiden vahvikkeiksi saatettiin kiinnittää kaikenlaista villisian hampaista alkaen.

Kilvet

Agamemnonin käyttämä kokovartalokilpi oli jo mykeneläisajan lopulla melko harvinainen, ja sen olivat korvanneet pienemmät, pyöreät, vasemmassa kädessä kannateltavat kilvet. Sellaiset olivat yleensä käytössä myös Vuorimaassa.

Iliaan 7. laulussa on kaksintaistelu, jossa osapuolina ovat Hektor ja Aias keihäillä aseistettuina. Aias kuvataan näin:

Päin kävi Aias; tornin laill' uron eess' oli kilpi,

vaskinen, seitsenvuotainen, Tykhios-sepon työtä,

Hylen miehen, tuon nahanmuovaajoist' ani-parhaan:

seitsemän siin oli päällekkäin härän uhkean vuotaa,

kahdeksantena viel' yliyltään välkkyvä vaski.

(Suomennos Otto Manninen)

Aiaan kilpi on selvästi kookas kokovartalokilpi. Hektor heittää keihäänsä ensin, ja keihään kärki menee läpi pronssista ja kuudesta nahkakerroksesta, mutta pysähtyy seitsemänteen. Aias heittää sitten, ja tulos on seuraavanlainen:

- - lens ase päin, valahuttaja varjon,

singahtain Priamon pojan kilpeen ympyriäiseen.

Kilven kiiltävän puhkipa koht' ase ankara työntyi,

myös läpi haarniskan taesorjan tunkihe tutkain,

reiän miehustall' ihotakkiin leikkasi keihäs,

vaan uros itsepä väisti, ja välttyi kuolema kolkko.

(Suomennos Otto Manninen)

Taistelu jatkuu sitten keihästä käyttämällä ja kiviäkin heittelemällä, ja Hektor on vaikeuksissa huonomman kilpensä takia. Lopulta airuet tulevat keskeyttämään ottelun. Hektor ja Aias eroavat lausuen kohteliaisuuksia toisilleen ja vaihtaen lahjoja.

Taisteluvaunut

Mykeneläisajan taisteluvaunuja veti kaksi hevosta. Vaunut olivat takaa avoimet, ja ne oli tarkoitettu kahdelle miehelle, jotka seisoivat vaunuissa. Useimmiten niitä käytettiin taistelijan kuljettamiseen rintamalle, jossa hän laskeutui jalkamieheksi, ja vaunujen ajaja seurasi sopivan matkan päästä, milloin tarvittiin paluukuljetusta. Mutta vaunuilla saatettiin myös osallistua taisteluun, jolloin toinen sotilaista ohjasi hevosia ja toinen käytti keihästä. Jos vastassa oli jalkamiehiä, jotka jäivät kavioiden ja vaununpyörien alle, syntyi sellaista jälkeä, jota Homeros kuvaa Iliaassa:

Kuin iso-otsaiset härät yhteen iestävi maamies

puimaan ohraa kellervää elotanterehella;

härkäin mylvivien jalat joutuin pui jyvät irti:

noin hevot aimon Akhilleun, maan tömisyttäjät, kenttää

kilpien, ruumihien yli kiitivät, vaunujen alla

akseli hurmeess' ui, etukaiteeseen veri parskui,

viskoutuin kavioista ja vinhain pyörien alta.

Mutta Akhilleus päin orot ohjasi, kunnian kuulun

saadakseen, kädet kauhukkaat veritahmahan peittyi.

(Suomennos Otto Manninen)