Tunneteatteri

Hanna Häyhä, Tunneteatterin ohjaaja, 15.5.2020

Tunneteatteri on Helsingin työväenopiston ja Kehitysvammatuki 57 ry:n yhteinen kurssi, joka on ollut Työväenopiston kurssitarjottimella jo syksystä 2013. Tänä keväänä olisi ollut seitsemännen esityksemme vuoro. Tunneteatteri harjoitteli innostuneesti Aleksis Kiven Seitsemää veljestä, jonka oli määrä saada ensi-iltansa 19.4.2020. Koronavirustilanne muutti kevään suunnan täysin, ja ensi-ilta siirtyi (toivon mukaan) loppusyksyyn 2020. Tunneteatterilaiset kokoontuivat harjoittelemaan viimeistä kertaa tämän kevään osalta torstaina 12.3., jonka jälkeen ensimmäiset rajoitukset astuivat voimaan. Koska valtaosa ryhmän jäsenistä kuuluu riskiryhmään eikä suurimmalla osalla ole kotonaan tietotekniikkaa, oli hyvin nopeasti selvää, että joudumme keskeyttämään kurssin.

Minulla, nykyisellä Tunneteatterin ohjaajalla, on ollut ilo ja kunnia kulkea ryhmän mukana taipaleen alusta saakka – ensin taustatukityöntekijänä ja lopulta ryhmän opettajana ja ohjaajana. Ennen minua ryhmää ohjasi Riikka Herva. Äitiysvapaani aikana vuonna 2019 ryhmää ohjasi Markku Ihamäki, jonka kanssa ohjasimme puoliksi kaksi esitystä. Seitsemän vuoden aikana olemme valmistaneet seuraavat esitykset: 1) Kesäyön uni 2) Prinsessa Ruusunen 3) Pikku prinssi 4) Ihmemaa 5) Peter Pan 6) Metsä rokkaa! ja 7) Seitsemän veljestä. Toivon kovasti, että pääsemme esittämään Seitsemän veljeksemme loppuvuodesta, sillä tänä vuonna on kulunut 150 vuotta Aleksis Kiven romaanin ilmestymisestä ja näin ollen vietetään teoksen juhlavuotta. Olisi mahtavaa saada näyttää meidän versiomme klassikkoteoksesta yleisölle.

Yksi Tunneteatterin tähänastisen taipaleen kohokohtia on ollut esiintymismatkamme Puolan Lódziin kesällä 2018. Saimme kutsun esiintymään paikallisille International Biennale XIII Theatrical Meetings Therapy and Theatre -festivaaleille. Vietimme Puolassa ikimuistoiset neljä päivää. Peter Pan -esityksemme sai loistavan vastaanoton. Yleisökeskustelussa esityksen jälkeen saimme kuulla yleisön ajatuksia näytelmästämme ja pääsimme vastaamaan katsojien kysymyksiin. Meiltä kysyttiin mm., miksi puvustuksemme oli erilainen kuin Peter Pan -piirroselokuvassa. Oman esiintymisemme lisäksi saimme nähdä yhden puolalaisen esityksen, ohjasimme teatterityöpajan yhdessä vertaisryhmän vetäjä Outi Keron kanssa ja tutustuimme festivaaliin ja Lódzin hurmaavaan kaupunkiin. Kävimmepä Isaac Elliotin keikallakin, kun saimme kuulla yhteisellä menolennolla, että hän esiintyy Lódzissa juuri samaan aikaan, kun olemme siellä. Mikä mainio sattuma!

Korona-ajan digiloikka ja etäopetuksen järjestäminen eivät ole olleet Tunneteatterille mahdollisia. Suurimmalla osalla kurssilaisista ei ole kotona tietokonetta tai älypuhelinta (kaikilla ei ole edes normipuhelinta). Osallistujien on vaikea päästä internetin äärelle. Näin ollen emme ole voineet jatkaa opetusta etäyhteyksien kautta. Sen sijaan kaikille tunneteatterilaisille tai heidän läheisilleen soitettiin heti koronatilanteen vakavuuden valjettua ja kevään loppukurssin peruunnuttua. Lisäksi olen lähettänyt kaikille sähköpostiviestejä, joiden liitteenä on ollut videotervehdyksiä. Toivottavasti edes suurin osa ryhmämme jäsenistä on päässyt tavalla tai toisella (esim. asuntolan työntekijän tai perheenjäsenensä tietokoneella) katsomaan tervehdykset.

Erityisryhmän ohjaaminen Helsingin työväenopistolla on ollut yksi elämäni palkitsevimpia ja hienoimpia töitä. Joka torstai nautin suunnattomasti siitä, että pääsen tapaamaan ryhmän jäsenet ja tekemään heidän kanssaan teatteria. Ryhmässä on ollut tänä lukuvuonna 14 osallistujaa eli kyseessä on iso ryhmä. Viime vuosina moni hakija on jäänyt jonoon. Kenties jonain vuonna voimme tarjota kaksikin ryhmää, esim. aloittelijoiden ja edistyneempien ryhmät.

Tunneteatteri on siinäkin mielessä erityinen, että en ole kurssin ainoa ohjaaja. Ryhmää ohjaa myös kaksi vertaisryhmän vetäjää, Outi Kero ja Jussi Broman, jotka ovat saaneet Kehitysvammatuki 57 ry:ltä vertaisryhmän vetäjän koulutuksen. Alusta saakka vertaisryhmän vetäjänä eli vevenä ryhmässämme toiminut Outi Kero keksi aikoinaan Tunneteatterin nimen. Nimeä pohtiessamme keskustelimme siitä, miten vahvasti teatteri liittyy tunteisiin, ja toisaalta myös siitä, miten tämän kurssin avulla on mahdollista oppia tuntemaan teatteria.

Aloitamme harjoitukset aina siten, että Outi ja Jussi ottavat läsnäolijat ylös, kyselevät ryhmältä kuulumiset ja vetävät lämmittelyharjoitteet. Suosikkilämppäreiksemme ovat vuosien varrella valikoituneet: peilileikki, nimi ja liike, musiikki ja patsaat sekä äänenavaus hulvattomilla äänillä (jokainen saa keksiä yhden äänen ja muut toistavat sitä). Lämppäreiden jälkeen minä hyppään puikkoihin ja alamme harjoitella näytelmäämme. Puolivälissä opetuskertaa pidämme tauon, jonka aikana käymme nauttimassa kahvilan tarjoiluista ja moikkaamassa kahvilan henkilökuntaa. Tauon jälkeen harjoittelemme taas tiiviisti. Ensi-illan lähestyessä harjoittelemme yhä enemmän myös puvustuksen kanssa, jolloin isohko osa ajasta menee pukeutumiseen ja riisuutumiseen. Ryhmässämme on yksi palkattu taustatukityöntekijä ja vapaaehtoisia taustatukihenkilöitä, jotka auttavat ryhmää ja vertaisryhmän vetäjiä tarvittaessa ja esiintyvät yleensä myös näytelmässä. He ovat kullanarvoinen ja tärkeä osa porukkaamme.

Tunneteatterin väki odottaa kovasti, että pääsisimme taas näkemään toisemme ja tekemään teatteria yhdessä – vaikka turvavälein, jos ei muuten. Kenties syksyllä saamme todistaa ensimmäisen korona-ajan Seitsemän veljestä -version. Kuinka painia tuvassa ja mahtua Hiidenkivelle turvavälit huomioiden ja käsidesiä unohtamatta? Sitä pohdimme syksyllä, toivottavasti!