Suu poikki, taide taiteena – pää poikki, ihminen ihmisenä!

(A bocca chiusa)

Mainiota!

Kun muuan "keskustelija" on saanut päästellä puuta heinää motti- ja paalitolkulla ja mollata klassista musiikkia, -muusikkoutta ja muusikoita mielin määrin klassisen(?) musiikin sivustolla(mme), niin sitten, kun hän vihdoinkin sanoo järkevän lauseen (ei-klassisesta ei-musiikista), ja on aivan oikeassa – 4'33 ei ole sävellys, eikä musiikkia, vaan performanssi tai happening, tai molempien yhdistelmä, tai ei kumpaakaan, vaan hassu ajatus tai temppu; taidemonstraatio tai demonstraatio täydellisen hiljaisuuden mahdottomuudesta) – niin johan alkavat holhoushermot nykiä.

Jäi huomaamatta, poistettiinko sivulta tosiaan joitakin 4'33:a koskevia lauseita (niin kuin LG sanoo). Aikaisemmassa (aiheetta katkaistussa) keskusteluketjussa se ei vielä riittänyt poiston perusteeksi. Nytkö riittää, kun toimitus (tai sen suurin osa) sensuurin osaa pitää sananvapautta tärkeämpänä?

Niin tai näin, mikä tuon kaiken hermoilun takana oikein on?

Sekö, että jollakulla on kaksi hysteerisen herkkää kritiikkikammo-/ huumorifobia-aluetta (modernismi ja oma hipiä), joiden tabuttelu aiheuttaa paniikkireaktioita*? Ymmärrettävää, jos on valinnut ne keppihevosiksiin ja aikoo ratsastaa niillä auringonlaskuun saakka, mutta ei hyväksyttävää, koska se tekee keskustelun mahdottomaksi. "Keskustelu", jossa vain yhdensuuntainen argumentointi on sallittua, ei ole keskustelua.

*Saapahan palkkansa korkoineen (ja selityksineen) sekin hätävalhe ("annettujen kirjoitusohjeiden vastaisuudesta"), jonka verukkeella keskustelusta poistettiin puheenvuorot, joissa (mm.) lasketeltiin täyttä leukaa päin modernismin tuulimyllyjä. Sattuu olemaan nimittäin niin, että (parahimman ritariraiskamme tavoin) modernis^ti/_mi – ("tuo aikakautemme juhlallisin hölmö(ys) jonka luovuus perustuu johdonmukaiseen itsepetokseen") – on avantgarde-etuvartiojoukkoineen (ja mode-earn-muotihyötyhännystelijöineen) sonnustautunut täysinä rämiseviin romuhaarniskoihin ja tyhjinä koliseviin krääsäkypäröihin taistellakseen (romuluiseksi rumilukseksi "noidutun") "kaunotarvaltiattarensa" puolesta maansalaisen mielevyytensä nuhteettomimman eteenottamattomuuden peräänantamattomuudella. "Tuulimyllynsäkin" ovat "rakentaneet" kaivamalla ensin siipens' maans'alle ja "pystyttämällä" niiden päälle (de)konstruktionsa ilman perustuksia, kosk' eivät "jämähdä esteettisesti", eivätk' "institutionalisoidu", ja kavahtavat kaikkea "fun-damen-ta(a)l-isuutta". ("Hauskojen daamien laaksojen" tutkiskelu onnistuu kyllä ilman jämähtelyäkin, "NMeKY":een (jnnst) menijöiltä, vaikkeivät sinne tulijat ymmärräkään miten.) "Rakentavaa kritiikkiä" saapi esittää, ja "positiivista ajattelua": että jatkakaa vain samaan malliin, hyvä siitä tulee… sitten kun taivas maana mönkii ja maa taivaana hönkii….

Mieliruokaa ylentäviä nuo autereen kokemat "kategorisoinnin ongelmallisuudet" sen jälkeen, kun hän on itse ollut kategorisoimassa palstaltamme pois pakinoita sillä perusteella, että "ehti lukea suurimman osan", muttei tajuta pienintäkään; (ymmärrys putosi vauhdista jo ensimmäisen sanan kohdalla). Tätä tapahtuu alinomaa. Onneksi asiaa ei tarvitse tämän enempää jauhaa nyt, kun "myllynpyöränkin" ovat keksineet. Myllynkiven korvikkeeksi? hullunmyllyn hyrräksi? tuulen tilalle? siipien sijalle? myllyn alle sen siirtelemiseksi paikasta toiseen uusien tuulien puhkuihin?

Jos "pidän/en pidä on (taide)kritiikin vankin paradigma," niin eipä ole moiselle kritiikille mitään käyttöä. Kritiikki on hyödyllistä, tarpeellista ja tarkoituksenmukaista silloin, kun sen lähtökohtana on (herkin aistein ja kirkkain tajuin tapahtuva) tarkka havainto (ja ymmärrys), ja tavoitteena sen (ja sen) suora ja rehellinen kuvaileminen; ja välttämätöntä silloin, kun sen (kritiikin) tarkoitus on epäkohtien ja falskiuden esiintuominen.

Sen sijaan, että herramme ja hidalgomme ryntäilee "asiallisuus aseineen" – "lähteiden-tuntemus"-peitsi ylväässä tanassa – "asian vierestä" lentelevien "hirviöiden" kimppuun, hän voisi itse katsoa asiasisältöjä ja verrata niitä toisiinsa ja vastata perinpohjaisen tarkastelunsa ja tuumailunsa jälkeen kysymykseen:

Kun "säveltää" fiktiivisen sävellyksen (ja muuta saman sortin "huumoria"), niin mikä sopiikaan "säveltäjän" haastatteluksi paremmin, kuin fiktiivinen haastattelu? (Varmuuden vuoksi sama vielä kokonaan suomeksi:) Kun ei-säveltää ei-tosiasiallisen sävellyksen, niin mikä sopiikaan ei-säveltäjän haastatteluksi paremmin, kuin (ei-haastattelijan) ei-tosiasiallinen haastattelu? (Anteeksi nyt tämäkin "asiattomuus", mutta missä se missionääri onkaan, joka asian ytimen jälleen kerran missasi?)

4'33:n yhteydessä sanaa fiktiivinen ei voi kääntää sanalla kuvitteellinen, koska siinä merkityksessä (miltei) kaikki sävellykset ovat (lähtökohtaisesti, tai ainakin joltakin tekovaiheeltaan) fiktiivisiä (mielikuvituksen tuotteita), kunnes ne saavat (kvasi)faktisen ilmiasun nuottikuvana ja tosifaktisen ilmaisun kuulokuvana (soivana todellisuutena). Eli, jos tarkkoja ollaan, 4'33 ei ole faktaa, eikä fiktiota. Sillä ei ole faktista, eikä fiktiivistä (sävellettyä) mielikuvasisältöä; ei faktista, eikä fiktiivistä (kirjoitettua tai kirjoitettavissa olevaa) nuottikuvasisältöä; ei faktista, eikä fiktiivistä (tulkittua tai tulkittavissa, esitettävissä ja havaittavissa olevaa, musiikillista) kuulokuvasisältöä. Kelpo profeetan olette löytäneet.

Vai tarkastellaanko tässä nyt asiaa "väärässä kategoriassa"? Onko 4'33 sittenkin (jossakin muussa kategoriassa) faktinen sävellys ja faktista musiikkia? (V v s v k s: Onko 4'33 tosiasiallinen sävellys ja tosiasiallista musiikkia?)

No tottahan toki, siinä kategoriassa, jossa tyhjä kirja on romaani, tyhjä filmikela elokuva, tyhjä lautanen ateria ja tyhjä tilipussi palkka (ja niiden tyhjyyden tajuaminen "mielikuvituksen puutetta").

"Lokeroinninvastustajien" ahaa-elämykset ovat (^p_k)eittämättä tasapuolisen herkässä niiden kaikkien äärellä (mahdollisten äänien, sanojen, elojen, kuvien, makujen ja ansioiden suhteen) ja he ovat valmiita maksamaan "ahaa-kirjastaan", "ahaa-elokuvastaan" tai "keittiömestarin erikoisena" tarjoillusta "ahaa-ateriastaan" täyden hinnan "täydestä" pussistaan. Kosmopoliittien kerman suosimia Michelin-tähditettyjä ravintoloita käytettäessä "rahaa-elämyskin" on taattu.

4'33:n kantaesityksessä (vuonna 1952) koettiin kulttuurihistorian mullistavin ällistys: "Siitä huolimatta[!], että soittaja ei soittanut instrumenttia, tarkkaavainen kuuntelija voi kuulla ympäristön äänet." Ajatelkaa!...

Tarvittiin John Cage olemaan säveltämättä mitään, ja David Tudor olemaan soittamatta mitään, ennen kuin ihmiskunta – joka oli siihen asti käyttänyt korviaan vain lerputteluun – älysi ("konserttiyleisön tarkkaavaisimpien jäsenten ansiosta"), että kuuluu ääniä kun kuuntelee. Ja kaikkein herkkäkorvaisimmat ja evoluution pisimmälle älyttämät pystyvät vielä meidän päivinämme – ottamaan lähes 60 vuotta vanhan "vitsin" vakavasti ja – äimistelemään samaa asiaa, ja kuulemaan suureksi hämmästyksekseen jopa sen (ja päälle päätteeksi [kenties?] älyämäänkin!), että kun konserttisalista jätetään pois konsertti (äänineen), niin siellä kuuluu muita ääniä, jos niitä joku tai jokin päästelee, eikä mikään voimakkaampi ääni (tai haju) peitä. Eikö ole ihmeellistä!

Järjen ja kynänkäytön "kom-pen-soinnin" avaamat hallinnolliset, soinnilliset ja sävellystekniset mahdollisuudet (ja muut "maailmanjäsennysprosessien katalysointi"-hurmiot) pääsevät uusimman rajapyykkitiedon mukaan parhaimmin oikeuksiinsa pulsaattorissa; mutta ("hokkuspokkus":) maatuvista raaka-aineista valmistetut aivot ja kynät kuuluvatkin sitten jo "kompostoinnin" aihepiiriin! (Ajattelua, sano). Mutta koska se on lokerointia, antaa mennä vaan sinne sekajäte-molokiin. Mutta koska sekin on lokerointia, kynillä voi "aukoa" vastaantulijoiden silmiä ja ohikävelevien korvia – ja kun muistaa pitää lähtökohtanaan (tökitettävän) suopeaa lähestymistä, siitä ei pääse yli eikä ympäri – ja loput hallintoväen, toimitusten ja "säveltäjien" pureskelemat, nielemät tai katkomat, taikka käyttämättä jättämät kynät ja aivo-ongelmajätteet voi aivan vapaasti avantgardeerata… huis! tiätkö? jee! juu! nii! minne vain!

Kommunikaation lähtökohtaa silmillä imagonäkyvisuaalisesti tähyillen ja korvilla soundokuuloauditiivisesti höristellen olen kovasti har…j…oitel…lut parempaa kökkökielenkäytön hallitsemista, mutata noiden peräkäkäisiten konosonanititien göröhönitätäminen halalinitojohotoa, moderaatotoria ja moderinisitiä mielylytätäväkisi sanamösösökisi tuotatatataa ylitesepääsemätätömiä vaikeukisikisia.

Eastvillageläisen happeningin ja Schubertin Winterreisen tarkasteluun ja erojen tunnistamiseen tarvitaan korvat, (silmät), muutama aivosolu ja pari ångströmiä aksoni-äksöniä. Jos joku tarvitsee siihen Shenker-analyysiä, niin hälyttäkää ambulanssi!

Mikäli hengenmenolta vältytään, potilaan on viisainta (h)oivalluttaa itseään (tyhjällä) 4,33ml:n injektioruiskeella suoraan lerputtimiin, koska ulkoisesti nautittuna se (4'33) ei kuulemma (näemmä, tajuumma) ollutkaan tehonnut.

Nyt, kun keskustelu on käynyt hedelmälliseksi, tarkastelkaamme asioita siinä kategoriassa:

Jos meillä olisi käytössämme kieli, jossa olisi vain yksi sana – (tai, jonka kaikkien sanojen merkitys olisi): – "banaani", sanallinen kommunikaatio olisi mahdotonta. Yrityksemme kuvailla tai ilmaista (välittää/vastaanottaa) ajatuksia, mielikuvia, havaintoja, tuntemuksia, tietoja, taitoja, tarpeita, kokemuksia, tai mitä tahansa, tuottaisivat aina lopputulokseksi "banaanin". Aistimme toimisivat, ja kykenisimme niiden avulla erottamaan asiat toisistaan (näkemään, tuntemaan, haistamaan ja maistamaan, mitkä ovat syötäväksi kelpaavia "banaaneja" ja mitkä eivät) ja tekemään valintoja sen mukaisesti. Lähiympäristöön ulottuva, alkeellinen, elein ja liikkein tapahtuva kommunikaatio olisi mahdollista; voisimme osoittaa, mitä haluamme; mutta esim. vaimon tilaaminen Thaimaasta (tai voiman anominen Taivaasta [oman maan mansikan varalle]) ei onnistuisi, koska sieltä saapuisi vain banaani.

Vähitellen oppisimme kuitenkin liittämään banaani-sanaan erilaisia eleitä, ilmeitä, sävyjä, äänenkorkeuksia (ym.) ja siten antamaan ainokaiselle sanallemme useita eri merkityksiä. Kommunikaatio kehittyisi vastaamaan havaintoamme siitä, että kaikki ei ole banaania, vaan ilmiömaailma on erilaistuneisuudessaan miltei rajaton. Kommunikaatio kehittyisi edelleen ja kultivoituisi vähitellen yhä tarkemmaksi ja hienosyisemmäksi ilmaisemaan mitä erilaisimpia asioita. Havaintotarkkuuden erottelukyky ja sen mukaan valitut, havaintokohdetta kuvaavat sanamerkitykset täsmäisivät toisiinsa ja banaani-sanan vokaalien korkeusmuuntelu olisi kehittynyt hämmästyttävän vivahteikkaaksi (musiikilliseksi) kieli-ilmaisuksi, josta puolestaan olisi kehittynyt (/kehitetty) myös oma, itsenäinen taiteenlaji: musiikki. Sen taas olisivat taitavimmat muusikot ja säveltäjät – luovuutensa, ja jotkut aina neroudeksi asti jalostuneen intuitiivisen herkkyytensä avulla – kultivoineet korkeimmaksi inhimilliseksi kyvyksi, ylittämättömäksi luovuuden, mielikuvituksen, järjenkirkkauden, kauneuden, tunteiden, tunnelmien, sävyjen, vivahteiden ja vaikutelmien kuvaamis-, ilmaisemis-, välittämis- ja kokemiskeinoksi.

Mutta sitten "uudesta maailmasta" saapuukin "vanhaan maailmaan" – hajuttomassa huoneessa (hajuttomuuden mahdottomuuden haistamassa) käynyt (itse haissut) – "uuden banaanin profeetta" julistamaan, että "kaikki on banaania". Todisteeksi siitä hän on kirjoittanut paperille numerot 4'33 ja väittää, että se on 4'33 tuumaa pitkä banaani.

"Hah, hah! Ei tasan ole!" sanovat ne – Jane Austeninsa lukeneet (so. "Järki ja tunteet", "Ylpeys ja ennakkoluulo") – joiden järki ja tunteet ja aistit toimivat (nauraen koko hössötykselle). Mutta koska osa porukasta on ylpeä siitä "ateriasta", jolla tuo "keittiömestarin erikoisuus" tarjoiltiin – ja kolme sanaa Idän viisauttakin lukeena "tietää", että "kaikki on mayaa" eli harhaa eli illuusiota (tuumaillen, että "eihän toi (4'33) oo sen huonompi illuusio banaanista, ku ite banaani tai ihammikävaa") – se näkee nielunsa silmin ahaa-elämyksensä mahaa-kurnutuksen ja tuntee ihan selvää banaaninmakua suussaan. (Opitun) "ennakkoluulonsa" avartuessa "elinikäisen oppimisen visioksi"; ja "asiallisesti" otetun "asiattomuutensa" juhottuessa tyhjäntärkeyden "kunnioittamiseksi"; ja "viisauden alkunsa" kustittuessa "tosiasiain tunnustamiseksi"; ja luovuuden loppunsa (paasi)kivettyessä "tulevaisuuden uudelleen määrittelyksi eli innovoinniksi"; ja ammattiorkestereissa unohdetun idealisminsa" realisoituessa surrealistiseksi irrealistisuudeksi; ja omakohtaisen järjenseisontansa hihhuloituessa jokamiehen järjenkaatajaismissioksi; ja moniarvohajasilppusäpälepluralistisen särkyneisyytensä sirpaloituessa irstaloituneeksi pirstaloituneisuudeksi ("joka on jo toteutumassa" [kentällä]); ja media-uskonsa ja lööppivanhurskautensa manifestoituessa "laadunvarmistus-laatujärjestelmä-laatupolitiikka-laatu-uutiseksi" siitä, että kaikki todella on banaania, se (porukka) alkaa syödä herätyskellojaan ja sähköhammasharjojaan ja nokka-akselin välyksiään banaaneina ja naureskelee kaikille "lokeroijille", jotka eivät tajua "rajattoman banaanin" avaamia dimensioita: Radikaalisti havahduttavan, suoran, ylevöittämättömän ilmaisun voiman" nyrkinperkeleitä (sivumennen sanoen niistä vain yhden suoraan, ylevöittämättömästi ilmaisten).

Blendall W.(ith) Chiquitansa (so."Banaanin kategoriat"-kirjankin) lukenut ja maailman meret banana boateilla songaillut (lastaajiensa lauluun totally tally-man-isoitunut) nuori kosmobanaani liukastelee esiin reilun kaupan kuorestaan bananalysoimaan "kaikkea uutta kategorisesti vastustavien konservatiivien" vamman laatua:"Voi olla, että he tarkastelevat asiaa lähtökohtaisesti väärässä kategoriassa ("suuri kurpitsa on huono banaani… iso banaani on hyvä banaani") julistaa junioribanaanimme (nuorisoneuroosin soseuttamalla arvokkuudellaan) ja splittaa vatsaansanomattoman "oivalluksensa" syliinlähmimiensä pirtelöiden sekaan "ääni-installaationsa" "ylikypsyydestä" hurmollaan. (Banaania, sano.)

Ja kuinkas sitten kävikään…, banaanille…, tuon "ihan oman mielenmaiseman avartamisen" seurauksena?

Se hävisi maailmasta…, lakkasi olemasta…, menetti kokonaan merkityksensä ja olemassaolonsa. Koska kaikki on banaania, ei ole enää mitään keinoa erottaa banaania ei-banaanista, ja silloin banaaniakaan ei voi olla olemassa. Eikä mitään muutakaan. Kun "järki" kieltää sen, minkä aistit havaitsevat, ja aistit kieltävät sen, minkä "järki" myöntää, ei ole enää mitään keinoa erottaa mitään "kaikki-banaanista". Silloin mitään ei voi olla enää olemassa. Vähiin kävi, ennen kuin loppui…, ihmisjärki…, ja kaikki muu…

Mitä "teosten päälle lätkäistyihin nimilappuihin" tulee, sanat eivät ole karsinoita, lokeroita, raja-aitoja, satunnaisesti valittuja nimilappuja, tai suvaitsemattomuuden synonyymejä – joiden merkitys voidaan noin vain sivuuttaa tai ("avomielisyyteen", "avarakatseisuuteen", "suvaitsevaisuuteen", "vapauteen", "laaja-alaisuuteen", "edistykseen", "uudistamiseen", "muutokseen", "erilaisuuden hyväksymiseen" ym. vedoten) mielivaltaisesti muuttaa tai "määritellä uudestaan" milloin tahansa – vaan täsmällisiä (tai viitteellisiä) merkityssisällönkuvauksia paitsi silloin, kun niiden merkitystä ei ymmärretä ja/tai käytetään sanoja tahallisesti tai tahattomasti väärin ja harhaanjohtavasti.

Musiikki ei ole nimilappu, vaan sisällönkuvaus sävelistä muodostetulle kokonaisuudelle. Konsertti ei ole nimilappu, vaan sisällönkuvaus tapahtumalle, jossa esitetään musiikkia. Taide ei ole nimilappu, vaan luomiskyvyn ja sen ilmentämistaidon välittämisen ja vastaanottamisen muodostama luomis-/teos-/tulkinta-/havainto-/elämys-/kokemus-/merkitys-/kokonaisuus.

"Joo joo, tuota vanhanaikaista, tiukkapipoisen ahdasmielistä merkityslokerointia… 'Avantgarden isän' tyhjentämän nykykäsityksen mukaan musiikilla ei ole merkitystä (asiana, sanana, janana, jonona…):"

"I don't like meaningful sound. If sound is meaningless, I'm all for it."--- "I can't keep a tune. In fact I have no talent for music." ---"I have nothing to say and I am saying it, and that is poetry as I need it." (John Cage)

Sanat (musiikki, konsertti, taide, kulttuuri…) muuttuvat merkityksettömiksi (merkityksettömyyden) nimilapuiksi vain silloin, kun niitä käytetään merkityksettöminä nimilappuina (ei-musiikin, ei-konsertin, ei-taiteen, ei-kulttuurin, ei-minkään, tai "hyvinkin naturalistisen tapahtuman ihailun aiheuttaman kokemuksen" kyseessä ollen). John Cagen tärkeimpänä teoksenaan pitämä 4'33 (esim.) on pelkkä nimilappu (ajanjaksoa kuvaava numero) ilman sisältöä. Performanssi siitä tulee vain, jos esittäjä tekee siitä sellaisen; ja happening vain, jos yleisö tekee siitä sellaisen (siihen osallistumalla). Ympäristön äänetkin, joita jotkut pitävät sen (4'33:n) "sisältönä" ovat muuta, kuin "teoksen" sisältöä koska – ne kaikki ovat olemassa ilman Cagea ja 4'33:a - mikään niistä ei ole Cagen tekemä, eikä sisälly hänen "teokseensa". "Ennakkoluulottomuuteensa" eksyneelle nykyihmiselle ei tuota kuitenkaan minkäänlaisia vaikeuksia pitää 4'33:a musiikkina, sävellyksenä, konserttina, taiteena, kulttuurina…; koska, jotta niin voidaan tehdä, täytyy vain kieltää ja hylätä kaikki tieto(isuus), taito(isuus), ymmärrys, (aisti)havainto, taju ja intuitio siitä ja niistä 100%:sti vääränä – sekä siltä osin, mitä se ja ne ovat, että siltä osin, mitä se ja ne eivät ole – ja hyväksyä kaiken korvaava hypoteettisspekulatiivinen selittely 100%:sti oikeana. – "Suu-poikki-taide-taiteena-ohjenuoran" mukaisesti(!?) – Helppoa ja easyä ja facilea, koska because parce que:

"Mukavia" jutustelevan merkityksettömyyden apostolin John Quijote Manhattanilais-hahmon aseista riisuva sympaattisuus ottaa sylivoiton älyn häviöstä ja tunteen tappiosta hänen kuvaillessaan äänimaailmansa ilvestyksiä:

"I love sound"… "I don't want a sound to pretend that it's a bucket… or that it's… a president… or that it's in love with another sound." (laughing) "I just want it to be a sound. And I'm not so stupid either." (take his word for it) "If you listen to Beethoven or to Mozart you see that they are always the same… but if you listen to traffic you see it's always different" said the man most ingenious who "loved sound" (take his word for it) but of course "didn't want a sound to pretend that it's in love" [in harmonious relation, that is] "with another sound" showing that for him "love" was as meaningless as "music" or as meaningful and heartfelt as an empty bucket kicked and beaten and broken to make the "real" sound he "loved" so dearly.

As a "proof" of the "meaninglessness of music" and of his "philosophic mastery and wit" he has dug out the most unmusical of all philosophers - [or most unmusically understood] - (Immanuel Kant) to quote: "there are two things that don't have to mean [don't mean] anything: one is music and the other is laughter" (laughing… meaninglessly and) confirming by his own words and deeds that his output (as sound/music/intellect/emotion/wordplay/rebelation/humo(u)r/joke/or whatever) is outright meaningless and grossly misunderstood if understood as to mean something or anything.

If something is meaningless why bother a minute for it…? Or four and a half…? Or one's whole life…?

Losing meaning means losing all worth and value and reason for being and doing anything…

Who cares…

Our brave new Emperor of Arts – in all His (4' 33 tall) Highness – is not only naked (outwardly) but also devoid of all (spiritual and material) content (inwardly) and skinless and bloodless and boneless and bodiless (cowardly). Due to His non-existence (in all '-wardlies') His magic hat trick for all posterity to come and go ahead of its time before it's too late – according to the ban who mistook his life for a chat (most probably) – is that He can neither be taken seriously nor laughed at jo-kingly but is nevertheless bowed servilely and extendedly by a flock of wors(t)hippers for His "HUGE significance" and (involuntarily) "meaningful" (wilfully meaningless) "work" of "art".

Taide ei tarvitse mitään (alkuliite- tai muita) lisänimilappuja (eikä selityksiä) ollakseen taidetta, mutta ns. nykytaide ei niin sanotusti juuri muuta tarvitsekaan. Jos sanasta "nykytaide"( ja sen kuvaamasta asiasta ja ilmiöstä) poistetaan "nyky-" ("moderni-", "avantgarde-" ym.) nimilappu (ja kaikki selitykset, joilla sitä selitellään joksikin, mitä se on eli ei ole), tuskin kenenkään* päähän pälkähtää nimittää sen takaa paljastuvaa puuhastelua – ilmaisullisen möhnän ympäriinsä levittelyä, töhertelyä, kissanraadon päälle masturbointia, per^f_vormanssia, vandalismia, (soittimen) särkemistä/polttamista, sairaan mielen sekoilua (terapeuttista itseilmaisua ja huomiontarvetta), shokeeraamista, hälyä, melua, roskaa, jumputusta, renkutusta, rääkymistä, tyh^j_myyden ylistystä, oksien katkomista tai 4'33-ei-mitään – taiteeksi.

*paitsi niiden, joille muu kuin brutaali-fataali-totaali-irvo-inho-raaka-raatorealismi on "epärehellistä kaunistelua."

…"mutta pistävätpä ne silti vaan ihmisiä ajattelemaan!" (Cagen toilailut)

Älyllään, tyhmyydellään vai tyhjyydellään? Älykkyyksiä, tyhmyyksiä vai tyhjyyksiä?

Ja sehän on paljon se…, että "ihmiset ajattelevat", jos sattuvat saamaan yllykkeen älliköimiseensä.

"The function of music is to release us from the tyranny of conscious thought." Thomas Beecham

("Musiikin tehtävä on vapauttaa meidät sanallis-älyllis-tiedollis(-tietois)en ajattelun tyranniasta." )

The function of the so called "music" is to encage us in the cage of the so called "thought".

"No huh, huh! Ethän sä kässää Cagen keissiä yhtään! 'Kössihän' sössi idän viisauden – Yijingin (I-Chingin), Zenin, hiljaisuuden, meditatiivisuuden ja tietoisen kuu(nte)lemisen transsendenssin – länsimaiseen taiteeseen ja vapautti sen kaavoihin kangistuneen frakkipingviinihienostelun kahleista Pythagorastakin avarampaan sfäärien harmonian kokemiseen!"

Yindeed!… Om money pad me hum!

Idän viisautta siinä on yhtä paljon kuin Länsiväylän munkkikahvila-asiakkaan rinnuksilla…, ja (meditatiivisuutta ja transsendenssia ja) sfäärien harmoniaa yhtä paljon kuin Lahdenväylän ketjukolarissa.

Siinä "keississä" – aivan kuten "yliopistouudistuksessakin" – kohtaa antiteesinsä, (an)nihilaationsa, merkityksettömäksi mitätöitymisensä niin Itämainen viisaus, kuin länsimainen filosofia, kuin inhimillinen kulttuurikin (taiteineen, tieteineen, koulutuksineen, yksilöineen, yhteisöineen ja instituutioineen). Tässä mielessä hänen merkityksensä on (oli) yhtä "valtava" ja "historiallinen" kuin "yliopistouudistuksenkin". Yhteinen loppu voidaan saavuttaa hyvinkin vastakkaisin menetelmin: Cagen tapauksessa "indeterminatiivisellä" älyvapaudella, "aleatorisella" "sattumamusiikilla" ("tehkää mitä tahansa, millä tahansa, miten tahansa tai olkaa tekemättä") ja yliopiston (Sibelius-Akatemian, korkeakoulun, tiede- ja taideyliopiston...) tapauksessa findeterminatiivisellä älyvankeudella, kaiken valtaansa ja kontrolliinsa alistavalla, valeretorisella strategia-/"laatutyö"orjuutussuunnitelma(talous)hallinnolla ("tehkää vain se, minkä hallinto/hallitus on dokumentteihinsa kirjannut, niin kuin hallinto/hallitus on sen dokumentteihinsa kirjannut"):

"Hallitus hyväksyi itse laatimansa strategian." --- "Uutta palkkausjärjestelmää käytetään strategian tukemiseen".

---

"Sibelius-Akatemian perustehtävät ovat yliopistolain mukaisesti taiteellisen toiminnan ja tutkimuksen edistäminen, niihin perustuva koulutus sekä yhteiskunnallinen palvelutehtävä."

"Lisäksi yliopiston tehtävänä on vaalia ja uudistaa laaja-alaisesti musiikkikulttuuria."---

"Sibelius-Akatemian toiminnan keskipisteenä on musiikki."---

"Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi Sibelius-Akatemia perustaa kaiken toimintansa hallituksen hyväksymään laatupolitiikkaan."

Oh my G…overnment!...

…"virhe tapahtui silloin, kun moninkertaistunut hallintoporras alkoi tituleerata itseään Sibelius-Akatemiaksi"…. ja saa sen mukaisen huipentumansa totalitaarisimmassa lauseessa (ja pyrkimyksessä), mitä missään on koskaan kehdattu julkaista:

"Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi 'Sibelius-Akatemia' perustaa KAIKEN toimintansa hallituksen hyväksymään laatupolitiikkaan".

Missä on sellaisia valtioita – ja minkälaisia ne ovat, ja kuinka monta sellaista on vielä pystyssä – jotka perustavat kaiken toimintansa hallituksensa hyväksymään "laatupolitiikkaan" kansalaisvapauden (ja kulloinkin kyseessä olevan toiminnan itsensä) sijaan?

Missä on sellaisia yrityksiä – ja minkälaisia ne ovat, ja kuinka monta sellaista on vielä pystyssä – jotka perustavat kaiken toimintansa hallituksensa hyväksymään "laatupolitiikkaan" työntekijöidensä osaamisen ja motivoituneisuuden sijaan?

Missä on sellaisia yliopistoja – ja minkälaisia ne ovat, ja kuinka monta sellaista on vielä pystyssä – jotka perustavat kaiken toimintansa hallituksensa hyväksymään "laatupolitiikkaan" opetusalansa korkeimman osaamisen ja sen tavoittelemisen ja sen innoittaman opettaja-, oppilas- ja henkilökunnan motivoituneisuuden sijaan?

Missä on sellaisia yhteisöjä…?

Missä on sellaisia yksilöitä…?

"Maailman parhaassa maassako"?

Minkä hallituksen laatimaan, hyväksymään tai harrastamaan (laatu)politiikkaan Bachin toiminta perustui? Entä Mozartin, Beethovenin, Schubertin… Sibeliuksen? --- Schnabelin, Feuermannin, Heifetzin, Furtwänglerin? --- Armstrongin, Ellingtonin, Parkerin, Davisin? ---- Michelangelon, Leonardon, Tizianin… Edelfeltin? --- Cervantesin, Shakespearen, Goethen… Parasken, Lönnrothin, Kiven, Leinon? --- Galileon, Newtonin, Planckin, Einsteinin, Feynmanin…? --- metsuri Kaatosen, putkimies Vuotisen, kirvesmies Tukkisen? timpuri Iskisen? virkamies Naisen?

Oman aikansa Aatu-politiikan uhreja joukossa kyllä on, mutta siihen (politiikkaan) perustui vain heidän maineensa tärveltyminen.

"Sibelius-Akatemian toiminnan keskipisteenä on musiikki."---

Toiminnan keskipisteenä on musiikki vain siellä missä (ja silloin kun) keskitytään säveltämään, musisoimaan, kuuntelemaan, opettamaan ja opiskelemaan musiikkia.

Musiikillinen toiminta perustuu musiikkiin (musiikilliseen luomiskykyyn ja musiikilliseen ilmaisutaitoon); ja musiikillisen toiminnan laatu perustuu musiikin laatuun (musiikillisen luomiskyvyn ja musiikillisen ilmaisutaidon laatuun); ei minkään valta- tai kuppikunnan, eliitin tai enemmistön (laatimaan, hyväksymään harrastamaan, valvomaan) politiikkaan tai politikointiin?

"Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi 'Sibelius-Akatemia' perustaa KAIKEN toimintansa hallituksen hyväksymään laatupolitiikkaan".

Sellaista perustaa ja toimintaa saattaa Sibelius-Akatemian hallintoportaassa esiintyä; mutta se – ja joka ikinen Sibelius-Akatemian opettaja-, oppilas-, tai (muun) henkilökunnan jäsen, joka tuonlaatuisen lauseen hyväksyy ja sen mukaan toimii – on eksynyt väärään portaikkoon "perustavaa laatua olevalla tavalla." Poliittisen potaskan mälkättämö on siinä naapurirakennuksessa. Ja vaikka siellä(kään) ei ole jäljellä enää minkään väristä politiikkaa, joka ei olisi menettänyt uskottavuuttaan, niin "uudistuva", ja "aikaansa seuraava":

...SIBELIUS-AKATEMIA PERUSTAA K A I K E N TOIMINTANSA HALLITUKSEN(sa) HYVÄKSYMÄÄN LAATUP O L I T I I K K A A N."

"No nyt sinä olet kuules itse eksynyt asiasta ja kontekstista! Tässähän ei ole kyse puoluepolitiikasta, vaan laatupolitiikasta!"

Ai ovvai?

"Laatupolitiikan" "laatu" antaa yliopistoväelle "oikeuden" eli velvollisuuden istua "seminaarinsuunnittelijoiden suunnittelemissa seminaareissa, joista (/jotta) seminaarinsuunnittelijat saavat palkkansa" arvioimassa itseään ja toisiaan ja näyttämässä ennenkuulumattoman laadukkaalta. "Laatupolitiikan" poliittinen (älyllinen, sanallinen ja kirjallinen) "laatu" on niin "korkeata", että sen lauseet mitätöivät itsensä ja toisensa sitä mukaan, kuin etenevät; ja sen ("laatupolitiikan") laatijoiden ja hyväksyjien (ja kaiken toiminnan laadun valvojien) kaiken toiminnan "laatu" on niin "korkeata", ettei heistä kukaan sitä (mitätöitymistä) edes huomaa; eikä heille tule mieleenkään, että heidän toimintansa ei ole sitä toimintaa, eikä toimintansa (tulosten) laatu sitä laatua, jonka ansiosta ja jota varten heidän pettämänsä ja (strategiallaan) alas ajamansa kulttuurimuoto on olemassa, ja sitä kultivoiva instituutio perustettu.

Ja vaikka hallinnon ja hallituksen hyväksymän "politiikan" (älyllinen, sanallinen, kirjallinen, graafinen, tietotekninen…) laatu olisikin itsenään laadukkainta mahdollista, se ei silloinkaan olisi sitä laatua, jolla olemiseen Sibelius-Akatemia on perustettu. Ja vaikka kaikki tämän planeetan ihmiset yhdessä ja erikseen (kaikkina aikoina eläneet säveltäjät, muusikot, filosofit, taiteilijat, tieteilijät, kirjailijat, humanistit, johtajat, poliitikot, ym. mukaan lukien) eivät koko elämänsä aikana tekisi (olisi tehneet) mitään muuta, kuin puhuisi, kirjoittaisi, piirtäisi… (puhuneet, kirjoittaneet, piirtäneet…) laadukkaita lauseita ja graafisia esityksiä laadusta ja laatukontrollista, ja "laatutyöprosesseista" ym., heidän/meidän koko elämäntyö(nsä/-mme) ei olisi, eikä sisältäisi lainkaan sitä laatua, jolla olemiseen Sibelius-Akatemia on perustettu (mitkään oikean- tai vääränsuuntaiset ajatukset, analyysit, mielipiteet, puheet, kirjoitukset tai graafiset esitykset musiikista eivät ole musiikkia.)

Miten mikään, mikä on jotakin, voi perustua johonkin, mistä puuttuu juuri se, mitä jokin on? Miten mikään laadukas, voi perustua johonkin, mistä juuri laatu puuttuu? Miten kaikki voi perustua johonkin, mistä kaikki laatu puuttuu? Miten musiikillinen toiminta (toiminnan keskipisteenä oleva musiikki) voi perustua johonkin, missä ei ole yhtään säveltä. Miten luovan säveltaideakatemian toiminta (tai toiminnan laatu) voi perustua hallinnollisbyrokraattispoliittisiin lauselmiin, joista puuttuvat 100-prosenttisesti kaikki ne sisällöt ja kvaliteetit, joille sen (säveltaideakatemian) toiminta todellisuudessa perustuu?

Siten, että:

Kielletään ja hylätään kaikki tieto(isuus), taito(isuus), ymmärrys, (aisti)havainto, taju ja intuitio siitä ja niistä 100%:sti vääränä – sekä siltä osin, mitä se ja ne ovat, että siltä osin, mitä se ja ne eivät ole – ja hyväksytään kaiken korvaava hallinnollisbyrokraattispoliittispopul(ar)istiskaupallishypoteettisspekulatiivinen selittely 100%:sti oikeana.

Siten, että:

Kielletään ja hylätään Sibelius-Akatemian olemassaolon ja toiminnan musiikilliset (musiikillislaadulliset) perusteet, ja korvataan ne "laatu[hallintobyrokratia]politiikan"(sanallislaaduttomilla) perusteilla.

Siten, että:

Kielletään ja hylätään musiikillisen luomiskyvyn ja ilmaisutaidon korkeimpien saavutusten (ja niihin liittyvän nerouden, virtuoosisuuden ja osaamisen) asialla oleminen, ja korvataan se hallinnollisbyrokraattispoliittisten sepustusten (ja niihin liittyvän tylsämielisyyden, kömpelyyden ja osaamattomuuden) asialla olemisella.

Siten, että:

Hyväksytään, että Sibelius-Akatemian hallinnon/hallituksen laatimat/hyväksymät kirjalliset dokumentit ovat kulttuurihistorian (musiikillisen luovuuden, -ilmaisutaidon, taiteen, tieteen, filosofian, johtamistaidon, politiikan…) korkeimpia saavutuksia; koska "uudistuvan", "kehittyvän" ja "edistyvän" Sibelius-Akatemian toiminnan peruste, keskipiste, päämäärä ja tarkoitus onkin yhtäkkiä vain: panna (aivottomana ja sydämettömänä ääliölaumana) toimeen se, minkä hallitus/hallinto on dokumentteihinsa kirjannut (niin kuin se on sen dokumentteihinsa kirjannut). Eikä ollenkaan ihmetellä sitä, miten reputettuun "auditointiinkin" pääsi hupsahtamaan sellainen pikku kömmähdys, että Sibelius-Akatemian (todelliset) ydintoiminnot olivat kokonaan "unohtuneet" sen "prosessikuvausten" ulkopuolelle; eikä sitä, että ne tulevat jäämään myös seuraavan auditoinnin "prosessikuvausten" ulkopuolelle (koska mitkään sanalliset, kirjalliset, graafiset… (prosessi)kuvaukset musiikista eivät ole musiikkia; mitkään sanalliset, kirjalliset, graafiset… (prosessi)kuvakset luovuudesta eivät ole luovuutta; mitkään sanalliset, kirjalliset, graafiset… laatujärjestelmät, joilla musiikin laatua, ja musiikillisen luovuuden laatua ollaan valvovinaan ja kontrolloivinaan eivät ole musiikillisia laatujärjestelmiä, eivätkä musiikillisen luovuuden laatujärjestelmiä).

Siten, että:

Kielletään ja hylätään vapaus ja innoitus (ja luottamus) korkean aivotoiminnan, mielikuvituksen ja luovuuden perustana ja luovan, taiteellisen ilmaisun ja kukoistuksen edellytyksenä, ja hyväksytään kaikentappavan, hallinnollisstrategisen ylivallan ( ja epäluottamukseen perustuvan kontrollin) yksinoikeus "toiminnan" (= kuoleman) perustaksi.

Hallinnon paljastettua lopullisesti todelliset pyrkimyksensä ja julistettua oman politikointinsa kaiken toiminnan perustaksi, edellä mainittujen (bluffiksi osoittautuneiden) korulauseiden tosiasiallinen merkitys on:

"Sibelius-Akatemian perustehtävä on yliopistolain vastaisesti taiteellisen toiminnan ja tutkimuksen estäminen, siihen perustuva aivopesu sekä yhteiskunnallinen karhunpalvelustehtävä."

"Yliopiston tehtävänä on vaalia ja uudistaa laaja-alaisesti hallintokulttuuria."---

"Sibelius-Akatemian toiminnan keskipisteenä on byrokratia."

[Kröhöm!] "Tämän kaiken hallitseminen on oma taiteenlaji sinänsä."*

Jossa luovuudenpuute korvaa järjenpuutteen ja järjenpuute luovuudenpuutteen(?)

*Lauseen "vitsi sinänsä" on (1.) siinä, että sitä ei ole tarkoitettu naurettavaksi, vaan vakavasti otettavaksi; ja (2.) siinä, että sen lausuja on ottanut tehtäväkseen "tämän kaiken" hallitsemisen (valtaansa alistamisen) ja (3.) kuvittelee hallitsevansa (osaavansa) "tämän kaiken" ja (4.) vielä palvelevansa "tätä kaikkea" (vallallaan ja "osaamisellaan") ja (5.) pitää "hallintotaidetta" korkeimpana "taidemuotona" koska sehän "tämän kaiken (sinänsä) hallitsee" retrospektiivisen "laatupolitiikkataidenäyttelyn" vakuuttavuudella, jolla hallintoviraston varaston asiakirjat ja "palautekulttuurin huoneentaulut" on kehystetty seinille elämysteltäviksi; ja kokousnuijan itse johtaman "konserttisarjan" vaikuttavuudella, jolla itse hyväksyttyä vallanhimohurmiorunoelmaa ja itse laadittua laatumonotonia-innovaatiolitaniaa luetaan täysille saleille periodibyrokratian autenttisen esityskäytännön vastaisilla välineillä (ergonomisilla toimistokalusteilla ja tradenomisilla PowerPoint-esityksillä) "uudistettuina"!

"Luovuus" Sibelius-Akatemian "palveluyksikössä" on (oli) samaa "es muss sein-ia":

"Luovuuden määrää [ko. yksikössä] ei ole tutkittu, mutta palveluyksikössä on ainakin realismia. Annetut haasteet otetaan vastaan ja pyritään mukautumaan mahdollisimman hyvin annettuun toiminnan raamiin. Ehkä tuossa mukautumisessa tarvitaan annos luovuuttakin."

Ehkä tuossa (hallinnon) "faktaverstaan" älyhöyläämön sorvaamassa luovuusannoksessa on ainakin niin paljon "realismia", että sen määrän mittaamiseen tarvitaan koko joukko luovia luovuustutkijoita keksimään nollalle uusia merkityksiä.

Hallinnollisen "luovuuden" laatua ei kenenkään tarvinne tutkia eikä epäillä. Vanha laatupolitiikkateksti kertoi siitä kaiken! Uusi laatupolitiikkateksti kertoo siitä kaiken "uuden".

Luovuuden tehtävä on vapauttaa meidät (")realismin(") orjuudesta.

Luovuus ei elä realismis^s_ta, vaan unelmis^s_ta ja haaveis^s_ta. Sibelius ei ole Suomen musiikinhistorian suurin realisti, vaan suurin haaveilija.

Sibeliuksen luovuus sammui sillä hetkellä kun realiteetit veivät haaveilta hengen.

Sibelius-Akatemiassa alkoi suunnitelmallinen luovuuden tappaminen ja järjestelmällinen taidemusiikin alasajo sillä hetkellä, kun se julkaisi ensimmäisen "realismiin" perustuvan strategialuonnoksensa...

Strategian vuosittaisesta uudelleen valmistelusta ja "parantelusta" "uusilla" ("hyvinvointi"-) tärppisanoilla (ym.) on tullut hallinnon iankaikkinen velvollisuus. Se on saanut aikaiseksi "rajanylitysdokumentin", jonka kummallakaan puolella (sisällä tai ulkona) ei ole mitään. Siitä huolimatta se sitoo itseensä kaiken, ja tekee kaiken muun kuin itsensä mahdottomaksi.

(")Realismiin(") alistuva unelmista ja haaveista luopuminen (luopumaan joutuminen) on ihmiselämän ja -kulttuurin traagisin, lamaannuttavin ja luhistuttavin tapahtuma; koska se merkitsee myös toivon menettämistä.

"No mutta eihän yliopistostrategioita nyt sentään haaveiden varaan voida laatia"

Yliopistostrategioita ei pidä laatia lainkaan.

...

The man that hath no music in himself,

Nor is not mov'd with concord of sweet sounds,

Is fit for treasons, stratagems, and spoils;

The motions of his spirit are dull as the night,

And the affections dark as Erebus:

Let no such man be trusted.

Mark the music.*

Said a man with music in his soul who had a lot to say and who said it eloquently and meaningfully.

And that is music as it is needed, and that is poetry as it is needed.

*(William Shakespeare, Merchant of Venice, Act V, Scene 1)

Kell' itsessään ei musiikkia ole,

Suloäänten sopusoinnull' liikutu ken ei,

Petoksiin on juoniin, turmeluksiin käypä;

Hengenhäilyns' ovat tympeitä kuin yö,

Mieltymyksens' pimeitä kuin Erebos:

Yhteenkään ei moiseen luottaminen ole.

Tarkkaa musiikkia!

[kuule, näe, koe!]

(William Shakespeare, Venetsian kauppias, 5. näyt. 1. koht.)

Shakespearella oli ilmiömäinen kyky tiivistää oleellisimmat asiat ajattomaksi ytimekkyydeksi, joka ei milloinkaan menetä merkitystään. Hänen lauseensa ovat täsmälleen yhtä totuudellisia (ja kauniita) nyt, kuin 400 vuotta sitten.

Kansallisen tason tai maailmanluokan menestysmuusikoksi asti voi edetä ulkoisin konstein, taitavalla matkimisella, ulkoa oppimisella ja markkinoinnilla (kun vain nuorena aloittaa ja tarpeeksi laulattaa, soitattaa, sävellytyttää tai tanssituttaa). Musiikin olemiselle sisimmyytenä ihmisessä itsessään – ja siihen keskeisimmin liittyvälle musiikin kokemiselle universaalina, sävelellissoinnillisharmonisena kauneutena, ihmisyyden ytimenä, merkitysten merkityksenä – taas on ominaista, että ihmisen on mahdotonta edes kuvitella koskaan sanovansa tai hyväksyvänsä sellaisia lauseita kuin: "Musa on vain musaa."/"Musiikki on makuasia."/"Musiikki on vain (museo)viihdettä."/"Musiikilla ei ole merkitystä."/"Luovuus viihtyy rajapinnoilla."

Shakespearen käyttämä sana stratagem osuu ajankohtaisuudessaan suoraan keskelle "yliopistouudistuksen" ja "ammattikorkeakoulu-uudistuksen" aivopuolikuolion (sydämettömän) häränsilmävision (sokeaa) hengettömyyttä. 'Stratagem' kuvaa juuri sellaista, hallinnollista, suunnitelmallista, strategista, juonittelua ja vehkeilyä, jonka käsissä yliopisto (Sibelius-Akatemia) ammattikorkeakoulut(us) (Metropolia ym.) ja Suomen (musiikki)kulttuurin tulevaisuus tällä hetkellä on; ja jota puuhastelevat ne, joilla ei ole musiikkia itsessään; ne joille ihminen on pelkkä geenikartoitettu hyödyke, ja musiikki – ("joka sai alkunsa siitä, kun apina käveli päin puuta ja puu-pää kumahti") – silkka ajanviete tai älypeli, rahan haalimisen ja vallankäytön väline.

Haluatteko kuulla, minkälainen (automaattinen) havainto-, ajatus-, asia-, ilmiö- ja järkeilyvirhe sisältyy "modernismiin", "nykytaiteeseen", "nykyajan haasteisiin", "nykyajan vaatimuksiin", "ajan seuraamiseen", ja puheisiin "museomusiikista", "kuolleista säveltäjistä", "vanhanaikaisuudesta", "uudenaikaisuudesta", "innovatiivisuudesta" (jne.)?

Ei se mitään, kerron sen silti:

Siitä lähtien, kun ajantietä on alijalkansa liikuttu tai ylipäänsä laskettu, ei yksikään -kuttu tai -kettu ole voinut tehdä mitään koskaan muulloin, kuin nyt. Aina, kun jotakin tehdään, on nyt; ja aina, kun jotakin tapahtuu, on nyt. (Yritä laulaa tai soittaa tai säveltää tai rapsuttaa päätäsi joskus muulloin kuin nyt.) Sillä, (mihin ajan kohtaan tekijä astuu, tai) minkälainen ajanlaskuksi nimetyn sopimuksen mukainen merkintä voidaan tekohetkeen eli teon nyt-nykyisyyteen liittää, ei ole mitään merkitystä teon laadun kannalta. Teon laatu on tekijän [tietoisuudessa], luovuudessa, kyvyssä, taidossa ja teossa (teoksessa), ei ajassa. Teos on tekijän [tietoisuuden], luovuuden ja taidon (tai niiden puutteen) suora ilmaus.

Vaikka nyt-nykyisyys voidaan tallentaa valokuviin, elokuviin, kirjoihin, notaatioon, kiveen, muistiin, äänitteisiin ja muihin tallennusalustoihin (kuten tänne internetiin), loitontunutta, muistinvaraista tai tallennettua (nyt-)menneisyyttä voidaan lähestyä, tarkastella ja tulkita aina vain nyt-nykyisyydessä. Nyt-hetki säilyy tässä jatkumossa aina nyt-hetkenä, eli aktiivinen tekeminen/tapahtuminen ilmenee/toteutuu vain nyt-nykyisyydessä. Muisti, tallenteet ja avaruudellinen etäisyys (valon nopeuden hitauksineen) antavat kuitenkin mahdollisuuden tarkastella menneiden aikojen nyt-tapahtumia liikkeineen ja (ympäröivine) muutoksineen. (Aika-avaruuden kaartumiset, madonreiät, portaalit, aikamatkailut ja sen semmoisuudet jääkööt nyt tämän tarkastelun ulkopuolelle.)

Musiikki on musiikkina (havaittavissa olevana, soivana säveltapahtumana) olemassa ja kuultavissa vain nyt. Siksi musiikillinen luomus (creatio) tarvitsee aina esityksellisen uudelleen luomisen (re-creation) ollakseen (elävänä itsenään) olemassa nyt-nykyisyydessä. Nyt on meidän ainoa mahdollisuutemme tehdä mitään tai havaita mitään; ja nyt on meidän ainoa okulaarimme, jonka lävitse voimme tarkastella, (ajatella, kuvitella) mennyttä tai nykyistä [tai tulevaa] aikaa, avaruutta, asiaa, ilmiötä, kokemusta, tapahtumaa, teosta jne. (tai muodostaa siitä/niistä käsityksiä), mutta (luovan työn tai osaamisen kannalta) meidän nyt-nykyisyytemme ei eroa mitenkään edukseen, eikä ole millään tavoin suurempi, tärkeämpi tai merkittävämpi kuin muiden aikojen nyt-nykyisyydet – muuttaakseen meidän (vastaavanlaista luovuutta ja taitoa vaativat) tekomme pelkän (meille nykyisen) ajankohtansa vuoksi menneinä aikoina tehtyjä tekoja edistyksellisemmiksi, ansiokkaammiksi tai innovatiivisemmiksi – vaan tilanteena ja tilaisuutena täsmälleen yhtä nyt kuin kaikilla meitä ennen eläneilläkin. Ulkoisten olosuhteitten suuretkaan muutokset eivät asiaa muuksi muuta (muulta, kuin mahdollisuuksien tarjoamisen tai estämisen osalta) koska ne ovat olosuhteita, eivät tekoja, tapahtumia tai taitoja. Asioiden tarkasteleminen ja tutkiminen (ja joiltakin osiltaan tekeminenkin) muuttuu tietysti helpommaksi tai erilaiseksi teknisen/teknologisen (ym.) kehityksen ja apuvälineistön myötä, mutta varsinaisen kyvyn ja osaamisen (esim. soittotaidon) tavoittelijalla on edessään aivan yhtäläinen työsarka, kuin kaikilla aiemmin eläneillä taitajillakin.

Koska siis kaikki teot, mitä maailmassa on koskaan tehty (tai tehdään) on tehty (tehdään) tekijöiden eläessä omaa nyt-nykyisyyttään – eikä kukaan ole kuolleena kyennyt kummittelua kummempiin suorituksiin – ja koska tekijän saavuttamaan kykyyn, taitoon ja teon laatuun eivät vaikuta mitkään siihen liitettävät ajalliset määreet tai aikaan viittaavat sanat tai liitteet – (vanha, uusi, moderni, nyky-, avantgarde, contemporaⁱⁿ_ry); eikä se, miten paljon me tiedämme aivoista, aivotoiminnoista, eripituisista ja -kokoisista muist(ipaket)eista, evoluutiosta, geeneistä, psyykestä ym., vaan se toimivatko aivot ja psyyke ja mieli(kuvitus) ja muut teon suorittamiseen tarvittavat jäsenet ja valmiudet – ainoa oikea tapa tarkastella ja tutkia eri aikoina tehtyjä tekoja/teoksia itsenään ja vertailla keskenään, on asettaa ne kaikki yhteiselle tarkastelualustalle – jolta aika-, tuuli- ja huulifaktorit on kokonaan poistettu – ja (todenteolla!) kiinnittää kaikki huomio kykyyn kykynä, taitoon taitona, tekoon tekoina, taiteeseen taiteena, musiikkiin musiikkina, sävellykseen sävellyksenä, oksien katkomiseen oksien katkomisena, naturalismiin naturalismina, kulttuuriin kulttuurina…

Tarkastelu aloitetaan puhtaalta pöydältä tietoisena – asiasta, jota (ihme kyllä) ei juuri missään tajuta (tai, joka [kulloiseenkin tarkoitukseen sopien] "unohdetaan" ottaa huomioon) – siitä, että (terävimmätkään) ajatukset, analyysit, mielipiteet, määritelmät, puheet tai kirjoitukset mistään asiasta tai tarkastelun kohteesta eivät ole = yhtä kuin = se asia tai kohde, jota tarkastellaan*. Ne voivat olla korkeintaan oikean suuntaisia, ja sitäkin vain tarkkaan havaintoon, aistiherkkyyteen, intuitioon ja ymmärryskykyyn perustuessaan…**

*Poikkeuksena (esim. Pythagoraalle ominainen) valaistunut havainnointi eli absoluuttinen tarkastelu (a-b-soluuti-o), jossa tarkkailija (a) ja tarkkailun kohde (b) ykseytyvät, eli saa(vutta)vat (ab)soluutionsa (o:n oivalluksessa). Ei tarvinne sanoa, että sellaisesta ei ole näkynyt jälkiä (/kuulunut kaikuja) viime aikoina (ja tuskin voi edes puhua) hallintorealismin pulinan ja hömppäsireenin ulinan peittäessä kaiken alleen.

Nykyäänhän on tapana – varsinkin erilaisissa hallinnollisissa, poliittisissa ja popul(ar)istisissa lörpöttely-ympyröissä, kontrollikäytännöissä ja mediakaruselleissa; mutta yllättävän yleisesti myös (ns.) sivistys- ja kulttuuripiireissä – tulkita asia niin päin, (tai menetellä ja tehdä strategioita ja ratkaisuja siihen perustuen) että mainitut (a-a-m-p-k-) aktiviteetit (tylsimmillään ja tyhmimmilläänkin) ovat (ei vain = yhtä kuin =, vaan >enemmän> ja >ansiokkaampia> kuin kulloinkin kyseessä oleva asia tai tarkastelun kohde. Tältä pohjalta ilmaantuu joka foorumille uutta konkkaronkkaa (ja ynkkä-kynkkää) – asemastaan tai "älykkyydestään" ylpeänä ja "objektiivisten" argumenttiensa "painavuudesta" pyylevänä – esittelemään nurin menneen ajatusyrityksensä "menestystuotteita":

Se, että – peruskoulun penkillä ("kämäisistä kaiuttimista") kärsittyjen pakkopullaminuuttien pohjalta (esim.) – "osataan" sanoa jotakin (puhua pötyä enimmäkseen) klassisesta musiikista, tai ottaa siitä (hiukan huolellisemman tutustumisen jälkeen) vaikutteita väänneltäviksi, on (puhujien ja myötäilijöidensä mukaan) merkittävämpää kuin itse klassinen musiikki; ja kysymykseen: "Mitä mieltä Mozartista?" vastaukseksi saadut: "Pyh", "Pöh", "Häh", "Höh" ovat (moni-tasa-samanarvoisuuden nimissä) aivan yhtä "valideja" kannanottoja ja pätevyydenosoituksia kuin Mozartin sävellystuotanto – ja kaikki "pyhit" ja "pöhit" ja "hähit" ja "höhit" yhteen laskemalla saadaan summaksi (vastakkaiset näkemykset alleen rusentava, vapaan hengen murhaava) "demokraattinen totuus Mozartista" (/musiikista) – ja se, että "osataan kuunnella sujuvasti" kaikenlaista musiikkia (jopa klassista) tai "tieteillä" julki "darwinistinen totuus luovuudesta"(!?): – "Mielikuvituksen käyttö edellyttää harjaannusta niissä aivojen osissa, jotka ovat ihmiselle viimeksi kehittyneet, ja jotka erottavat aivomme simpanssin aivoista." – on (kulutusyhteiskunnan kulutustottumuksena tai "tiedeyhteiskunnan tietona") korkeampi ansio (ja osuvampi osoitus "mielikuvituksen käytöstä" ja "niiden aivojen osien harjaantuneisuudesta"), kuin aito musiikillinen luomiskyky, ja taito säveltää kokonainen sinfonia [konsertto/kvartetto/messu/ooppera…] alusta loppuun valmiiksi mielessään ja sen jälkeen vain huispauttaa se partituuriksi (Mozartin tavoin); ja se, että "osataan" kuitata koko klassisen musiikin historia yhdellä sanalla ("museomusiikiksi" tai "museoviihteeksi") on (kuittaajien ja myötäilijöidensä mukaan) vakuuttavampi näyttö (taiteellisesta) kyvykkyydestä ja (tieteellisestä) älykkyydestä, kuin kaikkien musiikinhistorian mestareiden luovan elämäntyön musiikilliset saavutukset yhteensä.

Aatoksen eksyminen asiasta – kuvittelemaan olevansa enemmän ja oleellisempaa ja tärkeämpää kuin itse asia – ei ole kuitenkaan missään saavuttanut niin maanissuppressiivisia mittasuhteita, kuin "yliopistouudistusta" masinoivan hallintovallan – moninkertaisiin (päällekkäisiin, ristikkäisiin, sisäkkäisiin) havainto-, ajatus-, asia-, tulkinta-, järkeily-, ja menettelyvirheisiin perustuvissa (missio-, visio-, strategia-, innovaatio-, laatutyö-, ym. ym.) – hullutuksissa ("edellä-mainittujen-tavoitteiden-saavuttamiseksi-hyväksytty-laatupolitiikka" siitä "laadukkaimpana" esimerkkinä edellä mainittuna.).

**…Tarkastelua jatketaan ottamalla kohteeksi klassisen musiikin suurimpien mestareiden teokset ja tarkastelemalla niitä 1. teoskohtaisesti 2. kokoonpanoittain ja 3. kokonaistuotantona. Niiden viereen, voivat kaikki elävät säveltäjät ja muusikot ("kyseenalaistajat", "kaanoninkaatajat", "kyllästyjät", "pakkopullan syöjät", "tervanjuojat", "pragmaatikot", "suunnittelijat", "uudistajat", "laatupoliitikot" ym.) tuoda – ei omia ajatuksiaan, mielipiteitään, selityksiään, tutkielmiaan (hutkielmiaan), arvosanojaan, -asemiaan, nimiään, titteleitään, tilastojaan, "prosessikuvauksiaan", "kontekstejaan"…, vaan – omat kykynsä, omat sävellyksensä, omat esityksensä, omat improvisaationsa, omat "vapaat säestyksensä", [omat ohjelmointinsa ja tietokonepelinsä], oman kokonaistuotantonsa ja -taitantonsa; kaikki musiikilliset ansionsa ja aikaansaannoksensa, ja tietysti myös koko musiikinhistorian lajityypeittäin ("genreittäin"), traditioittain, alueittain ja tekijöittäin kootun ja eritellyn musiikillisen sisällön.

Mikäli tarkastelu tehdään huolellisesti, vain musiikkia tarkkaamalla, totuutta ja kauneutta yhdessä etsien, esiin kohoaa, kyvyllisesti, taidollisesti ja saavutuksellisesti, ylittämätön (klassisen musiikin) luovien nerojen tuotanto; täysin riippumatta siitä, mitä musiikista(an) – "arkkiromanttisesta neromyytistä", "klassisen musiikin kaanonista" ym. – puhutaan tai kirjoitellaan (on puhuttu tai kirjoitettu).

Kaikki saavat vapaasti olla eri mieltä asiasta ja ilmaista erimielisyytensä ja paljastaa pesemättömien aivojensa "puhtauden". Mutta, joka haluaa itseään uskottavan ja/tai seurattavan musiikillisin perustein, tuokoon esiin musiikillisen näytön musiikillisesta luomiskyvystään ja -taidostaan, ja todistakoon ja osoittakoon sillä, että on kyse yhtäläisestä tai korkeammasta musiikillisesta saavutuksesta, kuin luovien nerojen kohdalla on ollut.

Iloitsemme etukäteen kaikista – nykyajan (piironginlaatikoistaan) esiin kaivamista – klassisen musiikin mestareiden sävellystuotannonveroisista aarteis(tois)ta, jotka meiltä on pimitetty heidän päivistään lähtien. Kiitämme riemuiten jokaista säveltäjää, joka – sen lisäksi, että voi sanoa tuotantonsa olevan yhtä suurta ja merkittävää ja laadukasta, kuin …Bachin, Beethovenin, Mozartin, Schubertin, Brahmsin, Brucknerin… Sibeliuksen – voi sanojensa vakuudeksi tuoda meidän kuultavaksemme/nähtäväksemme/koettavaksemme kokonaistuotantonsa, joka todistaa asian.

Kaikesta (tässä ja muualla mainitusta) huolimatta suurta, ilmaisullisesti syvällistä ja taidollistaiteellisesti korkealaatuista taidetta voidaan luoda nykyäänkin – niin kuin sitä on aina voitu luoda – (vain nyt-nykyään). Mutta silloin sitä ei tarvitse nimittää "nykytaiteeksi", koska sen suuruus ei ole "nykyssä", vaan taiteessa; taiteen kauneuden, ilmaisuvoiman, -taidon ja -vivahteiden merkityksellisyyden ajattomassa, pysyväarvoisessa, elämyksellisessä laadussa ja kokemisessa; ei aikaan sidotussa, ohimenevässä, uutuuden tai erikoisuuden tavoittelussa.

Mitä allergioihin (ja allegroihin) tai muihin sairauksiin (ja tempoihin) tulee, parantukoot pikaisesti (ja sujukoot joutuisasti), mutta mitä huonoihin tai hyviin (tai pahoihin) ihmisiin tulee, kukaan ei ole sen huonompi (tai pahempi) tai parempi (olemassaolija), kuin kukaan muu. Jos alamme kuvitella olevamme parempia, kuin joku toinen tai kaikki muut, siihen kaatuvat kaikki tavoitteemme, olivatpa ne miten yleviä tai korkeita tahansa.

Mutta, jos kompuroiminen täytyy tunnustaa (kaatujan ihmisarvon ja teon moniarvoisuuden perusteella) yhtä vaativaksi ja taidokkaaksi suoritukseksi, kuin kuuden metrin korkeudessa olevan riman yli (seipäällä) hyppääminen – tai jos samoin perustein kielletään korkeuserojen tunnistaminen/tunnustaminen henkisen kulttuurin (kykyjen, taitojen ja saavutusten) tasoilla – kulttuuri kuolee…, ja kaatuneet tavoitteet jäävät vaalimaan ja uudistamaan laaja-alaisesti turhia yrityksiään.

Mikäli nuoret säveltäjät (ja muusikot) ihanine sanoineen rakkaudesta ovat aidosti sokean fiilistelynsä ja kuuron intelligenssinsä asialla, jatkakoot valitsemallaan tiellä. – Ei oo rakkaus ennenkään järjeltä neuvoo kysyny. – Hyvää matkaa, minne menettekin.

Mitä "annettuun ohjenuoraan" tulee, olkoot onnellisia solmuissaan ja ruseteissaan ne, jotka keksivät käyttöä 4,33m:n pituiselle pajunköydelle, jonka kummassakaan päässä ei ole mitään.

Sellaisiakin ohjeita on, joista ei tarvitse koskaan irrottaa otettaan; ja jotka käyvät neuvoksi kaikkiin kulttuurin (valinta)tilanteisiin; ja jotka ovat täsmälleen yhtä totuudellisia (ja kauniita) nyt, kuin 2500 vuotta sitten:

"Etsikää totuutta ja kauneutta yhdessä, erillään toisistaan ette pysty niitä milloinkaan löytämään." (Pythagoras)

Totuus on oivalluskysymys, kauneus on kokemusvastaus.

Totuus ilman kauneustajua on älyhälyä. Kauneus ilman järjenvaloa on sentimentaalisuutta.

Nykyajan "älyllisen" spekulaation kohtalokkaimpana virheenä voidaan pitää – "tietoyhteiskunnan" aivoihin (vasempaan aivolohkoon) umpiluutunutta – käsitystä (tiedon ja) totuuden "objektiivisuudesta" ja kauneuden (ja kokemuksen) "subjektiivisuudesta"; ja siitä 'loogisesti' halkaistua johtopäätöstä, jonka mukaan (objektiivinen) totuus(/totuudellisuus) voidaan saavuttaa (vain) luopumalla ("subjektiivisesta") kauneudesta.

"Niin kuin [kalman]kalpea veripisara värjää sairaan huulet, niin viruu näissä sävelissä lopullista tuhoaan hakeva kauneuden lumo" on lause, jonka Schönberg sävelsi kuvaamaan siirtymistä "subjektiivisesta" kauneudellisuudesta "objektiiviseen" "totuudellisuuteen". Siitä lähtien kaikki puheet (musiikillisen) "kauneuden epätieteellisestä subjektiivisuudesta" ("esteettisestä jämähtäneisyydestä" ym.) ovat menneet kuin häkä modernistin vereen ja "tieteellistä", omaan älyynsä tukehtunutta musiikkia (vailla esteettistä perustusta ja sisältöä) on sävelletty melulaatikot täyteen.

Aikansa kutakin.

"Krzysztof Penderecki on hiljattain – surullista kyllä – todennut, että jossain vaiheessa sitä vain on ryhdyttävä säveltämään kaunista musiikkia."

Surullista kyllä!...(?)

Sekö, että kauneuden satavuotiseen uneen myrkyttänyt ("suoran, ylevöittämättömän ilmaisun") ajanhenki on tiensä päässä ja uinuva kauneus (Sleeping Beauty) osoittaa heräämisen merkkejä?

...vai se, että jotkut haluavat unen jatkuvan lopulliseen tuhoonsa (kuolemaan) saakka ja selittelevät valvojat nukkujiksi ja nukkujat valvojiksi, ja elävät kuolleiksi ja kuolleet eläviksi, ja vaientavat vastaansanojansa?

Saa herätä!

"Etsikää totuutta ja kauneutta yhdessä, erillään toisistaan ette pysty niitä milloinkaan löytämään."

Jos Sinä tahdot säveltää (/soittaa/laulaa) jotakin, joka on yhtä merkityksellistä (ja universaalia) 2500 vuoden kuluttua, kuin nyt, sävellä (soita/laula) jotakin niin kaunista (ja kirkasjärkistä), että sen kauneus saa Sinut liikuttumaan kyyneliin saakka (ilman sentimentaalisuuden häivääkään). Kun onnistut siinä niin, että saat muutkin liikuttumaan kyyneliin (nyt ja 2500 vuoden kuluttua), voit pitää itseäsi Sfäärien Harmonia Universumin Ikijäsenenä.

Jos Sinulta puuttuu kyky ja herkkyys liikuttua kauneuden äärellä, olet valinnut väärän ammatin; mutta jos on vain kyse siitä, että "ajan herkkä kosketus" (tai muu alleen muserrus) on vuodattanut kyyneleet kuiviin, mykistyminen/mykistävyys riittää; ja se, että rehellisenä itsellesi voit havaita ja tunnustaa ja tiedostaa, että se, mikä sinut mykistää (/mykisti) on (/oli) kauneus.

Mikäli kuitenkin haluat mieluummin säveltää (soittaa/laulaa) jotakin, joka kuulostaa (vain) uudelta (nyt), ole hyvä. Se vain vanhenee samaa vauhtia kuin sävellystyö etenee ja aika jättää ja pakenee...

Bon voyage!

l'Orphénomène

3. Musiikin universaalisuus - universumin musiikillisuus >