Periaatteessa kenestä tahansa voi tulla kansalaiskehittäjä, mutta käytännössä se ei välttämättä ole kaikille sopivaa. Jos kuitenkin sinulla on halu löytää uusia tapoja tehdä työtä ja kiinnostus oppia, niin ei kun opettelemaan.
Jos tiedät, että yrityksessäsi on jo kansalaiskehittäjiä, kannattaa istua heidän kanssaan alas ja pyytää ideoita. Heiltä saat arvokasta tietoa siitä, minkä tyyppisiä toteutuksia yrityksessä on esimerkiksi jo tehty. Joskus ei tarvitse lähteä itse tekemään alusta asti, vaan voi kierrättää jo olemassa olevia toteutuksia. Toisten tekemistä toteutuksista oppii paljon. Itsekin aloitin tieni kansalaiskehittäjänä apinoimalla muiden työtä ja vähitellen kokeilemalla ihan omien ideoiden toteutusta.
Jos yrityksessäsi ei ole kansalaiskehittäjiä, kannattaa aloittaa matka keskustelemalla IT-osaston kanssa. He pystyvät kertomaan minkälaisia työkaluja kansalaiskehittäjille on yrityksessä tarjolla. Heidän kanssaan on hyvä keskustella yrityksessä olevista pelisäännöistä. Jotta kansalaiskehittäminen on yrityksessä kestävällä pohjalla, IT:n on hyvä olla tietoinen siitä ja tehdyistä toteutuksista.
Joka yrityksessä ei ole käytettävissä, tai ei ole lupaa käyttää mitään no-code/low-code -työkaluja kehittämiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jo Excelillä tai Google Sheets:llä pystyy tekemään paljon. Niillä kehittäminen vaatii vahvaa osaamista ja ymmärrystä siitä, mihin ne pystyvät. Molemmissa ohjelmistoissa esimerkiksi automatisointia pystyy tekemään macroja nauhoittamalla, mutta koodauksen perustaidot auttavat monimutkaisempien automaatioiden tekemisessä. Jo funktioiden kirjoittamisellakin pystyy yksittäisiä tehtäviä tehostamaan yllättävän paljon. Olenkin lisännyt "Koulutuksia" -sivulle linkkejä myös kursseihin, joilla kehität itsestäsi vahvan Excel tai Google Sheets -ammattilaisen.
Kun olet löytänyt kansalaiskehittämisellesi työkalun, KOKEILE! Jos epäonnistut, kokeile uudelleen!
Jos mahdollista, ota esimerkkiä muiden tekemistä toteutuksista.
Aloita pienistä, yksinkertaisista toteutuksista ja siirry haastavampiin vähitellen.
Kerro muille onnistumisistasi ja siitä, miten olet onnistunut säästämään työaikaa tai tuomaan jotain uutta omaan työhösi. Kun kerrot tekemästäsi kehityksestä avoimesti, saatat olla muille kullanarvoinen roolimalli.
Kysy muilta voitko auttaa. Omien tehtävien kehittäminen auttamattomasti loppuu joskus. Jos siis nautit kehittämisestä, pitää kehityskohteita lähteä etsimään oman hiekkalaatikon ulkopuolelta.
Osallista tiimisi ideointiin ja ratkaisujen miettimiseen. Vaikka tiimissäsi ei ole muita teknisiä henkilöitä, joilla olisi taitoja luoda toteutuksia itse, luultavasti ihmisillä on ideoita mitä ja miten työtä kannattaisi kehittää. Jos otat tiimikaverit mukaan kehitysprojektiin, pystytte yhdessä työskentelemään samaa päämäärää kohden ja juhlimaan onnistumisia.
Pyri tutustumaan muihin kansalaiskehittäjiin. Kysymään heiltä apua ja jaa ideoita heidän kanssaan. Joka yrityksessä tämä ei onnistu, mutta silloin kannattaa verkostoitua esimerkiksi LinkedI:n kautta samanhenkisten ihmisten kanssa.
Kuva: Vlada Karpovich (Pexels)
Kierrättämällä säästät paljon aikaa!
Aina ei kannata aloittaa alusta, vaan miettiä, olisiko ongelmaan edes osittain valmis ratkaisu jo olemassa.
Mitä jos tekisit Excelillä laskurit, jotka hoitaisivat usein toistuvat laskutoimitukset?
Jos työssäsi on selkeät säännöt, pystyy ne luultavasti automatisoimaan.
Oma työsi on sinulle tutuinta ja siksi omien tehtävien kehittäminen on aina hyvä paikka aloittaa. Jos huomaat tekeväsi toistuvasti jotain samaa asiaa manuaalisesti, saattaisi olla kannattavaa lähteä etsimään tapoja automatisoida tuo tehtävä. Riippuen siitä, mitä työkaluja sinulla on käytettävissäsi ja mikä on taitotasosi vaikuttavat mahdollisuuksiisi luoda toteutuksia.
Sivulle "Ideoita" olen kerännyt esimerkkejä siitä, minkälaisia toteutuksia kansalaiskehittäjät voisivat tehdä.
Kehittäminen voi alkaa hyvinkin pienestä ja vaatii usein kokeiluja kokeilujen perään ennen kuin onnistuu. Taidot siis hankitaan hyvin pitkälti kehityksen kautta, tekemällä toteutuksia eri tarkoituksiin ja opettelemalla sitä, mitä sillä hetkellä sattuu tarvitsemaan.
Kansalaiskehittäjille tarpeellisia taitoja löytyy sivulta "Tarvittava osaaminen". En ole tuolle sivustolle kuitenkaan kerännyt pelkästään taitoja, vaan myös luonteenpiirteitä, jotka haastateltavani ovat tunnistaneet itselleen tärkeimmiksi kansalaiskehittäjinä.
Kannattaa kertoa työnantajallesi kiinostuksestasi kehittää ja pyytää mahdollisuutta kouluttautua.
Kuva: Google Images
Ennen no-code/low-code alustojen aikaa kansalaiskehittäjät olivat yrityksessä työskenteleviä Excel guruja. Jos tunnistat siis olevasi tiimisi Excel-tietäjä, olet jo hyvin pitkällä kansalaiskehittäjyydessä. Jos kuitenkin kiinnostaa tutustua tarjolla oleviin no-code/low-code -työkaluihin, kannattaa tutustua "Koulutuksia" -alasivuun.
Google haulla on aina nopeinta tehdä täsmähakuja, joiden avulla selvität ongelmat nopeasti. Ennen kehityksen aloittamista kannattaa kuitenkin tutustua käyttämiisi työkaluihin mahdollisimman hyvin ja käyttää muutama tunti siihen, että ymmärrät, mitä mahdollisuuksia ne tarjoavat.