Vuonna kakskytkahdeksan
rakennuksen mahtavan
nähtiin silloin nousevan
luo Honkasen tuon maiseman.
Saatiin tehdas suurenlainen,
meijeri tuo uudenlainen.
Seinin kermankeltaisin,
ikkunoin niin hohtavin,
ylväänä kuin linna suuri
seisoi paikallansa juuri.
Puisto siinä kaunehin,
puutarha on ihanin.
Savupiippu kohoaa, melkein pilven tavoittaa.
Höyryvoima koneet käyttää,
mahtavalta homma näyttää.
Maitokuskit kuormineen,
saapuu aamuvarhaiseen.
Tonkat kulkee kolisten,
häärää väki vaakaten,
maitomäärät kirjaten.
Voita siitä kirnutaan,
laatu tarkkaan valvotaan,
et Jämin voita kuuluisaa,
myös kaupungissa ostaa saa.
Tekijää niin taitavaa
montaa varmaan tarvitaan.
Näin vierii vuosikymmenet,
mutt' arvannut kai kukaan et,
kulki aika ohi sen,
meijerimme melkoisen.
Pois meijerit jo vanhat joutaa,
tankkkiautot maidon noutaa,
kauas tuonne kaupunkiin,
suuren suureen meijeriin.
Ja päivä saapui sellainen,
ne pysäyttivät koneet sen.
Viellä asui siellä yks ja toinen,
järjestys on monenmoinen,
siitä alkaa rappio,
se maiseman on tappio.
Sen ikkunat kuin murheissaan,
katsoo villiin puutarhaan
ja tehdään päätös viimeinen,
hävitä on aika sen!
Koneet suuret voimakkaat,
seiniä käy murtamaan,
tultakin viell' käytetään,
hävitystä näytetään.
Niin vaipui maahan hajoten,
tuo linna uljas Honkasen
ja huvimaja kallion,
lahonnut se myös jo on.
Haikein mielin kuljen rantaan,
yli järven katse kantaa,
lyö laineet yhä kallioon-
ikuisethan ne vain on.
Omistettu Kaija Kivilälle, hyvän voin tekijälle, 85 -vuotispäivänä 29.09.1998