Embedded Files
Muistelus Grönlannista 1962
Muistelus Grönlannista 1962
Ihan tavallinen vuosihan se ei ollut minun elämässäni. Oli monta seikkaa, jotka sen tekivät näinä jälkikäteen ajatellen epätavalliseksi. Otan vain yhden seikan tarinani kohteeksi. Se oli käynti eräässä helsinkiläisessä hotellissa kevättalven aikana ja siitä johtuvat seuraamukset. Siellä odotti muuan minulle vielä tuntematon henkilö geologian opiskelijoita värvätäkseen heistä muutaman matkalle Grönlantiin tekemään geologisia tutkimuksia. Värväri oli Laihialta kotoisin oleva ja Tanskassa yhtiön geologina toimiva maisteri Leijo Keto. Hän halusi kesäajaksi yhtiön palvelukseen muutaman suomalaisen geologin. Syy suomalaisten suosioon lienee ollut mm. se, että Tanskan geologinen opetus oli suuntautunut silloin hieman eri tavalla kuin Suomessa.
Hyvissä ajoin keväällä 1962 tuli sitten minullekin yhtiöltä (Kryolitselskabet Öresund A/S) vahvistuskirje, jossa minut oli kelpuutettu tutkimustyöhön kesäksi 1962 Grönlantiin. Koska kyseinen matka oli ainutlaatuinen ja työ kiinnostavaa, tein päätöksen lähteä kesäksi pois kotoa. Vaimo oli jätettävä odottelemaan paluutani, joka aikanaan olisi tuleva.
Kevätlukukauden loputtua yliopistolla tuli aika lähteä matkaan. Mukaan retkelle oli valikoitunut Jaakko Kurki, Seppo Turkka, Heikki Peura ja minä. Tarkat tapahtumat itse matkasta ovat jonkin verran himmenneet mutta sehän oli vain lento ensin Tanskaan, tapaaminen Kedon opastuksella yhtiön henkilöitä ja muutama virallinen sopimus (palkat, luontaisedut ym.) ja sitten koneeseen ja loikka yli Atlantin ja Grönlannin jäätikön ja laskeutuminen Söndre Strömfjordin kansainväliselle kentälle. Matkalla oli mukana myös tohtori Åke Vaasjoki mutta en muista tuliko hän samassa kyydissä Grönlantiin. Hänellä oli erikoistutkimuksia mm. Diskon saarella, jossa olin hänen assistenttinaan parin viikon ajan.
Asuimme laivassa. Se oli valtameritroolari Vibeke Jörg, jossa vietimme koko kesän ja liikuimme länsirannikkoa pitkin tutkimusalueelta toiselle. Käytettävissämme oli myös helikopteri, joka siirsi tutkijoita rannan tuntumasta kaemmaksi alueelle, jonne olisi kävellen matka kestänyt useita päiviä.
Päivät kuluivat erilaisissa rutiineissa eikä koti-ikävä päässyt vaivaamaan kovin. Kesän muistettavin tapahtuma minun osaltani lankesi heinäkuulle, jolloin siirryimme erääseen poukamaan. Muistelen siitä käytetyn Leersletten-nimeä mutta kartalla ei kyseistä nimeä näy. Siellä teimme prospektointia jonkin aikaa. Mutta 17.7. tein sillä alueella elämäni suurimman nuotion. Tapahtumat etenivät siten, että laivasta oli laitettu moottorivene illalla rantaan hakemaan meitä ruokailuun. Itse olin hieman kauempana rannasta kuin muut, jotka kiirehtivät veneelle. Huomasin jääväni veneestä, jollen kiiruhtaisi. Heitin savukkeen pois kalliolle ja hyppelin kallioita pitkin ja ehdin veneeseen.
Ruokailun jälkeen kokki tuli kertomaan, että rannan tuntumaan oli tehty nuotio, joka lähetti savumerkkejään taivaalle. Silloin muistin heittäneeni palavan savukkeen kalliolle. Se oli melko varmasti kierähtänyt siitä kanervien ja kuivan sammalen joukkoon ja sytyttänyt valkean. Ilmoittauduin syylliseksi. Lähdettiin porukalla sammuttamaan valkeaa ja saimmekin sen sammumaan - ainakin uskoimme niin.
Seuraavana aamuna oli koko rantakaistale valtavan savuverhon peittämä. Tuli oli levinnyt vapaasti kallioiden koloissa kuivia kanervia pitkin satojen metrien mittaiseksi tulirintamaksi, joka eteni määrätietoisesti kohti ylempiä rinteitä. Sankka savu oli havaittu lähimmässä kaupungissa (kylässä) ja sieltä tuli radion kautta kysely, jossa vaadittiin tarkka tieto savun syistä. Oli tehtävä matka helikopterilla kaupunkiin antamaan paikalliselle palopäällikölle selvitys. Tohtori Vaasjoki lähti asiaa hoitamaan mutta minun oli lähdettävä matkaan, hän sanoi.
Perille päästyämme Vaasjoki kuitenkin päätti, että minun ei tule näyttää naamaani palopäällikön edessä ja pyysi minua odottamaan ulkona hänen antaessaan raporttinsa. Sitä en tiedä mistä olivat puhuneet keskenään mutta palattuaan puhuttelusta Vaasjoki kertoi palopäällikön heti alkajaisiksi todenneen, että paikalliset asukkaat olivat varmaan jälleen kerran sytyttäneet tulen ja se on karannut heidän käsistään. Hän oli vielä huomauttanut, että se saa palaa kunnes sammuu itsestään. Oikeastaan ei muuta mahdollisuutta edes ollutkaan. Olisi tarvittu pari vesipommittajaa tulen lopettamiseksi eikä sellainen tullut kysymykseenkään.
En tullut tietämään kuinka suuri alue ehti sinä kesänä palaa. Mutta samana kesänä ehdin kyllä näkemään erään toisen paloalueen, joka todella oli paikallisten asukkaitten sytyttämä. Katselin sitä kallioharjanteelta ja arvioin paloalueen suuruudeksi useita satoja hehtaareja. Näky oli lohduton ja kuvittelin mielessäni kuinka monta vielä lentokyvytöntä lintupesuetta ja ketun poikuetta mahtoikaan palaa tuolla alueella. Elämä on joskus julmaa.
Tällaisia asioita vain tapahtuu vaikka ei tahtoisikaan.
Teksti: Heikki Koskelan blogi sukutarinat-blogissa
ks. http://sukutarinat.blogit.fi/tag/gronlanti/
Kuvat: Leijo Keto ja Caj Kortman
Page updated
Google Sites
Report abuse