Jämin Joulukylä tulee taas pitkästä aikaa koronakurimuksen jälkeen. Nuorisoteatterimme toiminta on loppunut, mutta markkinameininkien lomassa haluamme järjestää tapahtumaan myös muuta oheisohjelmaa. Tänä vuonna ohjelmana on "Menikö pipariksi?".
Mitä siis tehdään? Teatteritilassa Jämi Areenana yläkerrassa on tarkoitus siis järjestää piparkakkuteos -näyttely, jonka teoksen ovat saaneet inspiraationsa (joko vahvasti tai löyhästi) Jämijärvestä. Teos voi siis vaikka kuvata jotain fyysistä paikkaa tai nähtävyyttä Jämijärvellä, jotain tunnetta mikä täällä syntyy, kuvata yhteisöllisyyttä, harrastusmahdollisuuksia, luontoa, historiaa tms. Sinä päätät mistä inspiraatiosi teokseen saat ja kirjoitat siitä pienen kuvauksen teoksen yhteyteen.
Teos tulee pääosin valmistaa piparkakkutaikinasta, mutta koristeluun sekä mm. lisätukeen voi käyttää tietenkin myös muita materiaaleja. Teos tulee olla valmiina la 10.12. klo 9.00 Jämi Areenassa tai viimeistään perjantaina 9.12., mikäli tarvitset sille kuljetusapua. Teoksen saa takaisin näyttelyn jälkeen, mutta se on tietenkin näyttelyssä esillä ilman suojamuovia.
Jämijärvi-Seura maksaa tekijöille 50 euroa tarviketukea. Lisäksi Joulukylän kävijät saavat äänestää tapahtumassa suosikkiaan, joka palkitaan lahjakortein. Erikseen tapahtumassa vierailee myös tuomariraati, joka valitsee kolme suosikkiaan, jotka myös palkitaan lahjakortein. Pääpalkinnon arvo on 300 euroa.
Haasta siis perheesi, kaveriporukkasi, yhdistyksesi tai vaikka työkaverisi taiteilemaan piparkakkuteosta ja viettäkään hauska ilta yhteisen tekemisen parissa. Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisätietoja laittamalla Lellelle viestiä 040 7663 663 viimeistään 10.11. mennessä. Näyttelyyn tarvitaan teokselle nimi, tekijäryhmän nimet (tai nimimerkki), sekä lyhyt kuvaus teoksesta. Ne ehtii toimittamaan myös myöhemmin. Ihanaa, että haluat auttaa meitä järjestämään ohjelmaa Jämin Joulukylään 2022! SUURI KIITOS!
TULOKSET:
Kymmenen teosta saatiin näyttelyyn ja kolmihenkinen tuomariraati valitsi voittajat. Myös yleisö sai äänestää. Facebookissa ja Instagramissa nähtävissä kuvia:
Ensimmäinen "Menikö pipariksi?" -piparkakkuteoskilpailu on ratkennut Jämin Joulukylässä. Suuri kiitos kaikille tekijöille ja teille näyttelyssä vierailleille! Teitte hienon ohjelmanumeron Joulukyläämme!
Tuomariraati valitsi seuraavaa:
1 sija: "Pudotus". Teoksen tarina: Jämillä aurinkoinen kesäpäivä. Taivaalta kuuluu lentokoneiden hurinaa. Hetken kuluttua hurjapäät hyppäävät lentokoneesta ja laskeutuvat laskuvarjon avulla turvallisesti lentokentän viereen. Tuomarien perustelut: Toimintaa! Jämin henki! Paikka on vain paikka, jos siellä ei ole ihmisiä! Moottorin äänet ja laskuvarjot taivaalla kertovat, että kesä on tullut. Laskuvarjojen toteutus hauska oivallus. Kone oli aidonnäköinen, peili heijasti sen kuvan kuin järven pinnasta. Upea toteutus! Hieno poiminta oleellisesti Jämijärveen kuuluvista asioista. Piparitaideteoksen ei aina tarvitse olla rakennus. Tekijä: Janina Salonen
2 sija: "Tykköön kylätalon alue". Teoksen tarina: Kotikylän laitamilla sijaitsee tämä kaunis alue. Tykköö ei katoa sydämestä vaikka ihan lähellä ei enää asuisikaan. Tuomarien perustelut: Teknisessä toteutuksessa hieno maalaismainen kotiseudun tunnelma, jota toi esiin esim. valuva pikeeri. Hienoja ideoita esim. vesi paljussa.
Paikka on varmasti tekijälle/tekijöille hyvin tuttu, koska kylätalon aluetta oli esitelty niin monipuolisesti. Tykköön kylätaloalue on elävöittänyt kylää ja myös koko Jämijärveä. Tarjonnut mahdollisuuksia toimia muillekin kuin oman kylän asukkaille. Tekijät: Kati ja Oona Harju
3 sija: " Jämin sydän". Teoksen tarina: Jämijärven sydän on koko Jämin mäki ehkä piparkakkutaloistankin sen jo näki. Täällä voi putkessa ja luonnossa suksin kiitää, myös ilmailun ystävillä on tilaa liitää. Jämillä on majoitusta monenmoista, täällä joulukiire ja stressi poista. Lomahotellilla herkkuja saa maistaa, laavulla makkarat ja vaahtokarkit paistaa. Luonto on puhdas ja raikas täällä, ulkoilmasta saa nauttia joka säällä. Johonkin piti vetää piparikylän rajat, käyhän itse kiertämässä muut rakennukset, majat. Piparkakkutaikinaa kului monta kiloa, nyt leipurit toivottavat Sinulle jouluiloa! Tuomarien perustelut: Tekninen toteutus laadukas, koristelu onnistunut, käytetty monipuolisesti kokonaisuuteen sopivaa materiaalia, esim. mantelilastuja, salmiakkeja yms. Jämi on todellakin Jämijärven sydän, tuo Jämijärven maailmankartalle. Upea kokonaisuus! Tekijät: Essi ja Hanna Vaani
Yleisö sai myös äänestää suosikkiteostaan. Ääniä annettiin kokonaisuudessaan 724 kappaletta ja yleisönsuosikiksi valikoitui myös "Jämin sydän".
Näyttelyssä jaettiin myös kaksi kunniamainintaa:
Teos: Unelmahuvila. Teoksen tarina: Teoksemme kuvaa iloa ja yhteisöllisyyden tunnetta joka Jämijärvellä syntyy. Vaikka tälläista paikkaa ei konkreettisesti Jämijärvellä ole, ainakin meitä se muistuttaa ilosta ja yhteisöllisyyden tunteesta, joka täällä aina syntyy. Teoksen tekijät 12 ja 14 -vuotiaat Milja Kontti ja Helmi Raitinpää. Kunniamaininta: Huvila huokuu lämmintä ja kotoisaa tunnelmaa. Tulevaisuudessa tekijät voisivat tuollaisen unelmahuvilan Jämijärvelle rakentaa.
Teos: Avun saanti. Teoksen tarina: Teoksen inspiraationa on Jämijärven yhteisöllisyys. Oli murhe pieni taikka suuri, aina löytyy apu läheltä. Teoksessa lumi on yllättänyt paikallisen asukkaan ja auramies hälytetty apuun. Kunniamaininta: Aivan ihana tarina! Juuri noin Jämijärvellä toimitaan!. Tämän teoksen näet sinäkin vielä livenä kirjastomme jouluikkunassa loppiaiseen asti! Tekijät: Irja ja Katri Koppanen.