I

Oli perjantai-ilta, ja Glabor Igovič lämmitti maitoa valmistaak­seen itselleen kaakaota odottaessaan ystäväänsä Daboria. Glabo­rin vanhemmat olivat menneet sukulaisten luo, jotka asuivat Ib­lirassa, joten hän oli yksin kotona. Oli aina mukavaa olla yksin kotona, kuin talo olisi vain hänen eikä kenenkään muun. Hän oli vastuussa talosta, ja se oli eräänlainen kunnia. Oli jopa vähän jännittävää olla yksin kotona, erityisesti iltaisin ja öisin, kun ulkona pimeää, istua ikkunan ääressä katsellen ulos lintujen laulua kuunnellen. Erityisesti syksyllä oli upeaa istua kuunnel­len talojen ikkunoilla ja katoilla ropisevan sateen ääntä. Kuka tie­si, vaikka joku va­ras liikkuisi ikkunan takana odottaen sopi­vaa het­keä.

Ja juuri silloin Glabor kuuli ääntä ulkoa. Oliko se varas? Ei, ei se ollut mikään varas vaan Dabor joka koputti oven taka­na. Glabor avasi oven. Hänen ystävänsä tuli sisään ja tervehti häntä.

"Sinähän tulit äkkiä" sanoi Glabor.

"Kyllä, en tavannut ketään matkalla. Oletko pian valmis?"

"Miksi? Eihän se baari aukea ennen kuin yhdeksältä?"

"Niin, mutta haluaisin käydä ensin kävelyllä joella."

"Minä juon ensin kaakaon."

"Okei."

Dabor istuutui tuolille ja avasi tv:n aivan kuin kotonaan. Glabor naurahti. Siinä hänen ystävänsä, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka, eikä hän ollut muuttunut lainkaan! Hän ei voinut koskaan luopua mukavuudesta.

"Eivätkö vanhempasi palaa ennen maanantaita?"

"Eivät."

"Sittenhän voimme pitää bileet. Mitäs sanot?"

"Täälläkö?"

"Tietysti, missä muualla?"

"Ja se ei käy! Isä ja äiti ovat kieltäneet ehdottomasti."

"Mutta eiväthän he saisi tietää."

"Lupasin heille, etten pidä täällä bileitä, ja lupaus on lu­paus."

"Okei. Mutta juo nyt kaakaosi, jotta voimme lähteä."

"Minun täytyy myös kastella kukat, ennen kuin lähdemme."

"Aa, aina ne kukat! Mutta minähän voin kastella ne. Anna kan­nu."

"Ei, sinä et koske kukkiin! Tukehdutat ne!"

"Hyvä on, jos apuni ei kelpaa."

Glabor hymyili jälleen.

Varttituntia myöhemmin Glabor oli juonut kaakaonsa ja kastel­lut kukat. Hän lukitsi oven, ja pojat astuivat ulos illan pi­meyteen. He astelivat kivistä katua pitkin alas jokea päin. Saa­vuttuaan joelle he seurasivat kapeaa pensaiden välissä mutkitte­levaa polkua. Toisinaan he näkivät hiljaa virtaavan joen ja mus­tassa vedessä tanssivan kuu­nvalon. Yölinnut lauloivat. Kaikki oli kuin taikaa.

Lopulta pojat saapuivat joen yli kaartuvan sillan luo. Se oli kaunis vanha kivisilta, jollaisia ei ollut enää paljon jäljellä. Se oli melko korkea, ja pojat katselivat mielellään kuuta ja tähtiä sen päällä seisten. Silta oli varmasti vanha ja tunsi monia vanhoja tarinoita siltä ajalta, kun isovanhemmat olivat nuoria ja ihmiset kulkivat sen yli hevosvaunuilla. Ja kuu, toi­nen vanha nainen, joka oli katsellut taivaalta maailman synty­mästä saakka...

Silloin pojat kuulivat askelten lähestyvän, ja kaksi tyttöä ilmestyi.

"Hei Nora ja Dara, siinähän te olette!"

"Hei Dabi! Glabor, terve, mitä kuuluu?"

"Kiitos hyvää" Glabor vastasi, vaikkei tuntenut tyttöjä. Ehkä hän oli tavannut heidät jossain muttei muistanut.

"Glabi, tässä on Nora Pudovič ja Dara Pregovič" Dabor esitte­li.

"Hauska tutustua" sanoi Glabor kohteliaasti. Ei, hän ei ollut tavannut tyttöjä koskaan, nyt hän oli varma. Mutta mistä he tie­sivät hänen nimensä?

"Samoin" sanoi Nora, jolla oli tummat hiukset ja ruskeat sil­mät. Dara, jolla oli vaaleat hiukset ja siniset silmät, oli hil­jaa.

"Oletteko kävelyllä?" kysyi Nora.

"Kyllä, aiomme mennä 'Kolmeen karhuun'" vastasi Dabor.

"Niinkö? Niin meikin. Tuletteko yhtä matkaa?"

"Miksei. Glabi?"

"Hyvä on."

Niin he alkoivat astella iloisesti kohti kylän keskustaa. Kylässä oli vain noin kolmetuhatta asukasta, ja siellä oli

y­leensä melko rauhallista, paitsi viikonloppuisin, kun nuoret ajelivat kylästä toiseen jotain jännittävää etsien.

He saapuivat Kolmen karhun luo 20 minuutissa ja menivät si­sään. Paikka ei ollut iso. Siellä oli vain muutama pöytä ja pie­ni tanssilattia. Useimmat ihmiset istuivat ulkona terassilla. Sisällä soi vanha Toton kappale. Nuoret päättivät istuutua pöy­tään.

"Mitä haluatte juoda, tytöt?" kysyi Dabor.

"Minulle sininen enkeli" Nora ilmoitti. "Entä sinulle, Dara?"

Dara kuiskasi hänelle jotain.

"Dara haluaa vain kokiksen."

"Hyvä on. Entä sinä, Glabi?"

"Minulle olut, kiitos."

"O-kei!"

Dabor lähti hakemaan juomia ja Nora alkoi puhua:

"Me olemme Ginipasta. Tutustuimme Glaboriin kerran täällä, ja hän kertoi meille sinusta."

"Minusta?"

"Niin."

"Mitä hän kertoi?"

"Hän kertoi, että sinä voitat aina korttipelissä. Hän sanoi sen kerran, kun pelasimme korttia."

"Ahaa."

Glabor ei vielä ymmärtänyt, kuinka tytöt olivat tunteneet hänet näöltä. Hän aikoi juuri, kysyä, mutta silloin Dabor palasi juomien kanssa.

"Tässä sininen enkeli Noralle, cola Daralle ja olut Glaboril­le."

"Kiitti kovasti!"

"Ei kestä."

Sen jälkeen Dabor katsoi Daraa kuin kysyäkseen jotain, ja osoitti Glaboria. Sitten hän hymyili ja nyökkäsi.

"Tiedätkö mitä?" hän sanoi kääntyen Glaboriin päin. "Tämä Dara tässä, hän halusi tavata sinut, koska on kiinnnostunut si­nusta."

"Mitä?"

"Hän on kiinnostunut sinusta."

"Kiinnostunut minusta? Mitä tarkoitat?"

"Pitääkö minun piirtää se sinulle? Hän tykkää sinusta!"

"Mutta emmehän me edes tunne toisiamme."

"Nythän te voitte tutustua."

Glabor katsoi Daraa ja kysyi:

"Onko se totta?"

Tyttö hymyili ujosti, katsoi Noraa ja - nyökkäsi.

"No niin, mitä odotat?" Dabor ihmetteli.

"Tarvitsen miettimisaikaa" Glabor ilmoitti.

"Mitä miettimistä sinulla on?"

"Tämä tuli niin äkkiä" Glabor selitti.

"Hyvä on. Mutta luulen, että teidän kannattaa tutustua."

"Haluaisitko tulla tähän istumaan?" ehdotti Nora.

Glabor nousi ja vaihtoi paikkaa hänen kanssaan. Nyt hän istui Daran vieressä.

"Näytätte hyvältä yhdessä" Nora kehui.

"Olen samaa mieltä" sanoi Dabor.

Glabor katsoi Daraa ja hymyili. Tyttö ei tosiaankaan näyttä­nyt pahalta.

"Ehkä teidän kannattaisi mennä tanssimaan" Nora ehdotti.

"Haluatko tanssia kanssani?" kysyi Glabor Daralta. Hän nyök­käsi ujosti.

"Nyt odotetaan, kunnses soitetaan jotain hidasta" sanoi Nora.

Glabor otti kunnon kulauksen olutta ja alkoi odottaa hidasta kappaletta. Hän yritti keksiä jotain, mitä kysyisi Daralta.

"Mitä teet, Dara?" hän kysyi lopulta. "Työskenteletkö vai opiskeletko?"

"Olen lukiossa, minulla on yksi vuosi jäljellä" hän vastasi.

Glabor nyökkäsi.

"Minä itse etsin työtä" hän kertoi. "Saan ehkä työtä ensi vuodeksi."

Dara nyökkäsi.

"Nyt, menkää tanssimaan!" Nora huusi. "Tulee hitaita."

Glabor katsoi Noraa ja Daboria. Heidän silmänsä loistivat kuin tähdet. Hän hymyili leveästi ja hengitti syvään ja sen jäl­keen kääntyi Daraan päin.

"Haluatko?"

Dara nousi. He menivät tanssilattialle. Glabor ojensi hänelle kätensä, ja hän tarttui siihen. Glabor laski toisen käden Daran olalle ja tämä teki samoin. He alkoivat tanssia hitaasti, hi­taasti, keinuen kuin lehdet tuu­lessa, kuin meren aallot. Nyt Glabor ymmärsi, miksi rakastavai­set tanssivat mie­lellään hitai­ta. Se ei ole vain vartaloiden vaan myös sielujen tanssia. Tans­sin lopussa hän painoi poskensa Daran poskea vas­ten. Il­mei­sesti hän piti siitä.

Kun tanssi päättyi, Glabor ei voinut pidättäytyä vaan suuteli Daraa poskelle. Tämä painoi poskensa hänen huuliaan vasten. Kyl­lä, tyttö oli tosissaan.

He palasivat pöytään. Ystävät taputtivat ja vihelsivät.

"Upeaa! Teidät on luotu toisillenne" he huusivat.

Dara oli aivan punainen mutta näytti onnelliselta.

"Hei Nora!" huusi Dabor, "heidän täytyy saada lisää juotavaa. Nyt on sinun vuoro tarjota."

"Minä voin tarjota nyt" Glabor ehdotti.

"Ei, tämä on ok, minä voin tarjota" Nora ilmoitti ja antoi Daborille rahaa. Hän nousi ja lähti taas hakemaan olutta.

"Glabi" sanoi Nora, "tarvitsetko vielä miettimisaikaa?"

Glabor vaikeni ja vastasi sitten:

"En, olen valmis yrittämään."

"Upeaa! Nyt teidän täytyy sopia, missä tapaatte seuraavan kerran."

"Onko ehdotuksia?" Glabor kysyi Daralta. Hän pudisti päätään.

"Etkö halua tavat ollenkaan?"

Dara nauroi.

"Tietysti haluan."

"Mehän voisimme lähteä kävelylle jonain iltana. Mitä sanot?"

"Se olisi mukavaa."

"Milloin voit tulla?"

Dara keskusteli vähän aikaa Noran kanssa.

"Sopiiko sunnuntai-ilta?"

"Sunnuntai? Kyllä, mihin aikaan?"

Taas he keskustelivat.

"Voisin tulla seitsemältä" hän sanoi lopulta.

"Oikein hyvä! Kuinka aiot tulla?"

Nyt Nora alkoi järjestellä.

"Minä voin tuoda hänet ja tulla hakemaan myöhemmin."

"Mutta missä aiot odottaa häntä?"

"Minulla on kavereita täällä. Voin odottaa vaikka Daborin luona."

Glabor nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Sitten Dabor palasi juomien kanssa. Glabor kiitti ja otti siemauksen olutta. Nyt hänen täytyi pysähtyä hetkeksi, sulkea silmät ja koota ajatuk­sensa.

Hän oli siis tullut pubiin ystävänsä Daborin ja kahden tytön kanssa, ja siellä oli selvinnyt, että toinen tytöistä oli kiin­nostunut hänestä. Hän oli juonut pullon olutta ja tanssinut ty­tön kanssa ja sen jälkeen sopinut tapaamisesta hänen kanssaan. Mitä hänen pitäisi tehdä nyt? Tutustua tyttöön paremmin? Mitä hän voisi kysyä tältä?

Ei, hän ei voisi alkaa kysellä kaikenlaista, kuten "Missä olet syntynyt? Mikä sinusta tulee? Mitä vanhempasi tekevät?" Se kuulostaisi typerältä. Olihan heillä aikaa tutustua. Ja lisäksi, nyt ei ollut hyvä, koska ystävät istuivat saman pöydän ääressä kuunnellen jokaista sanaa ja yrittivät jopa vastata heidän puo­lestaan, Dabor hänen ja Nora Daran puolesta. Oli siis parempi odottaa, kunnes he olisivat kahden.

Loppuilta kului juoden, tanssien ja iloisesti jutellen. Kun he lähtivät, Nora muistutti vielä:

"Sunnuntai-iltana, seitsemältä, älä unohda!"

"En unohda" Glabor lupasi.

* * *

Kotiin tultuaan Glabor otti olutpullon ja mein parvekkeelle is­tumaan. Siellä hän istui aivan hiljaa kuunnellen kaskaiden lau­lua ja hiljaista tuulta, joka liikutteli puiden oksia. Puut ja kukat tuoksuivat hyvältä. Oli kesän paras aika, kun ei vielä ollut liian kuuma. Ja nyt oli ensimmäinen kesä, joka voisi tuoda hänelle suuren rakkauden.

II

Sunnuntai-iltana Glabor siis odotti jännittyneenä Daraa vanhalla sillalla. Joki virtasi hiljaa sillan alla kuin kuiskaillen sa­laisuuksia, jotka vain puut, pensaat ja vaha silta ymmärsivät. Ehkä se toi viestiä jostain kaukaa. Jos hän olisi puunoksa tai käpy, hän voisi hypätä veteen ja kellua virrassa Mustallemerelle saakka, yön pimeydessä ja hiljaisuudessa, kylien ja kaupunkien halki. Kunpa hän olisi...

Mutta silloin valkoinen auto pysähtyi hänen viereensä. Nora, joka istui kuljettajan istuimella, nosti hänelle kättä, ja Dara, joka istui hänen vieressään, avasi oven ja astui ulos.

"Hei Dabi! Pitäkää hauskaa!" huusi Nora.

Glabor nosti hänelle kättä. Dara sulki oven ja Nora jatkoi matkaa. Nyt he olivat aivan kahdestaan.

"Ihanaa, että tulit" aloitti Dabor.

Dara ei sanonut mitään.

"Eikö olekin kaunis ilta?" jatkoi Glabor.

"Kyllä, oikein kaunis" sanoi Dara ujosti.

"No niin, mennäänkö joenrantaan kävelemään?" Glabor ehdotti.

"Mennään, hyvä ajatus."

He laskeutuivat joenrantaan ja pitivät toisiaan kädestä. Se oli kuin unelmaa. Kuu loisti, kaskaat lauloivat ja joki virtasi rauhallisesti. He astelivat hiljaa ja hitaasti sanaakaan lausu­matta.

"Ei puhuta vielä mitään" Glabor ehdotti, "kävellään vain ja kuunnellaan."

Dara oli hiljaa; hän oli kai samaa mieltä.

"Pidätkö tällaisista kävelyistä?" Glabor kysyi.

"Kyllä."

"Jos täällä olisi jokin paikka, jossa istua, vain istua öisiä ääniä kuunnellen", G (Glabor) ajatteli. Sitten hän muisti, että yhdessä kohdassa rantaa oli suuri kivi, aivan lähellä vettä. Kyllä, sin­ne he istuutuisivat.

"Tiedän yhden paikan, jossa on iso kivi rannassa. Mennäänkö sinne istumaan?"

"Okei."

Pian he saapuivat kiven luo. G auttoi Daraa istuutumaan.

Nyt hänen ajatuksensa alkoivat vihdoin toimia jotenkuten. Hän oli tutustunut tyttöön, joka oli kiinnostunut hänestä. Ja syy siihen, miksi tilanne oli niin outo, oli se, ettei hän vielä tuntenut tyttöä kunnolla, ja kuitenkin hänen pitäisi käyttäytyä kuin rakstunut, kuin olisi tuntenut hänet jo kauan sitten. Ta­vallisesti, kun hän kiinnostui tytöstä, se tapahtui itsestään, hänen omien tunteittensa mukaan. Eihän hän voinut rakastua noin vain ykskaks. Eihän heillä ollut edes yhteisiä kokemuksia. Siinä he kuitenkin istuivat yhdessä aivan hiljaa.

Sitten G sai ajatuksen:

"Hei, pidätkö viinistä?"

"Viinistä? Kyllä pidän..."

"Millaisesta?"

"Esimerkiksi punaviinistä."

"Mehän voisimme tulla joskus tänne ja tuoda pullon puna­viiniä, istua täällä, juoda hitaasti ja jutella. Täällähän on kaunista. Mitä sanot?"

"Sehän olisi mukavaa."

Nyt Glabor vaikeni ja sen jälkeen hymyili. Mitä enemmän hän sitä ajatteli, sitä enemmän häntä hymyilytti. Hänen ajatuksensa oli niin klassinen: mies, nainen, pullo viiniä ja kaksi lasia. Mutta sehän oli erinomainen tapa tutustua.

"Milloin voit tulla seuraavan kerran?" hän kysyi.

"En tiedä vielä, mutta varmasti pian."

"Hyvä. Mennäänkö nyt meille vai istutaanko täällä?"

Dara mietti vähän aikaa ja sanoi sitten:

"Istutaan tässä vähän aikaa ja mennään sitten teille, sopii­ko?"

Ja nyt, ensimmäistä kertaa, Dara käänsi katseensa häntä koh­ti silmissään rakastunut katse.

"Tuoksut hyvältä" sanoi G.

He istuivat siinä vähän aikaa, kunnes G kysyi:

"Mennäänkö meille?"

Dara suostui. He nousivat ja alkoivat kulkea polkua käsi kä­dessä kylää kohti.

"Dara, onko sinulla sisaruksia?" kysyi G.

"Minulla on isosisko ja pikkusisko" Dara vastasi.

"Mitkä heidän nimensä ovat?"

"Liora ja Emilia."

"Onpa heillä kauniit nimet, kuten sinulla."

Dara hymyili.

"Entä sinä, onko sinulla?" hän kysyi.

"Minulla on isoveli ja isosisko. He eivät asu enää kotona."

Dara nyökkäsi.

"Minä olen kaksonen. Mikä sinä olet?" Glabor kysyi.

"Olen leijona."

"Kaksonen ja leijona..."

Glabor ei tiennyt paljoa astrologiasta, mutta sellaiset asiat kiinnostivat häntä.

Pian he saapuivat Glaborin kodin luo. Tämä avasti oven avai­mella ja antoi Daran mennä ensin sisään.

"Käy istumaan, minä kuuntelen viestit."

Viestejä oli vain yksi: "Hei, äiti täällä. Olemme täällä

Zdr­abovičeilla ja kaikki on hyvin. Tulemme takaisin huomenillal­la. Muis­ta kastella kukat ja pidä koti siistinä. Suukkoja sinul­le."

"Mihin aikaan Nora tulee hakemaan sinua?" hän kysyi.

"Sovimme yhdeksältä" Dara vastasi.

"Meillä on siis vielä tunti" hän ajatteli. "Mitä tehdä, mitä tehdä..."

"Emme ehdi katsoa videota. Tai - voimmehan aloittaa, ei mei­dän tarvitse katsoa kokonaan."

"Dara?"

"Niin?"

"Öö... olisitko pettynyt jos katsoisimme videon? Tarkoitan, olisiko se tylsää?"

"Kyllä minulle sopii."

"007 & The Living Daylights?"

"Se käy hyvin."

"Oletko nähnyt sen?"

"Ehkä, mutten muista millainen se oli."

"Se on huoneessani. Odota niin haen sen."

Hän haki kasetin ja selitti:

"Valitsin tämän, koska se tuo muistoja mieleeni. Olen katso­nut sen monta kertaa eri ihmisten kanssa, ja joka kerta se on luonut sellaisen tunnelman, että... en osaa selittää sitä. Emme ehdi katsoa tätä kuin tunnin, mutta aloitetaan."

Hän pani kasetin sisään, ja he alkoivat katsella.

"Tule tähän minun viereen istumaan" G pyysi.

Dara istuutui hänen viereensä. G kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja tarttui hänen käteensä. Dara painoi päänsä hänen olkaansa vasten.

"Rakastan tätä musiikkia" Glabor sanoi. "Se tuo minulle muis­toja."

"Millaisia?" kysyi Dara. Tämä kysymys oli jo suurta edistys­tä. Tyttö alkoi puhua.

"Millaisia?" hän mietti vähän aikaa.

"Muistan kerran kun katsoimme tätä, veljeni hänen kaverinsa ja minä. Ja kerran katsoimme sitä sukulaisten kanssa. Ei kerran vaan monta kertaa..."

Dara nyökkäsi. He alkoivat seurata elokuvaa. Välillä Glabor kertoi ja selitti jotain: "Tuo äijä on KGB:stä... Tuo menee ves­saan ja kiipeää ulos ikkunasta..." Tunnelma oli jännittävä, ja Glabor alkoi vapautua ja nauttia. Hänestä tuntui, kuin hän olisi lapsuudessa ja nykyhetkessä yhtä aikaa. Ehkä hän oli valinnut tämän elokuvan voidakseen hypätä takaisin menneisiin vuosiin Daran kanssa. Kunpa he voisivat palata sinne ja pysyä siellä. Kunpa hän olisi vain aikamatkalla tulevaisuudessa tyttöä etsi­mässä. Nyt, löydettyään sellaisen, hän voisi palata 80-luvulle ja viettää onnellista aikaa.

Katsottuaan elokuvaa noin puoli tuntia Dara alkoi haukotella. Välillä hän sulki silmänsä ja näytti väsyneeltä.

"Oletko väsynyt?" G kysyi.

Dara nyökkäsi.

"Jos haluat, voit panna pääsi syliini ja käydä nukkumaan" hän ehdotti.

"Ei, kyllä minä pärjään, kiitos."

"Etkä pärjää" sanoi Glabor, tarttui häntä hartioista ja pai­noi hänet syliinsä.

"Voit maata siinä, kunne Nora tulee."

Dara ei vastustellut. G asetti käsivartensa hänen päänsä alle ja tarttui toisella kädellä hänen käteensä.

"Nyt varmaan ajattelet, että hoidan sinua kuin lasta" hän sanoi.

Mutta Dara ei nauranut, sulki vain silmänsä ja oli vaiti. G alkoi silittää hänen poskeaan ja hiuksiaan.

"Milloin menemme taas joelle?" hän kysyi.

"En tiedä" Dara vastasi, "voin soittaa sinulle myöhemmin. Soitan huomenna, sopiiko?"

"Sopii. Soita illalla, ja jos en ole kotona, jätä viesti, sopiiko?"

"Kyllä, se käy hyvin."

"Sovitaanko, että minä ostan punaviinipullon?"

"Hyvä on. Minä ostan seuraavan kerran."

"Seuraavan kerran! Hm, hän siis pitää ajatuksestani" G ajat­teli.

Taas oli hetken ajan hiljaista. Sen jälkeen G alkoi kysellä:

"Mistä asioista pidät? Pidätkö syksystä?"

"Kyllä."

"Värikkäistä lehdistä, syyssateesta?"

"Kyllä."

"Pidätkö junalla matkustamisesta yöllä?"

"Kyllä."

"Öö... pidätkö juoksemisesta?"

"Juoksemisesta? Kyllä, joskus."

"Liikuntana?"

"Kyllä, en muuten."

"Hyvä. Sitten, mistä asioista ET pidä?"

Taas hiljaisuus.

"En pidä ihmisistä, jotka huutavat."

"Niin?"

"En pidä ihmisistä, jotka valehtelevat."

"En minäkään."

"Enkä pidä kokeeseen lukemisesta."

"Kuten varmasti useimmat."

"Entä sinä, mistä et pidä?"

"Vihaan jonottamista, kaupassa ja yleensä, ja vihaan huutavia ja epärehellisiä ihmisiä, aivan kuten sinä, ja vihaan kiirettä ja aikaista ylösnousua silloin kun nukuttaa. Vihaan myös sitä, kun joku ei ymmärrä minua tai, tarkoitan, pu­huu eri asiasta eikä kuuntele todellista sanomaani. Et ehkä vie­lä ymmärrä, mitä tar­koitan, mutta myöhemmin."

"Tarkoitatko, että MINÄ puhun eri asiasta enkä kuuntele si­nua?"

"En, en ikimaailmassa! Puhuin ihmisistä yleensä."

Dara nauroi. Todellakin - nauroi! Hän ei ollutkaan niin vaka­va kuin miltä näytti.

Sitten hän taas haukotteli.

"Olen näköjään tosi väsynyt" sanoi G. "Luulen, että laitan sinut yläkertaan nukkumaan. Sanon Noralle, ettet ole täällä vaan lähdit etsimään häntä. Sitten hänen täytyisi lähteä ilman si­nua."

Molemmat nauroivat.

Kaikki mukava loppuu aikanaan; pian kuului soitto.

"Kunpa se ei olisi Nora" ajatteli G.

Mutta olihan se hän, ovela hymy huulillaan.

"Kuinka teillä on mennyt?" hän kysyi.

"Kiitos hyvin" G vastasi. "Harmi, että hänen täytyy lähteä."

Dara ilmestyi hänen taakseen.

"Oletko valmis lähtemään?" Nora kysyi.

"Kyllä" hän vastasi.

Hän seisahtui G:n eteen ja katsoi häntä hymyillen.

"Näkemiin" sanoi G ja antoi hänelle suukon.

Dara lähti.

Sinä yönä Glabor makasi kauan vuoteessa unettomana kierien. Hänen kehonsa oli kuin talo, jossa oli iloiset, äänekkäät juh­lat. Siellä tanssittiin. Hänen teki mieli tehdä jotain hullua, juosta ulos ja käydä kosteaan ruohoon makaamaan, kiivetä puuhun, mennä jokeen uimaan... Tuntui kuin jokin kutittaisi häntä sisäl­tä. Hän oli rakastunut.

III

Aamulla Glabor valmisti itselleen aamiaisen ja söi hitaasti. Oli hänen viimeinen aamunsa yksin kotona, viimeinen tilaisuus syödä aamiainen yksin, rauhassa. Vanhemmat palaisivat illalla. Ehtisi­kö Dara soittaa ennen sitä? Hän halusi salata Daran vanhemmilta ainakin vähän aikaa. Tyttö oli hänen oma pikku salaisuutensa. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin vanhemmat huomaisivat jonkin muuttuneen ja alkaisivat ihmetellä: Kuka soittaa pojalle jatkuvasti? Minne hän katoaa iltaisin?

Paahtoleivän, munan, pekonin ja appelsiinimehun jälkeen Gla­bor joi kupin kahvia, niinikään hitaasti, miettien kuinka viet­täisi päivän ja kuinka selviäisi, kunnes tapaisi Daran seuraavan kerran. Se ei olisi helppoa. Kunpa hän soittaisi pian...

Ja ikään kuin Dara olisi kuullut hänen ajatuksensa, puhelin soi muutamaa minuuttia myöhemmin.

"Haloo?"

"Hei Glabi" sanoi Noran iloinen, ovela ääni. Taas Nora!

"Hei."

"Täällä on joku, joka haluaa puhua kanssasi."

Ja sen jälkeen:

"Hei, täällä Dara."

"Hei Dara. Mitä kuuluu tänään?"

"Kiitos hyvää, entä sinulle?"

"Ei hassumpaa."

"Sehän on hyvä."

Hän oli taas tullut ujoksi, ehkä siksi että Nora oli koko ajan vieressä.

"Milloin voit tulla taas tänne? Tarkoitan, milloin voimme nähdä uudestaan?" hän kysyi.

Kuului kuiskauksia; ilmeisesti tytöt keskustelivat asiasta.

"Glabi?" kuului lopulta.

"Niin?"

"Voimmeko tavata huomenillalla?"

"Huomenna? Miksei!"

"Sama paikka?"

"Kyllä, se sopii hyvin."

"Seitsemältä?"

"Kyllä, minulle sopii. Ostan viinin, kuten sovittu."

"Okei."

"Dara?"

"Niin?"

"Onko Nora vielä vieressäsi?"

"Kyllä, miksi?"

Glabor mietti hetken ja sanoi sitten:

"Ei se haittaa. Minä vain..."

"Niin?"

"Haluaisin pyytää jotain."

"Niin, kuuntelen."

"Se kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta vanhempani palaavat kotiin illalla, ja haluaisin pitää tämän salaisuutena ainakin vähän aikaa, jotta olisi mahdollisimman jännittävää. Ja siksi pyydän, että nyt, kun olemme sopineet tapaamisen, et soittaisi minulle vähään aikaan."

"Sopiihan se, jos et halua, että soitan."

"Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Pidän salaisuuksista ja -"

"Ei sinun tarvitse selittää mitään" sanoi Dara, ja hänen ää­nestään kuului, että hän hymyili.

"Ymmärrät siis?"

"Kyllä."

"Voimme tapailla salaisesti vähän aikaa, ja jonain päivänä, kun äiti kysyy minulta, minne menen, sanon hänelle, että menen tapaamaan tyttöystävääni."

"Se sopii minulle hyvin, tehdään niin."

* * *

Keskustelun jälkeen Glabor lähti kävelylle joelle. Hän meni is­tumaan samalle kivelle, jolla oli istunut Daran kanssa edellise­nä iltana. Hän kuunteli lintuja, jotka nyt lauloivat äänekkääm­min.

"Huomenillalla..." hän ajatteli. "Siihen asti minun on kes­tettävä ilman häntä. Mitä teen?"

Ja äkkiä hänellä tuntui olevan niin tylsää, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Päivä oli aivan tavallinen. Ja vanhemmat pa­laisivat illalla. Kaikki olisi entisellään. Äiti kysyisi häneltä "Mitä olet syönyt?" kuten joka kerta palatessaan matkoilta. Ilta olisi aivan tavallinen ilta, rauhallinen, hiljainen ja tylsä. Nyt hänen täytyisi tehdä jotain, ennen kuin he palaisivat - mut­ta mitä?

Tavallisesti, kun hänellä oli tylsää, hän olisi soittanut Daborille ja kutsunut hänet kylään. Miksei nyt? Ehkä hän halusi pitää välimatkaa saadakseen olla rauhassa. Muuten Dabor alkaisi kysellä häneltä kaikenlaista kuten "Miksi et tehnyt sitä?" ja "Miksi et tehnyt tätä?" ja lopulta: "Miksi et mennyt sänkyyn hänen kanssaan?". Hän oli herttainen ja hauska mutta joskus vä­hän lapsellinen. Usein hän ei ajatellut mitä puhui eikä toisi­naan kuunnellut, mitä hänelle puhuttiin. Ehkä se johtui siitä, että hänen isänsä oli samanlainen. Sanotaanhan, ettei omena pu­toa kauas puusta.

Yhtäkkiä G sai ajatuksen. Hän halusi juoda olutta - ja pal­jon.

Hän siis palasi kylään, meni kauppaan ja osti kokonaisen laa­tikon olutta. Hän palasi kotiin, pani oluet jääkaappiin, avasi yhden tölkin ja istuutui tv:n ääreen. Olut ei ollut vielä kovin kylmää, mutta se ei haitannut. Seuraava tölkkihän olisi kylmem­pi.

Sitten puhelin soi.

"Hei, Dabi täällä, miten menee? Vai pitäisikö kysyä: miten meni?"

"Hei Dabi. Hyvinhän tässä menee, entä itselläsi?"

"Mikäs tässä, mutta kerro nyt miten meni Daran kanssa."

"Me vain kävelimme ja keskustelimme. Mutta se oli upeaa."

"Eikö hän tullut teille?"

"Tuli, vietimme täällä tunnin."

"Ja?"

"Katsoimme vähän aikaa videoita, sitten Nora tuli hakemaan häntä."

"Eikö mitään muuta?"

"Tutustuimme paremmin."

"Missä? Sängyssäkö?"

"Ei."

"Mutta Glabi, kuinka on mahdollista, ettet ehdottanut hänelle suoraa toimintaa?"

"Suoraa toimintaa? Ja mitä se on?" G halusi kiusata ystävään­sä.

"Tiedäthän sinä sen!"

"Mikäli ymmärrän tämän oikein, sinä olet ymmärtänyt koko ju­tun väärin."

"Ja mitä se tarkoittaa?" Dabor oli liian laiska pohtimaan.

"En halua mitään yhden illan juttua. Haluan tutustua häneen kunnolla, ja se vie aikaa." Glabor tiesi, ettei hänen tarvinnut selittää mitään, sehän oli hänen oma asiansa, mutta kuitenkin hän selitti. Ehkä Dabor oppisi jotain häneltä.

"En ymmärrä, mitä odotat" Dabor jatkoi. "Hänhän pitää sinusta ja sinä hänestä. Miksi pitää tehdä asiat vaikeiksi?"

"Olen ihminen, joka haluaa tehdä asiat klassiseen tapaan, käydä kävelyllä naisen kanssa ja katsella kuuta ja tähtiä ja muuta sellaista."

"Johan te teitte sen."

"Kyllä, mutta haluan tehdä sen monta kertaa."

"Montako kertaa haluat tehdä sen, ennen kuin menet sänkyyn hänen kanssaan?"

"En pidä ajattelutavastasi. Näet naisen jonkinlaisena esinee­nä."

"Näen naisen sellaisena kuin se on. Nainen haluaa sänkyyn miehen kanssa aivan yhtä paljon kuin -"

"Ja jos et osaa ajatella muuta kuin sänkyyn menemistä, luulen että meillä on hyvin vähän puhuttavaa."

Ja sen jälkeen hän laski kuulokkeen. Hän ei tiennyt tarkkaan, miksi sen teki. Hän ei ollut tehnyt sitä koskaan ennen, olihan Dabor hänen paras ystävänsä. Ehkä hän teki sen, koska ei todel­lakaan pitänyt Daborin tavasta nähdä Dara jonain esineenä, kuin ainoa tarkoitus olisi mennä sänkyyn hänen kanssaan, tai ehkä hän oli hermostunut, koska ei näkisi Daraa ennen seuraavan päivän iltaa. Ja ehkä hän oli tylsistynyt, koska vanhemmat palaisivat kotiin illalla ja sen jälkeen kaikki olisi taas arkista.

Joka tapauksessa hän avasi toisen oluttölkin ja alkoi juoda hitaasti tv:tä katsellen. Sitten hän keksi jatkaa saman videon katselua, jota hän oli katsonut Daran kanssa, 007 & The Living Daylights. Tuntui upealta maata sohvalla rauhassa oluttölkki kädessä katsellen elokuvaa, jossa todella taphtui. Tuntui taas, kuin hän ei olisi yksin. Edellisellä kerralla oli tuntunut, kuin hän olisi ystävien tai sukulaisten seurassa. Nyt tuntui, kuin hän olisi - Daran seurassa. Jokainen kerta toi mieleen muistoja edellisestä kerrasta.

Hän katsoi elukuvan loppuun ja vei loput oluet huoneeseensa. Miksi ei jääkaappiin? Ei siksi, että hänen vanhemmillaan olisi jotain oluenjuontia vastaan, vaan siksi, että oli mukava pitää pieniä salaisuuksia, kuten oluttölkit sängyn alla.

* * *

"Oletko muistanut syödä tarpeeksi?"

Se oli äidin ensimmäinen kysymys 'Kuinkas täällä on mennyt' -kysymyksen jälkeen.

Glabor ei edes vastannut.

"Oletko kastellut kukat?" hän kysyi sitten, aivan kuten G oli odottanut.

"Joka päivä" hän vastasi.

Tietysti äiti meni katsomaan saadakseen varmuuden. Voihan olla, että poika olisi unohtanut jonkin kukan ja se olisi kuole­massa juuri sillä hetkellä.

Kello oli puoli yhdeksän, ja vanhemmat olivat palanneet täs­mällisesti, eivät etuajassa eivätkä myöhässä. He olivat ottaneet taksin asemalta, koska bussi oli liian epämukava heille, erityi­sesti koska heillä oli niin paljon laukkuja, tai ehkä koska äiti oli niin huolissaan kukista.

Äiti palasi kierrokseltaan tarkistettuaan kaikki kukat. Il­meisesti hän oli tyytyväinen.

"Toimme sinulle jotain" hän sanoi ojentaen paketin.

Glabor avasi paketin. Siinä oli, kuten tavallista, t-paita ja pieni kirja. Äidin mielestä nuoret lukivat liian vähän, koska heillä oli videot ja tietokoneet, ja siksi hän toi aina jonkin kirjan matkoilta.

"Kuinka Zdrabovičit voivat?" G kysyi kohteliaasti. Hän tunsi tarvetta kohteliaisuuteen saatuaan lahjan. Oikeastaan hän ei ollut yhtään kiinnostunut sukulaisten elämästä.

"Oikein hyvin" äiti vastasi, "heidän pojanpojastaan tulee pian ylioppilas. He kyselivät paljon sinusta. Kerroin heille, että etsit työtä."

Sitten hän asteli jääkaapin luo ja kysyi:

"Onko sinulla nälkä? Tarvitseeko valmistaa illallista?"

"Ei, olen jo syönyt."

"Hm, eipä täällä ole paljon mitä syödä" äiti sanoi tutkien jääkaappia. "Ensimmäinen asia huomenna: kaupassakäynti."

"En käynyt kaupassa tänään, koska tiesin, että tulette tänä iltana" hän selitti.

"Ei se mitään..."

G oli jo matkalla yläkertaan, kun äiti huusi häntä vielä.

"Onko sinulla ollut vieraita?"

"Miksi niin?"

"Kysyn vain."

"Ei ole käynyt ketään."

"Oletko ollut täällä aivan yksin koko ajan?"

"En, Dabor oli täällä pari kertaa."

"Eikö kukaan muu?"

"Ei."

"Mitä te teitte täällä, tarkoitan, kuinka vietitte aikanne?"

"Kävimme kerran baarissa."

"Kolmessa Karhussa?"

"Niin."

Sellaisia äidit ovat. Heidän pitää tietää kaikki, ja heiltä on vaikea salata mitään. Seuraavaksi hän varmasti kysyisi, oli­vatko pojat olleet kahdestaan baarissa ja oliko puhelin soinut hänen ja isän poissa ollessa.

Ei, hän kysyi vain, mitä G aikoi tehdä seuraavan päivän, ja tämä vastasi, ettei tiennyt vielä.

"Sinun täytyy leikata nurmikko huomenna. Sitä ei ole leikattu pitkään aikaan."

"Kyllä, teen sen" hän lupasi ja meni ylös huoneeseensa.

Huoneseen päästyään hän avasi oluttölkin ja mietti kauan, mitä tekisi. Sitten hän muisti vanhan päiväkirjansa, johon hän ei ollut kirjoittanut moneen vuoteen. Hän avasi kirjan ja istuu­tui pöydän ääreen. Vähän aikaa mietittyään hän aloitti:

"Maanantai 7. kesäkuuta

Tapaan hänet huomenna, kolmannen kerran. Minun on muistettava ostaa pullo punaviiniä. Tarvitsen myös korin ja kaksi lasia. Kuinka pääsen ulos täältä korin kanssa huomaamatta, etteivät he ihmettele, minne menen illalla korin kanssa? Tai ei, eihän minun kannatakaan ottaa koria. Kuinka edes ajattelin sitä? Enhän mene piknikille. Otan repun, tietenkin! Tähän mennessä tiedän vain, että hänen nimensä on Dara Pregovič, hän asuu Ginipassa, hänellä on isosisko ja pikkusisko ja hän on leijona. Eikä hän pidä ko­keisiin lukemisesta. En tiedä edes hänen ikäänsä. No, huomenna ehkä saan tietää lisää."

IV

Seuraavana iltana hän siis taas odotti Daraa vanhalla sillalla. Tällä kertaa taivas oli paksujen pilvien peitossa ja kuu näyt­täytyi vain ajoittain. Kaskaat lauloivat erityisen äänekkäästi sinä iltana, aivan kuin niillä olisi suuri juhlakonsertti. Joen hiljainen solina lauloi omaa lauluaan, samaa jota se oli laula­nut läpi vuosisatojen.

Hän katsoi kelloaan, joka näytti neljännestä yli seitsemän. Dara oli myöhässä. Viimein tuttu valkoinen auto ilmestyi ja py­sähtyi. Dara tuli ulos kuin oikea prinsessa, polvet yhdessä ja selkä suorassa. G tervehti häntä suukolla. Hän nosti kättä No­ralle, ja tämä jatkoi matkaa.

"Missä hän aikoo viettää aikansa, tarkoitan Nora? Meneekö hän taas Daborin luo?" G kysyi.

"Hän sanoi, että voi odottaa autossa, ja jos kyllästyy, voi mennä Kolmeen Karhuun istumaan."

"Hyvä niin. Sitten meidän ei tarvitse kiirehtiä."

"Ei, voimme viipyä niin kauan kuin haluamme."

Tämä oli taas jotain uutta häneltä. Tavallisesti hän sanoi vain jotain sellaista kuin 'Sopii', 'Tehdään niin', 'Hyvä aja­tus' tai 'Niin minustakin'. Nyt hän sitä vastoin osoitti todel­lista halua ja kiinnostusta yhteisiin suunnitelmiin ja jopa käy­tti itse valitsemiaan sanoja. Hän käytti sellaisia sanoja kuin 'voimme' ja 'haluamme', jotka kätkivät sanan 'me' ja siten si­toivat kaksi ihmistä yhteen.

Tietysti oli mahdollista, että Nora oli sanonut autossa 'Voi­tte viipyä niin kauan kuin haluatte' ja Dara oli vain muuttanut sen sopivaan muotoon.

Joka tapauksessa, nuoret alkoivat astella käsi kädessä polkua kohti.

"Minulla on viini täällä repussa" G sanoi.

Dara nyökkäsi. Sen jälkeen kumpikaan ei sanonut mitään. He kulkivat hiljaa illan pimeydessä, jossa kuului vain kaskaiden laulu ja veden pulputus. Mikä ihanuus! Mikä lämpö! Mikä tunnel­ma! Sitä ei voinut kuvailla sanoin.

"Vihdoinkin!" G huokaisi heidän saapuessaan suuren kiven luo. "Vihdoin olemme täällä kahdestaan."

Dara ei sanonut mitenkään. Hän oli taas yhtä hiljainen ja ujo kuin alussa. He istuutuivat kivelle.

"Harmi, etten tuonut kynttilää, täällähän on aivan pimeää" G sanoi.

"Ei se haittaa" sanoi Dara. "Kuu valaisee vähän."

"Vaikka valaiseekin vain pienen hetken ajan. Hyvä on."

Hän otti pullon, avasi sen ja täytti lasit. Viini poreili kauniisti hiljaisuudessa.

Glabor kohotti lasinsa ja lausui: "Malja terveydellemme ja elämällemme ja tälle ihanalle illalle."

Ja sitten he kilistivät.

Glabor joi kulauksen viiniä ja kysyi:

"Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?"

"En tiedä" Dara vastasi. "Haluan vain olla tässä."

"Tiedätkö, mitä minä haluaisin?"

"Mitä?"

"Haluaisin ottaa veneen tai lautan ja lähteä joelle ajelehti­maan, juuri nyt kun on pimeää. Sinä tulisit tietysti mukaan. Ajelehtisimme vain, soutamatta ollenkaan, ja antaisimme joen kuljettaa meidän minne haluaa, merelle asti, kaikkien kylien läpi. Kukaan ei näkisi meitä, olisimme piilossa kaikkien puiden ja pensaiden peitossa. Ja lopulta saapuisimme Mustallemerelle."

"Mutta mitä tekisimme sen jälkeen? Kuinka pääsisimme takaisin kotiin?" Dara ihmetteli.

"Perustaisimme uuden kodin sinne, tai jäisimme merelle ikui­sesti" G selitti.

"Se on kaunista, mutta minusta vähän - hullua... Toivon, et­tet pahastu" sanoi Dara varovasti ja joi hänkin vähän viiniä.

"En tietenkään pahastu. Tämä haavehan on juuri järjetön, mut­ta joskus haaveet ovat sellaisia, erityisesti parhaat. Muuten ne eivät olisi haaveita vaan, kuinka se sanotaan... tavoitteita, suunnitelmia. Tämä haave on juuri sellainen, joka vapauttaa mei­dät arkitodellisuudesta."

Ja taas hän otti kunnon kulauksen viiniä. Sitten hän jatkoi:

"Tai tiedätkö mitä? En haluaisi saapua ollenkaan merelle. Haluaisin joen olevan päättymätön, kuin ympyrä. Me vain kier­täisimme ja voisimme lopettaa kierroksen milloin tahansa saavut­tuamme Ellifitaan. Eihän se ole mahdollista, koska vesihän vir­taa aina alas tai ei virtaa ollenkaan. Saavuttuamme alas emme voisi päästä enää ylös. Eihän sellaista jokea voi olla."

"Tai se ei olisi ollenkaan joki vaan join kanava tai..."

"Niin, kanava. Meidän pitäisi soutaa edetäksemme. Tai MINUN pitäisi soutaa."

"Voisimme soutaa vuorotellen" sanoi Dara.

"Ehkä..."

Hän siirsi lasinsa toiseen käteen, kietoi käsivartensa Da­ran ympärille ja painoi hänet itseään vasten. Kuinka taivaalliselta se tuntui! Tyttö oli todella kaikkea mitä hän tarvitsi juuri nyt. Kaikki tuntui niin ihmeelliseltä: pimeys, kuu, pilvet jotka välillä peittivät sen, puut, pensaat, kaskaat, joki, vanha sil­ta... Kaikki oli kuin juuri heitä varten. Ja vielä viini...

"Haluatko lisää viiniä?" hän kysyi sitten.

"Ehkä vähän, kiitos."

Hän kaatoi.

"Pidätkö tästä viinistä?" hän kysyi.

"Kyllä, se on oikein hyvää."

"Valitsin sen, koska en tiennyt, pidätkö enemmän makeasta vai kuivasta punaviinistä. Tämä on puolikuivaa - tai puolimakeaa, kuinka se nyt sanotaan."

Dara nyökkäsi.

"Pidätkö yleensä paljon viineistä?"

"En juo paljon viiniä. Vanhempani eivät hyväksy sitä."

"Niinkö?"

"Niin."

Glabor mietti hetken ja kysyi sitten:

"Mitä he tekevät, tarkoitan ammatikseen?"

"Äitini on siivooja ja isäni työskentelee tehtaassa."

"Millaisessa tehtaassa? Mitä siellä valmistetaan?"

"Jotain putkia ja sellaisia..."

"Niin, tosiaan, nyt muistan, Ginipassahan on sellainen teh­das. Ginipa Metal, eikö niin?"

"Kyllä."

"Ja sinä asut vielä vanhempien luona?"

"Niin."

"Pikkusiskon kanssa?"

"Kyllä. Entä sinun vanhempasi, mitä he tekevät?"

"Äidillä on kukkatarha ja isä valmistaa huonekaluja myyn­tiin."

"He siis tekevät aika itsenäistä työtä?"

"Aivan."

"Mitä sinä haluaisit tehdä?"

Glabor täytti lasinsa ja mietti taas hetken. Sitten hän sa­noi:

"Haluaisin työskennellä matkatoimistossa, käyttää tietokonet­ta ja 'lähettää' ihmisiä ympäri maailmaa, syöttää varauksia tie­tokoneeseen ja postittaa matkalippuja. Tietysti haluaisin itse­kin mat­kustella."

"Oletko matkustanut paljon?"

"En, olen ollut vain Kreikassa ja Italiassa joskus isän ja äidin kanssa. Mutta siitä on kauan. Nykyisin vanhempani matkus­tavat lähinnä kotimaassa."

"Meidän vanhemmat eivät matkusta edes kotimaassa" Dara ker­toi. "En edes muista, milloin he olivat viimeksi matkoilla."

"Pysyvätkö he kotona koko ajan?"

"Kyllä, pääasiassa. Tai..."

"Tai mitä?"

"Tuttavien luona" Dara sanoi lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja huokaisi syvään.

"Kylässä vai jossain kauempana?"

"Kylässä."

"Eivätkö he kyllästy ollenkaan?"

"En tiedä. Mutta puhutaanko jostain muusta?"

"Hyvä on. Mutta vielä matkailusta, voisimmehan matkustaa yh­dessä, esimerkiksi junalla, ottaa makuupaikat ja... viettää yön junassa. Mitä sanot, eikö olisikin mukavaa?"

"Kyllä" Dara huokaisi.

Sitten hän painoi päänsä G:n olkaa vasten, mikä oli epätaval­lista. G silitti hänen hiuksiaan. Ne tuoksuivat hyvältä.

"Kuinka onnekas olenkaan" hän ajatteli mielessään. "Kuinka onnekas olen saadessani tyttöystävän, joka on niin kaunis ja naisellinen. Ja osaa pukeutua!"

"Näytä minulle kätesi" hän pyysi ja tarttui Daran käteen. Se oli kaunis hienon naisen käsi. Kynnet olivat lakatut ja hoide­tut. Sitten hän katsoi silmiä. Ne olivat suuret siniset silmät, jotka loistivat kuunvalossa. Niissä oli jotain surullista. Ne olivat kuin kätkisivät jonkin salaisuuden. Ja hänen vaaleanpu­naiset huulensa... Hän kosketti niitä sormella, hitaasti, hil­jaa, pehmeästi.

"Kyllä, nämä huulet kuuluvat hänelle jota rakastan" hän ajat­teli.

Sitten hän otti Daran lasin ja pani molemmat lasit koriin, kääntyi sitten taas häntä kohti, kietoi käsivartensa hänen ympä­rilleen ja painoi huulensa hänen huulilleen.

Sillä hetkellä aika pysähtyi. Koko maailma pysähtyi heidän ympärillään, aika lakkasi olemasta, menneisyys ja tulevaisuus lakkasivat olemasta, toiset ihmiset lakkasivat olemasta, sekä kaikki sanat ja ajatukset. Jopa järki lakkasi olemasta, jäi vain tunne. Dara ja Glabor eivät olleet enää kaksi vaan yksi.

* * *

Mikä yö!

Glabor ei saanut unta. Miksi? Siksi, että oli niin lämmin; siksi että kuutamo oli niin kirkas; siksi että kaskaat lauloivat niin kovaa.

Siksi, että hän oli sekaisin rakkaudesta.

Mitä tehdä? Hän nousi, otti viinipullon kaapista, johon oli kätkenyt sen ja laskeutui keittiöön, josta löysi lasin ja jää­tä. Hän pani jäitä lasiin ja täytti sen viinillä. Sitten hän meni hiljaa ulos pihalle lasineen ja pulloineen.

Mikä yö! Kuu ei ollut koskaan ollut niin kirkas, eivätkä kas­kaat olleet koskaan laulaneet niin suureen ääneen. Ja mikä pui­den tuoksu! Se oli taikaa! Kyllä, taikaa, mikään muu sana ei voinut kuvata tunnelmaa.

Pitkän ja kiihkeän suudelman jälkeen Dara ja hän olivat istu­neet kauan kivellä aivan hiljaa, sanaakaan sanomatta. Kummalla­kaan ei ollut ollut mitään sanottavaa, mitään siihen hetkeen sopivaa. Sanat olisivat vain rikkoneet tunnelman. Pitkän hiljai­suuden jälkeen hän oli kysynyt Daralta, halusiko hän lisää vii­niä, mutta tämä oli pudistanut päätä. Hän oli yrittänyt saada tytön suostumaan, mutta tämä oli kieltäytynyt ehdottomasti ja hänen oli täy­tynyt luovuttaa. He olivat palanneet sillalle vähin äänin ja hän oli vielä saattanut Daran Kolmen Karhun luo, missä Nora odotti häntä. Hyvästeltyään Daran suudellen hän oli palan­nut kotiin näkemättä ja kuulematta mitään.

Niin oli kulunut kolmas tapaaminen. He eivät olleet sopineet vielä neljännestä, mutta hän oli luvannut soittaa Daralle heti seuraavana päivänä.

"Mutta mitä teemme ensi kerralla?" hän mietti. "Menemmekö taas joenrantaan? Onhan se välillä mukavaa, mutta siihenkin kyl­lästyy, jos sitä tekee joka kerta. Meidän on siis tehtävä jotain muuta - mutta mitä?"

"Voimmehan tehdä melkein mitä vain: mennä kaupunkiin, katsoa elokuvan tai istua kahvilassa tai ravintolassa, kävellä, syödä jäätelöä... Jos hän vain suostuu. Tietysti, miksi ei suostuisi!"

Hän otti kunnon siemauksen viiniä.

Nyt hän oli siis tavannut Daran kolmesti ja tähän mennessä kaikki näytti oikein hyvältä. Dara oli, kuten sanottu, kaunis ja naisellinen, rauhallinen ja hyvätapainen, kiltti ja hellä. Hän näytti pitävän samoista asioista kuin hän itse mutta osasi myös sanoa ei, jos oli tarpeen, toisin sanoen hänellä oli päättäväi­syyttä. Mitä muuta tyttöystävältä voi toivoa!

Hän tyhjensi lasinsa ja täytti sen uudestaan. Mikä nautinto!

Sitten hän alkoi pohtia, kannattaisiko esitellä Dara vanhem­mille. He pitäisivät hänestä varmasti. Hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että oli parasta pitää suuri salainen rakkaus salai­suutena ainakin vielä vähän aikaa. Muutenhan se menettäisi hoh­tonsa.

"Siis, ensi kerralla menemme bussilla kaupunkiin, ja jos äiti kysyy, minne olen menossa, sanon hänelle, että menen etsimään töitä."

Pohtien suurta rakkauttaan hän tyhjensi vähitellen viinipul­lon lopun, meni sitten ylös huoneeseensa ja kävi lakanoiden vä­liin ma­kaamaan.

Kaikkien suurten tunteiden keskellä, joita tämä suuri rakkaus oli tuonut, hän oli unohtanut yhden tärkeän asian, jota ilman hän ei olisi koskaan saanut tuntea Daraa. Hän oli unohtanut Da­borin.

V

Dabor soitti seuraavana päivänä, kun G valmisti lounasta. Hänen isänsä oli työssä ja äitinsä auttamassa erästä vanhaa naista, joka ei voinut käydä itse kaupassa, joten ei ollut muita ruoan­laittajia.

"Kuinka sinulla menee nyt?" kysyi Dabor puhelimessa. "Oletko unohtanut kokonaan vanhan kaverin?"

"Olen pahoillani..." Glabor sopersi aivan sekaisin.

"Miksi et ole soittanut?" Dabor kuulosti syyttävältä.

"Minä... tarvitsin vähän aikaa itselleni, ja Daralle" G on­nistui vihdoin selittämään.

"Kuinka pitkällä olette?" kysyi Dabor. "Tarkoitan, mitä olet­te tehneet yhdessä?"

"Emme ole maanneet, jos sitä tarkoitat" vastasi G piikitel­len.

"Ei, en tarkoita sitä" selitti Dabor pelastaakseen keskuste­lun. "Tarkoitan: onko teillä mukavaa yhdessä?"

"Kyllä, oikein mukavaa." Sitten seurasi hiljaisuus. Glabor oli päättänyt vastata mahdollisimman lyhyesti, selittelemättä liikaa. Ja hänellä oli ruoanlaitto kesken, joten häne ei voinut keskittyä keskusteluun.

"Etkö viitsi kertoa, mitä olette tehneet?" Dabor kysyi. "Ky­syn sitä ystävänä, en tunkeilumielessä. Vai oletko vielä vihai­nen minulle?"

"En ole vihainen." Taas hiljaisuus.

"No, haluatko jutella kanssani vai pidetäänkö mykkäkoulua koko päivä?"

"Valitettavasti olen nyt laittamassa ruokaa, joten en voi puhua pitkään. Sopiiko, että soitan sinulle myöhemmin?"

"Laittamassa ruokaa?" Dabor ihmetteli. "Miksi? Missä äitisi on?"

"Hän on auttamassa yhtä tuttavaa."

"En edes tiennyt, että osaat laittaa ruokaa!"

"Tule sitten meille syömään ellet usko" Glabor heitti.

"Hyvä on, minä uskon. No niin, en pidättele sinua kauempaa ruoanlaitosta. Soita minulle myöhemmin."

"Niin teen" G lupasi.

Puhelu tuli tosiaan huonoon aikaan. Glabor ei ollut voinut keskittyä keskusteluun, kun hänen oli samalla vahdittava keitto­kattilaa. Dabor oli varmasti saanut käsityksen, ettei hän halun­nut olla tämän kanssa tekemisissä, mikä ei ollut totta. Tieten­kään hän ei halunnut jättää vanhaa ystävää, vaikka tämä olikin joskus vähän lapsellinen ja ärsyttävä. Eihän kukaan ole täydel­linen.

Joten, lounaan ja astianpesun jälkeen hän nosti kuulokkeen ja näppäili Daborin numeron. Hänen isänsä vastasi ja ilmoitti, et­tei hän ollut kotona. G ilmoitti soittavansa myöhemmin.

Illalla hän tarttui taas puhelimeen soittaakseen mutta laski kuulokkeen ennen kuin ehti näppäillä numeron. Mitä hän kertoisi Daborille tapaamisistaan Daran kanssa? Hän halusi tietysti tie­tää kaiken, "olihan hän hänen paras kaverinsa", mutta G ei ha­lunnut jakaa kaikkea hänen kanssaan. Darahan oli vain hänen tyt­töystävänsä eikä heidä yhteisensä. Jos hän ei puhuisi Darasta, mistä sitten?

Mistä hän puhui Daborin kanssa ennen kuin tutustui Daraan? Säästä, autoista, urheilusta, ehkä joskus tulevaisuuden haaveis­ta. Kuinka hän jaksaisi nyt kiinnostua jälleen samoista asiois­ta? Ne tuntuivat niin merkityksettömiltä ja tylsiltä.

Viimein hän soitti ja tavoitti Daborin. He sopivat tapaami­sesta kahden päivän päästä, koska seuraava päivä oli varattu tapaamiseen Daran kanssa.

* * *

Seuraavana päivänä he siis menivät kaupunkiin, Nora, Dara ja Glabor. Hän oli suostunut Daran mukaantuloon, koska tällä oli yksi tärkeä kortti hihassaan: auto.

Auto oli aina bussia parempi, koska Ellifitan ja Belvarin (bel var = valkoinen satama) välillä oli vain muutama linja-au­to­vuoro kesäisin. Viiden ja yhdeksän välillä ei ollut bussiyh­teyt­tä, ja joskus viimeistä bussia ei ajettu ollenkaan. Lisäksi bus­si kulki kaik­kien pienten kylien kautta, ja siksi matka kesti kauan. Omaa autoa käyttäen kului kokonainen varttitunti vähem­män.

Ja yleensäkin, Glaborilla ei ollut mitän Noran läsnäoloa vas­taan, olihan hän auttanut heitä niin paljon. Oikeastaan ilman häntä olisi ollut vaikeaa järjestää tapaamisia. Lisäksi hän oli eloisampi ja iloisempi kuin Dara, joten hänen seuransa voisi vain kohottaa tunnelmaa. Lisäksi Daran olisi mielenkiintoista nähdä, miltä G näyttäisi iloisessa seurassa.

"Mennäänkö ensin satamaan katsoman laivoja?" ehdotti Nora.

G katsoi Daraa ja vastasi:

"Sopii oikein hyvin."

Nora pysäköi auton lähelle satamaa, ja kaikki astuivat ulos.

"Mikä vilinä!" huusi Glabor. Vai mitä sanot, Dara?

"Kyllä, paljon on ihmisiä."

"Tuolla on pieni kahvila" sanoi Nora osoittaen paikkaa, jossa istui ihmisiä ulkona pöydissä. "Mennänkö juomaan jotain kylmää?"

"Erinomainen ajatus!" huusi Glabor. "Tule, Dara!"

"He menivät istumaan pyöreään valkoiseen pöytään."

"Nyt on minun vuoro tarjota" Glabor muistutti. Nora suostui.

"No niin, mitä haluatte?" hän kysyi.

He keskustelivat vähän aikaa, sitten Nora ilmoitti:

"Pepsi molemmille."

"Hyvä on, minä otan vodkacolan."

Tarjoilija tuli pian ja toi juomat melkein heti tilauksen jälkeen.

"Kaunis päivä, eikö vain?" hän sanoi.

Kaikki olivat samaa mieltä.

"Oletteko täkäläisiä?" hän kysyi.

"Minä olen Ellifitasta ja ystäväni Ginipasta" Glabor kertoi.

Tarjoilija nyökkäsi ja toivotti mukavaa päivää.

"Kuinka ihanaa elämä onkaan!" huokaisi Glabor kietoen käsi­vartensa Daran ympärille. "Eikö olekin?"

Kun he olivat juoneet juomansa, Nora kysyi:

"Minne mennään seuraavaksi?"

Glaborille se oli samantekevää. "Minne tahansa, missä Dara ja minä voimme käyttäytyä kuin rakastavaiset" hänen teki mieli sa­noa.

"Mennäänkö syömään jotain?" ehdotti Nora.

"Hyvä ajatus" Glabor kehui. "Tiedätkö hyviä paikkoja?"

Nora ehdotti yhtä ravintolaa, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa.

"Ei" Glabor vastusti heti, "se on aivan liian kallis minul­le."

"Hyvä on, onko muita ehdotuksia?"

"Haluaisin mennä Cad Belvariin. Siellähän on järkevämmät hin­nat."

"Onko se Gone Abliilla? (Itsenäisyydenkatu)"

"On."

"Minähän tunnenkin sen paikan. Mennään sinne! Dara?"

Dara nyökkäsi.

Glabor maksoi juomat, ja he palasivat autoon. Pian he saapui­vat Gone Abliille, missä Cad Belvar (cad = vanha) sijaitsi. Tarjoilija ohjasi heidät ikkunanvieruspöytään, josta oli erinoi­mainen näköala kadulle. Heidän ei tarvinnut valita kauaa, koska jokaisella oli suosikkiruokansa: Glaborilla naudanpihvi ranskan­perunoilla, Noralla ja Daralla kinkkumunakas. He söivät hitaasti voidakseen nauttia ateriasta mahdollisimman pitkään.

"Mitä sanot, Glabi" nora kysyi, "onko teillä ollut mukavaa tähän asti?"

"Kyllä, upeaa" G vastasi.

"Dara odottaa aina malttamattomana seuraavaa tapaamistanne. Eikö vain?"

Dara vain hymyili.

"Kerrohan, kulta, missä tapaamme seuraavan kerran?" G kysyi sitten.

Daralla ei ollut ehdotuksia; jotenkin G oli odottanut sitä.

"Mennäänkö taas Kolmeen karhuun?"

Tytöt katsoivat toisiaan totisina.

"Milloin?" Nora kysyi.

"Sopiiko perjantai-ilta? Sehän on ylihuomenna."

"Täytyy miettiä" Nora ilmoitti.

"Mitä miettimistä teillä on?" Glabor ihmetteli. "Vai onko teillä muita suunnitelmia?"

"Mitä suunnitelmia meillä voisi olla? Tarkoitan vain, että jos Daran vanhemmat eivät ole kotona, hänen täytyy hoitaa pik­kusiskoaan."

"Minkä ikäinen hän on?"

"Kymmenen."

"Pitääkö häntä vahtia jatkuvasti?"

"Ehkä ei, tarkoitan että hän pärjäisi yksinkin, mutta laki on laki."

"Eikö teillä ole naapureita tai ystäviä, jotka voisivat hoi­taa häntä?"

"Kyllä, mutta heillä on muutakin tekemistä. He haluavat käydä itsekin ulkona."

"Entä missä isosiskosi on?"

"Hän ei asu kylässä" Dara selitti.

"Oletko todella ainoa, joka voi huolehtia pikkusiskostasi?" Glabor ihmetteli vieläkin.

"Kyllä, mutta emmehän me tiedä vielä, ovatko vanhempani koto­na."

"Tietenkin, minä unohdin..."

"Ja elleivät ole" Nora jatkoi, "voimmehan mennä lauantai-il­tana. Voit kutsua Daborinkin, hänkin haluaa varmasti tulla."

Oikeastaan Glabor ei pitänyt lainkaan ajatuksesta mutta lupa­si kysyä Daborilta.

"Hyvä niin!" Nora iloitsi, ja hänen kasvonsa loistivat. "Syö­dään nyt ja nautitaan."

"Kippis!" Glabor kohotti lasinsa ja kaikki kilistivät.

"Tälle elämälle kannattaa tosiaan juoda" hän ajatteli mieles­sään.

* * *

Glabor palasi kotiin iltapäivällä. Heti kun hän avasi oven, hän kuuli äitinsä äänen:

"No, löysitkö työtä?"

"En" hän vastasi. Totta puhuen hän ei ollut ajatellut ollen­kaan koko asiaa. Totta puhuen hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka löytäisi työtä. Matkatoimistot halusivat palkata vain kokeneita työntekijöitä, eikä hänellä ollut minkäänlaista koke­musta.

"Kävitkö kysymässä kaikista matkatoimistoista?" äiti kysyi.

"Kaikista? Belvarissa on kymmeniä matkatoimistoja. Yhdessä päivässä ei ehdi kaikkiin."

"Jatka huomenna ja soita muihin matkatoimistoihin" äiti neu­voi. "Eihän sinun tarvitse käydä siellä itse."

"Luulen, että kannattaa mieluummin seurata sanomalehti-ilmoi­tuksia."

"Ilmoituksissa etsitään kokeneita työntekijöitä eikä aloitte­lijoita. Koska sinulla ei ole kokemusta, sinut pitäisi aloittaa ilman palkkaa ja silloin pitää soitella ja kysellä, kuka on

kii­nnostunut ottamaan sinut vastaan."

"Hyvä on, ymmärrän" hän heitti ja karkasi huoneeseensa. Hän ei jaksanut keskustella asiasta nyt, kun hänellä oli tärkeämpiä asioita mielessä, tai oikeastaan yksi D:llä alkava.

VI

Daran vanhemmat eivät olleet perjantai-iltana kotona vaan ravin­tolassa ystävien kanssa. Daran täytyi huolehtia pikkusiskostaan Emiliasta, joka sillä kertaa halusi ulos kavereidensa kanssa. Dara ei voinut muuta kuin lähteä ulos heidän kanssaan, ja voitte vain kuvitella, kuinka pitkä ja pitkästyttävä se ilta oli hänel­le, kymmenvuotiaiden tyttöjen kikatusta ja heidän typeriä leik­kejään kuunnellessa. Kuinka hän toivoikaan, että olisi perheen nuorin, vapaa tulemaan ja menemään heti täytettyään kahdeksan­toista. Ainoa, mikä auttoi häntä selviytymään illasta, oli aja­tus seuraavasta illasta. Ja mikä pahinta, hän ei voinut tietää, olisivatko vanhemmat silloinkaan kotona.

Joka tapauksessa, oli kuin suojelusenkeli olisi auttanut hän­tä. Nimittäin seuraavana iltana vanhemmat todella jäivät kotiin ja hän oli vapaa lähtemään Noran mukaan.

Niin he siis tapasivat kaikki neljä lauantai-iltana, Dara, Nora, Glabor ja Dabor. Viimeksi mainittu oli kutsuttu, koska Glabor ei halunnut pettää ystäväänsä. Ja ikään kuin ihme olisi tapahtunut, tämä jopa käyttäytyi tällä kertaa kuin aikuinen, ei pukannut kaveriaan kyynärpäällä osoittaen ohikulkevia tyttöjä sanoen: 'Katso, mikä perä, mitkä muodot!' Ehkä hän oli oppinut jotain maanantain keskustelusta.

Nyt oli Daran vuoro tarjota ensimmäinen kierros, ja hän teki sen auliisti, rahasta murehtimatta.

Koska useimmat ihmiset istuivat ulkona, nelikko oli rauhassa pöydässään. Välillä joku tuttu kulki ohi ja tervehti heitä mut­tei häirinnyt heitä pidempään. Luodakseen tunnelmaa Dabor kysyi tytöiltä:

"Tiedättekö, miksi tämän paikan nimi on Kolme karhua?"

"Ei" huudahti Nora, "kerro meille!"

"Siitä on vanha tarina" Dabor selitti. "Kerronko lyhyesti vai kokonaan?"

"Kerro kokonaan" Nora pyysi, "rakastan vanhoja tarinoita!"

Myös Glabor kuunteli mielellään vanhoja tarinoita, ja vaikka hän jo tunsi tämän kertomuksen, hän painautui Daraa vasten kuin olisi yhtä jännittynyt kuin tytöt. Ja niin Dabor aloitti:

"Joskus viime vuosisadalla, 1890-luvulla, tässä kylässä asui vain muutama kymmenen ihmistä, jotka saivat elantonsa maanvilje­lystä ja metsästyksestä. He olivat tietysti köyhiä, kuten kaikki maaseudun asukkaat siihen aikaan. Heidän oli tehtävä kovasti työtä turvatakseen elantonsa. He eivät tienneet paljoa ympä­röivästä maailmasta, ja vain kylän pappi osasi lukea ja kirjoit­taa. He olivat kuitenkin ahkeria, rehellisiä ja rohkeita ihmi­siä, aina valmiita auttamaan toisia.

Niihin aikoihin kylässä oli päällikkö nimeltä Suuri Baridor. Hän oli suuri ja vahva mies, ja hänen kerrottiin voivan nostaa kokonainen karhu ilmaan ja surmata se paljain käsin. Hän oli myös taitava jousiampuja, ja monet pelkäsivät häntä, koska hä­nellä oli kiivas luonne ja pelottava ääni. Huhuttiin jopa, että hän olisi juonut suden verta täydenkuun aikaan muuttuakseen su­deksi...

Kerran Suuri Baridor oli metsällä kylän miesten kanssa, ja kun muut miehet olivat kauempana, hän kuuli äkkiä säälittävää uikutusta takaansa. Hän kääntyi nopeasti, valmiina ampumaan, mutta näki edessään vain karhunpojan, joka nousi takajaloilleen, haisteli ilmaa ja vinkaisi. 'Mikä erinomainen tilaisuus saada mukava pieni karhuntalja kotiini' hän ajatteli ja valmistautui ampumaan. Mutta juuri silloin hän kuuli jostain oudon äänen, joka sanoi: 'Älä ammu, älä tapa!'. Kauhuissaan hän kääntyi mut­tei nähnyt ketään missään. Hän kohotti jousensa uudelleen ampu­akseen, mutta taas hän kuuli tuon oudon äänen sanovan: 'Älä am­mu, älä tapa!'. Hän oli niin kauhuissaan, että hänen kätensä alkoivat vapista, eikä hän pystynyt enää ampumaan. Sitten hän yhtäkkiä huomasi pienen karhun vuotavan verta. Sen jalassa oli haava.

Suuri Baridor oli kova mies, mutta tämä outo kokemus sekoitti hänet siinä määrin, että hän alkoi sääliä karhunpoikaa, avasi reppunsa ja heitti eläimelle suuren lihaköntin. Tämä otti sen vastaan ja alkoi hitaasti etääntyä. Suuri Baridor poistui hiljaa paikalta ja palasi toisten luo sanaakaan sanomatta. Hän oli hy­vin hiljainen koko päivän ja koko illan.

Eräänä yönä Suuri Baridor heräsi yhtäkkiä kuullessaan kauhei­ta huutoja. Miehet huusivat, naiset kirkuivat ja lapset itkivät. Joku tuli ilmoittamaan hänelle, että ryövärijoukko oli tullut kylään, noin kymmenkunta miekoin, keihäin ja jousin aseistettua miestä. He olivat ottaneet kolme miestä panttivangeiksi ja vaa­tivat itselleen kaikki kylän ruoat, kaiken lihan, kalan ja vil­jan, ja lisäksi kaikki aseet, muuten he tappaisivat panttivan­git. He olivat sanoneet ottavansa panttivangit mukaansa ja pa­laavansa myöhemmin noutamaan sitä, mitä eivät pystyisi kuljetta­maan nyt. Asukkaiden olisi toteltava heitä, mikäli haluaisivat miehet elävinä takaisin.

Tämän kuultuaan Suuri Baridor otti jousensa ja lähti. Saavut­tuaan kylän aukiolle hän näki, että panttivangit oli sidottu ja nostettu satulaan, naiset kantoivat ruokaa ja aseita ryöväreiden eteen ja heidän päällikkönsä seisoi keskellä aukiota valvomassa. Suuri Baridor kysyi kovalla äänellä: 'Kuka on teidän päällikkön­ne?'

'Minä olen!' vastasi päällikkö kohottaen miekkansa. Silloin Suuri Baridor sanoi: 'Minä olen kylän päällikkö. Jos tahdotte panttivankeja, ottakaa minut ja vapauttakaa muut miehet!' Ryövä­rit katsoivat toisiaan, keskustelivat vähän aikaa ja päättivät suostua. He vapauttivat panttivangit ja sitoivat Baridorin.

Mutta juuri silloin jostain ilmestyi kolme suurta karhua, jotka nousivat takajaloilleen pelottavasti muristen. Hevoset pillastuivat niin, etteivät ryövärit voineet ampua karhuja, ja yksi niistä kävi heidä päällikkönsä kimppuun. Tämä yritti iskeä sitä miekalla mutta ei osunut, ja karhu raateli hänet. Kaksi muuta karhua alkoi ajaa takaa tosia ryöväreitä, ja toinen niistä kävi sen hevosen kimppuun, jolla Suuri Baridor istui kädet si­dottuina. Hevonen kaatui ja Baridor pakeni.

Tämän jälkeen kukaan ei kuullut enää mitään ryöväreistä. Oli miten oli, kerrottiin että kolme karhua, jotka pelastivat kylän, ilmestyivät toisinaan yöllä tälle paikalle, nousivat takajaloil­leen ja haistelivat ilmaa mutta eivät vahingoittaneet kotieläi­miä. Se oli siis kertomus kolmesta karhusta."

Nora ja Dara katsoivat toisiaan, sitten Nora henkäisi.

"Sehän oli jännittävä kertomus! Vai mitä, Dara?"

"Kyllä."

"En tiennytkään, että on tuollaisia vanhoja tarinoita" Nora jatkoi.

"Täällä niitä on, tässä kylässä" Glabor kertoi. "Kun kuunte­lee vanhoja ihmisiä, kuulee niin paljon tarinoita, ettette us­ko!"

"Ja täytyy myöntää, että Dabor on aivan suurenmoinen kertoja" kehui Nora.

Dabor punastui. Hän ei ollut tottunut kohteliaisuuksiin.

"Se on totta, ihan oikeasti" Nora jatkoi. "Osaat luoda jän­nittävän tunnelman."

Glaborinkin täytyi myöntää, että Nora oli oikeassa. Hän oli kuullut Daborin kertovan tarinoita ennenkin muttei ollut koskaan kehunut häntä siitä.

"Oletteko koskaan ajatelleet" Nora kysyi, "kuinka tällaiset tarinat syntyvät? Tarkoitan, että nehän siirtyvät suusta suuhun, isältä pojalle, mutta kuinka ne syntyvät alunperin?"

Seurasi hiljaisuus.

"Eihän tuo tarina ainakaan voi olla totta" sanoi Glabor vii­mein. "Tarkoitan, että karhut -"

"- eivät ajattele niin kuin ihmiset eivätkä käyttäydy kuin me" Nora täydensi.

"Täsmälleen."

"Mutta kuinka tarinat syntyvät, siitä on nyt kyse. Ovatko ne kokonaan keksittyjä?"

"En usko, että ne ovat kokonaan keksittyjä" Glabor sanoi. "Luulen, että ne alkavat jostain pienestä tapahtumasta, kuten esimerkiksi että joku näkee karhun, joka nousee takajaloilleen mutta ei hyökkää, ja sen jälkeen kertoo sen toiselle, joka ker­too sen taas kolmannelle. Jokainen lisää jotain tehdäkseen ta­rinasta kiinnostavamman tai jännittävämmän, ja lopulta ketään ei enää kiinnosta tietää, mikä on totta ja mikä ei."

"Taidat olla oikeassa" Dabor ilmoitti. "Minä ajattelin suun­nilleen samoin."

"Jos ajattelemme nyt järjellä" Nora jatkoi, "mistä tiedämme esimerkiksi, mitä Suuri Baridor näki ja kuuli metsässä, jos hän ei kertonut sitä kenellekään? Kuinka tiedämme karhunpojasta?"

"Emme mitenkään!" vastasivat Glabor ja Dabor yhtä aikaa.

"Joten jonkun on täytynyt keksiä se" Glabor lisäsi.

"Tai hänen on täytynyt kertoa vaimolleen" Nora ehdotti.

"Sekin on mahdollista" Dabor myönsi. "Oikeastaan emme tiedä mitään tarkemmin; emme tiedä edes, oliko Baridor naimisissa."

"Hyvä niin" sanoi Glabor myöntymisen merkiksi. "Mutta nyt luulen, että olemme puhuneet tarpeeksi suuresta Baridorista. Haluaisin lisää juotavaa, entä te?"

Dabor nousi ja kysyi, kuka halusi lisää. Tytöt kävivät lyhyen keskustelun, jonka jälkeen Nora ilmoitti, että molemmat halusi­vat juotavaa. Dabor lähti hakemaan juomia.

"Tosi hyvä jätkä tuo Dabor!" Nora huudahti. "Eikö olekin?"

Dara nyökkäsi. Glabor ei sanonut mitään.

"No, oletko samaa mieltä, Glabi?" Nora kysyi.

"Kyllä, täysin" G vastasi. Hänen oli myönnettävä, että Dabor oli hyvä kaveri, ja silloinkaan kun hän käyttäytyi lapsellises­ti, hän ei tarkoittanut olla ärsyttävä.

"Hän puhuu aina hyvää sinusta" Nora jatkoi. Nyt, juotuaan yhden sinisen enkelin, hän alkoi jo käyttäytyä kuin juopunut, puhua pelkän puhumisen takia. Hän ei voinut pitää mitään ajatus­ta sisällään.

"Puhuu hyvää minusta?" G ihmetteli.

"Kyllä! Hän jaksaa jatkuvasti kehua sinua, joka kerta kun tapaamme. Kerran hän jopa sanoi -"

Hän vaikeni huomatessaan, että Dabor katsoi heitä. Kun hän oli kääntänyt katseensa, Nora kumartui pöydän yli ja lisäsi:

"Kerran hän jopa sanoi: 'Kunpa voisin olla kuin hän.'"

Glabor ei ymmärtänyt, mitä tämä kaikki merkisti, ja jos ym­märsikin, ei uskonut.

Sitten Dabor palasi juomien kanssa, joten hän ei ehtinyt enää pohtia kuulemaansa.

Mitä Dara teki koko ajan? Kuunteli musiikkia, maisteli co­laansa, seurasi toisten keskustelua puolella korvalla, mutta mitä muuta? Ei mitään.

Nyt Nora ojensi hänelle lasinsa sanoen:

"Maista sinäkin vähän, en jaksa katsella sinua tuollaisena, kun et puhu etkä naura. Juo vähän niin tulet iloisemmaksi!"

Dara kieltäytyi ja selitti hänelle jotain. He keskustelivat pöydän yli kumartuneina. Sitten Nora sanoi:

"Voit tulla meille yöksi. Ei sinun tarvitse jäädä kotiin."

Dara katsoi Glaboria aivan kauhuissaan, peläten että tämä oli kuullut jotain. Glabor ei ollut kuulevinaan mitään. Sen jälkeen Nora sanoi Daralle:

"Pidä nyt kerrankin hauskaa!"

Dara katsoi häntä vielä kerran mutta otti sitten kulauksen lasista.

"Onko sinulla huolia, Dara?" Glabor kysyi.

Hän pudisti päätään.

"Hänellä on vain vähän riitaa vanhempien kanssa" Nora selit­ti.

"Älä murehdi, Dara" Glabor yritti rauhoittaa häntä, "onhan kaikilla joskus riittaa vanhempien kanssa, minullakin!"

"Mistä teillä on riitaa?" Nora kysyi. "Eivätkö he pidä kei­toksistasi?"

"Ei, ei siitä" Glabor nauroi. "Vaan he eivät hyväksy sitä, että istun kotona opiskelun tai työnteon sijasta. Minun pitäisi juosta koko ajan ympäri kyliä työtä etsimässä."

"Minäkin olisin huolissani heidän sijassaan" Nora sanoi.

"Ta­rkoitan, ettet voi jatkaa näin loputtomiin. Minusta sinun pitää etsiä jokin työ tai alkaa opiskella, muuten istut kotona ikuisesti etkä pääse mihinkään."

"Olen samaa mieltä" Dabor lisäsi, "älä suutu, mutta minusta Nora on oikeassa."

"Jos odotat liian kauan, lopulta et saa työtä vaikka etsisit­kin, koska kaikki haluavat tietää, mitä olet tehnyt peruskoulun jälkeen. Ja jos sanot, että olet vain istunut kotona, luuletko saavasi työtä?"

"Jos et saa työtä kesän aikana, mene jollekin kurssille" Da­bor neuvoi.

"Hyvä on, teen sen" Glabor lupasi hermostuneena. "Mutta voim­meko nyt jättää tämän aiheen" hän pyysi.

"Hyvä niin, emme kiusaa sinua enää, jos lupaat yrittää!" Nora sanoi.

"Minä yritän" Glabor lupasi.

"Onnea Glabille!" Nora huudahti kohottaen lasinsa. Kaikki kilistivät, jopa Dara, joka ei osallistunut muuten keskusteluun.

"Mutta nyt luulen että on aika tanssia!" huudahti Nora, joka oli eniten juhlatuulella.

"Juodaan ensin" Dabor ehdotti.

Nora ojensi taas lasinsa Daralle, joka joi pienen siemauksen.

"Ota koko lasi" Nora ehdotti, "minä haen toisen."

Dara yritti vastustella, mutta Nora ei kuunnellut häntä vaan nousi ja lähti hakemaan toista lasia.

"Juo" sanoi Dabor Daralle nyökäten. "Se tekee sinulle vain hyvää."

Ja Dara todella otti vielä ryypyn.

"Hyvä!" Glabor ajatteli mielessään. "Ehkä hän vihdoin lakkaa käyttäytymästä kuin hautajaisissa!"

VII

Dara lakkasi tosiaan käyttäytymästä kuin hautajaisissa. Heti kun Nora palasi, Dabor ehdotti taas, että he menisivät tanssimaan - ja Dara oli heti valmis. Hän ojensi kätensä Glaborille, joka seurasi häntä. Kun musiikki taukosi, Glabor olisi halunnut pala­ta pöytään nauttimaan juomasta, mutta Nora tarttui häntä käsi­varresta ja vaati häntä tanssimaan vielä seuraavan tanssi hei­dän kans­saan. Eikä hänen auttanut muu kuin tanssia. Samalla hän nä­ki, kuinka Dara vapautui kokonaan ja alkoi jopa pilailla Noran kans­sa. Tanssi kävi yhä taidokkaammaksi, vauhdikkaammaksi ja mieli­kuvituksellisemmaksi. Glabor näki edessään uuden Daaran, jota hän ei tuntenut lainkaan. Tämä jaksoi tanssia väsymättä ollen­kaan. Lopulta hänen täytyi palata pöytään, aivan hengäs­tyneenä, ja juoda vähän olutta, koska hänen kurkkunsa tuntui niin kuival­ta. Hän saattoi vain ihmetellä yhtäkkistä muu­tosta tytön mielalassa. Dabor, joka istui häntä vastapäätä, kumartui häntä kohti ja sanoi:

"Väsyitkö jo?"

Glabor vain nauroi.

"Sinulla on todella aikamoinen tyttöystävä!" kaveri jatkoi. "Sinun pitää antaa hänelle useammin juotavaa, ehkä opin jotain uutta hänestä."

"Ei hän taida tykätä juomisesta" Glabor sanoi. "Minusta näyt­tää, että vain Nora saa hänet juomaan!"

Hän otti vielä olutryypyn ja sanoi:

"Pidän hänestä sellaisenaan. Ei hänen tarvitse olla yhtä elo­isa kuin esimerkiski Nora."

Dabor nyökkäsi.

"Ajattelin vain, että sinulla olisi hauskempaa."

"Ehkä hauskempaa mutta -" Glabor ei tiennyt, kuinka ilmaisisi ajatuksensa. "En tidä, mutta ehkä pidän hänestä enemmän sel­laisena kuin hän oli aikaisemmin."

Hän ei viitsinyt sanoa: "On helpompaa hallita tyttöä, jolla ei ole niin eloisa temperamentti. Ei tarvitse pelätä, että joku toinen vie hänet."

Tytöt palasivat vihdoin pöytään, niinikään aivan hengästynei­nä.

"Niin nopeastiko te väsyitte? Vastahan te aloititte" Dabor vitsaili.

Molemmat tytöt nauroivat.

"Nyt on teidän vuoro" Nora ilmoitti. "Missä te olitte? En nähnyt teitä äsken lattialla."

"Olinhan minä siellä!" Glabor huudahti.

"Niin, mutta katosit yhtäkkiä! Ja sinä et ollut siellä ollen­kaan!" hän osoitti Daboria.

"Minä... en ole kovin hyvä tanssimaan..." yritti Dabor selit­tää, mutta se ei kelvannut Noralle.

"Kenen vuoro on tarjota?" hän kysyi.

"Sinun" Dabor ilmoitti.

"Ei vaan sinun!" Nora väitti.

"Ei vaan sinun!" Dabor intti.

"Onko?" kysyi Nora Glabilta. "Sano ettei ole" ja iski sil­mää.

"Ei, nyt on Dabin vuoro!" väitti Glabor yrittäen näyttää va­kavalta.

"Ei, nyt pelleilette" huudahti Dabor varmalla äänellä. "Minä tarjosin ensin, ei vaan Dara tarjosi ensin, sitten minä, joten - "- on minun vuoro" jatkoi Nora ja iski taas silmää Glaboril­le. "Hyvä on, minä menen, mutta vain sillä ehdolla, että tekin menette tanssimaan!"

"Ei, ei!" huudahti Dabor kiireesti tarttuen hänen hihaansa. "Minulla on parempi idea."

Hän katsoi nopeasti ympärille, työnsi kätensä takin povitas­kuun ja näytti jotain Noralle niin etteivät muut nähneet.

"Mitä sinulla on siinä?" Nora kysyi.

"Mitä luulet? Kylmää teetä?"

"Kerro mitä se on" Nora vaati.

"Arvatkaa!"

Glabor tiesi arvaamattakin, että hänen kaverillaan oli joskus vodkaa taskumatissa. Pojat olivat istuneet monta kertaa joenran­nassa haaveilemassa, juoden välillä muutaman kulauksen raakaa vodkaa piristykseksi.

"Onko se jotain väkevää?" Nora kysyi.

Glabor ei malttanut enää.

"Se on vodkaa, eikö olekin?"

"Kyllä" Dabor myönsi. "Ja ehdotan, että sen sijaan, että is­tuisimme täällä, lähdelle kävelylle. Tuolla ulkona on paljon kiinnostavampaa!"

"Hahhah!" Nora luuli hänen ehdotustaan huonoksi vitsiksi.

"Minä kannatan!" ilmoitti Glabor.

Tytöt katsoivat häntä yllättyneinä.

"No, haluatteko tulla?" Dabor kysyi.

"Haluatko tosiaan lähteä tuonne yöhön sen sijaan, että istut täällä ja tanssit?" Nora ihmetteli.

"Näyttääkö siltä, että pilailen?"

Tytöt katsoivat toisiaan.

"Tietysti voimme jäädä tänne vielä vähäksi aikaa, jos haluat­te tanssia" sanoi Glabor kiireesti. "Ei meidän tarvitse lähteä heti."

"Hyvä on" sanoi Nora viimein. "Mutta te tulette myös!"

"Sopii hyvin, mennään tanssimaan" Dabor suostui ja nousi. Toiset seurasivat häntä.

* * *

Heti kun tanssi päättyi, kaikki neljä kiirehtivät pöytään, otti­vat takkinsa ja lähtivät ulos yöhön. Tuntui erilaiselta olla kävelyllä nelisin. Ensiksikin, Dabor oli nyt porukan johtaja ja Glabor soi mielellään hänelle sen osan, koska hän itse ei jak­saisi väitellä Noran kanssa, joka oli ehdottomasti ryhmän melui­sin jäsen. Toiseksi, ilmassa oli seikkailun maku, koska he eivät voineet tietää mihin päätyisivät. Dabor saattoi esimerkiksi hy­pätä äkkiä tieltä ja kadota puiden taakse, ja toiset seurasivat häntä. Toisaalta Dara ja Glabor voivat hekin pinkaista yhtäkkiä huomaamatta puun taakse ja antaa toisten ihmetellä, mihin he katosivat.

Ennen pitkää selvisi tämänkin kävelyn päämäärä, ja se oli tuskin yllätys kenellekään: joenranta. Käveltyään kaksikymmentä minuuttia, välillä nopeasti, välillä hitaasti, he saapuivat van­han sillan luo mutta eivät ylittäneet sitä vaan seurasivat tut­tua kapeaa polkua joenrantaan.

"Toivottavasti saamme olla rauhassa" huokaisi Dabor ja veti taskumatin esiin. Hän otti oikein kunnon vodkaryypyn ja ojensi sitten Noralle, joka myös joi nuorelle naiselle täysin sopimat­tomalla tavalla.

"Miten niin 'rauhassa'?" hän kysyi. "Kuka meitä voi häiritä täällä?"

"On muitakin kuin me tulevat tänne ollakseen rauhassa, esi­merkik­si nuoret parit, jotka eivät halua tavata muualla" Dabor selit­ti, "ja jotkut tulevat tänne kävelylle iso­äänisen koiran kanssa, joka haukkuu kaikelle, mikä liikkuu, vie­lä puoli tuntia sen jälkeen, kun toinen on mennyt ohi."

Nora ojensi taskumatin hänelle, ja hän ojensi sen edelleen Glaborille, joka ei halunnut juoda enempää.

"Haluatko?" hän kysyi Daralta. Hän sanoi ei.

"Ota vähän!" Nora pyysi. "Et voi olla noin tylsä! Tiedän että sinun tekee mieli."

"Mutta jos kotona huomataan -" Dara yritti selittää.

"Et mene kotiin tänä yönä vaan tulet meille!"

"Mutta jos vanhempasi huomaavat ja kertovat vanhemmilleni, mitä teen?" Dara huudahti.

"Vanhempani eivät huomaa koskaan mitään, ja sitä paitsi, he eivät voi kuvitella, että sinä joisit viinaa, sinähän olet heil­le kuin jokin pyhimys. He eivät tule tutkimaan, missä kunnossa olet!"

Koska vieläkään ei tapahtunut mitään, hän jatkoi:

"Ja tämä on VAIN viinaa, ei myrkkyä eikä huumetta, ei se si­nua tapa."

"Ei sinun tarvitse juoda, ellet halua" sanoi Glabor yrittäen pelastaa tilanteen.

"Glabi!" Nora huudahti epäuskoisena, "oletko sinä nyt porukan tylsimys!?"

Ensimmäistä kertaa Glaborin teki mieli suuttua Noralle. Hän näki edessään aivan uuden Noran, typerän kuin aasi.

"Olen samaa mieltä" ilmoitti Daborkin. "Et sinä voi sanoa, mitä hänen pitää tehdä ja mitä ei."

"En ymmärrä teitä!" huudahti Nora niin korkealla nuotilla, että jokainen tiesi hänen olevan humalassa. "Hyvä on, Dara, lu­paan että jos joudut pulaan, minä otan täyden vastuun. Annan sinulle sanani!"

Ilmeisesti tässä oli Daran päättäväisyyden raja, sillä hän todella suostui ja otti ryypyn taskumatista. Pojat katsoivat toisiaan. Näytti siltä, että Noralla oli yllättävä vaikutus Da­raan; tämä ei voinut vastustaa ystäväänsä vaikka yritti ja vaik­ka toiminta oli kaikin tavoin järjetöntä.

"Upeaa!" Nora iloitsi. "Ota vielä kulaus niin pärjäät vähän aikaa!"

Ja Dara totteli.

He jatkoivat kävelyä polkua pitkin, yhä kauemmas sillasta, samalla kun Nora kertoi jotain juttuja, jotka ilmeisesti huvit­tivat häntä enemmän kuin kuulijoita. Joka tapauksessa, muutaman vodkaryypyn jälkeen Daborkin alkoi nauraa hänen jutuilleen, ja pian myös Glabor ja Dara. Dabor jopa ojensi välillä taskumatin Daralle, jottei joisi vahingossa enempää kuin toiset.

Daborilla oli myös hyvä mielikuvitus, paitsi että hän oli hyvä tarinankertoja, joten kun Nora kertoi jonkin hassun jutun, useimmiten jonkin nolon kokemuksen, hän keksi jotain vielä hul­lumpaa, kuten 'Miksi et tehnyt näin', ja toiset nauroivat. No­ralla oli todella uskomaton ja äänekäs nauru, joka huvitti eri­tyiseti Glaboria. Dabor keksi alkaa matkia sitä, ja se huvitti Noraa vielä enemmän ja sai hänet nauramaan entistä kovemmin. Syntyi naurukierre, joka näytti loputtomalta. Lopulta Nora oli niin hengästynyt naurusta, että hänen täytyi istuutua puun alle ja vetää syvään henkeä, jottei tukehtuisi. Dabor ojensi hänelle pullon. Hän otti vielä vodkaryypyn ja nousi taas.

Pian Glabor huomasi, kuinka tytöt tulivat entistä enemmän humalaan. He puhuivat ja huusivat pelkän puhumisen ja huutamisen takia, käyttäytyivät kuin täysin kurittomat lapset. Häntä alkoi huolestuttaa, tietämättä miksi. Hänestä tuntui, että Dara jou­tuisi jonkinlaiseen pulaan. Hän ei ollut selvästikään tottunut juomaan viinaa. Hän oli juonut liikaa vodkaa liian nopeasti.

Kun he olivat hullutelleet noin puoli tuntia ilman järjen hiventä, ilmoitti Dabor, niinikään vähän humalassa mutta paljon selvempänä kuin he, että oli aika palata sillalle, jotta tytöt pääsisivät vihdoin kotiin. Heidän ystävänsä Tony oli luvannut odottaa heitä kolmeen asti. Nora vastusteli tietysti kovasti, väittäen että Tony odottaisi heitä vaikka aamuun asti jos olisi pakko, mutta sitten Dabor otti johtajan roolin, tarttui Noraa käsivarresta ja käski Glaborin tarttua Daraa. Nora vastusti vie­läkin ja tuli melkein aggressiiviseksi.

"Ole nyt kerrankin järkevä!" Dabor huusi hänelle äänellä, jota G ei ollut odottanut kuulevansa. "Me kannamme sinut, jos et kävele."

"Okei, okei isi" huusi Nora mielenosoituksellisesti mutta käveli Daborin kanssa.

G alkoi melkein ihailla ystäväänsä, joka niin taitavasti kä­sitteli Noraa. Täytyi myöntää, että hän oli saanut tytöt juo­maan, mutta kuitenkin nyt kun tilanne oli vaikea, hän osoitti vastuullisuutta ja päättäväisyyttä kuin miehen pitää.

Kun he viimein saapuivat sillalle, Tony odotti jo heitä siel­lä autossa. Hän ei ollut lainkaan kärsimätön eikä vihainen,

p­äinvastoin, koko näytelmä huvitti häntä.

"Olen pahoillani" Dabor sanoi hänelle. "Minun ei olisi pitä­nyt antaa hänelle niin paljon vodkaa."

"Älä huoli" Tony rauhoitti häntä. "Noran tuntien, tämä ei ole paha. Olisitpa nähnyt hänet viime lauantaina..."

"Pää kiinni!" Nora huudahti, samalla kun kömpi auton takais­tuimelle. Dara seurasi häntä, ja G näki, kuinka heikkona hän oli, pystyi tuskin kävelemään. Hän oli myös valkoinen kuin laka­na. Hän antoi kuitenkin tälle jäähyväissuukon, ennen kuin sulki auton oven. Mikä kamala ilta! Mikä kamala tapa erota lauantai-iltana!

VIII

Muutamään päivään ei kuulunut mitään tytöistä eikä edes Daboris­ta. Glabor tuli yhä rauhattomammaksi ja huolettomammaksi. Hänes­tä tuntui, että jotain pahaa oli tapahtunut. Ehkä Daran vanhem­mat olivat kieltäneet tytärtä lähtemästä ulos kuultuaan, missä kunnossa hän oli lauantai-iltana. Lopulta hän ei enää kestänyt epävarmuutta vaan tarttui puhelimeen ja valitsi Daborin numeron. Hän oli kotona, omituista...

"Mitä sinä teet, Dabi? Miksi et ole soittanut?"

"On ollut vähän... kiireitä" Dabor selitti epävarmalla äänel­lä.

"Mitä kiireitä?"

"Kaikenlaisia."

Mikä vastaus! Dabor ei kuulostanut yhtään itseltään. Hän oli aivan eri ihminen.

"No, oletko kuullut mitään tytöistä lauantain jälkeen?"

Seurasi lyhyt hiljaisuus.

"Glabi", kuului Daborin heikko ääni, "voisimmeko tavata? Mi­nulla on jotain kerrottavaa."

"Etkö voi kertoa sitä puhelimessa?" Glabor kysyi, vaikka oli huomannut toisen kuulostavan vakavalta.

"En haluaisi puhua siitä puhelimessa" Dabor sanoi lopulta ja huokaisi syvään.

"Mistä?" G ihmetteli.

"Kerron sitten kun näemme" Dabor ilmoitti. "Voinko tulla

tei­lle?"

Nyt G mietti hetken.

"Voimmeko tavata risteyksessä?"

"Kyllä."

"Tavataan sitten siellä kymmenen minuutin päästä."

Dabor tiesi hyvin, mitä risteystä G tarkoitti, koska he oli­vat tavanneet siellä niin monta kertaa. Se oli viimeinen risteys matkalla hänen kotoaan joenrantaan.

Glabor ehti seistä risteyksessä muutaman minuutin, ennen kuin Dabor ilmestyi. Hän käveli hitaasti, ja näkyi selvästi, että hän mietti kovasti.

"Mennäänkö tuonne?" hän ehdotti osoittaen joen suuntaan. G seurasi häntä.

Seurasi taas hiljaisuus.

"No, aiotko kertoa minulle, mitä kerrottavaa sinulla on vai et?" G kuulosti jo kärsimättömältä.

"Glabi", Dabor aloitti kävellen hitaasti, "tämä ei tosiaan ole helppo kertoa."

Hän pysähtyi ja nielaisi.

"Mikä sinulla on?" G kysyi.

"Glabi..."

"Niin?"

"En tosiaan tiedä, uskallanko kertoa tämän."

"Minkä? Mitä on tapahtunut? Kerro vihdoinkin."

Hän tarttui ystävänsä kyynärpäähän ja toisti:

"Kerro nyt, tiedäthän että voit kertoa minulle kaiken!"

"Hyvä on" Dabor sanoi ja alkoi taas kävellä. Hän huokaisi syvän ja aloitti:

"Kertoihan Dara sinulle, että hänen vanhempansa eivät pidä siitä, että hän juo?"

Glabor mietti.

"En tiedä, kertoiko hän sen minulle, mutta jotenkin tiesin sen. Ehkä kuulin sen baarissa. Jatka!"

"Hänhän pelkäsi lauantai-iltana, ja siksi ei halunnut juoda. Hän pelkäsi, että vanhemmat saisivat tietää."

"Niin."

"Ja he saivat."

Seurasi hiljaisuus. Jotenkin Glabor oli aavistanut tämän. Ainakaan hän ei ollut yhtään yllättynyt.

"Kuinka he saivat tietää? Ja mitä sitten tapahtui?" hän ky­syi.

"Ensiksikin, Dara oli hyvin huonossa kunnossa mennessään To­nyn autoon, ja matkalla Ginipaan - hän oksensi."

"Autossa?"

"Kyllä."

"Entä sen jälkeen?"

"Norahan oli yhtä huonossa kunnossa kuin hän eikä pystynyt siivoamaan. Lisäksi, hänen vanhempansa olivat kotona, ja siksi Dara ei voinut mennä sisään."

"Ymmärrän... minne hän sitten meni yöksi?"

"Ensin Tony vei hänet omaan kotiinsa ja juotti hänelle vettä, jotta hän selviäisi vähän, ja vei hänet sen jälkeen kotiin ja käski hänen käydä suihkussa ja mennä nukkumaan. Hänen onnistui todella mennä sisään herättämättä muita ja käydä suihkussa. Mut­ta aamulla hänen äitinsä löysi hänen likaiset vaatteensa ja

näy­tti niitä isälle."

"Ja?"

"Nyt tulemme pahimpaan..."

"Niin?"

"Hänenen isänsä pahoinpiteli hänet ja haukkui juopoksi ja huoraksi ja -"

Tässä hänen äänensä kävi heikoksi ja alkoi vapista.

"Ja mitä?"

"Kielsi häntä menemästä ulos iltaisin."

"Sanoitko, että hän hakkasi hänet, hänen isänsä?"

"Kyllä, mustelmille."

"Herra Jumala! Kuinka hän voi nyt, tiedätkö?"

"En ole nähnyt häntä. Kuulin kaiken tämän Noralta."

"Ja miltä hänestä tuntuu? Tarkoitan, kuinka hän suhtautuu asiaan?"

"En tiedä, hän kävi tapaamassa Daraa vain kerran, sen jälkeen ei viitsinyt enää. Jotenkin luulen, että Daran vanhemmat syyttä­vät häntä, ja siksi hän ei viitsi mennä käymään."

"Hävettääkö häntä?"

"En tiedä, ei hän ainakaan sanonut niin. Hän sanoi vain yrit­täneensä saada Daran pitämään hauskaa."

Hiljaisuus. Sen jälkeen G sanoi:

"Ja nyt Dara on kotona, surullisena, onnettomana ja häpeis­sään, ilman ystäviä. Hän ei saa tukea keneltäkään, edes Noral­ta."

"Täsmälleen. Voi Glabi, olen niin pahoillani ja häpeän. Tämä kaikki on minun syytä. Jos en olisi juottanut häntä, tätä kaik­kea ei olisi tapahtunut."

"Ei, älä syytä itseäsi, Dabi. Jos joku on syypää, olemme me kaikki kolme. Tai kaikki neljä, jos Dara lasketaan."

"Jos Dara lasketaan?"

"Kyllä. Hänhän joi, eikä kukaan voi juottaa toista väkisin."

"Minä annoin hänelle juotavaa."

"Niin minäkin. Mutta en kaatanut sitä hänen kurkkuunsa. Ja lisäksi Nora painosti häntä ja kielsi minua sekaantumasta. Luu­len, että hän on pääsyyllinen."

"Olen samaa mieltä."

"Mutta yhtä asiaa en ymmärrä" Glabor jatkoi. "Tai oikeastaan kah­ta."

"Niin?"

"Darahan on aikuinen ihminen. Kuinka hänen vanhempansa voivat kieltää häntä menemästä ulos? Eivät kai he voi hallita hänen elämäänsä.

"Tunnen jonkin verran hänen vanhempiaan" Dabor selitti. "He ovat hyvin vanhoillisia ihmisiä. Heidän mielestään lasten tulee totella heitä kaikessa niin kauan, kuin asuvat kotona, ja se sisältää myös, etteivät he mene ulos ilman lupaa."

"Kuinka kamalia ihmisiä!"

Glabor mietti vähän aikaa, sitten hän muisti toisen asian, jota ei ymmärtänyt.

"Tiedätkö, mikä minua ottaa eniten päähän?"

"Mikä?"

"Että minä kuulen tämän viimeisenä, minä joka rakastan häntä, ja monta päivää myöhemmin, ja että minun piti soittaa sinulle, jotta sain tiedon. Sinun olisi pitänyt soittaa minulle heti kun sait tietää. Ja nyt haluan tietää, miksi et tehnyt niin!"

"Glabi... Ymmärräthän, että minua hävettää. Pelkäsin kauheas­ti, koska en tiennyt, millä tunteella suhtautuisit asiaan."

"Pelkäsitkö, että syyttäisin sinua?"

"Juuri niin."

"En syytä sinua lainkaan. Kuten sanoin, olemme kaikki syylli­siä. Mutta eniten minua ärsyttää se, että salasit tämän minulta. Luulin, että olet kaverini ja voin luottaa sinuun, mutta nyt en tiedä mitä ajatella."

"Oletko vihainen minulle?"

"Kyllä, hyvin vihainen, mutta en Daran kohtalosta vaan salaa­misesta. Etkö luule, että haluan tietää, mitä tyttöystävälleni on tapahtunut."

"Tietenkin, olen tehnyt typerästi. Voitko antaa anteeksi?"

"Hyvä on, annan anteeksi, mutta jos vielä tapahtuu jotain tällaista, kerro minulle heti!"

"Minä lupaan."

"Mutta nyt meidän on päätettävä, mitä teemme seuraavaksi. Meidän kolmen täytyy ottaa vastuu Darasta, Noran, sinun ja mi­nun. On meidän velvollisuutemme auttaa häntä, mutta kuinka?"

* * *

Nora, Glabor ja Dabor tapasivat kaksi päivää myöhemmin Daborin kotona. Hänen äitinsä oli kuollut yksitoista vuotta sitten, ja isä oli poissa sinä iltana.

"Se on kauheaa" sanoi G, "en voi uskoa, että hänen isänsä todella pahoinpiteli hänet. Eikö hänen äitinsä yrittänyt estää?"

"Ensiksi" Nora selitti, "se ei ole tapahtunut vain kerran vaan monta kertaa. En muista tarkkaan, milloin se alkoi, mutta ehkä neljä tai viisi vuotta sitten."

Nyt Glabor tunsi, kuinka hänen maailmansa alkoi särkyä. Lo­pulta hän onnistui sanomaan:

"Antaako hänen äitinsä isän pahoinpidellä häntä tekemättä mitään?"

"Heidän perheessään isä on ehdoton pomo ja hallitsija. Kaikki tehdään, kuten hän sanoo" Nora selitti.

"Mutta kuitenkin, pahoinpitelyhän on rikos, eikä sellaista pidä sallia. Miksei Dara ilmoita poliisille?"

"Kaikki perheen jäsenet tietävät, että he ovat riippuvaisia isästä. Hän on perheen ainoa, joka ansaitsee rahaa."

"Ja siksi hänen annetaan hakata Daraa?"

"On vielä muuta" Dabor lisäsi synkällä äänellä. "Kylässä on vain yksi poliisi, ja hän on Daran isän hyvä ystävä."

"Ja siksi ei voi pidättää häntä?" G ihmetteli.

"Siinä kylässä kaikki tuntevat toisensa" Dabor selitti. "He eivät halua perheen kunnian kärsivän."

Nyt Glabor tunsi itsensä todella neuvottomaksi. Jotenkin kai­kki tuntui niin uskomattomalta ja epätodelliselta, kuin kaikki olisi yhtäkkiä Daraa ja häntä vastaan. Kaikki oli näyttänyt niin kauniilta ja lupaavalta alussa, todella - liian hyvältä ollak­seen totta. Mutta nyt tämä selitti kaiken: eihän se ollutkaan totta!

"Jotenkin meidän täytyy saada hänen vanhempansa ymmärtämään, etteivät he voi pitää häntä siellä vankina" hän sanoi pystyes­sään vihdoin ajattelemaan.

"Tai saada hänen isänsä ymmärtämään se" Nora täsmensi. "Ja hän on kuningas valtakunnassaan. Hänellä on sellainen asenne, ettei kukaan voi sanoa hänelle, mitä tehdä."

"Kuinka voimme tehdä hänelle näin, me, hänen ystävänsä!" G kysyi tuijottaen seinään. Sitten hän katsoi Noraa. Hän käänsi katseensa poispäin, muttei näyttänyt tuntevan syyllisyyttä. Ai­nakaan hän ei alkanut syytellä Daboria, kuten olisi luultavasti tehnyt ollessaan täysin syytön.

"Tehty mikä tehty" totesi Dabor viimein. "Nuoret tekevät tyh­myyksiä, me myös, mutta se ei oikeuta vanhempia haukkumaan juo­poksi tai huoraksi eikä varsinkaan pahoinpitelemään."

"Se on korkein totuus" Glabor vahvisti. "Mutta mitä luulette, kuinka kauan he pitävät häntä arestissa?"

"Ainakin kaksi viikkoa" Nora arvioi.

"Ja sen jälkeen hän voi käydä iltaisin ulkona, niin kauan kuin ei ota viinaa?" hän kysyi.

"Ei välttämättä. Hänen isänsä saa varmasti selville, kenen kanssa hän oli lauantai-iltana, ja sikäli kuin tunnen häntä, hän ei anna Daran enää tavata samoja kavereita. Jos hän saa tietää hänen olleen teidän kanssaan, se luultavasti tietää uutta ares­tia."

"Ja uutta pahoinpitelyä?" G kysyi.

"Se riippuu."

"Jos mitään ei tapahdu, jos hän palaa kotiin selvin päin, myös siinä tapauksessa?"

"En tiedä."

"Voiko Dara keskustella ollenkaan isänsä kanssa? Kuunteleeko tämä häntä?"

"Miksi kysyt?"

"Jos hän selittäisi isälleen, keitä me olemme ja, ehkä vielä tärkeämpää, keitä vanhempamme ovat; jos hän selittäisi tälle, että olemme kunnon ihmisiä emmekä mitään juoppoja tai renttuja, ja että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, uskoisiko tämä häntä?"

"Ja jos hän selittäisi, että Glabi on hänen poikaystävänsä?" Dabor lisäsi.

Hetken oli hiljaista, sitten Nora huokaisi:

"En usko. Eihän hän kuuntele edes vaimoaan, joten miksi hän kuuntelisi tytärtään?"

"Voi helvetti!" Glabor huudahti. "Eikö tässä maassa ole min­käänlaista oikeutta? Yksi äijä pitää kokonaista kylää vallas­saan!"

"On sinulla aikamoinen appi!" totesi Dabor.

"Pää kiinni" huudahti Glabor synkän näköisenä.

Kaikki tuntui toivottomalta. Pian hän kuitenkin sai varovai­sen ajatuksen.

IX

Dara kohotti päätään kalpeana ja murtuneena, kun pikkusisko Emi­lia ilmestyi hänen ovelleen.

"Dara" tämä kuiskasi tarttuen hänen käteensä, pani sitten toisen käden paitansa alle ja veti esiin pienen valkean kirje­kuoren. Sen päällä ei lukenut mitään.

"Nora oli pihalla" hän selitti. "Hän käski antaa tämän sinul­le. En saa kertoa mitään isälle enkä äidille."

Nora oli todella hiipinyt Daran pihalle illalla ja, nähdes­sään Emilian tulevan ulos, vetäissyt hänet nopeasti ruusupensaan taakse kohottaen sormen huulilleen. Koska tyttö oli kymmen­vuotias, hän ymmärsi oikein hyvin, mistä oli kyse, kun Nora oli selittänyt hänelle kaiken.

Nora oli kieltäytynyt kertomasta lapselle, keneltä kirje oli, jotta tämä ei joutuisi ikävyyksiin vanhempien kanssa eikä jou­tuisi valehtelemaan heille, jos jäisi kiinni.

Dara avasi kirjekuoren kädet vapisten ja sydän rajusti haka­ten. Hän kiitti Emiliaa ja muistutti vielä kerran, ettei tämä sanoisi mitään vanhemmille. Sitten hän pyysi tätä jättämään hä­net yksin.

Yksinkertaiselle valkealle paperille Glabor oli kirjoittanut seuraavat sanat:

"Rakas Dara,

toivon että hävität tämän kirjeen heti luettuasi sen. Olemme hyvin pahoillamme ja häpeissämme siitä, että saatoimme Sinut tä­hän kauheaan tilanteeseen, Nora, Dabi ja minä. Mielestämme olem­me kaikki kolme syyllisiä, ketään korostamatta. Tiesimme, mihin hankaluuksiin voisit joutua, ja kuitenkin toimimme kuin idioo­tit. Se oli typerää ja lapsellista. En tiedä, voitko antaa meil­le anteeksi, mutta se on ainoa, mitä toivomme. Kuinka pahoillani olenkaan, etten voi tulla katsomaan sinua. En todellakaan usko, että vanhempasi päästäisivät minut. En tunne heitä, mutta Nora sanoi, etteivät he ehkä salli meidän enää koskaan tapaavan, jos voivat estää sen."

Tässä vaiheessa hänen täytyi nielaista, koska itku pyrki tu­lemaan väkisin.

"Kuitenkaan en aio luovuttaa. Se on nyt VIHONVIIMEINEN ASIA, jonka tekisin! Mikään ei voi tulla väliimme, ei mikään! Sinä käyt viimeisen vuoden koulua ja minä yritän vihdoin löytää it­selleni jon­kinlaisen työn. Sen jälkeen voimme etsiä asunnon esim. kaupungista ja asua yhdessä - jos olet vielä kiinnostunut. Ehkä tämä kuulostaa vielä ennenaikaiselta, olemmehan vasta äsken tutustuneet, mutta - ajattele sitä. Voit kirjoittaa minulle kun haluat, keksit varmasti jonkin keinon lähettää kirjeen minulle. Yritä pärjätä!

Glabi"

Vaikka Dara ymmärsi hyvin, miksi Glabor neuvoi häntä hävittä­mään kirjeen, ei hän voinut tehdä sitä vaan pani sen takaisin kuoreen. Hän mietti kauan, minne kätkisi sen. Viimein hän keksi panna sen hyllyyn erään kirjan väliin. Hän valitsi kirjan, joka ei kiinnostaisi ketään ja jota kukaan talon asukas ei lainaisi.

Mitä enemmän hän ajatteli kirjettä, sitä enemmän häntä itket­ti. Glaborin sanat kuulostivat niin vilpittömiltä, mutta mil­laista olisi muutama kuukausi myöhemmin? Kuinka hän voisi pyytää tätä odottamaan häntä, sen sijaan että hän etsisi uuden tyttöys­tävän. Ei mitenkään!

Hän painoi kasvonsa tyynyyn ja itki. Sitten hän äkkiä kohotti päänsä, meni kylpyhuoneeseen, huuhteli kasvonsa ja katsoi itse­ään peilistä. Yhtäkkiä hän oli täynnä rohkeytta ja hänen teki mieli sanoa itselleen: "Mitä ihmettä sinä itket, Dara Pregovič! Olet kaunis ja älykäs nuori nainen, ja tuolla on mies, joka ra­kastaa sinua! Jos hän ei aio luovuttaa, aiotko itse? Aiotko olla pelkuri ja antaa elämän lyödä sinua lyömättä takaisin? Et ole heikko vaan vahva ja rohkea ja lisäksi hyvä ja rehellinen ihmi­nen. Jos Glabor ei ota sinua, niin joku muu!"

KYSYMYKSIÄ

I luku

- Miksi ystävät halusivat esitellä Daran ja Glaborin toisilleen?

- Miksi Nora halusi ohjailla tapahtumia?

II luku

- Kuvailkaa Glaborin luonnetta muutamalla sanalla. Mikä osoitti hänessä luovuutta?

- Mitä voitte päätellä Darasta?

III luku

- Mitä mieltä olette Glaborin elintavoista?

- Miksi Dabor käyttäytyi puhelimessa sovinistisesti? Mitä

olisi­tte vastanneet hänelle?

- Keksikää perimmäinen syy, miksi Glabor "löi luurin korvaan".

IV luku

- Mitä asioita Glabor arvosti naisessa?

- Pohtikaa tapaamista Daran näkökulmasta.

V luku

- Mitä eroja huomaatte suomalaiseen kulttuuriin verrattuna?

- Mitä mieltä olette Glaborin "valkoisesta valheesta"?

VI luku

- Novoslaviassa alle 18-vuotiaan nuoren on oltava jatkuvasti aikuisen vastuuhenkilön valvonnassa. Mitä mieltä olette tästä?

- Mitkä kohdat Daborin kertomassa tarinassa tuntuvat epäloogi­sil­ta?

VII luku

- Miksi Nora halusi Daran juovan vodkaa?

- Miksi Dara antoi lopulta periksi?

- Mikä oli Noran todellinen motiivi, kun hän halusi Daran ja Glabin tapaavan?

VIII luku

- Mitä Dabor todella pelkäsi vältellessään Glaboria? Mistä tämä pelko johtui?

- Kuinka Nora olisi voinut toimia Daran ollessa humalassa, jotta tämä ei olisi joutunut vaikeuksiin?

- Miksi Dara ja Glabi eivät voi tavata päivisin, kun Dara ei ole arestissa?

IX luku

- Miksi Glabor ei ehdota tapaamista kirjeessään?

- Olisiko Daran mahdollista lähteä kotoa ennen valmistumista? Perustelkaa.

- Mitä mieltä olette Daran äidistä?