Pyyntiyhteisöt ja maanviljelijät
3. Hautaukset kivikautisissa pyyntiyhteisöissä. Maanviljelijöiden megaliittihaudat
Eero Muurimäki, FL 8.5.2020
FIG. 2. Plan of the Oleneostrovski cemetery. Fine stippled areas represent ground surface irregularities, primariIy depressions. Graves marked with bold numerals and stipple indicate the location of upright interments.
Hirvenpääsauva Olenij Ostrovin pohjoisosasta.
MESOLIITTISTEN PYYTÄJIEN HAUDAT
Jääkauden loppuminen ja samalla mesoliittisen ajan alku noin 9500 eaa. oli suuren muutoksen aikaa ihmiselle. Jääkauden Euroopan mammuttiarolla liikkui suurikokoisia eläimiä, kuten mammutit, villakarvasarvikuonot, peurat ja hevoset suurina laumoina. Jääkauden jälkeen Eurooppa metsittyi. Suuri osa jättieläimistä, ns. megafaunasta kuoli sukupuuttoon. Jäljelle jääneet suurikokoiset eläimet, kuten hirvi, alkuhärkä, villisika ja hevonen, liikkuivat pieninä laumoina.
Myös mesoliittisen ajan kalmistoja tunnetaan vähän, mutta osa niistä on suhteellisen suuria. Parikymmentä vuotta sitten niitä tunnettiin 20, varmasti lisää on löydetty, mutta on selvää, että vain pieni osa vainajista sai osakseen hautauksen, joka on voinut säilyä meidän päiviimme.
Euroopan suurin mesoliittisen ajan kalmisto on aivan naapurissamme, Äänisen Olenij Ostrovin saarella (Peurasaari). Kalmistoa on käytetty vuosien 6400 – 6000 eaa. välillä. Kalmisto löytyi jo 1930-luvulla, kun alueelle perustettiin kalkkilouhos. Maaperän kalkki takasin sen, että luuaineisto on säilynyt hyvin. Kalkin louhiminen kuitenkin hävitti suuren osan haudoista. Niitä oli ilmeisesti alkuperin 400, mutta vain170 saatiin kaivettua. Lähes kaikki haudat olivat itä-länsisuuntaisia, kuin kristillisellä kirkkomaalla. Suunta on voinut liittyä auringon liikkeisiin.
https://yle.fi/uutiset/3-11062316
https://kalmistopiiri.fi/2010/01/26/olenij-ostrov-lyhyesti/
Fennoskandian kilven alueella on vain harvoja alueita, joissa luu- ja sarviesineet säilyvät. Äänisen Olenij Ostrov on kalkkipohjainen, luu- sarviesineet ovat säilyneet hyvin. Niitä on kymmeniä kertoja enemmän kuin kiviesineistöä. Kuvamme kivikaudesta olisi hyvin erilainen, jos muuallakin näistä materiaaleista valmistetut esineet olisivat säilyneet. Vainajilla oli erityisen runsaasti koruja, pelkästään hirvenhampaista tehtyjä helmiä tai riipuksia yi 4000 kpl, majavanhampaista tehtyjä koruja oli 1000 kpl.
Meiltä tunnetaan mesoliittinen Huittisten hirvenpääveistos, jossa on reikä varren kiinnittämistä varten. Olenij Ostrovista kalmiston parhaiten säilynyt hirvenpäinen veistossauva oli miehen ja naisen kaksoishaudassa. Esine oli miehen rinnalla. Se oli valmistettu hirvensarvesta. Euraasian perinteisissä kulttuureissa on ollut ns. shamanointisauvoja. Olevni Osatorvin sauva on voinut olla vastaava. Suomesta tunnetaan muutamia kivisiä hirvenpäämuotoisia nuijia, joissa on varsireikä, tunnetuin näistä on ns. Säkkijärven hirvenpää, joka on myös mesoliittinen.
https://yle.fi/uutiset/3-11062316
Shamaaneiksi on arveltu Olenij Ostrovin muutamia pystyyn haudattuja vainajia. Suurin osa haudatuista oli selällään, muutama kyljellään. Erikoinen hautaustapa on voinut liittyä erikoisiin ihmisiin.
Erityisesti runsaslöytöisissä haudoissa Olenij Ostrovissa oli punamultaa. Osassa haudoista oli kiviä, joita tunnetaan myös suomalaisesta Vantaan Jönsaksen kalmistosta.
Hautojen esineistöt olivat hyvin erilaisia. Noin 20 %:ssa haudoista ei ollut anteja ollenkaan. Eniten anteja oli yhdessä miehen haudassa, jossa oli yli 500 esineittä. Antien määrää on käytetty perustelemaan ajatusta yhteisön sosiaalisen rakenteen hierarkkisuudesta. Toiset tutkijat ovat kritisoineet ajatusta. Tuntemistamme pyyntiyhteisöistä hyvin harvat ovat hierarkkisia, mutta esimerkiksi Pohjois-Amerikan Luoteisrannikon intiaanit ovat jakautuneet eliittiin, tavalliseen kansalasiin ja orjiin, joten ajatus ei ole täysin mahdoton.
Saarelta, jossa kalmisto on, ei ole löydetty asuinpaikkaa. Saamelaisilla on ollut kalmistosaaria, mutta välissä on yli 6000 vuotta, jolta kalmistosaaria ei tunneta, joten näiden välillä ei voi olla yhteyttä.
SUOMEN KIVIKAUDEN HAUDAT
Keski-Euroopassa neoliittisen kivikauden ihmiset harjoittivat maataloutta. Suomessa pyyntielinkeinot säilyivät ainoina elinkeinona kivikauden lopulle asti. Euroopassa neoliittisella ajalla tarkoitetaan kivikauden jaksoa, jolloin harjoitettiin maataloutta. Suomessa kampakeraamista aikaa (5100 – 3200 eaa.) nimitetään neoliittiseksi, vaikka maataloutta ei tunnettu, mutta keramiikka oli käytössä.
Kivikautisia hautoja tunnetaan niukasti. Mesoliittisia hautoja tunnetaan kuusi, Varhaiskampakeraamisia (5100 – 4500 eaa.) hautoja tunnetaan vain kaksi. Varhaiskampakeramiikan aikaisia hautoja tunnetaan vain kaksi. Tyypillisen kampakeramiikan aikaisia 24. Kampakeraamiselta ajalta tunnetaan yksi polttohautaus Taipalsaaren Vaaterannasta, jossa oli haudattuna punamullan kera neljä yksilöä. Eri kulttuuritraditiota edustavan nuorakeraamisen kulttuurin hautoja tunnetaan meiltä 17 kpl.
Suomen hapan maaperä hävittää ihmisen luut. Vähäisiä jäännöksiä luustosta on kuitenkin säilynyt 22 vainajasta, joista 18 on ruumishaudasta ja 4 polttohaudasta. Jäljelle on jäänyt harvoin muuta kuin hammaskiille, jonka perusteella ei voi määrittää sukupuolta. Vainajat voidaan kuitenkin luokitella lapsiin ja aikuisiin, joita oli yhtä monta.
Maassamme on yhtä aikaa ollut elossa muutama tuhat ihmistä. Kivikauden vuosituhansien aikana ihmisten lukumäärä on ollut yhteensä kymmeniä, ellei satojatuhansia ihmisiä. Siihen nähden lukumäärät ovat hyvin pieniä. Syitä tähän on varmasti kaksi. Happamassa maaperässämme luut eivät säily. Ellei haudassa ole ollut rakenteita, kuten punamultaa ja esineitä, sitä ei voida löytää. Yleensä ihmisestä ei jää jäljelle kuin tumma läikkä maahan ja tummia läikkiä voi syntyä monista eri syistä, joten se ei ole tunnistettavissa haudaksi. Olenij Ostrovissa valtaosa hauta-anneista oli luu-, hammas- tai sarviesineitä, jotka eivät säily.
Toinen syy on varmasti ollut myös hautaustavoissa. Pyyntikulttuureissa on yleistä, että vainajaa ei hautauksessa pyrittykään saamaan säilymään. Esimerkiksi Siperian pyyntikulttuureissa vainaja saatettiin jättää rekeen tundralle muutaman esineen kanssa. Korpit ja pedot eivät ole jättäneet mitään säilyvää jälkeensä.
Laukaan Hartikan punamultahauta. Mirja Miettinen. Museovirasto.
PUNAMULTAHAUDAT
Mesoliittisen ajan lopun ja kampakeraamisen ajan hautoja luonnehtii punamullan käyttö. Sen käyttö on erityisen runsasta tyypillisen kampakeramiikan aikana (3900 - 3500 eaa.) jolloin myös hauta-annit olivat runsaammat kuin muilla periodeilla. Niiden joukossa on meripihkakoruja ja piiesineitä, jotka molemmat olivat tuontitavaraa Etelä-Baltian rannikolta tai Venäjän piivyöhykkeeltä. Kaiken kaikkiaan 90 % kivikautisista hauta-anneista on löydetty tyypillisen kampakeraamisen ajan haudoista. Kampakeraamisen ajan hautaukset saattoivat olla yksittäisiä, mutta myös pieniä kalmistoja tunnetaan. Kalmistot olivat asuinpaikalla tai niiden läheisyydessä. Tyypillisen kampakeramiikan ajan jälkeisiltä periodeilta tunnetaan vain yksittäisiä hautoja.
Jo varhaisimmissa yli 100 000 vuotta vanhoissa haudoissa oli punamultaa, samoin esimn. Australian vanhimmissa haudoissa. Punamultaa on siis käytetty silloin, kun nykyihminen syntyi kulttuurillisena olentona.
Miksi sitä käytettiin? Kivikauden ihmisten uskomusmaailma on lopullisesti menetetty. Voidaan kuitenkin arvella, että ihmisen tiesivät veren ja elämän liittyvän yhteen. Kuollut ei vuoda verta. Punamullalla on veren väri. Kun vainaja käsiteltiin punamullalla hän samalla sai elämän värin toisessa maailmassa, johon oli matkalla. Tämä lyhyt tiivistelmä on mitä ilmeisemmin vain kalpea aavistus uskomusmaailman moninaisuudesta ja monimutkaisuudesta, jolla asiaa perusteltiin taruissa ja mytologioissa.
https://kalmistopiiri.fi/2012/09/02/liedon-kukkarkosken-kivikautinen-kalmisto/
Kartta Myöhäisneoliittisten kulttuurien esiintymisalueita Euroopassa, Länsi-Venäjällä ja Lähi-Idässä. Kuva: Muokkaus ja suomennos Jussi Kinnunen (Scarre 2013:421).
Liedon Kukkarkosken kalmistoa. Markku Torvinen. Museovirasto.
NUORAKERAAMISEN HAUDAT
Kampakeraamisen ajan jälkeen Suomeen saapui ns. nuorakeraaminen väestö, jolla oli aivan omanlaisensa hautaustradtio. Nuorakeraamikoilla oli kotieläimenä ainakin vuohi. Maanviljelyn merkit odottavat vielä löytymistä. Nuorakeraaminen aika ajoitetaan Suomessa vuosien 2800 eaa. ja 2300 eaa. välille.
Nuorakeraaminen kulttuuripiiri on laaja. Se ulottuu Alppien pohjoisrinteiltä Osloon ja Suomeen ja Reinin laaksosta Ukrainaan. Varhaisessa leviämisvaiheessa n. 2900 eaa. se on esineistöltään suhteellisen yhtenäinen mutta hajoaa nopeasti lukuisiksi alakulttuureiksi. Nuorakeraamisille haudoille on ominaista vainajan asento kyljellään, jalat koukussa ja hauta-annit jotka ovat vasarakireitä, työkirveitä, hioimia ja saviastioita.
https://kalmistopiiri.fi/2017/02/27/nuorakeraamisen-kulttuurin-haudat-euroopassa/
Suomesta tunnetaan 17 nuorakeraamisen kulttuurin hautaa. Hautausasennosta on siten vaikea saada varmuutta. Kauhavan Perttulanmäen haudassa oli kutenkin jäljellä muutamia hampaita ja maan värjäymiä ja tummia läikkiä, joiden perusteella haudan vuonna 1930 kaivanut Aarne Äyräpää päätteli vainajan olleen haudattu kulttuurille ominaisella tavalla polvet koukussa.
Haudoille on ominaista, että niissä hautakuoppa on suurempi kuin mitä ruumiin koko on edellyttänyt. Hautaa ympäröi usein tumma rantu. Esimerkiksi Liedon Kukkarkosken haudassa rantu on pyöreäkulmainen eli salvosrakenteinen hautakammio ei ole mahdollinen.
https://extras.csc.fi/arctinet/kivikaus/m6/6_3_3.htm
Nuorakeraaminen kulttuurin haudoissa ei ole käytetty punamultaa. Viime vuosien tutkimuksessa on selvinnyt, että ainakin yhdessä haudassa hauta on ympäröity vuohennahalla. Mahdollisesti haudoissa on ollut myös puurakenteita, vaikkakaan ei salvoksia. Kirveitä ei yleensä laitettu kampakeraamisen kulttuurin hautoihin, saviastioitakin hyvin poikkeuksellisesti. Vasarakirveet ovat kuuluvat nuorakeraamisen kulttuurin miehen hautojen vakiokalustoon, saviastiat molempien sukupuolien. Lisäksi haudoissa on työkirveitä ja hioimia.
MAANVILJELIJÄT SAAPUVAT EUROOPPAAN
Neoliittisen ajan hautauksia
Pyyntiyhteisöjen väestöntiheys on vähäinen, koska ympäristö tuottaa vain vähän ihmiselle soveliasta ravintoa ja sen hyödyntäminen vaikeaa, ravinto on hajallaan laajassa ympäristössä.
Maanviljelyllä ihminen pystyy työpanostaan lisäämällä keskittämään ravinnon tuotannon pienille alueille, kaskiin tai peltoihin. Ihminen on ottanut viljelykseen vain sellaisia ravintokasveja, jotka kelpaavat hänelle ravinnoksi. Kotieläimet täydentävät ravinnontarjontaa syömällä esim. metsälaitumilla kasveja, joita ihminen ei voi hyödyntää ja tarjoamalla lihan lisäksi maitoa.
Maanviljely ja karjanhoito ”keksittiin” noin 10 000 vuotta sitten Lähi-idässä Israelista ja Palestiinasta Kaakkois-Turkkiin ja Iranin ja Irakin rajalle ulottuvalla alueella, jota nimitetään hedelmälliseksi puolikuuksi. Kaikkien tärkeimpien viljojen, palkokasvien ja kotieläinten luonnonvaraiset muodot ovat peräisin kyseiseltä alueelta. Maatalous levisi ensin Anatoliaan eli nyky-Turkin alueelle. Sieltä maatalous levisi Eurooppaan Balkanin kautta uuden väestön myötä kahtena päävirtauksena, joiden kulttuurikuva oli hyvin erilainen, vaikka viljeltävät kasvit ja kotieläimet olivat samoja. Toinen virtaus suuntautui Keski-Eurooppaan Tonavan laaksoa pitkin, toinen virtaus levittäytyi länteen Välimeren rannikkoa pitkin aina Espanjaan ja Portugaliin asti. Kyse oli ennen kaikkea uudesta väestöstä, mutta muuttajat ottivat jonkin verran puolisoita edeltävän mesoliittisen pyyntiväestön keskuudesta, jolloin vähäistä geenien sekoittumistakin tapahtui.
Early Neolithic Cardial culture. (A) Main cultural horizons associated with the earliest Neolithic of Central and Western Europe approximately 6,000–5,500 cal BCE. 1, Cova Bonica; 2, Cova de la Sarsa; 3, Cova de l‘Or; 4, Galeria da Cisterna-Almonda. (B) Cardial ceramics from Cova de la Sarsa. The impressed decoration is characteristically made with the serrated edge of cockle shells.
Keski-Euroopan Tonavan kautta tullut varhaisin maatalouskulttuuri tunnetaan nauhakeraamisena kulttuurina. Sille oli ominaista saviastiat, joiden pinnassa oli kaarevia nauhoja muistuttavia koristeita, pitkät talot, pisimmillään jopa 70 metriset ja pääosin ruumishaudat maakuoppiin. Nauhakeraamisessa kulttuurissa syntyi runsasväestöisiä kyliä, joihin liittyi kalmistoja. Enimmillään kalmistoissa oli yli 200 hautaa. Osa kalmistoista on saattanut olla useille asuinpaikoille yhteisiä. Vanhemmat ihmiset ovat saaneet enemmän ja arvokkaampia hauta-anteja kuin nuoremmat. Haudat ovat useimmiten itä-länsi-suuntaisia. Ne eivät ole kuitenkaan suorissa riveissä. Vaikka ruumishautaus on vallitseva, eräissä kalmistoissa on myös polttohautoja muutaman prosentin verran kaikista hautauksista. Tunnetaan myös yksi kalmisto, jossa on yksinomaan polttohautoja.
https://en.wikipedia.org/wiki/Linear_Pottery_culture#/media/File:GBM_-_Linearbandkeramik_1_Grab.jpg
Välimeren kautta levinnyt asutusvirtaus oli hyvin erilainen, vaikka geneettisesti ne olivat saman Balkanilta lähteneen asutusvirtauksen perua. Varhaisemmalle maanviljelysasutukselle Välimeren rannoilla oli ominaista sydänsimpukan kuorten reunoilla koristellut saviastiat. Niinpä puhutaan sydänsimpukkakeraamisesta kulttuurista. Varhaisimmat kulttuurin asuinpaikat ovat Adrianmeren rannikolla ja ajoittuvat noin vuoteen 6300 eaa. Espanjan vanhimmat paikat ajoittuvat noin vuoden 5600 eaa. vaiheille sen jälkeen.
Sydänsimpukkakeramiikan levinneisyys rajoittui Portugalin eteläosiin, mutta maataloutta harjoittava asutusvirtaus jatkoi etenemistä Atlantin rannikkoa pohjoiseen valmistaen eri tyylisiä keraamisia astioita. Luoteis-Ranskan maatalous oli saavuttanut niin 4700 eaa., Britannian vasta 4000 eaa.
MEGALITTIMONUMENTIT
Megaliittimonumenteiksi nimitetään suurista, tonnien painoista kivistä rakennettuja monumentteja. Osa monumenteista on erityyppisiä hautoja, osa pystykiven muodostamia rivejä tai kehiä. Maltalla tunnetaan kivikautisia megaliittisia temppeleitä. Vielä 1960-luvun alussa katsottiin, että eurooppalaiset olivat alkaneet rakentaa näitä monumentteja Egyptin tai Lähi-idän alueelta tulleiden metallinetsijöiden välitettyä monumentaalirakennusten idean ”barbaarisille” heimoille. 1960-luvulla käyttöönotettu radiohiiliajoitus muutti kuvan. Varhaisin Egyptin pyramideista, Sakkaran porraspyramidi, rakennettiin noin v. 2600 eaa. Radiohiiliajoitusten kalibroinnin myötä kävi ilmi, että Euroopan varhaisimmat megaliittihaudat ovat lähes 2000 vuotta tätä vanhempia.
Varsinkin vanhemmassa kirjallisuudessa puhutaan ”megaliittikulttuurista”. Tämä liittyy käsitykseen, että Lähi-idän metallinetsijät olisivat levittäneet yhtenäistä kulttuuria pohjoisten ”barbaarien” keskuuteen. Nimitys on kuitenkin väärä. Megaliittihautoja rakennettiin hyvin erilaisten kulttuurien piirissä, jotka valmistivat erityyppisiä keraamisia astioita, omasivat erilaisia aseita ja työkaluja ja rakensivat erilaisia megaliittimonumentteja. Esimerkiksi Brittein saarilla suurista kivistä rakennettiin hyvin monia eri tyyppejä megaliittimonumentteja, Etelä-Skandinaviassa vain hautoja.
Yhteisiä piirteitä megaliittihautojen rakentaneille kulttuureille oli, etteivät haudat eivät olleet yhdelle henkilölle rakennettuja ”kuningashautoja” vaan koko yhteisöille tarkoitettuja kollektiivihautoja. Enimmillään yhdessä haudassa saattoi olla yli sadan vainajan luut. Hauta-annit ovat vainajien määrään nähden vähäisiä. Tavallisempaa oli, että haudan edustalta löytyy esim. keramiikkaa, joka oli jäänyt jäljelle haudan äärellä pidetyistä muistoaterioista. Astiat on jätetty vainajille, niiden vieminen pois oli tabu, kuoleman tuomista elävien keskuuteen. Niinpä ne vuosien mittaan kasautuivat haudan eteen.
Yleensä näissä kulttuureissa rakentamiseen käytetyt voimavarat on uhrattu hautoihin, asuinrakennukset ovat olleet vaatimattoman kokoisia.
Megaliittihautojen rakentaminen liittyy maanviljelykulttuuriin, mutta varhaiset muuttajat eivät vielä rakentaneet niitä. Maailman vanhimmat megaliittimonumentit rakennettiin Göbekli Tepe -nimisessä paikassa Kaakkois-Turkissa. Alueen varhaisimmat rakennukset ovat 11 000 vuoden takaisia. Temppelialue peitettiin 8000 eaa. Vastaavia megaliittimonumentteja ei Lähi-Itään tai Egyptiin rakennettu ennen kuin alueen korkeakulttuurin syntyivät 5000 vuotta sitten. Euroopan megaliittimonumentit eivät siis ole tulleet maatalousväestön mukana, vaan kyse on itsenäisestä innovaatiosta.
kaikkein vanhimmat ajoituksen megaliittimonumenteista on saatu mahdollisimman kaukaa Lähi-idästä, Bretagnesta, jossa niitä on rakennettu vuoden 4500 eaa. vaiheilla. Iberian niemimaan eri puolilta on saatu monia vuotta 4000 eaa. edeltäviä ajoituksia, samoin Sardinian ja Korsikan saarilta. Megaliittisille monumenteille ei siis ole selkeää leviämiskeskusta, vaan on mahdollista, että niitä on ryhdytty rakentamaan itsenäisesti eri puolilla Eurooppaa. Näiltä eri alueilta rakentamisperinne lähti levittäytymään ennen kaikkea Euroopan Atlantin puoliselle rannikkoalueelle, joka tosin Ranskassa ulottui pitkälle sisämaahan.
Britein saarilla vanhimmat megaliittihaudat ovat noin vuoden 3600 eaa. tienoilta. Pohjois-Saksaan ja Etelä-Skandinavian traditio oli saavuttanut noin 3500 eaa.
HAUTATYYPPEJÄ
Megaliittihautojen päätyypit ovat ns. dolmenit, joissa kattokivi on nostettu kahden tai yleensä useamman pystykivipaaden varaan. Hauta on paasien sisään jäävä tila. Usein dolmen oli peitetty maalla tai maan ja kiven sekaisella täytemaalla, joka on joko valunut luonnollisesti ympäristöön tai ihmiset ovat siirtäneet pelloiltaan.
Llorin pienehkö dolmen-tyyppinen megaliittihauta Espanjan Kataloniassa. Alueella on seitsemän megaliittihautaa ja yksi pystykivi, menhir.
Kuva Eero Muurimäki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dolmen, https://en.wikipedia.org/wiki/Dolmen
Käytävähaudassa hautakammioon kuljettiin pystyistä kivipaasista muodostuvan käytävän kautta. Sekä käytävä että hautakammio oli katettu kivipaasilla. https://en.wikipedia.org/wiki/Passage_grave
Pohjois-Saksalainen käytävähauta, jonka kattokivistä osa puuttuu. Pohjois-Saksan ja Etelä-Skandinavian käytävähautoja rakentaneet ihmiset edustivat ns. suppilopikarikulttuuria.
Kuva Eero Muurimäki
Pitkä hautakumpu on tyyppinä osittain edellisten kanssa identtinen. Megaliittihaudat oli usein peitetty maakummun sisään, jolloin ne olivat alkuaan pitkiä hautakumpuja. Osassa pitkiä hautakumpuja haudan sisärakenne on dolmen tai käytävähauta, osassa se on ollut puusta. Joskus maakumpujen sisällä oli puurakenteisia kammioita. Puurakenteet ovat aikojen saatossa lahonneet ja pelkkä kumpu on jäljellä. Jos maakumpua ei ole kaivettu tai tutkittu maatutkalla tms. menetelmällä, ei pystytä sanomaan, onko siellä kivi- vai puurakenne sisällä.
Pohjoissaksalainen pitkä hautakumpu, jonka maa-aines on kulunut pois. Jäljellä on kiviset sisärakenteet.
Kuva Eero Muurimäki
Edellä on jo mainittu, että megaliittihautojen rakentajien talot olivat vaatimattoman kokoisia. Nauhakeraamisessa kulttuuripiirissä talot olivat jopa 70 m pitkiä, mutta haudat maakuoppia. Pitkät talot ja suuret hautarakennelmat ovat Euroopassa eri alueilla. Tähän on vain yksi poikkeus, jostain syystä ns. Pariisin altaan alueella on rakennettu molempia. Niinpä jollain tavalla megaliittihautoja ja suuria taloja voi pitää saman kulttuurillisen tarpeen ilmentymänä. Asiasta on teoretisoitu paljonkin, mutta kaikkia tyydyttävää ratkaisua ei ole keksitty.
Käytävähautojen sisäänkäynti on usein suunnattu aurinkovuoden tärkeiden tapahtumien mukaan kesäpäivän tai talvipäivän seisaukset tai kevätpäivän tai syyspäiväntasauksen auringon nousu n tai laskun mukaan.
Vainajat haudattiin megaliittihautoihin yleensä polttamatta. Aina ei kyse ollut kuitenkaan tavanomaisesta ruumishautauksesta. Vainaja saatettiin rangottaa. Se tarkoittaa sitä, teetä ruumista ei viety hautaan pian kuoleman jälkeen, vaan pehmytkudosten annettiin lahota pois ja vainaja haudattiin luurankona. Vainajaa haudatessa haudan oven edessä ollut kivipaasi siirrettiin syrjään ja ruumis tai luut tuotiin sisään. Luut, joita haudassa oli edellisten hautausten jäljiltä, siirrettiin syrjään. Kuollut liittyy haudassa edesmenneiden esi-isien tai -äitien maailmaan, jonka merkitys oli enemmän kollektiivissa kuin yksilöissä
BRITTEIN SAARTEN HAUTAUKSISTA
Europan suurin megaliittihauta on Newgrage Irlannissa, Boyne-joen laaksossa noin 40 km Dublinista pohjoiseen. Newgrange on suurin kolmen haudan keskittymästä. Sen kummun halkaisija on 70 m ja korkeutta haudalla on n. 14 m. Pohjapinta-alaltakaan se on 0,4 ha. Siihen on siirretty 50 000 tonnia maata ja kiveä. Newgrange on käytävähauta. Haudan keskusta kohti kulkee 18 m pituinen käytävä, jonka peräillä on ristintöineen huone valeholvirakenteella. https://fi.wikipedia.org/wiki/Newgrangen_k%C3%A4yt%C3%A4v%C3%A4hauta
Newgrange on Euroopan suurin megaliittinen hauta. Se edustaa tyypiltään käytävähautoja.
Kuva Eero Muurimäki
Newgrange on myös tunnettu astronomisesta suuntauksestaan Talvipäivän seisauksen aikaan nousevan auringon valo valaiseen haudan takaseinän käytävän päällä olevan valoaukon kautta. https://www.newgrange.com/winter-solstice-newgrange.htm. Newgrangessa, kuten myös lähellä olevissa Knowthissa ja Dowthissa on haudan ulkopuolella koristeltuja kivipaasia. Kuvat ovat geometrisia, spiraaleita, kaaria, ruudukoita ja monimutkaisia kuvia. https://www.newgrange.com/winter-solstice-newgrange.htm
Newgrangen sisäänkäynti on koristeltu spiraalimaisilla kuvioilla.
Kuva Eero Muurimäki
Britanniassa ryhdyttiin hautaamaan polttamalla noin 3000 eKr. Polttohautaukset liittyvät usein varhaisvaiheen henge-monumentteihin. Henge-sana liitettään usein Stonehengen kaltaisiin pystykivikehiin. Näkyvin osa Stonehengeä on kuitenkin kivikehä. Henge tarkoittaa kehävallia, joka ympäröi Stonehengen kivikehää. Kehävallin sisäpuolella on 56 kuoppaa, joita nimitetään Aubreyn kuopiksi monumenttia 1600-luvulla tutkineen John Aubreyn muistoksi.
Varhaisvaiheessaan Stonehenge oli ennen kaikkea kalmisto. Kuopat ovat pari metriä syviä ja ne on täytetty nokisella maalla ja palaneilla luilla. Hautaaminen on aloitettu samoihin aikoihin kuin valli on rakennettu. Sitä on jatkettu 500 vuotta. Hautauskäyttö loppui samaan aikaan noin vuonna 2500 eaa., kun kivikehät rakennettiin uudestaan ja uusia kiviä tuotiin alueelle. Varhaisvaiheessa hautoja on vähän, myöhemmin niiden määrä lisääntyy. On arveltu, että kyseessä olisi jonkinlainen johtavan suvun kalmisto, varhaisimmat haudat ovat ”dynastian” perustajan, kun suku laajeni haudattavia tuli vuosisatojen mittaan yhä enemmän. Kuoppiin oli haudattu sekä miehiä että naisia, mutta lasten luita ei juurikaan löydetty. Hauta-anteja ei juuri ollut, kuopista löydettiin vain kaksi esinettä, joita voi pitää hauta-anteina. Tätä teoriaa vastaa on kuitenkin se, että luissa on havaittu raskasta työstä johtuvia kulumia, joita ei johtavan suvun jäsenillä pitäisi olla.
Stonehenge on ollut paitsi pyhäkkö, jolla on astronomisia suuntauksia, myös kalmisto.
Kuva Sameli Muurimäki
Hautausten tarkkaa määrää ei tiedetä, niitä on ollut kuitenkin yli sata. Osa hautauksista on vallirakennelman viereisessä ojassa.
Stonehengen polttokalmisto on suurin, mitä Britanniasta tuolta ajalta tunnetaan. Newgrangessa suuntima talvipäivänseisauksen nousevaa aurinkoa kohti oli rakennettu haudan sisään. Stonehengessä se tehtiin henge-vallissa olevan aukon ja kivikehän kivien sijoittelun avulla. Stonehenge pääsuuntima on päinvastainen kuin Newgrangessa, se on kohti kesäpäivänseisauksen auringonnousua.
Hautaaminen Stonhengessä loppui noin 2500 eaa. Samaan aikaan kivikehät järjestettiin uudestaan. Stonehengen käyttö jatkui, mutta ei enää kalmistona. Uusa hautaustapa levisi Britanniaan saapuneen ns. pikarikansan myötä. Siitä enemmän seuraavassa kirjoituksessa.