Seitsemännellä luokalla kaikki opiskelevat käsityötä. Puolet tunneista ollaan tekstiilityön luokassa ja puolet teknisen työn luokassa.
Teknisen työn osuudessa tehdään puu- ja metallityö sekä rakennetaan elektroniikkaa. Samalla opitaan mm. hitsaamaan ja käyttämään yleisimpiä käsityökoneita. Tärkeänä tavoitteena on rohkaista tekniseen tekemiseen oppilaan omassa arjessa.
Tekstiilitöissä valmistetaan vaate neuloksesta oppien saumurin käytön niksit ja harjaannutaan ompelukoneen käytössä. Valmistunut vaate tuunataan persoonalliseksi kankaanpainannalla. Tämän lisäksi teemme pienemmän työn, jossa tutustumme esim. neulahuovutukseen, kirjontaan jne.
Kun seitsemännellä luokalla on tutustuttu yläkoulun käsitöihin, kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla oppilas voi valita valinnaisaineeksi tekstiilityön tai teknisen työn tai vaikka molemmat.
Valinnaisaineissa töitä tehdään oppilaiden kiinnostuksen ja oman suunnittelun pohjalta.
Käsityön arviointi painottuu valmiin tuotteen sijasta prosessin arviointiin. Jatkuva näyttö dokumentoidaan ryhmän classroom-kansioon. Tästä linkistä löytyvät yhteisen käsityön oppilaille esitettävät arviointiperusteet.
Classroomin tarkoituksena on tehdä valmistusprosessi paitsi dokumentoiduksi myös näkyväksi vanhemmille. Tekstiilitöissä arvioidaan lomakkeella, joka sisältää itsearviointia, vertaisarviointia ja opettajan palautteen.
Teknisessä työssä käydään valmistusprosessin vaiheet kertaava arviointikeskustelu.Tällä tavalla arvoidaan esimerkiksi oman suunnitelman mukaan valmistettu metallityö.
Valinnaiskurssien arvioinnista ja sisällöistä voi lukea tarkemmin tekstiilityön arviointiesityksestä. Samat kriteerit pätevät teknisen työn valinnaiskursseilla. Esitys löytyy täältä.
Seitsemännellä luokalla jokaisella oppilaalla on yhtä paljon tekstiilityötä ja teknistä työtä. Jokainen saa perusvalmiudet molemmissa aineissa.
Teknisissä töissä tehdään puu- ja metallityö sekä rakennetaan elektroniikkaa. Tekstiilitöissä valmistetaan vaate neuloksesta käyttäen saumuria ja tutustutaan johonkin muuhun tekniikkaan ( kankaanpainanta, neulahuovutus, kirjonta …)
Tutustuttuaan molempiin aineisiin oppilas voi valita kumman tahansa valinnaisaineekseen tai vaikka molemmat. Valinnaisaineissa töitä tehdään oppilaiden kiinnostuksen pohjalta.