Ne kuului jo lapsuuden maisemaan,
yhä poutataivaalla nähdä ne saan.
Ne siivin valkein pilvissä kaartaa,
mis' salot siniset harjuja saartaa.
Yhä korkeammalle ja korkeammalle,
vie siivet hiljaiset auringon alle.
Nähdä sieltä voi korkeammalta,
katsoa maisemaa pilvien alta.
Järvien sinen ja vihreät maat
metsät tummat ja peltojen haat.
Harjut korkeat hetteiset suot,
lähteiden silmät ja virtojen vuot.
Tiet nuo nauhoina toisensa kohtaa,
kylistä kyliin ne kulkua johtaa.
Talot pienoiset kunnaillaan,
miniatyyrinä katsellaan.
Ja sitten hiljalleen kaarrellaan,
taas kiitoratojen tuntumaan.
Vaan yhä uudelleen ja uudelleen
saa lentäjä kokea hurman sen,
näin lintuna liidell' pilvissä voi,
suvituulet ne milloinka lempeinä soi.