4. "Missing helicopter ..."

”Missing helicopter PAPA VICTOR...”

Leijo Keto

Keväällä 1967 olimme aloittamassa kolmatta työkautta Sukkertoppenin ja Godthåbin välisellä alueella. Edellisten kesien tutkimukset olivat osoittautuneet siinä määrin kannustaviksi, että Kryolitselskabet oli varannut täältä itselleen n. 14000 km².n laajuisen valtauksen jatkotutkimuksia varten.

Jokapäiväisessä kielenkäytössä me kutsuimme aluetta ”Søndre Isortoqin alueeksi”, koska alueella oleva tukikohtamme - ”Pääleiri” - sai elämänlangakseen vuosien mittaan Sukkertoppenilta Søndre Isortoqin vuonon kautta kulkevan huoltoreitin. Pääleirin päivittäinen radioyhteys ulkomaailmaan vakiintui myöskin Sukkertoppenin radioaseman kautta.

Samaa tietä käynnistyivät kenttätyöt myöskin keväällä 1967. Kesän tarpeisiin varattu materiaali, mukaanlukien kaikenkarvaiset kenttävarusteet, proviantit, tutkimus- ja kairauskalustot, poltto- ja voiteluaineet, varaosat ym, oli tavan mukaan lähetetty hyvissä ajoin merikuljetuksena Sukkertoppenille. Vanhoista muistiinpanoistani totean ”kamaa” olleen kaikkiaan n. 81 tn.

Jonkinlaisena tämän kevään uutuutena varusteluettelo sisälsi mm. 10 kpl. 2-miehen asuinhyttiä. Puolet niistä oli Huurre Oy:n valmistamia lasikuituseinäisiä työmaakoppeja, joita Suomessa käytti silloinen TVH työmaillaan. Loput olivat Kryolitselskabetin puusepänverstaassa valmistettuja seinäelementeistä koottavia faneerikämppiä.

Kun Bergen Air Transport laivasi vuorostaan yhdessä ranskalaisen Heli-Union’in kanssa kaksi Alouette II helikopteria (F-BIFT ja F-BIPV) Godthåbiin, jossa helikopterimiehistö asensi ne toimintakuntoon kesää varten Grønlandsfly’n tiloissa, olikin siinä kesän kenttätöiden materiaaliset edellytykset koossa.

Toukokuun viimeisenä päivänä lähti sitten Kastrupista 21 miestä käsittävä joukko käynnistämään kesän kenttätöitä Grönlannissa. Yhdeksän miestä joukosta suuntasi matkansa Søndre Strømistä Godthåbiin, ja sieltä edelleen mannerjäätikön reunalle jatkamaan Isuan rautamalmin tutkimuksia Kurjen Jaakon johdolla. Meidän 12-miehinen joukkomme, joka jatkoi matkaansa seuraavana päivänä Sukkertoppenille, koostui SMOY:n kokeneista kairaus- ja mittausmiehistä, parista kokista sekä hännän huippuna me kolme ”Kryoliitin” miestä, nim. Reinholt, Turkan Seppo ja meikäläinen.

Seuraava vaihe Sukkertoppenilla olikin jo käynnistynyt sikäli, että paikallinen ”matadori”, eli KGH:n handelschef, oli saanut vuokratuksi yksityisomisteisen ”Vanja” nimisen kuunarin (n. 100 dwt.) kuljettamaan materiaalimme Sukkertoppenilta Søndre Isortoq’in vuonossa sijaitsevaan Tupertalik-nimiseen poukamaan, josta edellisinä kesinä oli muokkautunut meidän ”purkaussatamamme”. Pitkän keskustelun ja sitkeän taivuttelun tuloksena saimme handelschefin vielä luovuttamaan käyttöömme peräti kaksi proomua. Niiden avulla me saimme kuljetettua kaiken materiaalin (mm. 360 tr. helikopteripolttoainetta, tilaa vievät asuinhytit ym.) yhtenä kuljetuksena Sukkertoppenilta Tupertalikiin. Tämä lyhensi huomattavasti vesitiekuljetukseen kuluvaa aikaa.

Kun esivalmistelut Sukkertoppenilla oli käyty ja ”Vanja” proomuineen lastattu, lähti koko saattue sunnuntaina 4.6. iltapäivällä matkaan kohti Tupertalikia, mukanaan meidän purkausmiehistömme. Iltapäivän aurinkoiseksi seestyvän sään mukana saapuivat Godthåbista vielä kaksi helikopteriamme Sukkertoppenille, valmiina aloittamaan materiaalin purkaamisen huomenna aamulla Tupertalikissa.

Seuraavana aamuna olimme varhain jalkeilla. Helikopterit nousivat Sukkertoppenin heliportista ilmaan klo 5.35 ja n. parikymmenminuuttisen lennon jälkeen oltiin Tupertalikissa. Aamusta alkaen paistanut aurinko lupasi hyvää säätä koko päiväksi, ja niin purkaustehtävä saatettiin aloittaa välittömästi. Alkukankeudesta päästyä tehtävä sujui mutkattomasti niin, että päivän päättyessä klo 19.00 olimme saaneet maihin vanhojen merkintöjeni mukaan 69 tonnia varusteita ja materiaalia. Valtaosan siitä muodostivat polttoainetynnyrit.

Pienen katkoksen päivän ”rutiiniin” aiheutti erään riippulastin putoaminen vuonoon helikopterin koukusta. Lastausverkossa kulkeva kuorma sisälsi kaksi runsaasti yli satakiloista laatikkoa, jotka mereen pudotessaan eivät kuitenkaan uponneet, vaan hinattiin perämoottorilla varustetun veneen avulla talteen rannalle. Laatikoiden sisältö ei kumpaisessakaan tapauksessa kärsinyt mitään vaurioita, kiitos huolellisen pakkauksen. Toisessa laatikossa oli KØ:n työkaluja, toisessa SMOY:n kairauskaluston varaosia.

Kun seuraavana päivänä 6.6. aloitettiin työpäivää, jatkui jo yöllä alkanut sade herkeämättä sumun saattelemana. Purkaustyötä se ei kuitenkaan pysäyttänyt, vaan aamupäivän kuluessa n. klo 10 seutuvilla oli kaikki materiaali maissa, kaikkiaan n. 80 tn.

Puolen päivän jälkeen teimme molemmilla helikoptereilla lennon pääleirille, tunnustellen mahdollisuutta tavarakuljetusten aloittamiseksi. Sää oli kuitenkin sateinen ja pilvipeite makasi maaston huippujen korkeudella, niin että paluumatkalla oli Tupertalikiin takaisin pääsemiseksi tehtävä kierros Kangia-vuonon ja rannikon kautta.

Pääleirillä talvisen lumen jäljellä oleva määrä oli varsin siedettävä, eikä suurestikaan haitannut esivalmisteluitamme.

Illansuussa muuttui sää Tupertalikissa taajaksi lumisateeksi, ja yöllä 7. p:vää vasten grønlantilaisen ”kevään” oikullisuus yhä vain jatkui. Lunta tuli vahvojen tuulenpuuskien saattelemana koko yön ja lumikuuroja tuli päivän (7.6) valjettuakin aina klo 20 saakka illalla.

Niinpä päivä kuluikin pääosin kahvia ryystäessä ja nokkaunia ottaessa. Onneksi meillä sattui nyt olemaan nämä lasikuitumökit matkassa ! Ei tällaisia rokulipäiviä kuitenkaan passaisi kovin montaa tulla. Geologiporukka on kohta täällä ja heillekin pitäisi löytyä katto pään päälle.

Seuraavana aamuna (8.6.) klo 6 maissa ylös noustessa tuli lunta yhä taivaan täydeltä. Puoleen päivään mennessä sää oli kuitenkin muuttunut sen verran, että päästiin aloittamaan kuljetukset. Päivän mittaan sää sitten paranikin koko ajan, ja kun me klo 21 lopetimme päivän työt, oli kumpainenkin ”kopteri” tehnyt 20 kuljetusta, eli n. 16 tn. oli saatu pääleirille.

Seuraavana päivänä (9.6.) ei sää enää aamulla ollut eilisen iltapäivän veroinen, mutta työn touhuun päästiin silti. Paikalliset lumikuurot kuljetusreitin varrella aiheuttivat sen, että homma sujui hieman verkkaampaan tahtiin. Klo 18 mennessä oli kutakuinkin kaikki muu materiaali, polttoainetynnyreitä ja lasikuituhyttejä lukuun ottamatta, saatu kuljetettua pääleirille.

Yöksi piti kuitenkin vielä tulla rantaan nukkumaan. Vaan kuinkapa sitten kävikään ?

Kesäkuun 10. päivänä päästiin työt aloittamaan aamulla pilvien kattaman taivaankannen alla. Pilvikerroksen alla oli kuitenkin riittävästi tilaa kuljetusten aloittamiseksi. Alkajaisiksi vietiin leirille tavaroita vastaanottava miehistö. Heidän mukanaan menin itse ohjailemaan tavaroiden lajittelua ja sijoittelua tulevia tarpeita varten.

Jatkossa pari kuljetusta olikin jo tullut perille, kunnes kolmannella kerralla ruotsalainen pilottimme Bengt Näslund laskeutui maihin yhdessä mukanaan tulleen norjalaisen pilotti Willy Bergerudin kanssa. He kertoivat, että ranskalainen pilottimme Jean Couturier oli jo noin tunti aikaisemmin lähtenyt kuljettamaan ensimmäistä lasikuitumökkiä leirille. Hän ei näköjään vielä ole tullut kantamuksineen leirille, mutta ei liioin myöskään takaisin rantaan. Olen merkinnyt muistiin ajankohdan; kello oli silloin 10,50.

Sovittiin, että Näslund ja Bergerud palaavat takaisin rantaan ja ryhtyvät tankkauksen jälkeen yksityiskohtaisesti tutkimaan likipitäen itä-länsisuuntaisen kuljetusreitin alla olevaa maastoa kokonaisuudessaan.

Noin klo 13,30 Näslund pistäytyi uudelleen leirille ja kertoi siihenastisen etsinnän olleen tuloksettoman. Sen seurauksena ilmoitin mukanani olleille miehille palaavani helikopterin mukana rantaan, ja kehoitin heitä puolestaan kaivamaan laatikoista esille tarpeelliset majoittumisvarusteet ja eväät.

Rannalla pidetyn neuvottelun jälkeen ilmoitettiin katoamisesta Sukkertoppenin Radiolle tarpeelliset yksityiskohtaiset tiedot, jotka samalla lähetettiin pikasähkeenä BAT:lle, Heli-Union’lle ja KØ:lle. Kuljetusreittiin liittyvän maaston haravoimista jatkettiin edelleen keskeytyksettä siten, että Näslund ja Bergerud vuorottelivat pilotteina ja mekanikot Meury, Kromsö ja meikäläinen tähystäjinä.

Sukkertoppenin Radion antaman katoamisilmoituksen seurauksena ilmestyi klo. 19.50 tummuvalle iltataivaalle USAAF:n Søndre Strømistä lähettämä Albatross-vesitaso. Sen ja Sukktoppenin Radion välisestä keskustelusta ymmärsimme Albatrossin ”mission” liittyvän PAPA VICTOR’in etsintään. Puolisen tuntia pienenpienenä pilkkuna taivaalla kierrettyään se häipyi takaisin mistä oli tullutkin.

Vaikka taivas oli kauttaaltaan pilvessä, ei korkea pilvipeite silti varsinaisesti häirinnyt etsintää. Vain myöhemmin yöllä satunnaiset paikalliset lumikuurot pakottivat väistelemään niitä. Maaston ”haravointia” levitettiin kuljetusreitin kahta puolin yhä sivummalle, ja erityisesti tarkasteltiin tunturimaaston laaksoreittejä.

”Pohjolan valoisassa kesäyössä”, kellon ollessa 02.00, läksin vuorollani etsintälennolle yhdessä Willy Bergerudin kanssa. Lensimme kuljetusreitin pohjoispuolisella sivulla sen kanssa yhdensuuntaisia linjoja n. 100-150 m:n linjavälein.Erityisesti pyrimme tarkkailemaan yhtenäisiä, tasaisia laaksoreittejä, joita pitkin otaksuimme raskaan hytin kuljettamisen olleen vaivattomampaa.

Olimme juuri palaamassa pääleirin suunnalta takaisin rantaa kohden, kun istuessani pilotin vasemmalla puolella vilkaisin pilotin ohitse oikealle, oikeanpuoleisen sivupleksin läpi näkyvää maastoa. Siellä, kauempana sivulla reitistämme, näin ykskaks eräässä jyrkkäseinäisessä notkelmassa oranssinvärisen ”laatikon” sojottavan pystyssä, keskellä lumihankea !! Pukkasin Willyä kylkeen ja osoitin sormella näkemääni. Oitis hänkin sai sen silmiinsä ja käänsi helikopterin kohden tavoitetta. Muutaman pitkän silmänräpäyksen jälkeen olimme laskeutuneet maihin oranssinvärisen mökin vierelle.

Hyppäsin ulos ja rämmin hangessa mökin luo. Ensi silmäyksellä arvioiden se näytti olevan täysin moittettomassa kunnossa. Kaiken lisäksi pilotti Jean Couturier näytti laskeneen sen tarkoituksella lumihankeen välttääkseen sen kolhiintumiselta. Häntä ja helikopteria ei näkynyt kuitenkaan mailla eikä halmeilla. Missä syy ?

Kuljetusköysien karabiinihaat oli kiinnitetty asianmukaisesti mökin yläkulmissa oleviin lenkkeihin. Toisesta päästään köydet oli kiinnitetty pitkulaiseen vaijerisilmukkaan, joka vuorostaan oli ollut kiinnitettynä karabiinihaan välityksellä helikopterin alla olevaan ”lastikoukkuun”, jonka mekanismin pilotti saattoi milloin tahansa laukaista. Vaijerisilmukka oli pahoin kiertynyt, josta saattoi päätellä, että vaijerisilmukan ja helikopterin ”lastikoukun” väliltä oli puuttunut lastin pyörimisen salliva ns. leikari. Mökki oli ilmassa pyörinyt pystyakselinsa ympäri niin pitkälle kuin vaijerisilmukan kiertyminen oli myöten antanut. Lastin irroittamisen ja pudottamisen sijasta Couturier oli kaiketi aivan viime tingassa yrittänyt laskea sen maahan mahdollisimman ehjänä. Se olikin onnistunut. Mutta missä olivat mies ja helikopteri ?

Kello oli löytöhetkellä 02,45. Jatkoimme maaston haravoimista edelleen edellä kuvatulla tavalla ja noin tuntia myöhemmin, klo 03,47 havaitsimme PAPA VICTORIN erään laakean huipun laella, runsaan 5 km:n päässä oranssimökistä. Couturier istui ja värjötteli helikopterissaan. Sekä mies että kone olivat kunnossa, joskin yön koleus oli hieman miestä kiusannut.

Jo paluumatkalla rannalle annoimme Sukkertoppenin Radiolle ilmoituksen etsinnän päättymisestä onnellisesti. Samansisältöiset pikasähkeet lähtivät myös asianomaisille firmoille.

Rannalla varhaista aamukahvia juodessamme ja lämmitellessämme Couturier kertoili kuljetuksesta ja sen esivalmisteluista.

Lähtökohtana hänellä oli laskelmissaan ollut Huurre Oy:n antama mökin paino. Sen mukaisesti polttoainetta tankattiin edestakaiseen lentoon kuluva minimimäärä. Hyötylastin lisäämiseksi ja helikopterin oman painon vähentämiseksi jätettiin vielä akkukin pois. Onnekasta sattumaa merkitsi sekin, että helikopteriin ei vielä ollut asennettu ponttooneja, joka merkitsi n. 70-80 kg:n lisäystä hyötykuormaan. (Eikä ponttooneita asennettu myöhemminkään, kun BAT:lla niitä ei ollut ! L.K.)

Couturier sanoi olleensa pakoitettu seuraamaan lennon aikana instrumenteista koneen käyttäytymistä ja erittäinkin polttoaineen riittävyyttä siinä määrin, että havaitsi yhtäkkiä menettäneensä orientointinsa kartalla. Kun polttoaineen määrä alkoi uhkaavasti lähetä loppuaan, hän oli lopulta pakoitettu asettamaan lastinsa maahan. Uudelleen ylös noustessaan hän totesi polttoaineen olevan siinä määrin vähissä, ettei enää ehtinyt kumpaankaan määränpäähän, vaan näki ainoaksi mahdollisuudekseen laskeutumisen maihin ja mahdollisimman näkyvälle paikalle.

Hän oli päivän kuluessa jatkuvasti kyennyt seuraamaan käynnissä ollutta etsintää ja oli peilinsä avulla yrittänyt antaa valomerkkejä etsivälle helikopterille, mutta ilman menestystä.

Näihin sunnuntai-aamun (11.6.) varhaisiin tunteihin päättyi lopulta onnekkaasti Couturier’in runsaat 18 tuntia kestänyt mökin kuljetus. Me kaikki muutkin ”mukana olleet” katsoimme siinä vaiheessa olevamme muutaman tunnin unen tarpeessa.

- - -

Samana sunnuntaina puolen päivän jälkeen, sään osoittaessa jatkuvan parenemisen merkkejä, jatkoimme yhdellä helikopterilla polttoaineen rahtaamista leirille. Jean Couturier puolestaan haki, mukanaan tarpeellinen määrä polttoainetta ja akku, ”qaqamut’illa” yöpyneen PAPA VICTOR’in takaisin ihmisten ilmoille. Sen jälkeen hän otti ”niskalenkin” vielä jäljellä olevista neljästä lasikuitukopista ja kuljetti ne helikopterillaan yksi kerrallaan leirille. Kelpo suoritus !!

Päivän päätteeksi pääsimmekin sen vuoksi yöpuulle pääleirille. Viimeisen kuljetuksen tullessa perille kello oli jo 24.00, eikä kenelläkään näyttänyt olevan yöpuulle menemistä vastaan mitään huomautettavaa.

Kahden seuraavan päivän aikana (12-13.6) saimme kunnon poutasään. Sen vallitessa pääleirin uudet elementtirakenteiset kämpät pystytettiin sekä ruokahuolto, sauna, radioyhteys ym. toiminnot saatiin vauhdilla käyntiin. Samanaikaisesti helikopterit rahtasivat polttoainetta rannalta leirille.

Sen jälkeen saatoimmekin sitten seuraavana päivänä 14.6. noutaa 8 geologia ja SMOY:n geofysiikon leirille Sukkertoppenilta, jossa he olivat jo viikon päivät joutuneet odottelemaan pääsyä työmaalleen.

”Ihmisten ilmoilla” käynnin yhteydessä saimme tietenkin samalla kirje- ym. postia, jota ilman olimme viimeiset 10 päivää olleet. Lehdistä saatoimmekin maailman tapahtumista lukea mm, että ”Ukko-Noakin pojat” olivat meidän tietämättämme taas selvitellet välejään Siinailla ja Golanin kukkuloilla kuuden päivän aikana varsin sotaisissa merkeissä.

Kotoisempaa luettavaa oli uutinen, joka kertoi, että ”Kongeriget Danmark”in kruununprinsessa ja tuleva hallitsija Margaret oli Kööpenhaminassa viettänyt loisteliaita häitään kreivi Henri de Laborde de Monpezat’in kanssa, josta näin oli tuleva Tanskan prinssipuoliso.

Niin, että näyttipä sitä sattuneen ja tapahtuneen samaan aikaan yhtä ja toista muuallakin, eikä vain ”täällä meillä”, Søndre Isortoq’in vuonon varrella Grönlannissa.

Syyskuussa 2010