Alhonkanta

Alhonkanta on alun perin "Seiskarin kantaa", eli Savitaipaleelta lähtöisin olevaa kana-ainesta. Nimensä Alhot ovat saaneet kärköläläisen Pentti Alhon mukaan, joka hankki ensimmäisiä kanoja 1970 - 80 - lukujen vaihteessa. Pentti Alho Hämeenkoskelta muisteli alhonkannan alkuvaiheita Maatiaiskanan säilytysohjelman kesäseinaarilla kesällä 2014. Tädiltään

ensimmäisen parven saanut Alho kiinnitti huomiota erityisesti ulkomuotoon valitessaan seuraavan sukupolven

vanhempia. Kannan ulkoasu vakiintui melko pian yhteneväiseksi, jota se on ollut aina tähän päivään

asti. (MTT, 2014)

Väritykseltään Alhon kanta oli tullessaan ruskeavoittoinen, eikä mustaa esiintynyt lainkaan. Kanat saattoivat olla myös kauttaaltaan pilkullisia. Jalat olivat kovasimen harmaat. Värijalostuksen kautta Alhojen väritys on muuttunut vaaleammaksi tai punavoittoiseksi, ja kantaa saatetaan kutsua myös nimillä "Alhon keltainen" tai "punainen itäsuomalainen". Alhon kanta poikkeaa selvästi Savitaipaleen kanasta, jonka kanssa sillä kuitenkin lienee yhteinen tausta. (Munanetti 2011)

Kokemuksia alhonkannasta (Mari Hänninen, 2018)

Minusta tuli aikoinaan maatiaiskanojen säilyttäjä sattumalta, kun sain talokauppojen yhteydessä alhoparven kaupan päälle. Navetassa asusteli viisi kanaa ja pari kukkoa, jotka ilokseni olivat kesyjä, uteliaita ja ahkeria munijoita, eli hyvin alhonkantaa edustavia yksilöitä. Aikaisempaa kokemusta minulla ei vielä tuolloin kanoista ollut, joten alhot olivat oikein kiitollinen kanta aloittelijalle.

Ne ovat olleet aina terveitä ja säänkestäviä, eli esimerkiksi yöllä yllättänyt hyytävä pakkanen ei ole vaikuttanut niihin mitenkään. Kanalani on kivinavetan päädyssä oleva vanha sauna, isolla ikkunalla ja jonka luukusta pääsee katettuun ulkotarhaan. Käytössä minulla on aina ollut kestopehku, munintakopeissa olkea kuivikkeena ja kylpynurkassa tuhkaa. Orsina olen käyttänyt vanhoja heinäseipäitä.Kokemukseni mukaan alhot ovat olleet oikein miellyttäviä kanoja. Ne ovat fiksuja, yhdistävät hetkessä mistä asioista seuraa herkkuja tai ruokaa. Ne oppivat nopeasti tulemaan kutsusta luokse, joka on erityisen kätevää silloin kun kanat saavat ulkoilla vapaana ja haluan kutsua ne sisälle.

Kuva. Mari Hänninen (2018)

Alhon kannan kukot ovat yleensä kirjavia, tai valtaväriltään ruskeita tai punaisia. Mustia ja jopa harmaita tai vaaleita yksilöitäkin löytyy. Kanat ovat yleisimmin täysin tai valtaväriltään ruskeita tai punaisia, mutta kirjavia tai vaaleita löytyy myös huomattavasti. Harmaita tai mustia kanoja on vähän. (Munanetti 2011)

Kuva. Mari Hänninen (2018)

Kuva. Mari Hänninen (2018)

Maatiaiskanoista alho on MTT:n tilastojen mukaan kolmen ahkerimman munijan joukossa ja hautovia kanoja on noin joka kolmas, eli kotitarvekanaksi se on mainio valinta. (Munanetti 2011)

Alhon luonteesta ei ollut paljon tietoa, ja keräsin kokemuksia Suomen suurimmalta kanafoorumilta, Munanetistä. Siellä Alhon luonnetta kuvailtiin mm. seuraavanlaisesti: "Alho on oppivainen ja älykäs, ei liian kesy, pysyy hyvin irti pihalla, utelias, ei arka.” Toisaalta joku kuvaili alhoa ”kesyksi, sylikanaksi ja jaloissapyörijäksi .” Yhteistä kaikille kuvailuille Alhosta kuitenkin oli positiivisuus, eli Alhoissa ei koettu olevan niin paljon esimerkiksi kiukkuisia kukkoja kuin muissa maatiaiskannoissa. (Munanetti, 2011)

Kuva: Mari Hänninen (2018)

Kuva: Mari Hänninen (2018)

Positiivista on ollut miten hyvin alhot ovat lisääntyneet luontaisesti. Omat alhoni ovat saattaneet hautoa vuorotellen samaa pesää ja hoitaneet sitten kymmenpäisiä tipuparvia yhdessä. Myös kukot ovat osallistuneet tähän kasvatustyöhön. Kukkoja minulla on voinut olla yhtä aikaa useita samassa parvessa. Häiriökäyttäytymistä en ole havainnut, kuin muutamilla kukoilla, jotka ovatkin sitten hyvin nopeasti päätyneet ”pataan”.

Kuva: Mari Hänninen (2018)

Nykyään alhonkanta on säilyttäjämäärältään suurin, kun sen on valinnut omakseen 87 säilyttäjää. Vuonna 2017 koko kannan koko oli 568, josta kanoja oli 366 ja kukkoja 72. (LUKE 2018)

Kuva: Mari Hänninen (2018)

Kuva: Mari Hänninen (2018)

Kuva: Mari Hänninen (2018)

Oma Alho-kokemus (Sanna Söderlund, 2011)

Alun perin oli tarkoitus haastatella ystävääni hänen kanoistaan, mutta sitten kävikin niin, että häneltä tarttui minulle kaksi kanaa mukaan, ja minusta tulikin kananomistaja! Hankin vielä kukon ja kolme tipua lisää, ja ilmoittauduin alhonkannan säilyttäjäksi.

Rakensimme kotiimme noin 20m² ulkotarhan ja sisätilana oli noin 4m² kesäkanala. Rakensin kaksi pesää, joista toiseen tuli pitsiverho. Marja-Leena viihtyy hyvin verhon takana munimassa! Orret tein pyöreistä puunoksista, mutta Marja-Leena ja Kyllikki viihtyvät paremmin kanalan katon rajassa menevän tukipuun päällä kuin itse orrella. Muut ortta kuitenkin käyttävät. Kanatarhan pohja oli aluksi nurmikkoa hiekkakylpypaikkoineen, mutta sen kanat kuopsuttelivat ja nokkivat nopeasti pois joten toin tilalle paljon hiekkaa. Kanoilla on jatkuvasti tarjolla puolitiivistettä munintarehua, kanankalkkia ja päivittäin ne ovat saaneet keittiöjätteitä.

Tällä hetkellä minulla on kaksi aikuista kanaa, yksi nuorikko ja yksi tipu. Valitettavasti Kukko oli niin aggressiivinen tipuja kohtaan, että teurastettuaan todella raa´asti toisen tipuista, jouduin laittamaan kukonkin pois. Lisäksi se käyttäytyi hieman arveluttavasti lastemme läheisyydessä, mutta tämä tipuntappo oli viimeinen niitti. Nyt odotamme että ensi keväällä saisin siitosmunia, jotta kanat voivat sitten hautoa itselleen uuden kukon, enää en muualta kukkoa uskalla hakea.

Kukko (Teuvo) oli todella komea, se oli vain 3kk kun tuli meille. Kolmessa kuukaudessa se kasvoi jo hienon näköiseksi kukoksi, mutta jokin sillä naksahti päässä. Uutena kananomistajan kovasti mietin, kuuluuko tuollainen käytös kanoille yleensä. Toki tiedän että sairaita ja verisiä kanoja toiset voivat nokkia, mutta tuollainen vaino ja teurastus... Kukko kun tosiaan vainosi kahta tipua koko ajan vaikka ne olivat eri häkissä, ja niillä oli sinne oma kulku johon muitten ei pitänyt päästä.

Kanat Marja-Leena ja Kyllikki (kuva ylhäällä) ovat hyvin eriluonteisia keskenään. Kyllikki (punaisempi) kana on melko pidättäytynyt ja arka, Marja-Leena on utelias ja syö kädestä, mutta ei anna kuitenkaan silittää. Nuorikko Amalia on myös utelias ja sosiaalinen, ja kulkee tipu Melindan kanssa yhdessä koko ajan. Melinda ja Amalia nukkuvat orrella vierekkäin ja Melinda menee Amalian siiven alle turvaan.

Tällä hetkellä pieni kanalamme on toipumassa tipun kuolemasta ja kukon lähdöstä, ja kanat elävät hieman hiljaiseloa; muninta on tyrehtynyt eikä ruoka tunnu maistuvan. Valmistelemme talvikanalaa kuntoon, vielä kanat ovat kesäkanalassa kun ilmat ovat melko lämpimät. Toivon että kanat ja minä selviämme tästä vastoinkäymisestä ja elämä jatkuu rauhaisana. On ollut niin mukavaa käydä hakemassa lasten kanssa munia ja ruokkia kanoja, lapset kun tykkäävät kanoista kovin.

Kuva. Mari Hänninen (2018)

Tekijä: Marita Saarela. Oulun ammattikorkeakoulu, opiskelijatyö.