Ny se suvi sitte vihiroinki on antanut nauttia lämpösestä ilimasta. Oikein on vanha saanu ihimeeksensä huamata, että aurinkoki on viä sentäs olemas. Ennenvanhaan se ainakin muistini mukaan paisto aamusta ehtooseen. Voi kyllä olla niinki, että muisti tekee tepposet. Kaippa sitä saret suvia on ennenki ollu, mutta eikö se niin ole, että ennen oli vaan kaikki paremmin?
Tänä suvena on ainaki ruahot ja muut vihiriäiset kasvanu maharottomasti. Juuri ku on saanu ruahikon ajettua ja taansa vilikasee niin kyllä se siä jo on venunu muutaman sentin. Pernan varretkin on ainakin pualentoistametrin mittaisa.
On se kylä hianoo niitä pernoita siältä maalta käyrä kaivamas kattilaan ja syärä sitten vaikka sillin taikka silakan kans, ei tartte olla kaksista särvintä, on ne vaan niin hyviä syätäviä.
Täs yhtenä päivänä rupesin mattoja peseen ja sainki ne vähiin päin puhtaaksi.
Mikähän se vaan siinä on, että ei taharo enää pystyä niitä nosteleen kuivaan, ettei vaan olisi vanhuus syynä ku luulee tekevänsä yhtäkkiä sit ja tätä, mutta eipäs vaan jaksakkaa, täytyy välis huilata eikä saa palijo aikaseks päiväs, siinä ne sitte tyät tahtoo jäärä kassaan.
Nuarena sitä yhtäkkiä huiskahutti matot pihalle ja kluutas laattiat lauantaisi ja viä laipo pullat ja kakot samaan syssyyn.
Syksyn tuntua ilimas 15.08.2004
Täs on ny muutama päivä viärähtäny etten ole tätä konetta aukassu ja ku juttu jäi silloin vähä kesken, niin naputtelen viä vähä lisää näitä "havaintojani".
"Pohojatuuli on ste kylymää käy se sitten mistä päin hyvänsä": Niin sitä pruukataan sanoa ja eikös se torstai ehtoona alakanu siinä huhtoon ja juuri ku mä olin onnessani siitä suvilämmöstä niin jo muuttu kylymäksi. Siinä ja siinä, ettei halla jo viäny kukkasia pihasta, juuri ku ne oli parhaimmillansa. Siä mä sitte ehtoomyähällä levittelin vanhoja sängynpeittoja kukkasten päälle ja sainki ne varjeltuun. Se on vaan semmonen syksyn kuulaus ilimas aamusi ku lähäretään lenkille naapurin rouvien kans niin sen huamaan. Vilijapellot antaa semmosen oman hajunsa ja on ne jo aika keltasiaki, kohta alakaa puimurit ja kuivurit hyrrään, ne on niitä syksyn ääniä.
Meillä on ny täs meirän kulumalla tiäremontti käynnis ja kaivetaan ja krookastetaan niin ettei aina tiärä mistä kautta sitä maantiälle pääsis, mutta kyllä se hyvä on ku tulee tehtyä.
Ikivanha koivu joka tos mun syntymäkotoni pihalla on ollu yhtä suurena niin kauan ku mäinä muistan, sai siinä kans sitte tuamion ja yhtenä ehtoona ku mä palasin kotio se oliki nuris ja maharottomasti oksia ja lehtiä ympäriinsä ja runko oli niin kiaru ja paksu, että siinä riittää selevittämistä ja sahaamista ennenku on klapuina pinos. Se on ihan ku ihiminen olis kuallu, vaikka se vaan puu oliki, niin palijo se oli nähäny siinä paikallansa, taisi jo saran vuaren vanhaolla, ku mäkin jo olen 66 vuatta ja se mun lapsuuresaniki oli jo iso ja monihaaranen. Se oli jo lahoki, mutta kyllä tuareitaki oksia oli viä palijo. Sen juurella oli aina "lastukas", siinä hakattiin polttopuut ja klapuja oli läjällä juurela, siittä niitä sitte pantiin liiveriin talavi suajaan. Ku suvella tarvittiin äkkiä helliin valakeeta vaikka kahveen keittoon, niin sitä kuivaa lastukasta käärittiin sanomalehteen ja se palo ilosesti kuumaa valakeeta.
No meillä tulee aikamme täyteen itte kullaki jonain päivänä, kaikilla, niin puilla ku ihimisilläki, semmonen se on tämä luanon laki.
Niin, että tämmösiä aatoksia täs tuli miäleeni. Mä olen nämä ny kirijottanu, niinku meilläpäin puhutaan. Maharatteko ymmärtää tätä meirän kylän kiältä?
Eipä sitten muuta ku kaikille vaan oikein mukavaa loppusuvee ja ilosta miältä, vaikkajo ikäihmisiä ollaanki. "Tallella on ikä elettynä".
Terveisin Anneli