Suomessa oppilaat saavat oman uskontokuntansa mukaista uskonnonopetusta, joka on tieteeseen perustuvaa ja tunnustuksetonta. Ne, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan tai joiden uskontokunnan mukaista opetusta ei ole aloitettu, opiskelevat elämänkatsomustietoa. Siinä tarkastellaan uskontoja, elämää ja valintoja uskonnottomasta näkökulmasta.
Uskonto vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja elämään. Uskonnollisten kokemusten ymmärtäminen ja kunnioittaminen auttaa välttämään ja ratkomaan ristiriitoja. Uskonto vaikuttaa myös monella tavalla taiteessa, juhlapyhissä ja arvoissa sekä sitä kautta yhteiskunnassa. Kaikissa katsomusaineissa käsitellään muita uskontoja ja katsomuksia, etiikkaa ja suomalaista uskontotilannetta sekä sen historiaa.
Luterilainen uskonto (UE)
Seitsemännellä luokalla opiskellaan maailmanuskontoja, kahdeksannella kirkon historiaa ja kirkkokuntia ja yhdeksännellä Raamattua ja etiikkaa. Opetuksessa painotetaan luterilaisen kirkon näkemyksiä, historiaa ja nykypäivää.
Elämänkatsomustieto (ET)
Seitsemännellä luokalla opiskellaan kulttuuria ja katsomuksia, kahdeksannella etiikkaa ja filosofiaa ja yhdeksännellä ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä.
Uskontoa opiskellaan läpi yläkoulun. Päättöarvosana annetaan 9. luokalla.
7. luokalla tutustutaan uskonnon merkitykseen ilmiönä ja opiskellaan maailmanuskontoja tieteellisen uskonnontutkimuksen eri näkökulmista. Maailmanuskontojen lisäksi perehdytään luonnonuskontoihin, uusiin uskonnollisiin liikkeisiin ja uskonnottomuuteen elämänkatsomuksena.
8. luokalla perehdytään kristinuskon syntyyn, kehitykseen, levinneisyyteen ja vaikutukseen Suomessa ja maailmalla. Kirkkokunnista keskiössä on katolinen ja ortodoksinen kirkko sekä protestanttiset kirkot, painottaen luterilaista kirkkoa.
9. luokalla opiskellaan etiikan perusteita, uskontojen etiikkaa ja erilaisia argumentaation tapoja sekä perehdytään erilaisiin eettisiin kysymyksiin yksilön, yhteiskunnan, ihmiskunnan ja ympäristön kannalta. Tutustumme myös Raamatun syntyhistoriaan, keskeiseen sisältöön, tutkimukseen ja tulkintaan sekä vaikutukseen eettisissä kysymyksissä.
Uskonnon opiskelussa harjoitellaan erilaisia taitoja:
erilaisten lähteiden käyttö ja tulkinta (kirjalliset lähteet, kuvat, tilastot, kartat tms.) sekä lähdekritiikki.
tiedonhankinta ja sen soveltaminen.
uskontojen merkityksen hahmottaminen kulttuurissa ja yhteiskunnissa eli ns. uskonnon ja kulttuurin lukutaito.
erilaisten argumentaation tapojen havaitseminen ja arviointi.
uskonnollisen ja tieteellisen kielen erottaminen.
eettisen ajattelun taidot.
Arviointi perustuu uskonnon sisältöjen ja taitojen monipuoliseen hallintaan sekä tuntityöskentelyyn (osallistuminen opetukseen, annettujen ohjeiden noudattaminen, tehtävien tekeminen ja työrauhan antaminen). Osaamista mitataan kokeilla ja muilla arvioitavilla tehtävillä, kuten kirjoitelmilla ja ryhmätöillä.
Elämänkatsomustietoa opiskellaan läpi yläkoulun. Päättöarvosana annetaan 9. luokalla.
7. luokalla perehdytään keskeisiin katsomuksia koskeviin käsitteisiin, uskonnottomiin ja uskonnollisiin katsomuksiin sekä tiedon ja tutkimuksen merkitykseen niiden arvioinnissa.
8. luokalla opiskellaan etiikan perusteita eli keskeisiä käsitteitä, teorioita ja pääsuuntia sekä tarkastellaan kulttuurista monimuotoisuutta rikkautena, oikeutena ja eettisenä kysymyksenä.
9.luokalla perehdytään ihmisoikeuksien historiaan ja nykyajan ihmisoikeuskysymyksiin sekä kestävän tulevaisuuden teemoihin ja Unescon suojelemaan maailman kulttuuri- ja luonnonperintöön.
Taidot:
erilaisten lähteiden käyttö ja tulkinta (kirjalliset lähteet, erityyppiset kuvat, tilastot, diagrammit, kartat) sekä lähdekritiikki ja mediakritiikki.
tiedonhankinta ja sen soveltaminen.
erilaisten katsomusten tunteminen ja vertailu.
uskonnollisen ajattelun ja uskontokritiikin tunteminen.
erilaisten argumentaation tapojen havaitseminen ja arviointi.
eettisen ajattelun taidot.
erilaisten katsomusten ja eettisten näkökulmien suvaitseminen.
Arviointi perustuu elämänkatsomustiedon sisältöjen ja taitojen monipuoliseen hallintaan sekä tuntityöskentelyyn (osallistuminen opetukseen, annettujen ohjeiden noudattaminen, tehtävien tekeminen ja työrauhan antaminen). Osaamista mitataan kokeilla ja muilla arvioitavilla tehtävillä, kuten kirjoitelmilla ja ryhmätöillä.