Murre‎ > ‎Annelin kynästä‎ > ‎

Lapsuuden kotikylä

Kotikylämme tää, pieni ja suuri,
se maailmamme on ollut juuri.
Kun lapsen silmin niin suurelta näytti
ja toivomukset silloiset täytti.
Vaan suureks kun varttuu, se pieneksi muuttuu
ja monia juttuja sieltä puuttuu.
Niin monet ne suuren maailmaan,
läks' vieraita polkuja kulkemaan.
 
Vaan useinpa kylä tää mieleen palaa,
ehkä kyynelen silmästä pyyhkäiseen salaa.
Kun muistaa ne lapsuuden kauneimmat hetket
ne kaikki leikit ja ihanat retket,
kun paljain varpain käy pellon laittaa,
polkua savista, pientä ja kaitaa.
Vierellä kesäisten kukkien huntu,
auringon lämpö, tuo kesän tuntu.
 
Se polku se johtaa valkamaan,
uimarantaan vilpoisaan.
Ja pientareen mansikat maistella saa,
taikka heinänkorteen pujoittaa.
Ja syksyn kuulaina päivinä taivaltaa,
voi puolukkamättäiden maailmaan.
Ja puimakoneiden laulu soi,
halla jo lehdet keltaiset loi.
 
Tai talven tuiskut ja pakkassää,
ne leikit ei mielestä koskaan jää.
Me luisteltiin ja hiihdettiin,
lumilinnat uljaat laadittiin.
Oli posket ja varpaat hieman jäässä,
kun kirmailtiin me pakkassäässä.
Loisti aurinko hangella kimaltain,
taikka kuutamon hämyinen hohde vain.
Ja kotoisan ruuan tuoksut nuo,
ne vedet kielelle vieläkin tuo,
kun onkiahvenet pannulla paistui.
Voi viilin sammetti, kuinka se maistui.
Leipomispäivänä taikinaa söimme,
välillä siinä kun leikkiä löimme.
Orsilla kuivui leipien summa,
ruokamme perusta maukas ja tumma.
 
Me kylän koulua käydä saimme,
elämän eväitä sieltä haimme.
Ne kuusijuhlat ihanat oi,
tai kun suvivirsi kesäisin soi.
Nyt kylän silloisten väkien kasvot nuo tutut,
mielessä monet niin monet jutut
on siunattu, kätketty kirkkomaan multaan
nimet nuo hakattu kivien kultaan.
 
Kuin tervehtäin heitä luo kumpujen kuljen
äidin ja isän kun silmät suljen,
voin nähdä, he kulkevat siellä
hymyten mulle kotini tiellä.
Lapsuuskotiin kuin ennen palaan,
ikihonkaa sen pihalla, ystävää halaan.
Näin mielessä liikkuu tuo lapsuusaika.
Se on kuin kaukainen satujen taika.
 
Ei onenne hetkiä aina se liennyt,
vaan muistot murheiset aika on vienyt.
Vaik' puute ja huoletkin ahdisti meitä,
ei lapsuusmuistojen kultaa ne peitä.
Ne helminä kirkkaina mielessä säilyy.
Viel' elon illassa kirkkaina päilyy.
Ja kotikylän ain' palaamme juuriin,
vaik' johtaiskin kulkumme kylihin suuriin.
Comments