Kirjoitusjärjestelmät

Varhaisimmat kirjoitusjärjestelmät kehittyivät kuvakirjoituksen pohjalta. Kuvakirjoituksen etuna on, että kuvan tulkinta ei ole riippuvainen käytetystä kielestä. Kuvakirjoituksesta kehittynyt tavukirjoitus sen sijaan toimi aina jonkin kielen pohjalta, koska siinä merkki vakiintui tarkoittamaan tiettyä äänneasua. Tavukirjoitus kuitenkin pienensi tarvittavaa merkkimäärää.

Ennen aakkoskirjoituksen leviämistä Välimerta ympäröivillä alueilla oli käytössä monenlaisia kirjoitusjärjestelmiä. Egyptiläiset hieroglyfit olivat niistä ehkä eniten säilyttäneet kuvakirjoituksen piirteitä, mutta mukana oli tavukirjoitustakin. Minolaisajan Kreetalla oli kreetalaisista hieroglyfeistä kehittynyt tavukirjoitusjärjestelmä lineaari-a, jota ei ole vielä onnistuttu tulkitsemaan, ja mykeneläisessä Kreikassa lineaari-b, joka myöhemmin omaksuttiin myös Kreetalla.

Aakkoskirjoitus kehitettiin nykytietojen mukaan jonkin kanaanilaisen kansan keskuudessa. Aluksi hyödynnettiin kuvakirjoituksen merkkejä siten, että merkki tarkoitti sanan ensimmäistä äännettä. Kyseisessä kieliryhmässä tietyt kieliopilliset rakenteet edellyttävät aina samoja vokaaleja, joten riitti, että merkittiin pelkät konsonantit. Aakkoskirjoitus omaksuttiin nopeasti Lähi-idän muihin seemiläisiin kieliin. Foinikian kauppiaskansa kehitti merkit viivamaisiksi, ja levitti kirjoitustapaa niin tehokkaasti, että siitä noin 1050 eKr. jo puhuttiin foinikialaisena kirjoituksena.

Foinikialainen kirjoitustapa alkoi siis levitä aikakautena, johon myös Vuorileijonan varjo -sarjan maailma sijoittuu. Siellä aakkoskirjoitus tunnettiin Liton kirjoitustavaksi nimettynä järjestelmänä, jonka litolaiset ovat omaksuneet Iisipin kauppiailta. Liton kirjoitustavassa olivat mukana myös vokaalit, sen 22 merkkiä vastaavat käyttämistämme aakkosista kirjaimia a, d, e, f, g, h, i, j, k, l, m, n, o, p, r, s, t, u, v, y, ä ja ö.