Ympäristötieto

Mitä ympäristön suojelemiseksi pitäisi tietää?

Teksti: Ilkka Vartiainen, 4.4.2020

Kun vain pieni osa ihmisistä tekee työtään tai viettää vapaa-aikaansa ympäristönsuojelun parissa, muut saavat tietonsa ympäristöasioista aika satunnaisesti ja vaihtelevalla tavalla – sikäli kun ympäristöön kiinnittävät huomiotaan. He saattavat kiinnittää huomiota ruoan pitkään kuljetusmatkaan, vaikka kasvisten kasvattaminen keskitalvella kasvihuoneissa saattaa tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin laivakuljetus. He saattavat ihmetellä ruoan pakkausta, vaikka itse ruokaan on kulunut paljon enemmän luonnonvaroja. Toki muovipakkausten holtiton käsittely tuottaa muoviroskaongelman ja itse ruokaan liittyy usein monia muitakin ongelmia.

Kaikkien pitäisi kuitenkin kiinnittää luonnon hyvinvointiin huomiota, koska me kaikki siihen eri tavoilla vaikutamme sekä vapaa-ajallamme että töissä. On vaikea kuvitella alaa, jolla ei olisi mitään tekemistä luonnon kanssa. Risto Willamo Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta korostaakin ympäristönsuojelun poikkitieteisyyttä. Kun ekologinen kestävyys on lisäksi vain yksi osa yleisempää kestävää kehitystä, sekä tiedon tarve että sen tarjonnan määrä ties missä lähteissä hämmentää.

Pitäisi kiinnittää huomiota saasteisiin, torjua ilmastonmuutosta ja lajien katoamista samalla kun vieraslajeja pitäisi torjua, ei saisi kuluttaa liikaa luonnonvaroja ja kaikki tämä vaikuttaa ekosysteemien toimivuuteen. Kuinka hirvittävä määrä erilaista tietoa näihinkin ongelmiin sisältyy… Luonnollisesti tiedon tulisi olla tieteellistä, joten lähdekriittisyyden taitokin olisi paikallaan. Mutta unohtuikohan jotain – paitsi mikromuovit? Pitäisi kai kysyä Jari Lyytimäeltä, joka 14 vuotta sitten julkaisi kirjan Unohdetut ympäristöongelmat. Mitä on unohdettu tänään?

Usein joudutaan eri tilanteissa hakemaan tietoa kulloisenkin tarpeen mukaan, mikä nykyisenä nettiaikakautena on yhä helpompaa. Kun jotenkin vielä tunnistaisi juuri ne tilanteet, jossa lisätiedon tarvetta olisi. Esim. uhanalaisia sarvikuonoja ja kissapetoja on tapettu perinnehoitoja varten. Miten olisi käynyt, jos moisiin hoitoihin turvautuvat olisivat ymmärtäneet ottaa asioista hieman enemmän selvää?

Kun ympäristöä suojellaan tulevaisuutta varten, joudumme kysymään, mitä voimme tietää tulevaisuudesta. Tulevaisuudentutkimus, joka tutkii mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuuksia, pyrkii aktiivisesti tekemään tulevaisuutta, mikä vaikuttaa mahdollisuuksiimme tietää jotain tulevaisuudesta. Toivottavan tulevaisuuden tavoitteleminen kuitenkin edellyttää arvovalintoja, mikä puolestaan vaikuttaa siihen minkälaista tietoa tarvitsemme. Siitä, mitä haluamme, riippuu se, mikä on meille tärkeää.

Nykyajan infoähkyn keskellä tietämättömyyden kuuluminen Pyhän Antoniuksen (k. 350?) paheluetteloon (Heinimäki 1999, 16) tuntuu hämmentävältä, mutta Mahatma Gandhin kuolemansyntien luettelosta löytyy kaksi tietämiseen liittyvää pahetta: tieto ilman luonnetta (Knowledge Without Character) ja tiede ilman ihmisyyttä (Science Without Humanity). Tieto ilman luonnetta kaipaisi tasapainoa tiedon lisäämisen ja luonteen kehittämisen välillä. Tiede ilman ihmisyyttä puolestaan tuo mieleen toisinaan esitetyt ajatukset, joissa luotetaan lähes sokeasti teknologiaan, jonka avulla voitaisiin välttää ympäristön kannalta tarpeelliset elämäntapojen muutokset. Saa nähdä, mitä esim. nano- ja bioteknologian ja lukemattomien kemikaalien avulla tullaan tekemään ja kuinka tarpeellista tai haitallista tämä kaikki tulee olemaan, mutta viimeistään ajatukset ilmaston muokkaamisesta tuovat tiedon hankinnalle mukanaan lähes faustisen luonteen, jossa tietoa hankitaan millä hinnalla hyvänsä.

Berninger, Tapio ja Willamo (1996) luettelevat tiivistetysti ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ympäristönsuojelun keinoja niihin liittyvine suhtautumistapoineen: ongelman kieltäminen, luonnossa vaikuttavien tekijöiden muuttaminen, vaikutusten jälkihoito, vaikutusten eliminointi, puuttuminen päästöihin ja poistoihin, vaikuttaminen toimintaan sekä vaikuttaminen toiminnan taustalla vaikuttaviin yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin. Tämä luettelo etenee kirjoittajien mukaan huonoimmasta parhaimpaan, joten tärkein on viimeisin, joka kohdistuu ongelmien varsinaisiin syihin. Vaikka tällä keinolla saataisiin pysyviä tuloksia, muitakin tarvitaan, koska arvostusten ja yhteiskunnallisten instituutioiden muuttaminen on hidasta. (Mts. 168–169.) Joka tapauksessa Willamo haluaisi koulutusperiaatteeksi, että kaikilla kursseilla pohdittaisiin opiskeltavana olevan alan vaikutuksia luontoon ja muuhun yhteiskuntaan (mts. 355).

Valistamisella pyritään nimenomaan siihen, että valistettavat tietäisivät sellaisia asioita, joita heidän olisi hyvä tietää. Toivotaan, että ihmiset omaksuvat tarjotun tiedon ja sen mukaan toimimalla seuraukset olisivat mahdollisimman hyvät. Kun tärkeän tiedän määrä kaikilta mahdollisilta elämän alueilta on rajaton, pitäisikö meidän koko ajan haalia lisää ja lisää tietoa? Tämä kysymys tuo tullessaan seurausetiikan ongelman: pitäisi maksimoida hyvien seurausten määrä, kuten hyödyllisen tiedon saaminen, mutta meillä riittäisi loputtomiin hyviä asioita tehtäväksi. Niiden tekemisellä voi polttaa itsensä loppuun, joten johonkin on vedettävä mielekäs raja.

On paljon tärkeänäkin pidettyä tietoa, johon nähden välinpitämätöntä suhtautumista voisi pitää jopa paheellisena asenteena, mutta tietotulvan rajoittaminen on kuitenkin välttämätöntä ja joudumme kysymään hyve-eettiseen tapaan, mikä on kohtuullista? Ainakin on syytä muistaa, että huomattava osa ympäristöongelmista johtuu luonnonvarojen liiallisesta käytöstä. Tämä aiheuttaa mm. ilmaston muuttumista ja lajikatoa, joista esim. Pentti Linkola oli paljon enemmän huolissaan kuin koronavirusepidemiasta (HS 6.4.2020, s. A22). Hän pelkäsi, että epidemian lannistuttua entinen maapalloa tuhoava elämäntapa jatkuu (mp). Nämä viimeksi mainitut ongelmat vaikuttavat ekosysteemeihin, joista elämä on riippuvainen. Toisinaan tekisi mieleni sanoa, että ekosysteemit ovat oikeastaan elämä itse. Kaikista ekosysteemeistä täysin irrallinen eliö on orpo ja nopeasti kuollut.

Itse kunkin on siis syytä tarkastella omaa ja itselleen tärkeiden yhteisöjen luonnonvarojen kulutusta ja muitakin mahdollisia ympäristövaikutuksia. Jos mitenkään mahdollista, niin olisi tärkeää myös tietää, mitä me emme tiedä. Esim. erilaisten kemikaalien mahdollisten yhdistelmien määrä on niin mieletön, ettei niiden mahdollisista yhteisvaikutuksista voi millään olla perusteellista käsitystä. Kannattaisi käyttää tuttuja ja turvallisia aineita, kuten esim. siivoukseen etikkaa ja soodaa. Myös ydinvoima tuottaa kiusallisen ydinjäteongelman: riippumatta siitä pidämmekö ydinvoimaa hyvänä keinona pelastaa ympäristöä vai emme, jonnekin jo syntyneet ydinjätteet on mahdollisimman turvallisesti varastoitava. On kuitenkin myönnettävä, ettemme voi mitenkään tietää, miten tulevat kaukaiset sukupolvet kyseisiin jätteisiin suhtautuvat ja kuinka turvallisesti niiden kanssa menettelevät.

Tässä on korostettu tiedon välineellistä arvoa ympäristön hyväksi. Tieteellinen tieto ympäristöstämme on merkittävää myös maailmankuvamme kannalta ja siksi sillä on meille myös itseisarvoa.

Lähteitä:

Berninger, Kati; Tapio, Petri ja Willamo, Risto, 1996, Ympäristönsuojelun perusteet, Gaudeamus, 389 s.

Heinimäki, Jaakko, 1999, Seitsemän syntiä. Sisäisen sankarivainajan sielunavaus, Like, Helsinki, 171 s.

Lyytimäki, Jari, 2006, Unohdetut ympäristöongelmat, Gaudeamus kirja. Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd. HYY Yhtymä. PL 1099, 00101 Helsinki. 238 s.

https://www.mkgandhi.org/mgmnt.htm