Hautaustapojen vaihtelevuus

1. Hautaustapojen vaihtelevuus lähimenneisyyden kulttuureissa. Mitä ihmisjäännösten analyysit kertovat?

Teksti Eero Muurimäki, FL 21.4.2020


Esihistorian tutkimus perustuu arkeologien maasta kaivamiin ihmisen toiminnan jäännöksiin. Myös ihmisen jäännöksiä maasta voi löytää, niiden analysointi on biotieteellisen koulutuksen saaneiden tutkijoiden työtä, mutta arkeologi käyttää heidän tuloksiaan tulkinnassa.

Maasta löytyy vain hylättyjä tai tarkoitukselle maahan jääneitä esineitä, rakennuksen pohjia, hautoja tms. Ne ovat vain materiaa tutkimuksessa ne ovat mykkiä, arkeologi kohtaa ne aivan samalla tavalla kuin luonnontieteilijä materiaalinsa. Mykkien jäännösten tulkinnan kannalta on tärkeää tietää, minkälaisia kulttuureita maailmassa on tai on ollut, oman kulttuurimme näköala on kovin kapea.

Me hautaamme vainajamme maahan, joko polttamatta tai viime vuosina yhä enenevässä määrin polttamalla eli tuhkaamalla. Me laitamme vainajan joko arkkuun tai jauhetut palaneet luut uurnaan. Meille ei tulisi mielenkään jättää ruumista paljaan taivaan alle. Vainajan ruumiista kunnioitamme, ainoastaan patologi saa leikellä sitä, muutoin syyllistytään ruumiin häpäisyyn. Ruumiin leikkaaminen palasiksi ja jättäminen raadonsyöjälle on meille kauhistus.

Kaikkea edellä mainittuja tapoja kuitenkin harjoitetaan tai on harjoitettu lähimenneisyyden elävissä kulttuureissa. Meidän pitää olla niistä tietoisia, että osaisimme tulkita maasta löytyneitä vainajien jäänteitä oikein, tai sitä miksi tietyiltä alueilta ei vuosisatoihin tai -tuhansin tunneta ollenkaan hautoja.

Toisaalta monissa kulttuureissa on vainajien mukaan laitettu ”viimeiselle matkalle” aseita ja käyttöesineitä, niiden pois jättäminen olisi ollut loukkaus vainaja kohtaan. On ehkä pelätty, että vainaja ei ilman esineisetä olisi päässyt kuolleiden valtakuntaan vaan jäänyt kummittelemaan ja tuomaan huonoa onnea elävien maailmaan.

Niinpä aloitamme tämän katsauksen ihmiskunnan historian hautaustapoihin ja niiden sanomaan meille katsauksella, miten elävät ja lähimenneisyyden ihmiset ovat haudanneet vainajansa.

ETNOLOGIAN JA HISTORIAN TUNTEMIA HAUTAUSTAPOJA

Hautaustapojen kartoittamisessa voimme tukeutua monin erilaisiin lähteisiin. Etnologia tai kulttuuriantropologia on systemaattisesti tutkinut eri kulttuureita noin 150 viime vuoden ajan. Sitä edeltäviä aikoja tunnetaan löytöretkeilijöiden ja lähetyssaarnaajien kertomuksista. Vähän kauemmas menneisyyteen vievät antiikin kirjailijoiden selonteot, Egyptin ja Mesopotamian varhaisten kulttuureiden hautaustavat tunnetaan parhaiten arkeologisista löydöistä, mutta myös niistä on löydetty aikakauden ihmisten kirjallisia kuvauksia.

Hautaustapojen kirjo on ollut valtaisaa. Pelkästään Melanesian saarilta tunnetaan 21 erilaista tapaa hävittää ruumis. Niinpä tässä yhteydessä ei voi enempää kuin antaa pienen valikoiman eri tavoista, joilla vainajaa on kohdeltu.

Meille ehkä vierain tapa on jättää ruumis petojen armoille. Pohjois-Amerikan tasankointiaanit ja Australian alkuperäisasukkaat ovat rakentaneet lavan, jolle vainaja on asetettu vaatteissaan ja tarvekalujensa kera. Korpit ja kotkat ovat huolehtineen hautauksen viimeistelystä. Myös Tiibetissä vainaja on jätetty petolintujen armoille. Ruumis on kuitenkin sitä ennen pienitty kirveellä kappaleiksi. https://en.wikipedia.org/wiki/Sky_burial

Buddhalaisille ruumis on tyhjä kuori, jonka sielu on jättänyt. Se ei ansaitse kunnioitusta ja arvonantoa. Itä-Afrikan maasait ovat haudanneet vain päälliköitä. Tavalliset ihmiset on yksinkertaisesti jätetty raadonsyöjille. Arkeologit eivät pysty löytämään näitä hautoja, koska maan pinnalle jätettynä pedot ja hyönteiset tekevät ajan mittaan selvää myös luista. Meidänkin kivikaudellamme on tuhansien vuosian jaksoja, joilta ei tunneta hautauksia. Voimme vain arvailla, mikä oli noina aikoina ruumiiden kohtalo.

Polttohautaus on ollut yleistä varsinkin metallikausien ajan yhteisöissä Euroopassa. Kristityt ovat sitä kaihtaneet 1800-luvun lopulle asti juuri sen pakanallisena pidetyn luonteen vuoksi. Hinduille polttohautaus on yhä tärkein hautaustapa. https://en.wikipedia.org/wiki/Antyesti

Vain erityisen pyhinä pidetyt henkilöt ovat voineet olla poikkeuksia. Heidät on haudattu istuvassa asennossa. Hindut katsovat, että kuoleman jälkeen sielu leijuu maan päällä astraaliruumiina, joka on yhä emotionaalisesti kiinni ruumissa. Hautauslaulut ja polttaminen vapauttavat sielun ruumiista. Sielu katkaisee sidokset maanpäälliseen elämään ja antaa voimaa päästä taivallisiin maailmoihin. Tämän jälkeen sielu on voinut etsiä toisen ruumiin. Polttohautaus on olut tärkeä myös jainismissa ja sikheillä. Buddhalaiset polttavat yleisimmin ruumiin, vain Tiibetissä jossa polttopuusta on puutetta vainajat syötetään korppikotkille.

Ruumiin hävittämiselle vastakkainen keino on vainajan muumiointi, joka on tuttua ennen kaikkea muinaisesta Egypteistä. Myös inkat muumioivat yläluokan jäseniä. Myös eräät alkuperäiskansat ovat harjoittaneet muumiointia. Esimerkiksi Indonesiassa, Länsi-Papuassa muumiointi oli aikoinaan yleistä. Parhaat tiedot siitä ovat Dani-heimon parista, jossa muumioita on säilynyt lähes nykyaikaan asti. Danit savustavat vainajiansa ruumiita pitkän aikaa majassa. Muumiot saatettiin vielä peittää punamullalla. https://www.huffpost.com/entry/tribal-leader-shows-off-scary-smoked-mummy-he-sleeps-with_n_57b1e231e4b069e7e505f2fa?guccounter=1

Mitä ihmisjäännösten analyysit kertovat?

Kuolleen ihmisen pehmytkudokset mätänevät maan pinnalla lämpöisessä ilmastossa muutamassa viikossa. Jäätyneenä tai hyvin kuivassa ilmastossa ne voivat säilyä jopa tuhansia vuosia. Pehmytkudokset säilyvät, jos vainaja on muumioitu tai muumioituu luonnon olosuhteiden takia. Muumioituneet ruumiit ovat säilyneet joko jäätyneenä tai aavikkoilmaston kuivuuden ansioista.

Luut fossilisoituvat kalkkipitoisessa maassa ja säilyivät sellaisena jopa miljoonia vuosia. Hapan maaperä, kun meillä, hävittää luun siten, että yli 1000 vuoden ikäisestä luurangosta on enää vähän jäljellä. Palaessaan luu muuttuu kemiallisesti säilyvään muotoon, mutta pirstoutuu.

Jäätyneistä ruumiista tunnetuin on Italian Alpeilta löydetty ”Jäämies eli ”Ötzi”. Ötzi oli kiivennyt korkealle Alpeille, jossa hänet tapettiin nuolella ampumalla noin 3200 eaa. Ruumis oli peittynyt lumella, joka ei sulanutkaan koska ilmasto oli alkanut viilentyä. Ilmaston lämpeneminen puolestaan paljasti ruumiin v. 1991. Ötzi on ollut todellinen vuosisadan löytö ja paljastanut valtavasti uutta tietoa ajastaan. https://en.wikipedia.org/wiki/%C3%96tzi

Ötzi oli 160 cm pitkä, ruskeasilmäinen ja tummahiuksinen. Hänellä oli parransänki, ts. parta oli ajeltu, mutta jonkin aikaa aikaisemmin. Hänen ihossaan oli runsaasti, 61 kpl, tatuointeja. Osa niistä oli paikoista, johon akupunktiossa ja kolttien kääpäterapiassa pistetään neulalla tai asetetaan hehkuva käävän murunen. On arveltu, että tatuoinnin oli tehty hoitomielessä, tatuoinnithan tehdään neulalla pistämällä väriainetta ihon alle.

Ötzin suolistossa oli piiskamadon munia, ja puuhiiltä, jota oli ilmeisesti käytetty lääkkeenä. Hänellä oli suhteellisen nuoresta iästä huolimatta – noin 46 vuotta – valtimokovettumia. Lonkka- ja polvinivelessä oli kulumia. Vatsasta löytyi myös helikobakteereita, jotka aiheuttavat vatsahaavaa.

Nykyisten luonnontieteellisten menetelmien tasosta kertoo se, että Ötzin viimeisen puolentoista vuorokauden vaellus saatiin selville hänen ruumiistaan. Ihmisen hengityksen mukana suun limakalvoille kertyy siitepölyjä, jotka ovat kuoreltaan hyvin kestäviä. Siitepölyt olivat alkukesän kasveista. Siitepölyt kulkeutuvat nieleskelyn seurauksena ruuansulatuskanavaan. Niiden avulla on voitu seurata Ötzin viimeisen 33 tunnin vaellusta ennen kuolemaa. Hänen tunnetun vaelluksensa lähtöpiste oli havupuuvyöhykkeellä Senalesin lähellä. Noin 10 tuntia ennen kuolemaansa hän oli Vesotan tai Adiogen laaksossa. 7 – 4 tuntia ennen kuolemaansa hän oli ylhäällä vuorilla, jossa nautti viimeisen ateriansa. Hän kuoli takaa ammutun piikärkisen nuolen iskuun. Nuoli murskasi lapaluun ja lävisti valtimon. Hän kuoli verenhukkaan nopeasti. Ampuja oli tullut ruumiin viereen, viimeistellyt työnsä lyömällä kivellä päähän ja veti nuolenvarren pois ruumiista. https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/alppien_jaamies_kipusi_karkuun_kuolemaa

Surmaaja ei vienyt Ötzin arvokasta kuparikirvestä eikä muitakaan välineitä. Motiivi oli jotain muuta kuin ryöstö. Ehkä kyse oli valtakamppailusta. Ötzin käsivarressa on haava, joka tulee tyypillisesti siitä, että lyönnin kohde nostaa käden ylös puolustautuakseen. Murhaajaa ei tiedetä. Kylmä tapaus, monessakin mielessä.

DNA ANALYYSIT

DNA analyysejä voidaan tehdä paitsi muumioista myös hyvin vähäisistä määriä luita tai jopa yksittäisestä hampaasta. DNA analyysit kertovat paremmin kuin arkeologiset löydöt ihmisten siirtymisestä aluilta toisille. Niiden avulla on selvitetty, että nykyihmisen alkuperä on Afrikassa sekä eri mantereille siirtymisen aikataulut.

1800-luvulta 1960-luvulle asti arkeologeilla on tapana uskoa, että kulttuurin muutokset johtuivat uuden väestön tulosta alueelle, eli migraatiosta. 1960-luvulta lähtien tutkijoiden enemmistö katsoi, että alueiden väestö on pysynyt pääosin paikoillaan, muutokset ovat kulttuurien sisäisistä tekijöistä johtuvia tai pieni määrä alueelle tullutta väestöä on tavallaan siirtänyt omat tapansa alkuperäisväestölle.

DNA-tutkimukset ovat paljastaneet, että 1900-luvun yleinen selitysmalli on ollut pääpiirteissään oikea. Migraatiot eli väestönsiirrot ovat olleet hyvin yleisiä. Esim. Indo-eurooppalainen kantaväestö asui n. 3000 eaa Mustan meren pohjoispuolisilla aroilla, josta se levittäytyi länteen ja luoteeseen. Alueella oli tuolloin ns. jamnaja-kulttuuri. https://en.wikipedia.org/wiki/Yamnaya_culture

Ns. kellopikarikulttuurin ja meilläkin vaikuttaneen nuorakeraamisen kulttuurin väestö oli tämän kulttuurin väestön jälkeläisiä, joka vain vähäisessä määrin sekoittui alkuperäisväestöön. Esimerkiksi Brittein saarilla kellopikarikulttuurin maahantulon jälkeen alkuperäisväestöön geenejä oli jäljellä enää 10 % siitä, mitä niitä oli ennen maahanmuuttoa.

Geenitutkimus on myös tuonut muassaan yllätyksiä myös vainajien sukupuolen määrityksiin. Mälarin saarella olevan Birkan viikinkikaupungin kalmiston eräs hienoimmin varustetuista soturihaudoista, hauta Bj 581, oli ilman muuta oletettu miehen haudaksi. Vainajalla oli mm. miekka, kirves, jalustimet ja kaksi hevosta hautakammon jalkopäässä. Vuonna 2014 vainajan lantioluiden perustella pääteltiin, että kyseessä oleva soturi olisi nainen. Tätä ei haluttu uskoa. Dna tutkimuksen tulos oli sama: ikoninen viikinkisoturin hauta on naisen hauta. Tämä oli pakko uskoa. DNA-tutkimus vahvisti, että vainaja todellakin oli nainen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Birkan_viikinkisoturinainen


ISOTOOPPITUTKIMUKSET

Ihmisten syntymäalue ja liikkuminen elinaikanaan voidaan selvittää isotooppianalyysien avulla. Esihistoriallisena aikana ruualla ei juuri käyty kaukokauppaa. Ihmiset söivät asuinalueensa kasviksia tai eläimiä, jotka söivät saman alueen kasviksia. Eri alueiden alkuaineiden isotooppien suhteissa on eroja, jotka ovat mahdollisia selvittää nykyisten erittäin tarkkojen analyysimenetelmien avulla. Tutkimuksissa selvitetään mm. typpi, strontium ja happi-isotooppien suhteita.

Hammaskiille muodostuu lapsuudessa, sen avulla selviää, missä henkilö on asunut lapsena. Luusto uusiutuu, mutta hitaasti, siitä selviää viimeisen 10- 20 vuoden asuinalue. Mikäli hiukset ovat säilyneet, ne kertovat ajanjaksosta muutaman viikon takaa jopa 8 vuoden taakse. Jos ruuansulatuselinten sisältö on säilynyt, selviää dieetti noin 30 viime tunnin ajalta.

Tanskalaisesta turvekumpuhaudasta on löytynyt nuori nainen, noin 16 – 18 vuotiaana kuollut ns. Egtvedin tyttö. Isotooppien avulla on mm. selvitty, että hän oli asunut Scharzwaldin alueella Saksassa, josta hän siirtyi Tanskaan noin 13 – 15 kk ennen kuolemaansa, mutta palasi takasin Schwarzwaldiin. Tanskaan hän oli palannut puolisen vuotta ennen kuolemaansa. Analyysi on tehty hampaista, hiuksista ja kynsistä.

https://kalmistopiiri.fi/2015/05/21/tanskan-pronssikautinen-egtvedin-tytto-oli-kotoisin-kaukaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Egtvedin_tytt%C3%B6


Luennon kuvat linkitetyistä artikkeleista