Merenkulku Homeroksen kuvaamana

Merenkulkua kuvataan Iliaassa ja Odysseiassa yksityiskohtaisesti. Odysseus kertoo:

Vaan liki saarta jo seireenein tuli laivani oiva

kiitäen joutuisaan, näet myötäinen kävi tuuli.

Äkkiä taukosi tuo, tuli tuuleton, päilyvä tyyneys

vetten päälle, ja kuohut pois joku kuoloton viihti.

Nousivat miehet teljoiltaan sekä käärivät purjeen,

laskivat laivan pohjaan sen, kaikk' airojen ääreen

istuivat, veden vaahtoon löi silovartiset airot.

(Odysseia, 12. laulu, säkeet 166-172, suom. Otto Manninen)

Nostivat maston taas, levähyttivät valkean purjeen.

Tuuli sen pullistutti, ja riemuisaa kohinaansa

pauhaten kuohuvat aallot soi kokan kiitävän alla.

Laivapa laskettain yli aaltojen matkasi tietään.

(Ilias, 1. laulu, säkeet 480-483, suom. Otto Manninen)

Vaan syväpohjaisen kun pääsivät valkaman suojaan,

käärivät purjeen, sen alas laivaan laskivat tummaan,

kaasivat maston haarukkaan harusköysiä päästäin,

soutivat airoillaan liki maata ja ankkuripaadet

heittivät joutuisaan sekä rantaan kytkivät laivan,

(Ilias, 1. laulu, säkeet 432-436, suom. Otto Manninen)

Purjehdus perustui isoon, nelikulmaiseen raakapurjeeseen, joka oli kiinni korkeassa keskimastossa. Usein oli myös pienehkö keulapurje, mutta se oli vähämerkityksisempi. Masto tavattiin kaataa, jos viivyttiin maissa pitempään, ja myös myrskyllä, että laiva olisi vakaampi. Laivat pystyttiin miesvoimin vetämään rannalle, joko pelkälle hiekalle tai telapuille, ja ne tuettiin sivupönkillä.

Iliaassa ja Odysseiassa useimmat laivat ovat viisikymmentäairoisia (pentēkóntoros), eli niissä on 25 airoparia, ja siis viisikymmentä soutajaa hoitamassa kukin yhtä airoa. Sellaisia ovat Akhilleuksenkin laivat:

Rantaan Ilionin oli viisinkymmenin laivoin

tullut Akhilleus; viis oli kymment' urhoa kunkin

airollist' asujaa sekä sorjaa soutajakuntaa.

(Ilias, 16. laulu, säkeet 168-170, suom. Otto Manninen)

Viisikymmentäairoisessa laivassa kaikki airot ovat samassa tasossa. Myöhemmin kehittyi laivatyyppejä, joissa airoja oli useammassa kerroksessa. Yleisimmin tunnetaan kolmisoutu (triērēs, latinaksi triremis), mutta sitä varhaisempi muoto oli kaksisoutu (diērēs, latinaksi biremis), jollainen ilmeisesti oli Iliaassa boiooteilla:

viisinkymmenin lähti he laivoin, kussakin kulki

sulhoja boioottein sadan kahdenkymmenen parvi.

(Ilias, 2. laulu, säkeet 509-510, suom. Otto Manninen)

Manninen on tässä suomentanut sulhoksi sanan, joka tarkoittaa nuorta miestä, ja tässä yhteydessä miehet puolestaan tarkoittavat joukkoa, joka toimi sekä soutajina että sotilaina. Kuuttakymmentä airoparia on tuskin sijoitettu yhteen riviin, ja tuo soutajamäärä onkin se, joka on kaksisouduissa yleisin.

Laivat 2. vuosisadalla Metallin temppelin aikaa

Metallin temppelin käyttämän ajanlaskun ensimmäinen vuosi on meidän käyttämämme ajanlaskun mukaan noin vuosi 1150 eKr. Metallin temppelin ajanlaskun mukaisen toisen vuosisadan alkaessa elettiin siis meidän ajanlaskumme mukaan noin vuotta 1050 eKr. Mikäli myyttinen Troijan sota oli käyty, se oli jo menneisyyttä, samoin merikansojen liikehdintä Välimeren alueella, jossa elettiin pimeiksi vuosisadoiksi kutsuttua aikaa.

Loputtoman meren alueella Metallin temppelin ajanlaskun 2. vuosisadalla purjehtivat laivat muistuttivat Homeroksen kuvaamia. Viisikymmentäairoinen oli tavanomainen laivatyyppi, mutta siihen oli lisätty kansirakenteita ja sellaisia yksityiskohtia, joita Iliaan sankarien laivoissa ei ollut. Eräs selkeä ero oli myös, että Loputtoman meren laivoissa oli yleensä vain yksi ohjausairo, joka oli perässä istuvan ohjaajan oikean käden puolella.