Maatiaiskana

Tekijä: Tekijä: Lilja Kirsti (2005), Leena Huhtama (2012), Annika Michelson (2013), Leenamaija Vattinen (2013), Heini Saloinen (2014), Anne-Mari Velin (2014)
Kanatalous alkoi kehittyä suomessa 1900-luvun alussa, jolloin kehitettiin uusia kananjalostustekniikoita ja maatiaiskana jäi ulkomailta tuotujen munijarotujen jalkoihin heikomman tuotoksensa takia. 1960-luvulla maatiaiskanat olivat jo harvinaisia, mutta samoihin aikoihin heräsi kiinnostus maatiaiskanakannan säilyttämiseen. 1970-luvulta löydettiin Savitaipaleelta mummonmökistä muutamia tummia kanoja, joiden poikasista sai alkunsa maamme yleisin ja tunnetuin maatiaissuku, Savitaipaleen kana. Samalla tavoin kanakantoja on löydetty ympäri Suomen. Maatiaiskanojen kannat ovat tai ovat olleet:
  • alhonkanta (alhon keltainen / punainen itäsuomalainen)
  • horninkanta
  • hämeenkanta (hämeen musta)
  • iitinkanta
  • ilmajoenkanta 
  • jalasjärvenkanta (ei ole enää olemassa)
  • jussilankanta (lepolankanta, valkeakoskelainen, jämijärveläinen)
  • kihniönkanta (ei tietoa tämänhetkisestä tilanteesta)
  • kiuruvedenkanta (rantsilalainen osoittautunut kiuruvetiseksi)
  • lindellinkanta (satakunnan musta)
  • luumäenkanta (malminkana) - ei tietoa kannan tämänhetkisestä tilanteesta
  • piikkiönkanta
  • savitaipaleenkanta
  • tyrnävänkanta
Munanetti: Kanojen taustatietoja (linkki keskusteluketjuun)


Vuoden 2002 lopussa maatiaiskanoja oli yli 2000 ja maatiaiskukkoja yli 500. V
uonna 2012 lopussa yli vuoden ikäisiä ja vuoden aikana syntynietä kukkoja ja kanoja oli yhteensä 4802. Suomalainen maatiaiskana on kuitenkin rotuna vaarantunut, ja sen kaikki kannat ovat edelleen joko uhanalaisia tai kriittisesti uhanalaisia.

Suomalainen maatiaiskana on ollut olemassa tiettävästi ainakin 200 vuotta.  Se on eri puolilta Eurooppaa ja Välimeren alueelta Suomeen kulkeutuneista roduista syntynyt rotu.  1900-luvun alusta lähtien maatiaiskanan tuotanto-ominaisuuksia yritettiin parantaa risteyttämällä sitä mm. Plymouth Rock, Leghorn, Rhode Island Red ja Australorps  -rotujen kanssa. Risteytysten tulokset eivät olleet lupaavia, mutta olivat aiheuttaa puhtaan maatiaiskanan häviämisen (Leppänen-Porttila 1999,17-18).(Huhtama, 2012)

Maatiaiskanan luonne voi vaihdella yksilöittäin arasta rohkeaan. Kaikille on tyypillistä kuitenkin tarkkaavainen ja vilkas, usein utelias ja luottavainen luonne. Maatiaiskanat ovat ahkeria ruuanetsijöitä, hyviä lentämään ja hautomaan (on tosin yksilöitä, jotka eivät haudo).  Rodun kylmänsieto- ja taudinkestokyvyt ovat erinomaiset.  Kanat munivat vaaleita tai vaaleanruskeita munia ensimmäisenä vuonna noin 200 kpl, seuraavana 160 kpl.  Kanat voivat elää hyvinkin vanhoiksi ja silti tuottaa vielä kohtalaisesti munia vuosittain toisin kuin monet munantuottajarotujen kanat, jotka voivat "palaa loppuun" jo nuorena (Leppänen-Porttila 1999,18-20).

Suomen luomumunantuotannossa yleisimmin käytetyt rodut ovat suomalainen maatiaiskana ja Rhode Island Red.  Maatiaisrodun valtit ovat terveys ja kestävyys. Lattiakanalassa korostuu myös maatiaiskanojen hyvä luonne: niillä ei ole taipuvaisuutta aggressiivisuuteen tai kannibalismiin (Rehnström 2000,28-29). (Huhtama, 2012)

Olosuhteet, hoito ja ravinto

Maatiaiskana ei viihdy pienissä häkeissä, vaan ne vaativat ikkunallisen lattiakuivikekanalan ja kesällä laidunnusmahdollisuuden. Maatiaiskanat toimivat mielellään luonnon kiertokulun mukaan. Kanalan lämpötila saa olla suhteellisen alhainen, kunhan sulaa vettä on tarjolla. Maatiaiskanat tarvitsevat tietysti kukon. Alkuperäisrotujen säilytystoiminnassa avainasemassa on eläimen luonnollinen vastustuskyky. Hyvät olosuhteet, pieni eläintiheys ja yksikkökoko ja luonnonmukainen hoito vähentävät sairastumisalttiutta. Ravinnon suhteen maatiaiskanoilla ei ole rajoituksia. Monet kasvattajat haluavat kuitenkin ruokkia tipujaan luonnonmukaisesti ja kotoisin rehuin. Puhdas vesi, kalkki ja sora ovat myös peruselintarvikkeita. Kesäaikana kana etsii itse oman ravinnostaan ulkoa.

Kartalla näkee paikkakunnat josta kanakannat ovat löydetty (ei tarkka paikka) 

Ulkonäkö ja ominaisuudet

Maatiaiskanan höyhenpeitteen väri vaihtelee kannoittain mustasta kirjavaan ja kermanvalkoiseen. Kooltaan ne vastaavat kevyitä munijarotuja. Maatiaiskanan munat ovat pienehköjä, 40-55g:n painoisia ja väriltään lähes valkeita tai vaalean ruskeita, joskus pilkullisia. Maatiaiskanat ovat elinvoimaisina, pitkäikäisinä, kylmää kestävinä ja vastustuskykyisinä sopeutuneet Suomen ilmastoon. Ne eivät viihdy häkeissä. Niillä on tallella haudonta-, ravinnonhaku- ja hoivaamisvietti. Emokana hoitaa ja opettaa hautomiansa poikasia kahden tai kolmen kuukauden ajan. Hyvä kana hautoo kahdetkin poikaset vuodessa. (Kirsti, 2005)

Suomalainen maatiaiskana on ainoa Suomen olosuhteissa kehittynyt kanarotu. Kanarotuna se on ollut olemassa jo useita satoja vuosia, pääosan ajasta se on ollut maamme ainut kanarotu. Maatiaiskanaa pidetään sopuisana, varsin hyvin tauteja kestävänä ja se on sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin.  Maatiaiskana on myös pitkäikäinen, yli kymmenvuotiaat pirteät, maatiaiskanat eivät ole harvinaisuus.. Myöhemmin nämä paikalliset kanat ovat risteytyneet tuotujen rotukanojen kanssa; nykyiset maatiaiskanat ovat näiden risteytymien jälkeläisiä.

Suomalaisen maatiaiskanan ulkomuoto, koko ja luonne vaihtelevat eri kannoissa. Höyhenpeitteen väri vaihtelee. Maatiaiskanat ovat yleissävyltään tummia, mutta on olemassa myös kermanvaaleita ja punaruskeita yksilöitä. Musta on yleisin väri, kiiltävän mustaa ja nokimustaa. Harmaat ja ruskehtavat ovat myös tavallisia. Harvinaisempia ovat vaaleanruskea ja kermanvalkoinen. Kooltaan maatiaiset vastaavat kevyttä munijarotua, ne munivat parhaimmillaan munan päivässä. Munat ovat 40–55 gramman painoisia, valkoisia tai vaaleanruskeita ja joskus pilkullisia. Maatiaisten ominaispiirteisiin kuuluu pitkäikäisyys, kotovaraisella rehulla selviäminen, voimakas hautomisvietti ja jonkin verran muita, ulkomaalaisperäisiä rotuja parempi kylmänkestävyys.

1960-luvulla uudet, parempituottoiset tuontirodut syrjäyttivät kotoperäisen kanarodun melkein hävikkiin. Nykyään kuitenkin kotoperäisten rotujen arvostus varsinkin kotikanaloissa on kasvanut ja näin ollen kantojen säilymiseen on hyvät edellytykset. Pienkanalaan maatiaiskana soveltuu erinomaisesti.

MTT on vuonna 1998 perustanut maatiaiskanalle oman säilytysohjelman. Ohjelmassa mukana olevat sitoutuvat säilyttämään kanakantaa lajityypillisissä olosuhteissa vähintään neljä vuotta. (Vattinen 2013)

Comments