Perinnepäivä su 25.07.2010 kirkon kulttuurimiljöössä

Post date: May 21, 2010 9:03:33 AM

Perinnepäiviä juhlitaan tänä vuonna 30.:nnen kerran. Kesällä 1981 ensimmäiset juhlat pidettiin maatalousseuran aktiivien toimesta Honkasen kallioilla Meijerin rannassa.

Tämä vuonna tapahtuma toteutetaan edellisvuoden tapaan kirkon ympäristössä. Päivä alkaa Jämijärven-Puolesta yhdistyksen organisoimalla soudulla urheilukentän rantaan. Veneet saapuvat n. klo 9.30. Kirkkoveneeseen haetaan soutajia, joten halukkaat voivat ottaa yhteyttä Sauli Lahteen (0500 873 028). Lähtö Markulahdelta.

Vanhan kaavan mukainen jumalanpalvelus alkaa Jämijärven kirkossa klo 10.00. Pappina toimii Osmo Tahvanainen ja kanttorina Tuulikki Nikkilä. Eläkeliiton kuoro Sekasointu laulaa kirkossa sekä ulkoalueella. Epistolan lukee Anneli Pitkänen. Virret veisataan myös vanhoista virsikirjoista.

Jumalanpalveluksen jälkeen museot avaavat ovensa ja hautaasmaahan on mahdollisuus tutustua oppaan johdolla. Morsiuspuku ym. häärekvisiitta -näyttely on avoinna vanhassa pappilassa. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Siihen voi tutustua oppaan johdolla tai itsenäisesti. Kokonaisuudessaan näyttely on avoinna 22.07.-27.07.2010 myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina.

Ulkoalueella voi herkutella mm. maukkailla Tykköön koulupiirin kyläyhdistyksen paistamilla räiskäleillä ja kuumalla kahvilla. 4H- yhdistys, Jämijärvi-Seura ja mm. diakoniapiiri pystyttävät pöytänsä seurakunnan parkkipaikalle. Autot pyydetäänkin parkkeeraamaan keskuskoulun pihaan. Sieltä kyydin kirkonmäellä voi saada Matti Haaviston museoauton lavalta. Liikuntaesteisille paikoitusta on lähempänäkin. Entisen jämijärveläisen tervehdyksen tilaisuuteen tulee antamaan Seppo Mäkinen.

Yleisö voi tänäkin vuonna pukeutua vanhoihin- tai perinneasuihin. Suosikkiaan voi äänestää ja paras asu palkitaan uuden Lähdeneuvoksen 2010 julkistamisen yhteydessä. Jämijärvi tietouttaan voi testata Jämijärvi perinnepolun kysymystauluilla. Eniten oikein vastauksia keränneet palkitaan myös juhlan lopuksi. Myös lapsille omat kysymykset.

Kaikki sydämellisesti tervetulleita viettämään kesäsunnuntaita juhlavuoden Perinnepäivään!