Osallistujarannekkeet ja ilmoittautuminen Urheiluhallin aulassa
Olen pelannut ultimatea vuodesta 2016. Pelasin yhden vuoden juniorina ja 2017 edustin U20 naisten maajoukkueessa. Nykyisin pelaan naisten sarjassa sekä mixedissä aina kun mahdollista. Ultimaten hyvän spiritin levittäminen ja lajin edistäminen erityisesti junioreissa ovat tärkeimpiä tavoitteitani. Toimin Suomen Liitokiekkoliiton juniorihallituksen pj:nä ja vastaan junioritoiminnasta ja sen kehittämisestä. Vuosina 2018-2020 olin kouluyhteistyön vastaava ja toimitin kouluyhteistyön ohjeistuksen tukemaan seurojen ja koulujen yhteistyötä. Junioriseurassamme olen valmentanut ja toiminut vpj:nä neljä vuotta. Valmistun keväällä liikuntaneuvojaksi Kisakalliosta.
Olen pelannut ultimatea vuodesta 2008 alkaen ja edustusta on kertynyt maajoukkueessa vuodesta 2012 asti. 2017 pääsin mukaan pelaamaan myös Euroopan kokoelmajoukkueeseen, mikä kiersi Yhdysvalloissa pelaamassa näytösotteluita. Kokemusta on kertynyt aktiivisen pelaamisen lisäksi valmentamisesta, demojen vetämisestä ja koulutusten kehittämisestä. Parina viime vuotena keskittyminen onkin ollut enemmän lajin kehitysasioissa kuin omassa pelaamisessa. Vuodesta 2017 asti olen toiminut myös Suomen Liitokiekkoliiton toiminnanjohtajana. Koulutukseltani olen liikuntatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri, joten tietopohjaa löytyy lajitaitojen lisäksi.
Demon tavoitteena on antaa lisätyökaluja, mikäli ultimatea on jo pelattu onnistuneesti liikuntatunnilla. Käydään läpi, miten saadaan lisähaastetta harjoitteisiin ja tutustutaan erilaisiin heittoihin. Syvennetään myös, miten peliä voi jatkuvasti kehittää.