Digipassi

Sipoon koulutuspalveluiden digipassi (på svenska)

Yleistä

Opetussuunnitelma edellyttää oppijan aktiivista roolia ja monipuolisia työskentelytapoja. Se tarkoittaa, että oppilas on aktiivisena toimijana vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Työskennellään yksin ja yhdessä, ajatellaan, suunnittellaan, tutkitaan ja arvioidaan. Tärkeää on taito toimia ja oppia yhdessä.

Tieto- ja viestintäteknologia on olennainen osa monipuolisia oppimisympäristöjä. Sen avulla vahvistetaan oppilaiden osallisuutta ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja sekä tuetaan oppilaiden henkilökohtaisia oppimispolkuja.

Tavoitteet

Digipassin tavoitteena on, että kaikilla Sipoon koululaisilla on samanlaiset valmiudet tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Riittävät perustaidot mahdollistavat sen, että oppilailla on ymmärrys siitä, miten juuri he voivat käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa omaan oppimiseensa parhaalla mahdollisella tavalla. Näitä laaja-alaisia taitoja tulee harjoitella monipuolisesti jokaisessa oppiaineessa. Koulun tulee suunnitella tarkemmin, miten TVT:n käyttö ja digipassin sisältö sisällytetään osaksi opetusta niin, että siitä tulee luonnollinen osa oppilaan arkea.

Arviointi

Oppilas arvioi itse tavoitteiden toteutumisen ohjatusti oppitunnin aikana. Arviointityökaluun tästä.

Itsearvioinnin voi toteuttaa useasti lukuvuoden aikana. Omaa vastausta voi muokata jälkikäteen.

Yllä digipassit linkkeinä isompiin A3-kokoisiin julisteisiin.

Alla eri vuosiluokkien digipassit on esitetty teemakohtaisesti rinnakkain.

Digipassi - Digipass