6. "Taidemusiikin vanhurskauttaminen"

Ja katso, nuorten miesten kriitillinen yhdistys (jnnst) yleni uskovaisuudessaan ja tietäväisyydessään niin rajattoman suvaitsevaisuuden tasolle, että se uskoi tietävänsä kaiken, minkä suvaitsi sanoa.

Pyrimmekö "me" "taidemusiikin vanhurskauttamisesta" puhuessamme antamaan mielikuvan klassisesta taidemusiikista:

- vanharuotsalaisena "tottumuksena (siihen) kuinka (tulee) ulos ottaa minun katajani" (gammalsvensk "van hur ska ut ta min en")

- wanhasuomalaisena kansankauhuna eli (Mikael Agricolan raamatullisena) "jalopeurana"

- vanhana hurskasteluna

- uskonasiana, jolle ei ole olemassa taiteellisesti tai järjellisesti hyväksyttävissä olevia perusteita

- klassisen taidemusiikin laadun riippuvuutena ja määräytyvyytenä ulkopuolisen kaanoninlaatijajoukon auktoriteetista?

Sanaa vanhurskas (vanhurskauttaminen) voidaan pitää raamatullisena (tai teologisena) "jalopeurana" siinä mielessä, että - aivan samoin kun "viidakon kuningas" (leijona) sai Agricolan käännöksenä kotoisamman metsän kuninkaan muodon ja vaihtui kissaeläimestä hirvieläimeksi - sana dikaios/dikaiosis; iustus/iustificatio; gerecht/Rechtfertigung; rättfärdig/rättfärdiggörelse; [righteous/justification] on kääntynyt ja jäänyt vanhakansanomaiseen muotoon ja kadottanut, nykykielenkäyttäjien tavoittamattomiin, kaikki jäljet alkuperäisestä, oikeaan, oikeutettuun, oikeamieliseen, oikealla tavalla (vakaan) viisaaseen, oikein/oikeaksi havaitsemiseen, oikein/oikeaksi tulkitsemiseen, oikein/oikeaksi tekemiseen, oikein/oikeaksi toteamiseen/julistamiseen/tuomitsemiseen viittaavasta, merkityksestään - ja tarjoaa "jäyhäkirkollisen vanhahtavuutensa" vuoksi nuor-isolle näppärän tilaisuuden pikku piikittelyyn.

Sehän sopii. Kun vain selvitetään, onko piikittely epäoikeutettua, oikeutettua, vai oikein vanhurskasta.

Hartaan tai hurskaankaan tutkimisen jälkeen kolumnista ei ole löydettävissä oikein mitään, minkä voisi tulkita perustuvan oikeaan havaintoon, oikeaan analyysiin, oikeaan tulkintaan, oikeaan ajatteluun, oikeaan päättelyyn, oikeaan huumoriin tai oikein mihinkään muuhunkaan oikeaan. 4:33 siihen saa kulumaan, kun lukee hitaasti kahteen kertaan. Anti on yhtä "täyttä".

Onko se tyhmä kansa vai "kansanvalistaja", joka ei tajua, että määrä ei ole laatua; ei vähäinen määrä, eikä suuri määrä.

Kirjallisen/musiikillisen/taiteellisen luovuuden laatu ei riipu ajan määrästä (nopeudesta tai pituudesta), eli siitä, pulppuaako teksti pikakirjoitusvauhdilla vai hiooko runoilija/säveltäjä/taiteilija riimiään/säettään/teostaan kymmenen, kolmekymmentä vai kahdeksankymmentä vuotta.

Teidän kuvitelmanne, ennakkoluulonne, alkeellisuutenne, tuntuu-olevuutenne, rajoituksenne, kahleenne, käsityksenne, pyrkimyksenne, älynväläyksenne, traumanne, allergianne, kauhistuksenne, pelkonne, karsinanne, ongelmanne, raapustuksenne, hinkunne, asenteenne, oudoksuntanne, kriteerinne, ristiriitanne, absurdiutenne, tekopyhyytenne, näennäisyytenne, yksinkertaisuutenne, mekaanisuutenne, päätelmänne... eivät ole meidän.

Kuvitelmanne siitä, että omista käsityksistänne poikkeavat näkemykset perustuvat ennakkoluuloon, perustuvat ennakkoluuloon siitä, että ne perustuvat ennakkoluuloon.

On vahinko, että viisaan suomenkielen tyhmään käyttöön on vakiintunut sana "ennakkoluulo", jonka ainoa merkitys on ennalta luuleminen ja tutkimatta tuomitseminen.

Aivan kuten sana "vanhurskas", myös sana "ennakkoluulo" on suomettuessaan kadottanut kaikki jäljet alkuperäisestä merkityksestään. Englanninkielen prejudice (lat. prae iudicatio, prae iudicium) sanoissa - joskaan ei niiden käytössä - jäljet ovat vielä näkyvissä. Prejudice-sanan merkitys on kielenkäytön, -käännösten ja sanakirjamääritelmien mukaan aivan sama kuin suomenkielen ennakkoluulo-sanankin. Oikeille, oikeuden jäljille päästään vasta siirtymällä johdannaistermeihin prejudge, prejudgement. Prejudge tarkoittaa vielä ennakkoluuloista liian varhain tuomitsemista, mutta sanassa prejudgement (ennakkopäätös) sirrrytään oikeussaliin, loppuun viedyn tarkoituksen (pre-judge-ment), vääryyden oikaisun puolelle.

Ennakkopäätös ei sanana enää merkitsekään ennakkoluuloista tutkimatta tuomitsemista, vaan perinpohjaiseen, läpikotaiseen tutkimukseen ja harkintaan perustuvaa oikein tulkitsemista ja tuomitsemista. Käytäntönä ennakkopäätöksiin tukeutuminen ei kuitenkaan takaa oikeita tuomioita sen enempää kuin niihin tukeutumattomuuskaan, jollei oikeamielisyyttä (rättfärdighet/rettfärdiggörelse, eli vanhurskautta) eli henkisiä valmiuksia totuuden näkemiseen ja oikean tuomion tekemiseen ole olemassa.

Sama koskee kaikkea muutakin päättelyä, argumentointia tai valintaa. Julkijulistamisen tarve on aina suurinta siellä, missä ymmärrys on vähäisintä.

Populismiin mukaan meneminen on maailman helpoin tie.

Kaikki helpot tiet ovat vääriä.

"Tietä käyden, tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki" runoili Hellaakoski.

Mutta kun on sukset ristissä ja raajat rusetilla ja älylumenvalo pelkkää lumevaloa, vapautta on mahdotonta luoda, vaikka se olisi kuinka umpi.