Yksinäinen kehittäjä

Kun tarkastellaan jossakin liiketoimintafunktiossa työskentelevää tiimiä. Uskaltaisin sanoa, että valtaosa tiimiläisistä ei kovin usein kyseenalaista sitä, miten työtä tehdään ja miten he voisivat sitä tapaa muuttaa. He saattavat nauttia siitä, että heillä on tuttu ja turvallinen työ ja muutos saattaa tuntua heistä uhalta. Monet myös nauttivat manuaalisen ja toistuvan työn tekemisestä, koska se tekee heidät tuntemaan itsensä tarpeellisiksi. Voi myös olla, että he eivät tiedä miten voisivat siitä päästä eroon.

Sitten on meitä kansalaiskehittäjiä, jotka kyseenalaistavat ja tarkastelevat jatkuvasti työtä tehdessään sitä, miten he sitä pystyisivät tehostamaan ja lähtevät kokeilemalla etsimään parasta ratkaisua, jolla tekevät työstä enemmän heidän itsensä näköistä. He kokeilevat ja kokeilevat, ja suurin osa kokeiluista päätyy epäonnistumiseen ja kerta kerran jälkeen epätoivo kasvaa. Silti on tunne, että se ratkaisu kyllä vielä löytyy, vielä muutama kokeilu, niin maali on saavutettu. Ja usein ne maalit saavutetaan ja se tuntuu sillä hetkellä maailman tärkeimmältä asialta ja haluaisi jakaa sen ilon muiden kanssa. Mutta kenen kanssa kansalaiskehittäjät voivat jakaa ilot ja keneltä he tarvitessaan pystyvät pyytämään apua?

Koska muut tiimissä työskentelevät käytännössä tekevät eri työtä kansalaiskehittäjien kanssa, he eivät ymmärrä, miten suuri motivaattori kansalaiskehittäjälle voi olla se tunne, kun vihdoin onnistuu.

Opinnäytetyöprosessissani keskustelin useiden kansalaiskehittäjien kanssa ja toistuvasti haastatteluissa tuli esille se, miten yksin he tuntevat olevansa. Heidän kollegansa eivät jaa heidän innostustaan kehittämiseen tai eivät välttämättä edes tunnista sen arvoa.