1. Pääasiaa

Pääni on keikkunut höllästi hartioilla aina kun olen aikakirjoissa käyskennellyt.

Useimmat matkani olen päättänyt päästäni päästyäni.

Päättömyyden asialla olemisen vuoksi sitä ei ole kertaakaan katkaistu.

Päättömyyden paljastamisen vuoksi on se poikkeuksetta poikkaistu."

(V.A./ Paus)

Päättäjät ovat aina pitäneet puheitani (laulujani) päättöminä ja tehneet minusta lyhennelmän – (viittaa poistettuun päähän, toim. [kohteen] huom.) – heti, kun ovat saaneet sanani tulkituksi "lain ja hyvien tapojen(sa?) vastaisiksi". Harrastamansa orjuutus ja hengenriisto – kielen, pään ja raajojen (sananvapauden ja luovuudenilmaisun kahlitseminen ja) katkaiseminen – on (oli) toki erittäin laillista ja hyvätapaista… (Kreikan mytologiassa, Rooman valtakunnassa, giljotiini-Ranskassa, natsi-Saksassa, DDR:ssä, Neuvostoliitossa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa…) Suomen "sivistysvaltion" "tieto-" ja "hyvinvointiyhteiskunnassa" vuonna 2009! (2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021…)

Vapaan maan vapaana kansal… "Maailman hyvinvoivimman maan"* (pahoinvoivana) kansalaisena kirjoitin – tarkoitusta varten perustetulle sivustolle(mme) – keskusteluaiheeseen virtuositeetin estetiikka liittyvän kannanoton, ja jaoin sen kolmeen osaan, jotta sarjakuvanlukijat, toimittajat, hallintohenkilöt ja kolmen sekunnin pinnanpituuden välein kärsivällisyytensä käräyttävät (nörtti)neurootikot tai (l)aatutyökeskitysleireissä ja hankehelveteissä kituvat ja kärsivät ihmisparat voisivat huilata katkoskohdissa.**

*ko. hyvinvointivertailutuloksen munineen ajatushautomon "kanat" työskentelivät aiemmin "maailman älykkäimmän presidentin" (George W. Bushin) hallinnossa. (HS 27.10.09, s. B5)

**Kirjoitus poistettiin perustein: "Toimitus on poistanut kolme kirjoitusta annettujen keskusteluohjeiden vastaisina."

Ohjeissa sanotaan: "Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista."

Ohjeissa ei sanota, että "toimitus vastaa* kirjoittajan tekstistä sitä ymmärtämättä ja lakia(an) mielivaltaisesti tulkiten."

*Verkkokeskustelusivustojen päätoimittajavastuuta ja sen ylisoveltamisen seuraamuksia kommentoidaan vielä erikseen ja tarkemmin "haamukirjoituksessa sananvapauden kuolemanjälkeisestä elämästä".

Mitähän lakia tuli rikoske(te)ltua? Sananvapauslakiako? Toimitusko ei sitä rikkonut evätessään kirjoittajan oikeuden havaintojensa ja näkemystensä ilmaisuun? Onko Suomessa laitonta tehdä erilaisia havaintoja tai olla eri mieltä kuin toimittajat ja vallankäyttäjät tai hömppäkiikki/museomusiikki-hokukoneet?

Myönnettäköön, että lause piimätölkistä ja "luonnollisesti"* suuntautuneen homejuuston logiikasta (keskusteluaiheen ensimmäisen sivun viimeisessä kommentissa 2.3.2009 15:07 #) jäi em-mentaaliharjoitusten reikiin (ja shiatsuun) orientoitumattomuuden vuoksi fetaalisti epäkypsäksi. *Jos moinen "logiikka" olisi (luonnon ja biologian mukaan) luonnollista, kaikki yksineuvoiset lajit olisivat kuolleet sukupuuttoon sitä mukaan, kun olisivat ryhtyneet "luonnollisiksi" (eli menneet kaappiin tai tulleet kaapista) ja maapallolla elelisi vain kaksineuvoisia lajeja.

"Pitäisikö nyt erota luonnosta, ja tiedeyhteisöstä, ja eläin-/ihmis-/syntymäkoti- ja meijeriosuuskunnasta; ja liittyä (takaisin) Kirkkoon, naapurikuntaan, tai luksus-klaaniin; vai erota niistä (uudestaan), ja liittyä (takaisin) Lumberjack-Lissuihin?"…, hämminköi kansakunnan "suvaitsevaisin" väki (viittaa eroryntäyksen aiheuttaneeseen TV-keskusteluun).

"Tämä ei ole kannanotto puolesta tai vastaan, vaan pyyntö siitä, että argumentaationa käytettäisiin fondue-mentalistista argumentaatiota", kertoi juustonjalostuksen dosentti Jussi Gorgonzola.

Muuan ihmisoikeuksien ja internetvapauden puolesta puhunut valtionpäämies totesi juuri [...kolme vuotta sitten...] Kiinan vierailullaan, että "sanan- ja ilmaisunvapaus on universaali oikeus". (HS 17.11.09, s. B1)

Kuuluuko Suomi (Amfion) siihen universumiin, vai johonkin kujakollien provinssiin, jossa ilmaisunvapaudella ei ole suupalaa suurempaa arvoa?

Vapaudella päästä internetiin ei ole mitään merkitystä, jollei aitoa ilmaisunvapautta sen sisäisessä kommunikoinnissa päästetä toteutumaan.

"Vasta Internet on tehnyt suoran, vapaan, tasa-arvoisen ja tasapuolisen kommunikoinnin kaikille mahdolliseksi" sanottiin TV:n (Prisma) tiedeohjelmassa.

Onko todellakin? Jos on, niin mitä jäännettä Amfionin toimituksen touhottama hindernet-salailuohjelmapolitiikka edustaa? 1900- ja 2000-lukujen "kommunikaatioon" erikoisalaistunutta "I have nothing to say and I am saying it" (John) Cage-häkki(kanala)"filosofiaako", jonka tärkein tehtävä on (oppi-isänsä avoimen tyhjyydenjulistuksen vastaisesti) peitellä häkkinsä tyhjyyttä – ja aukoa tyhjän häkin ovia tyhjälle maailmalle (ja päinvastoin) – ja vahtia, ettei mitäänsanomattomuuden nokkimisjärjestyksenvalvojain varpaita tallota?

"Vapaa tiedonkulku [sanan- ja ilmaisunvapaus] on tehokkaimpia työkaluja ihmisoikeuksien ja kehityksen kannalta, koska se asettaa päättäjät vastuuseen niiden edessä, joiden puolesta [tai joita vastaan] päätökset tehdään." (Irene Khan, Amnesty Internationalin pääsihteeri)

"Järkiperäinen julkinen diskurssi edellyttää, että ainoastaan paremman argumentin voima ratkaisee. Kaikki muut valta- ja herruussuhteet ovat paitsi epäoikeutettuja myös esteitä rationaaliselle tahdonmuodostukselle." (Heikki Patomäki)

Luova julkinen keskustelu edellyttää, että ainoastaan kauniimman ja ilmaisuvoimaisimman tekstin laatu ratkaisee. Kaikki muut valta ja -herruussuhteet ovat paitsi epäoikeutettuja myös esteitä vapaalle tahdonmuodostukselle (= luovuudelle). (O.M.)

Meitä on täällä suuri joukko vapaan sanan, ilmeikkään ilmaisun, järkiperäisen diskurssin, kauniin kielen ja luovan mielen ystäviä, jotka odotamme näkevämme, kuinka tämän foorumin toimitus kantaa vastuun päätöksistään edessämme ja antaa meille takaisin oikeutemme.

Ai, että teksti ei ollut hyvien tapojen mukaista(?) Päinvastoin kuin sivuston roskanpuhujien(?) Päinvastoin, kuin toimituksen, joka ei ainoastaan riistänyt kirjoittajan kansalais- ja ihmisoikeuksia, vaan myös jokaisen lukijan oikeuden omaan, vapaaseen tekstin tulkintaan(?) (Päinvastoin, kuin) toimituksen, joka mielensä mukaan siirtelee viestejä pois asiayhteydestään(?) "Marginaalimuusikon" virtuositeetin estetiikka-ketjusta poistettu viesti oli tarkoitettu kommentiksi toimituksen touhuihin juuri sen, nimenomaisen keskustelun kohdalla. Keskustelutavoista-otsikon alle irralleen (päätoimittajan nimiin) karsinoituna, se menettää kokonaan asiayhteytensä mukaisen ymmärrettävyytensä, merkityksensä ja kiinnostavuutensa.

"Kirjoita tiiviisti ja pysy asiassa."

Lue tiiviisti ja pysy asiassa. Jos tekstin lukaisee niin löyhästi, kuin toimitus teki, voi luulla, että kirjoitus oli hutaistu samalla hataruudella; ja olla huomaamatta, että teksti oli niin tiivistä kuin ilmaisu vaati ja järjen- ja äänen- ja hengenkulku sallivat (kärryiltä tipahtaneiden kohdalla sitäkin tiiviimpää, koska otteelleen ei ollut tarttumatilaa ja matkanteko tyssäsi alkuunsa.) Ja jos se uusi virtuaalipalvelin on jotakin muuta kuin vanha lerppu tai korppu tai kovalevy, niin kyllä sinne tekstiä mahtuu.

Keitä toimitus katsoo sensuurillaan suojelevansa? Viattomia lapsia vai viallisia aikuisia? Niin kuin se viljan parturi, joka torajyvän kammossaan kyni pellot kaljuiksi heti kun niissä näkyi kasvunmerkkejä, ja koko kylä kuoli nälkään.

Me emme tarvitse pää-ällikköä leikkivien toimittajapoikien holhousta ja tapakasvatusta. Meitä ei kiinnosta käydä moderaattorin moderoimaa keskustelua moderoinnista*; eikä (pelkkää) modernistien modifioimaa gesangderjünglingeä modernismista. Meitä kiinnostaa rakastamamme klassinen musiikki ja sen keskeisimmät kysymykset ja oleellisimmat asiayhteydet.

*Oman näkökulmamme me haluamme (edelleen) tuoda esiin – kuten myös sananvapautemme riistämiseen liittyneiden sensuuritoimenpiteiden perusteet ja vaikuttimet – sensuroimattomana ja moderoimattomana.

Nyt, kun oikeusministeriössä on ryhdytty harkitsemaan sananvapauden kriminalisoimista "nettiherjaajien kuriin saamiseksi", asian yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut niin suureksi, että se (asia) ansaitsee perusteellisen tarkastelun ja laajan huomion ja sopii esimerkkitapauksena toimitettavaksi kaikkiin valtionhallinnon ja oikeuslaitoksen lokeroihin ja kansalaisten koteihin.

(autere) "Minäkin ehdin lukea suurimman osan Orfeuksen jutuista ja täytyy myöntää että aiheuttivat monet makeat naurut. Jollei niitä aivan tuhottu, niin ne voisi vaikka kehystää jonnekin osastoon 'parhaimmat keskustelupalstakommentit ikinä'."

Kiitos, kiit…(?) Höyliä, että kehutaan ennen kuin tuomitaan. Auschwitzikästä, että kehystetään ennen kuin poltetaan. (Arbeit lacht frei)

"Mutta vakavasti ottaen…"

Vakavasti?... (vai tosikkomaisesti?) Teksti oli toimituksen (/autereen) "vakavasti" ottamilta osiltaan satiiria ja tarkoitettu naurettavaksi. Onko huumorikin laitonta "keskustelevassa"(?) "musiikkijournalistisessa"(?) "nettijulkaisussa"(?)

Onko keskustelun kontrolloiminen, keskeyttäminen ja estäminen keskustelua? Onko falskien argumenttien esittäminen ja niiden kumoamisen kieltäminen, asioiden salaileminen ja piilottelu, ja (omien) jälkien peittely journalismia? Onko julkisessa verkossa tapahtuva julkaisusensuuri nettijulkaisua?

Niin kauan, kuin meille esitetään totisella naamalla naurettavuuksia vakavasti otettaviksi, ei ole muuta tehtävissä, kuin niiden naurettavuuden osoittaminen. Koska siitä ei tietenkään vallitse yksimielisyyttä, eikä päästä yksimielisyyteen, kenen ja mille jutuille pitäisi nauraa ja mitkä ottaa vakavasti, kaikki eri-(/kaksi-/moni-/jako-/haja-/ali-/yli-)mieliset näkemykset on syytä julkaista kaikinpuolisen naurettavuuden paljastamiseksi...

tai itkettävyydeksi osoittamiseksi.

"…teksti sisälsi henkilöön käyviä juttuja."

(Hups!)* Jotenkin enemmän kuin foorumin varsinaisen henkilöönkävijän, tai henkilökohtaisimpiin, perimmäisimpiin ihmisoikeuksiin käsiksi käyvän toimituksen jututko?

*Sattumalta tiedän noista asioista, koska olin aikoinaan (kardinaali M. Unauksen jälkeen) Hupsis ry:n puheenjohtaja (ennen Mo Kien Mo Kaa) (viittaa poistamattomiin, henkilöön käyviä juttuja sisältäneisiin hömppäkirjoituksiin).

Mihinkään keskusteluun ei sada sisältöä objektiivisista henkilöttömyysasiapilvistä. Kaikki lauseet ovat aina lähtöisin henkilö(i)stä. Niiden (lauseiden) objektiivinen käsitteleminen/käsittäminen irrallisina objekteina on mahdotonta. Joka objektiivisuutta halajaa, menköön jonnekin tunnistamattomaan tunnistamattomuuteen tutkailemaan jotakin tunnistamatonta tunnistamattomuutta, jota kukaan ei ole koskaan havainnut ja josta kukaan ei ole koskaan muodostanut minkäänlaista ajatusta, mielikuvaa, aistimusta, tajua, tuntemusta tai kokemusta. Tai älköön menkö! älköönkä edes kuvitelko menevänsä, taikka jotakin havaitsevansa, tajuavansa, tuntevansa tai kokevansa, sillä heti kun (hän) sen tekee, koko höskä menettää objektiivisuutensa ja muuttuu subjektiiviseksi, koska kaikki havainnot, ajatukset, mielikuvat, aistimukset, tuntemukset, tajuamiset ja kokemiset tapahtuvat aina henkilössä (subjektissa).

…sattumanvaraisesti suollettuja kirjainyhdistelmiä…

Ei suinkaan, vaan selvää täsmäsuomenkieltä takaperin kirjoitettuna. Suunnan syykin selitettiin alkulauseissa .(iskavattaskoh ellimittoskoh)

…ja myöhäisillan horinaa…

…aamuautereen lorinaa saattoi kuulua epämääräiseen aikaan epämääräisestä suunnasta foorumin kellon ja ä-o(stereo)testin sekoillessa samassa päässä luonnollisten tarpeitten helpotuksen kanssa. Pitkällisen pohdinnan ja ilmaisunhiomisen tuloksena muotoutuneen kirjoituksen sisältöön eivät kellonlyömät eivätkä hätätilanteet vaikuttaneet. Antaako lukijan hätähousuisuus (ja sen laukaisema hätävarjelunliioittelureaktio) oikeuden alleen laskemisensa (1+2=0) lukemiseksi kirjoittajan laskuvirheeksi?

…"teksti oli suurimmilta osiltaan myös aiheen vierestä…"

Oliko?

"Olisi Orfeus kirjoittanut vain sen verran, mikä tähän virtuositeetin estetiikka-aiheeseen liittyi ja aloittanut muille purkauksilleen vaikka sitten uuden aiheen."

Tuollaisella ymmärryksellä ja perusteella voitaisiin kieltää kaikkien kirjoitusten ja kirjojen julkaiseminen. Sinuhessakin on sikakaupalla sivuja, joilla ei sanota sanaakaan Sinuhesta eikä siasta, ja kaikki ne sivut, joilla sanotaan, ovat henkilöön käyviä tai sikamaisia. Jollei toimitus ymmärrä sanoja ja lauseita ja asioita ja ilmiöitä, ja sitä, miten ne liittyvät toisiinsa – tai syvempiin merkityksiinsä ja laajempiin yhteyksiinsä – olkoon ymmärtämättä, mutta älköön aliarvioiko muita kirjoittajia ja lukijoita oman mittansa mukaan.

Poistettu kirjoitus – teemoineen ja "muine purkauksineen" muodosti yhtenäisen kudelman ja – liittyi asiallisimmassa merkityksessään kokonaan aiheeseen virtuositeetin estetiikka. Sen (kirjoituksen) ytimenä olivat lauseet virtuositeetista ja estetiikasta. Niiden ympärillä oli satiiriteksti – joka sisälsi juonteita myös muista (sivuston sisäisistä ja ulkoisista) keskusteluista ja tapahtumista – jolla parodioitiin (mm.) foorumimme keskustelun [ja keskustelijoiden] kautta (sitä [heitä] vain esimerkkinä käyttäen) laajempien, yhteisöllisten, yliopistollisten, yhteiskunnallisten ja maailmanlaajuisten ympyröiden naamiohuveja, joiden roolihenkilöhahmot ja juonenkäänteet ovat samoja kaikkialla, vuosikymmenestä, -sadasta ja -tuhannesta toiseen. ("Maailma on muuttunut moneen kertaan"… ihminen ei kertaakaan.) Kokonaisuuden kannalta jokainen rooli on tärkeä, mutta ei juuri koskaan se, minä näyttelijänsä itse sitä pitää. "Tärkeimmän" naamion takana on yleensä tyhjin pää, ja tosikkomaisimman takana naurettavin.

Vaikka olenkin miltei muodollisesti pätevä (diplomi-idolitutkinnon maksimipistein täpärästi reputtanut) munniharppuvirtuoosi, en pysty sillä sproingloingluttamaan viestiä(ni) virtuositeetista, niin, että se olisi tekstinä ymmärrettävissä. Virtuositeetin oleellisin anti ilmentäjälleen (millä tahansa ilmaisukeinolla tai -välineellä) on ilmaisunvapaus. Kirjoitukseni oli alusta loppuun tuon – virtuositeettiin keskeisimmin liittyvän (tässä tapauksessa sanallisen) – ilmaisunvapauden osoitusta; ja kuvaus siitä, kuinka se yksilöllisen tai yhteisöllisen ("suuren yleisön", massamedian, valtakoneiston, hallinnollisen tärkeilyhäkkyrän ja autoritaarisen itsekoro(s)tustarpeen ym. ym.) ymmärtämättömyyden käsissä ja tyhjänpäiväisyyden mitäänsanomattomuuden jaloissa menettää merkityksensä, olemassaolonoikeutensa ja elinmahdollisuutensa ja suorastaan tappamalla tapetaan ja mestaamalla mestataan (tai kuoliaaksi vaie[nne]taan) ([yleisön kiljuessa ja hurratessa ja] "mestareiden" pestessä käsiään ja valitellessa, että "ei kai siinä muu auta"*. Jälkimmäinen kuvaus "onnistuikin" yli odotusten, kiitos toimituksen toimeliaitten toimenpiteiden.

Ei mitään uutta auringon alla.

Virtuositeetin (hyveellisyyden) ja estetiikan (kauneudellisuuden) rajoja tietysti koetellaan silloin, kun joudutaan (satiirista) kritiikkiä esittämään, mutta sekin (rajojen hakeminen) liittyy virtuositeettiin (vaikkei korkeinta hyvettä tai kauneutta rajoiltaan tavoittaisikaan). Sitä paitsi:

Tarpeen tullen "viha(stuminen)[kin] (suuttumus) on hyve" – oikein perusteltuna, ajoitettuna, mitoitettuna ja kohdennettuna – sanoi Aristoteles, ja antoi siitä (lievän) näytteen oman aikansa "lapsille" [ärsykkeestä-reaktioon ryntäileville, nopeata nautintoa ja välitöntä hyötyä tavoitteleville, perpektiivittömille, näköalattomille instant-ihmisille] puhuessaan:

"Kurja, lyhytnäköinen, hetken mielijohteiden mukaan poukkoileva ("aikaa seuraava") ihmislaji, sattuman ja sekasorron lapset,

miksi te pakotatte minut sanomaan teille juuri sen, mikä teille olisi suotavinta olla kuulematta?

Se, mikä teille olisi kaikkein parasta, on täydellisesti tavoittamattomissanne:

että ette olisi syntyneet, että ette olisi [olemassa], että olisitte ei mitään.

Mutta toiseksi parasta teille on:

kuolla pian. "

Pistää nielaisemaan…, eikö?

Aristoteleen viesti – minkäänlaiseen pitkäjännitteisyyteen kykenemättömälle, neuvoista välittämättömälle, vahingosta viisastumattomalle, viisaudesta veisaamattomalle, esimerkkiä ja opetusta ymmärtämättömälle joukolle – ei kuitenkaan ollut: "Päättäkää päivänne!" (tai "ryhtykää[mme] eliminoimaan 'turhia' ihmisiä") vaan hätkähdyttävän suorasanainen: "Jos te (tai koska te kuitenkin) vain jatkatte nykyisenkaltaista, tyhjänpäiväistä jonninjoutavuutta ja turhuuksien tavoittelua, koko elämänne menee hukkaan, ja silloin on aivan yhdentekevää oletteko te (/olitteko te koskaan) edes elossa."

Epäkohdista vaikeneminen tai epäkohtien esiintuojien vaientaminen ei ole hyve. Niin kauan saa vääryys pitää maailmaa vallassaan, kun sen annetaan piiloutua "yhteisten päätösten" ja "ylhäältä annettujen määräysten" ja "korkealla tasolla hyväksyttyjen sopimusten" taakse.

Minkähän takia kukaan ei keskeyttänyt ja sensuroinut Aristoteleen puheita "annettujen keskusteluohjeiden vastaisina, asiattomina, epäkunnioittavina ja loukkaavina vihapuheina". Siksikö, että "kommunikaatio oli tuolloin vielä alkeellisella tasolla."?

Tilanne on nyt oleellisesti toinen(?), kun "nuorisoevoluutio" on lähtenyt koikkelehtimaan niin, että Saapasjalkakissa ei pysy perässä; ja "musiikkievoluutio" on "kehittänyt" meille roskanrollit ja raskasmetallit ja älyhälyt ja metasäheltäjät; ja maanvetovoima-/metsäänmeno-/suohonuppoevoluutio "musiikillisen voimakeskuksen, joka on painoaloillaan maailmanlaajuisesti johtava"; ja "luovuusevoluutio" (AVPR1A-)* "sosiaalisuus-/kiintymys-/musikaalisuusgeenit"; ja "filosofiaevoluutio" parrakkaat lapset; ja "kommunikaatioevoluutio" nettien ja chattien ja bittien ja bat.tien "interaktiivisen vuorovaikutteisuuden" (facebook-, blog-, log-)"syvällisyydet"; ja "suhmurointikähmintäkeplotteluevoluutio" "hyvän hallintotavan" ja sen herättämään arvosteluun "reagointievoluutio" häpnads-förvånings-förbluffelsens-äimänkäkelöinnin; ja "hyvyysevoluutio" "hyvät johtajat"; ja "johtajaevoluutio" hallintojohtajat ja moderaattorit; ja "kulttuurievoluutio" hallintojohtajat ja moderaattorit; ja "arvoevoluutio" hallintojohtajat ja moderaattorit; ja "e(ste)tiikkaevoluutio" hallintojohtajat ja moderaattorit; ja "moraalievoluutio" hallintojohtajat ja moderaattorit; ja "keskusteluevoluutio" sensuurin; ja "avoimuusevoluutio" suljetut suut ja kahlitut kädet ja teljetyt ovet; ja ([lainkuuliaisen], ehjää ihmisyyttä ja ehjää taidetta sydämineen, päineen ja raajoineen rakastava (Rymättylän Röölän perällä pysyvä) "nuotanvetoevoluutio" - taikka "silloin-tällöin-Trastevereen-ja-joskus-jopa-Manhattanille-nuotinvetoonevoluutio" - torsoja rakastavan rosmopoliitin tuon-tuosta-ulkomai^lle/_lta - trenditurismi-/klangisvengi-/maahantuontiyrittäjyyden# (ja jopa Japanin residenssistä aina Aix-en-Provenceen ties kuinka monennen kerran ulottuvan nostalgiavisitismin); ja "taiteilijalta-kaulahuivia-chic&eeraamalla-ja-aikuiselta-tupakkia-cigar&eeraamalla-näyttämis-/korvienavausevoluutio "nuorten miesten kriitillisen yhdistyksen", johon nuoret naisetkin saa tulla; ja (ao. em. ko. po. tms.) etujenajamiselle-äänenantamisevoluutio" etu-/taka-/häkäpöntön (katalusaattorilla tai ilman); ja "herätkää!-vartiotornitologistiikka-vetenskapelse-evoluutiå" visuåaudiaalisen hör-ner-för-syn--se-upp-för-hörsel-försäljningförs(kr)äckringförsammlingens snarkning-in (nhorgl… nhorgl… nhorgl…)

# Täyteenahdettu nykykulttuurimyrkkykontti molskahti rahtilaivan kannelta ja upposi Itämeren (muiden) saasteiden sekaan. Tulevaisuuteen tähtäävien, positiivisimpien(?) asiantuntijaexp^e/_ort-importnäkymien mukaan se (kontti) löyhkää siellä (toivottavasti?) vielä sadan vuoden kuluttua ja (vasta) tulevat, menevät, suoraan alenevat sukupolvet ylenevät ymmärtämään sen odöörikulöörin pökerryttävänsensuellin (h)aistillisuuden koko ruhon edestä. Korvanapeilla suljetut (nuorison) kuunteluputket, ja silmätapeilla avatut (vanhojen pierujen) kaasuputketkaan eivät ole uusien tuulien uhka, vaan uusi mahdollisuus uusiin tuoksuhajulemuyhdistelmiin.

Myrkkykontin, katinkontin, nelinkontin ja Viscontin integraatiolla saavutettava synergiaetu korvaa silmiinpistävimmät synestesiahaitat ja mahdollistaa verikostotoimitusten ostotoimitusten verkostoitumisen hoitumisen luonnollisena poistumana samalta luukulta; diskreetisti, jälkiä jättämättä ("aika ekstreemiä, mutta on tässä selvästi pieteetti takana").

*Suomalaisen tutkijaryhmän "tieteelliseksi läpimurroksi" kutsutulla AVPR1llipilallA on vappumaisen vakuuttavat perustelut (nähkääs kun): ["Iso-D"] "Darwinkin yhdisti musiikin vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen herättämiseen." Muusiikkiopistojen "sisäänpääsykoehelvetti" voidaan vihdoin manipuloida makuumukavuuslaitosten geenitestitaivaaksi, ja discot, tanssilavat, kapakat, keikkabussit, maajussillemorsiamet, mummonmökit, kerrostalot, huvilat ja ilotalot sänkykamarimusiikkiyliopiston "tiede"kunniksi.

Koska "tiedeväen" pyrkimystä asettua argumentaatioineen ylimmäksi ja ainoaksi auktoriteetiksi (ei vain tiedettä, vaan) elollista luontoa (kasvi-, eläin- ja ihmiskuntaa) koskevassa (geenimuuntelu-) asiassa voidaan verrata "moderaattorien" esiintymiseen ylimpänä ja ainoana auktoriteettina keskustelupalstoilla; ja "avantgardistien" esiintymiseen taiteen ja "tiedemusiikin" tienraivaajien etujoukkona; ja erään teoreettisen fysiikan tutkinnonsuorittajan yritykseen esiintyä "tiedeargumentaatioineen" ylimpänä auktoriteettina Amfionissa (ja kaikilla esiintymisfoorumeillaan); ja hallintoväen esiintymiseen ylimpänä ja ainoana auktoriteettina kaikilla foorumeilla (ja kaiken perustamiseen hallinnolliseen argumentaatioon); siteerattakoon tähän väliin ystäväni, koiranleuka Kerberoksen Helsingin Sanomien mielipidesivulle lähettämä (julkaisematta jätetty) kommentti arvovaltaisen professorilähetystön vetoomukseen geenimuuntelun rajojen höllentämiseksi. (HS 19.1.2011, S. A9)

"Tieteellistä argumentaatiota"

Geenimuuntelun puolesta tempaissut tohtori-professori-rehtori-kansleri-dekaani-iskuryhmä muistuttaa, että sen "adressi ei ole puolesta tai vastaan, vaan pyyntö siitä, että argumentaationa käytettäisiin tieteellistä argumentaatiota"; toisin sanoen vain ryhmän itse käyttämää ja itse hyväksymää argumentaatiota.

Luonto ei ole tieteellinen argumentti. Ihminen ei ole tieteellinen argumentti. Elämä ei ole tieteellinen argumentti.

Luonto, ihminen ja elämä [& taide, filosofia, usko(nto), humanismi] ovat epäoleellisia asioita ("valheita") tieteellisen argumentaation rinnalla. Luontoa, ihmistä ja elämää täytyy siis saada manipuloida (perusteitaan ja ytimiään myöten), jottemme joudu evoluutioitumaan epätieteellisen argumentaation valheessa. [Ja koska taide, filosofia, usko(nto), humanismi ja Jumala eivät perustu tieteelliseen argumentaatioon, niistä voidaan tyystin luopua.]

"Adressin luovuttajien suurin yhteinen huoli on se, että kansanedustajat päätyisivät valheellisen informaation [luonnon, ihmisen ja elämän] takia kieltämään geenimuuntelun kasveissa kokonaan Suomessa". Niin että pitäkööt Turun dosentit ja kansalaiset turpansa tukossa. Tieteellisen argumentaation uusi tuleminen on käsillä. Edellinen oli se, jolla tehomaatalous [ja tehoteollisuus] saastutti luonnon.

"Tiedeväen mukaan nykyiset lakihankkeet pyrkivät sensuroimaan tieteen vapautta".

Samantasoinen argumentti, kuin "taideväen" purnaus siitä, että nykyiset lait (ja lakihankkeet) pyrkivät sensuroimaan taiteen vapautta estämällä "ympäristötaideteosten" tekemisen avohakkuu-, pellonpolttelu-, maastonmaalaus- ja vesistöjenvärjäyskielloilla ja kallioiden, katujen ja rakennusten tuhrimisprohibitiolla."

Tiedeväki ei omista luontoa. Luonto ei ole tiedeväen koeputki.

"Kasvinjalostustutkijoiden suuri enemmistö ymmärtää geenimuuntelun edut".

Kuinkas muuten! Ja omat etunsa, ja biotekniikkapörssiyhtiöiden edut, ja omien sijoitustensa edut!

Suuri enemmistö on aina oikeassa, koska se on suuri. Suuri enemmistö (n. 98%) ihmisen geenistöstä on 'eläingeenejä' ja melkein 99% 'apinageenejä' ja vain n. 1,3% 'ihmisgeenejä'. On kohtuutonta, että noin pienelle geenielitistihegemoniavähemmistölle on annettu niin suuri painoarvo ihmisen geenistössä. [Tutkijoiden] suuren enemmistön mukaan on aina taloudellisesti kannattavampaa ja geeniteknologisesti helpompaa ja tehokkaampaa manipuloida geenivähemmistö noudattamaan geenienemmistön tahtoa eli muuntaa ihmisgeenit (1,3%) eläingeeneiksi, kuin manipuloida kaikki eläingeenit (98,7%) ihmisgeeneiksi. Jälkimmäisessähän olisi aivan sikamainen homma. Siihenkin ollaan kyllä valmiita ryhtymään kasvi-, eläin-, ihmis-, tiedeargumentaatiokunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi, kun vain rahoitus saadaan järjestymään.

"Suurin ja yleisin yleisön keskuudessa oleva harhaluulo on, että muuntogeenimenetelmä olisi jotenkin perinteistä menetelmää vaarallisempaa."

Tieteellisen argumentaation käsittelyssä "perinteinen menetelmä" on manipuloitunut merkitsemään edelliseen tieteelliseen(/kaupalliseen) argumentaatioon perustuvaa kasvinjalostus-/tehomaatalousmenetelmää, jolla luonto tai siis ("totuudellisesti sanottuna") "tieteellisen argumentaation evoluutiokehittämö" saastutettiin (yhteistyössä muiden "tieteelliseen argumentaatioon" perustuneiden energia-/ polttomoottori- ym. ratkaisujen kanssa, taloudellisen voiton maksimointiin tähtääviin tavoitteisiin yhdistettyinä). "Perinteisellä menetelmällä" ei siis ("tieteellisessä argumentaatiossa") enää lainkaan tarkoiteta oikeasti perinteisiä, luontoa riistämättömiä ja saastuttamattomia eli luonnonmukaisia viljelytapoja.

"Nykyinen geenikasvijalostus on tuhansia kertoja puhtaampaa kuin vanhanaikainen – [eli siihen edelliseen tieteellistaloudelliseen argumentaatioon perustunut] – kasvijalostus", kertoi kasvijalostuksen dosentti Jussi Tammisola [jonka isä on tuhansia kertoja vahvempi kuin teidän isä ja Taivaanisä].

Eläköön tieteellinen argumentaatio-isä, ja manipuloikoon itselleen tieteellisen argumentaatio-vaimon, ja keinohedelmöittäköön/kloonatkoon itselleen liudan tieteellisiä argumentaatiolapsuksia, ja jalostakoon niistä itselleen tieteellisen argumentaatioyhteiskunnan valioargumentteja! Empiiristieteellisesti oikeaksi ja onnelliseksi todistettu tieteellinen argumentaatioydin(voimajätteenloppusijoitus)perhe saa syödä koko argumentaationsulatuskanavansa täyteen tieteellisessä argumentaatiopellossa augmentaatuneita argumentaatteja, jotka 'ovat tuhansia kertoja ravitsevampia ja turvallisempia kuin vanhanaikaiset potaatit'.

Käsitys, jonka mukaan tiede on ainoa inhimillisen (evolutiivisen) toiminnan alue, jolla on oikea vastaus kaikkiin kysymyksiin, ei ole tiedettä, vaan tiedeuskontoa, pahimman luokan pseudo-/kvasitiedettä.

Tuossa rajanhöllennysryhmässä tiivistyvässä "tieteellisen argumentaation" autuudenjulistuksessa on "vain" se vika, että se ei ole (tai sen takana ei ole pelkkää) tieteellistä argumentaatiota, vaan titteliargumentaatiota, (arvo)valta-argumentaatiota, kaupallista argumentaatiota, poliittista argumentaatiota, sokeaa tiedeuskontoargumentaatiota, "tulevaisuuteen näkevää" ennustajaeukkoargumentaatiota, naivismia ja suoranaista hölmöyttä. Sellaisenaan se on – tieteellisistä(kin) argumenteistaan huolimatta – kokonaisuutena niin pökerryttävän typerää tekstiä, että jos sen allekirjoittanut porukka edustaa suomalaisen yliopistoälymystön ylimystöä, niin yliopistouudistus on todella tarpeen; ei sen suuntaisena (hallinnollisena petoksena), jona sitä on tähän asti puuhasteltu, vaan 180 astetta vastakkaissuuntaisena.

'Alussa oli tieteellinen argumentaatio. Tieteellinen argumentaatio oli tieteilijän luona, ja tieteellinen argumentaatio oli tieteilijä. Jo alussa tieteellinen argumentaatio oli tieteilijän luona. Kaikki syntyi tieteellisen argumentaation voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman sitä.'

Jotenkin kuitenkin maailmankaikkeus ehti (tieteellisen argumentaation mukaan) olemaan olemassa nelisentoista miljardia vuotta ja ihmisen kaltaiset eläimet kolmisen miljoonaa vuotta ja "nykyihminen" (homo sapiens [sapiens]) geeneineen, aivoineen päivineen n. 250 000 vuotta ennen ensimmäistäkään tieteellistä argumenttia. Mutta nyt, siitä kaikesta onkin totta vain se, mikä on muotoiltu tieteelliseksi argumentaatioksi; koska vain tieteellinen argumentaatio on totta. Onneksi on tieteellinen argumentaatio, ettei tarvitse mennä valheen helmaan marjastamaan, eikä sienestämään, eikä kalastamaan, eikä virkistymään; eikä teatteriin tai konserttiin tai taidenäyttelyyn valheellistumaan. Sillä niin paljon on tieteellinen argumentaatio maailmaa rakastanut, että se uhrasi sen kokonaan itsensä puolesta…

"Pelko sen tuhoutumisesta oli vahvasti liioiteltua".

Kunhan joku tutkija vielä tonkii selville, että Schubertilla ei ollutkaan sitä geeni(virhett)ä, joka sävelsi hänen Sehnsuchtinsa; eikä Shakespearella sitä, joka kirjoitti hänen Turhat lemmen touhunsa, kyseiset teokset (tekijöineen) voidaan todistaa "tieteellisesti mahdottomiksi" mielikuvituksen tuotteiksi ja poistaa historianlehdiltä (julkaisuista, tallenteilta, ohjelmistoista) "epätieteelliseen argumentaatioon perustuvina valheina, paikkansa pitämättöminä uskomuksina" (ja "arkkiromanttisina neromyytteinä").

Mitään syytä leukailuun ei siis ole… (eihän?) Siksi en sitä kirjoituksissani harrastakaan… (enhän?)

Tai jos harrastan, niin juuri ja juuri sen verran, minkä "eläingeenit" määräävät...

eli kolme promillea vaille 99% (h)alkometrillä mitattuna.

"Tästä eteenpäin tämän aiheen puitteissa keskustellaan vain virtuositeetin estetiikasta."

Ärjähteli leluvääpeli tinasotamiehelle… sitä muitten aiheitten puitteitten kaameihin raameihin ahtaessaan… ja uuniin viskatessaan.

Mikäli tarkoituksena oli kitkeä keskustelupalstalta elämä ja myrkyttää sen "rikkakasvit" ja muut lajikkeet pois ylimielipidekylväjän ojennukseen komenteleman kaalimaan tieltä, tehoviljely pääsi päämääräänsä: Päätoimittaja, pääkäyttäjä, päätoimittaja, pääkäyttäjä, pää, pää, pää, pää, pää, pää, pää… (palstan päänäkymä vuosina 2009-2010) "Arvon lukijat" saivat (tästä eteenpäin) tyytyä (n. viikon välein tarjoiltuun) pääkyntäjän kyssäämään kaalikeittoon, jota master chef chou itse riensi (seuraavalla viikolla) maistelemaan ja maustelemaan… Ajoittaiset, raikkaat, aidon näkemykselliset ja merkitykselliset tuulahdukset katosivat palstalla nopeasti "pääasian" alle, kaalinhajua digikuvista (de)generoivan egokatastrofin jatkaessa mutuvyöryään (toimituksen kehujen yllyttämänä) ja Amfionin keskustelupalstan (ohjeidenvastaista) käyttämistä oman tuotteensa mainostamiseen ja (ennakko)markkinointiin ja itsensä esiin tyrkyttämiseen kuvineen päivineen noudattamatta keskusteluohjeita edes sen vertaa, että olisi korjannut kirjoitusvirheitä vilisevät tekstinsä.

"Moderointiin tai muihin aiheisiin liittyen voi halutessaan perustaa uuden ketjun."

Siitä vain perustamaan, ja huomaamaan, että siihenkään (niihinkään) ei tule yhtään silmukkaa. Toimituksella oli niin holtiton hoppu ottaa muutamat (verukkeekseen käyvät) tekstinkohdat itseensä (muidenkin puolesta), ja tulkita "moderointi"(-kritiikki) ja "henkilöön käyminen" viestin pääaiheeksi ja -pointiksi, että siltä jäi koko kirjoituksen juju tajuamatta; ja se, että satiirin roolihenkilöhahmot ("halko" & co) olivat koosteita useista henkilöistä (sanomisistaan ja tekemisistään) ja sellaisinaan (kuvatunlaisen mentaliteetin) yleistyksiä; ja yksittäisiä henkilöitä(kin) sivutessaan vain heidän lauseittensa (tai tekojensa) mukaan luonnosteltuja karikatyyrejä.

Nykymusiikillisia äänitapettejaan foorumin (kenkä)rajapinnoille ahkerasti liisteröivä remonttirukkanen ymmärsi tietysti (kirjoitukseen sisältyneen) rivi(nväli)tekniikkaansa sopimattoman modernismin irvailunkin väärin. Sen virneenä ei ollut nykysäveltäjien ja -muusikoiden väheksyminen (tai ääliö(i)nä bogolomoffaaminen), vaan senlaatuisen ("modernistisen" [ja toisaalta myös hallinnollisen ja popul(ar)istisen]) mentaliteetin tolkuttomuudella pilaileminen, jonka edustajien täytyy tehdä I T S E L L E E N tilaa vähättelemällä ja mollaamalla musiikinhistorian suurimpien nerojen ylittämättömiä saavutuksia, eli kaikkein korkea-arvoisinta musiikillista kulttuuriperintöä. Sitähän saa nykyään aivan vapaasti ("älykköä" esittäen) "kyseenalaistaa", väheksyä, solvata ja gröhnätä kaikkialla niin paljon kuin ämpäristä lähtee – ja julistaa tonaalisuuden seuraajat ja edustajat "turhiksi ihmisiksi" ja vaatia oopperataloja poltettaviksi ym. ym. – mutta takaisinpäin ei saa sanoa mitään. Esimerkkejä jälkimmäisestä ovat mielipiteenilmaisun ja puheoikeuden estämiset, keskusteluketjujen sulkemiset, vasta-argumenttien sensuroimiset, niitä esittävien henkilöiden työn tuhoamiset (noin vain, tietämättä onko varmuuskopiota olemassa!), ja siten koko yhteisön/foorumin tarkoituksen ja merkityksen mitätöimiset.

Missä on vika, jos jutut kelpaisivat vaikka kehystettäväksi jonnekin osastoon " parhaimmat keskustelupalstakommentit ikinä", mutta eivät keskustelupalstalle(mme) luettaviksi ja keskusteltaviksi? kijroitushivreessä vai lukihärössä? Kumpi on oikeassa, lukija, jonka mukaan teksti on asian ytimiin menevää, vai lukija (toimitus), jonka mukaan se (teksti) on asiatonta ja aiheen puitteisiin liittymätöntä?

Jollei aiheenkäsittelyssä saa olla kosketuskohtia ja ulottuvuuksia muuhun, kuin toimituksen käsityksiä myötäilevään, ahtaasti rajattuun, irrallisten aiheitten mihinkään liittymättömyyteen – ja jollei käsittelytyyli ja kritiikki saa olla muuta, kuin särmätöntä, hampaatonta, kuivakkaan "asiallista" tylsäilyä – tämä on kuin keskeytetyn maalaustaidekeskustelun jatkamista lakkauttamista määräyksellä: "tästä lähtien tämän taulun puitteissa keskustellaan vain taulun puitteista", ollenkaan tajuamatta, että "puitteissa pysymisellään" (ja [oletetun] "modernistisella" hengenheimolaisuudellaan) toimituksen suosikiksi* kohonnut skannerigalleristi(kin) vain haukkuu kaikkia tauluja ja puitteita (ja taidemaalareita ja taidearvon tunnistajia) edes ymmärtämättä sanojen "taulu" ja "puite" (ja "taide" ja "taidemaalari") merkityksiä ja niiden kuvaaman asia-, ilmiö-, ilmentäjäkirjon ja kokonaisuuden sisällöllisiä ja taidollisia suhteita, yhteyksiä ja näköaloja.

*(Suosikkiasema on sittemmin vavahdellut "leksikon likajunan" törmäiltyä uudisrakennuksiin(kin), mutta nykyhakotieteenmuseon hokemahakemisto ei lakkaa plärisemästä edes toimituksen torujen hyllyttämänä…) …paitsi nyttemmin, kun kuolleen foorumin keskustelu(h)aaveetkin ovat siirtyneet muualle kummittelemaan...

... [ja nyt, uuden toimittajakaksikon yrittäessä herättää keskustelupalstaa kuolleista, kyseinen museohaamu on aloittanut "uuden" kolistelun luurankokaapissaan]...

Ja kumma kyllä, ne, jotka ovat olevinaan "edistyksellisimmän, ennakkoluulottomimman, avomielisimmän, liberaaleimman, uudistusmielisimmän, suvaitsevaisimman, sääntöjä- ja rajojarikkovimman ja auktoriteetteja vastustavimman" taiteen (avantgarden, modernismin, nykyaikaisuuden, uutuuden ja uudistamisen) asialla, ovatkin kaikkein kyvyttömimpiä käsittämään ja käsittelemään vapaata sanallista ilmaisua, vapaasta ilmaisuntarpeesta kumpuavaa tekstiä (joka ei sovi heidän sovinnaiseen tapaansa ajatella, eli olla ajattelematta) – muutoin, kuin alkeellisimman avuttomimmalla primitiivireaktiolla: "mä en tajuu tota, tuhotaan se!" tai "mä 'tajuun' ton, tuhotaan se!") – sillä järjen on tästä eteenpäin seistävä määrääjän määräämässä asennossa ja havainnon on onnuttava ohjeiden osoittamassa ojennuksessa ja mielen on maattava umpivanhoillispuritanististen silkkilakanoiden muodollisessa viileydessä: – ("Kiitän mielipiteestänne. Mikäli suvaitsette, pyydän kunnioittavasti saada ilmoittaa, että en parhaalla tahdollanikaan voi yhtyä esittämiinne näkemyksiin. Soveliaisuussyistä jätän kuitenkin omat näkemykseni sanomatta.") – ja kielen on kuoltava byrokratiakriteerit täyttävän, "poliittisesti korrektin", "virallisesti hyväksytyn" "kunhan ketään ei vain loukata" suukapulatyylin "ensiarvoisen tärkeässä" tärkkikaavussa, jonka käyttämiseen myös klassisten taidepiirien "sananvapaus" on ("uudistetuissa") instituutioissaan ehdollistettu.

Sääntöjä ei tietenkään ole tarkoitettu tulkittavaksi (tässä) karrikoidulla tavalla, mutta juuri niin niitä tulkitaan ja sovelletaan kaikkialla sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka ovat eri mieltä (hallintojohdon tai) toimituksen kanssa ja/tai esittävät heidän(kin) näkemyksiinsä kohdistuvaa kritiikkiä.

"Koska Amfion haluaa edistää keskustelua kritiikin tehtävistä ja tarkoituksista"* julkaisemalla Helsingin Sanomien julkaisematta jättämän kritiikinkritiikin…, sen (Amfionin toimituksen) "keskustelun edistämissyistä" keskeyttämät keskustelut ja "julkaisemisen edistämissyistä" julkaisematta jättämät kirjoitukset on syytä lähettää Helsingin Sanomien julkaistaviksi(?)… Ottaisikohan "Iso-Paha-Jukka", tai "Hanurilampila", tai "Sammakonsilmäsireeni" asian hoitaakseen?

*Hurskasta on…, niin kuin demonikraattipuolueen pyhäkoulussa.

Jos kyseiseen konserttiin/kritiikkiin/kritiikinkritiikkiin olisi sovellettu samaa taktiikkaa, kuin Amfionin toimitus poistamaansa – tietoa, filosofiaa, mieli- ja kielikuvataidetta, sanasoitteloa, lauselauleloa, vokaalivariaatioita, merkitysmuunnelmia, kritiikkikontrapunktia, tihennystä, harvennusta, rapu(kesti-)/rinnakkais-/vastakkais-/sisäkkäisliikkeitä (ym. sisäfileleikkeleitä) sisältäneeseen – kirjoitukseen, lopputulos olisi ollut se, että yleisöä ei olisi päästetty konserttisaliin, koska "musisointi on/oli annettujen esitysohjeiden vastaista"; kriitikon tekstiä ei olisi julkaistu "annettujen kirjoitusohjeiden vastaisena"; julkaisemattoman kritiikin lukeneen kollegan kommenttia ei olisi julkaistu "annettujen julkaisuohjeiden vastaisena"; ja keskustelu asiasta olisi estetty "annettujen keskusteluohjeiden vastaisena"; eikä Ego-parkakaan olisi saanut elämänsä ateriaa "annettujen ruokaohjeiden ja hyväksyttyjen hygieniaohjeiden vastaisena" ; ja Ratatouillen päivät olisivat päättyneet kujakollien ylivallan mahtavaan, itsetyytyväiseen röyhtäisyyn…

Kaikkien on jäätävä tietoa ja tulkintamahdollisuutta vaille ja kokemusta köyhemmäksi ja tyydyttävä uskomaan, että ainut tärkeä, merkityksellinen ja asiallinen asia on "annettu ohje" ja sen väitetty rikkomus. Perusteluksi riittää se, että ohjeen tulkitsija sanoo, että sitä on rikottu – luettuaan kirjoituksia niin kuin Piru ja JariRaamattua (ilman jälkimmäisen humoristisuutta) – ja jakelee yksisilmäisen puolueellisia, naiivin herkkänahkaisia tuomioitaan kaiken kritiikin yläpuolella, oikeudenmukaisuudesta piittaamatta; tajuamatta alkuunkaan, mitä omalla ja ympäröivän maailman foorumeilla tapahtuu (ja on läpi ihmiskunnan historian tapahtunut) ja omaa osuuttaan siinä kaikessa – tai "tajuten" ja tulkiten sen(kin) nurinpäin, niin kuin tapana on – tai sitä, miten asiat, ilmiöt ja merkitykset liittyvät ja limittyvät toisiinsa, ja ovat aina liittyneet ja limittyneet; tai sitä, mikä pimeys sisältyy siihen, että vallankäyttäjät eivät tarvitse päätöksilleen muita perusteluita, kuin sen, että heillä on valta käyttää valtaa; ja siihen, että Amfion(kin) piti muuttaa vallankäytönnäytönpaikaksi, jossa (tekstin ymmärryksensä yli menneeksi tunnustanut ja osoittanut) päätoimittaja/toimitus kuitenkin ottaa tehtäväkseen käsittää kirjoitukset kaikkien puolesta, kaikkia paremmin, ja pitää sensuurin säilällä sähläilyään välttämättömänä ja oikeutettuna; vain, koska sillä on valta niin tehdä.

Hermes: "Tässä tapauksessa virhe tapahtui silloin, kun moninkertaistunut hallintoporras alkoi tituleerata itseään Sibelius-Akatemiaksi."

Ja tässä silloin, kun yksinkertaistunut toimitusporras alkoi tituleerata itseään Amfioniksi.

"Liika on liikaa."

Niin on, kun mielivaltaa ja vallan mielistelyä harrastetaan.

Mikä on liikaa, kun viesti ei mene perille, vaikka selittäisi käyttämiensä sanojen merkityksen tavu tavulta, ja vääntäisi asiansa rautalangasta, tai valaisi betoniin, tai hakkaisi kiveen, tai voimaloittaisi valtakunnanverkkoon, tai törmäyttäisi meteoriittina keskelle älyevoluutiota?

Sekö on oikein ja kohtuullista, ja kehittynyttä ja edistyksellistä, että tuhotaan viesti ja teilataan viestintuoja?

"Orfeuksen kommenttien poistaminen oli toimituksen yhteinen päätös."

(Th)inkvisitio ottaa nyt sen terveen järjen hirveen kirveen käteensä ja lyö yhteisen päänsä erilleen ja pyörtää – itsenäiseen liikahteluun vapautuvien jäsentensä avulla – tekopyhänpöyhkeän pyövelipäätöksensä ja opettelee nauramaan myös itselleen.

Jos olisi kyse vain jonkun mökämeikäläisen vaientamisesta, asia olisi sillä selvä, eikä enempiä ääntelyitä tarvittaisi. Valitettavasti/onneksi niin ei ole, vaan tämä meidän oma pienoisnäytelmämme on dramaturgisen/liturgisen tarkka kopio (näytös näytökseltä, kohtaus kohtaukselta) siitä suuresta farssista, jota kaikilla foorumeilla näytellään – yliopistohallinnossa, kirkkohallinnossa, kulttuurihallinnossa, globaalihallinnossa, globuliinihallinnossa, paikallishallinnossa, mediassa, politiikassa, populiikassa… – ja sopii kuin (hallintojohtajan) nenä tyhmän panttina seisovan sepustimen(sa) keskelle kuvaamaan sitä mentaliteettia, jolla asioita joka näyttämöllä "johdetaan".

Kaikkialla, missä vallankäytöstä (/hallitsemiseksi (väärin)tulkitusta hallinnoimisesta) ja hallintoväen ylläpitämästä kontrollista ja määräyksiin(sä) alistamisesta (hallinnollisesta argumentaatiosta) tehdään (sisältöä tärkeämpi) pääasia – niin kuin Amfionin keskustelunkeskeyttämis-/estämis-/tyrehdyttämispalstalla (jonka piti olla keskustelupalsta) tapahtui; ja niin kuin laaja-al(h)aisessa matalalattanavaalimouudistamo-laatutyöajankohdentamo-itsearviointiprosessikuvaamo-auditointireviisori-kävi-reput-tuli-moniarvoarpomo-ongelmakentänproblematisointikysymyksenesittämö-imagovisioinnovaatiointegraatiokehittämöhölmölässä (jonka piti olla musiikkikulttuurin korkeutta palveleva ja ylläpitävä yliopisto [Sibelius-Akatemia]) tapahtuu – käy niin, että päätoimittajien/-johtajien, hallitusten, johtokuntien, tuomiokapitulien (ym.) laatimista/laadituttamista (muuttamista/"uudistamista") sääntö-, ohje-, määräys-, missio-, visio-, strategia-, "laatupolitiikka-" (ym.) fraasi(tautologia)kokoelmista tulee itsetarkoituksellisia (byrokraatin taivaan) paperijumalia, kaikkivoipia dokumentteja, joihin tuijottajat eivät kuuna päivänä tajua* pettäneensä fooruminsa (ydinasian ja -tarkoituksen) ja keikauttaneensa sen (tavoitteen) vastakohdakseen ja estäneensä/estävänsä juuri sen toteutumisen, jonka toteuttamiseen fooruminsa on perustettu; vaan syyttävät, tuomitsevat ja rankaisevat "niskuroinnista", "häiriköinnistä", "huonosta käytöksestä", "laiminlyönneistä", "kunnioituksen puutteesta", "sääntöjen(sä) vastaisuudesta", "kehityksen seuraamattomuudesta", "ruotuun sopimattomuudesta", "epälojaalisuudesta", "julkisuuskuvan(sa) vahingoittamisesta" ja milloin mistäkin, niitä, jotka edustavat ja kunnioittavat (eivätkä suostu pettämään) fooruminsa todellista, sisällöllistä perus-/ydinarvoa, asiaa ja tarkoitusta ja ilmaisevat sen mukaisen kantansa ja toimivat sen mukaisesti ja tuovat epäkohtia esiin ja/tai hakevat oikeutta väärinkäytöksiin.

Sekö on uutta ja innovatiivista, että yhteisö pettää (johtajansa johdolla/suostumuksella) yksilönsä (arvonsa ja asiansa) sillä perusteella, että jotakin on kirjoitettu? (tai sanottu) …ja lopulta (")uskollisimmat("), sympaattisimmat ja sydämellisimmät yksilötkin (huomaamattaan) pettävät yhteisönsä/arvonsa/asiansa/yksilönsä?

"Minkä kirjoitin, sen kirjoitin." – "Ei kai siinä muuta voi." – "Muuta vaihtoehtoa ei ollut jäljellä." – "Suuntaa ei voi kääntää." – "Ich kenne des Menschen nicht."

"Und alsbald krähete der Hahn…"

Ei mikään (yhteen tapahtumaan ja hetkeen liittyvä) "uskonnollinen taru" – tai mihinkään liittymätön "fiktiivisen romaanin" sepitelmä – vaan arkkityyppinen tilanne ja kuvaus vapauden kieltämisestä ja pettämisestä, aina ja kaikkialla, missä valinta valtaintressin, taloudellisen intressin, pelon ja vapauden välillä tehdään (tai koettelemus kohdataan): Valta pettää vapauden, aina (vaikka tunnistaisikin sen viattomuuden, tai ansiot.) Pelko pettää vapauden, aina (vastakkaisista uskollisuusvakuutteluistaan huolimatta.) Petos ei toimi vain ulkoisena mekanismina, jossa "ne jyrää meitin", vaan myös (tai ennen kaikkea) sisäisenä petoksena, jossa ihminen pettää itse itsensä ja vie itseltään mahdollisuuden vapauteen (totuuden oivallukseen ja luovuuden neroudeksi puhkeamiseen) antaessaan vallanhalun, pelon tai taloudellisen hyödyn tavoittelun vaikuttaa valintoihinsa ja toimiinsa. Näytelmä, jonka uhrit joutuvat uhrattavaksi toistuu koko ajan kaikkialla. Sanktioita langetellaaan ja työntekijöitä erotetaan, juuri sen työn tekemisestä - ja sille uskollisen pysymisestä - jota heidät on palkattu tekemään. Sanktioperustelut menevät niinpäin, että "luottamuspula" kohdistuukin epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriin (joka on rohjennut hakea oikeutta kohtelulleen) jne. jne. Niinpä viimeinen, itseään hyvinä johtajina ja huippuluokan laatutehoajattelijoina pitäville pomoilijoille ja popul(ar)isteille ja "aina-jotakin-uutta" (L)aurin-(e)gon alla lahottaville hekottajille maailman kaikilla foorumeilla esitettävä kysymys (johon on turha odottaa vastausta) on:

"Onko luettava lieventäväksi vai raskauttavaksi asianhaaraksi se, että te ette tajua sanoja(nne) ja tekoja(nne) ja niiden seurauksia, vai se, että tajuatte?"

Hirtehistä kyllä, suotavampaa on, että eivät tajua; koska silloin erehtyminen säilyy mahdollisuuksien joukossa. Tajuaminen merkitsee sitä, että huijaus, harhaanjohtaminen, vääryys ja petos on harkittua, tietoista ja tarkoituksellista.

Koska kaikki korkeus – mitä maailmassa milloinkaan on saavutettu tai koskaan saavutettavissa – perustuu ehdottomaan, ei-ehdolliseen (sisäiseen) Absoluuttiin, absoluuttiseen arvoon (ja - tavoitteeseen), josta ei (perustana ja tavoitteena) tarvitse tinkiä, eikä luopua missään tilanteessa, ja jolle juuri siksi ei voida laatia minkäänlaista (ulkoa ohjailtua, määräiltyä, suunnitelmallista, strategista, kausaalista [syy-seuraus-suhteista]) ehtolausetta; suurin falskius tuossa kaikessa sekoilussa ja harhailussa ei ole siinä, onko kyse erehdyksestä vai tahallisuudesta, vaan siinä, että koko yhteisö/foorumi kaikkine jäsenineen ehdollistetaan petokseen, luopumaan korkeudesta, ja toimimaan falskein perustein, falskiuden alaisena, itseään ja asiaansa vastaan.

Kun petturuus – joka puhuu "molemmin puoleisesta kunnioituksesta" ja on kunnioittavinaan kaikkea ja kaikkia, mutta ei todellisuudessa kunnioita mitään, eikä ketään, kuin itseään – edellyttää aitoa korkeutta aidosti kunnioittavan yhteisön ja/tai yksilön pettävän asiansa ja – torjuu vastaanottamansa kritiikin "epäkunnioittavuutensa" vuoksi ja penää kunnioitusta i t s e ä ä n kohtaan, ei ole kyse kunnioituksesta, (joka ansaitaan, ja jota sen mukaisesti osoitetaan) vaan (kunniattomasta kunniattomuutta) kumartamaan alistamisesta ja velvoittamisesta.

"Etenet urallasi ja saat (upj/henki-/vaati-/suori-) palkankorotuksia, jos kumarrat meitä. Saat menestystä ja vaikutusvaltaa ja valloitat koko maailman, jos kumarrat meitä. Me olemme suunnitelleet kaiken sinun puolestasi ja kirjoittaneet kaiken valmiiksi sinua varten. Sinun ei tarvitse enää tajuta mitään, eikä osata mitään. Asiat on "oivallettu" ja "osattu" sinun puolestasi. Saat puhua ja kirjoittaa ja toimia vapaasti, niin kuin me sanelemme, kunhan vain petät itsesi, yhteisösi, asiasi, arvosi ja mestarisi ja kumarrat meitä…"

Ketterä temppu, jolla koko kuvio keikautetaan päälaelleen, on asioiden ("kehittämiseksi" ja "uudistamiseksi" kutsuttu) "uudelleenmäärittely" – Määritellään kulttuuri ja kulttuuri-instituution tehtävä "uudelleen" (= väärin/vastakohdakseen) – jolloin kulttuurimuodolleen ja -instituutiolleen uskolliset saadaankin näyttämään "uudelleenmääritellyn" yhteisön (ja sen "historiallisen muutosjohtajiston") epälojaaleilta pettureilta, "ajan vaatimuksia ymmärtämättömiltä, suvaitsemattomilta konservatiiveilta ja kehityksen jarruilta."

Kaikki in-stituutiot on perustettu sisällön ympärille, sisällön vuoksi, sisältöä varten. Niiden olemassaolon syy, arvo, merkitys ja tarkoitus on sen sisällön arvossa, jota ylläpitämään ja edustamaan ne on perustettu. E(ste)ettisiin arvoihin perustuvien instituutioiden tehtävä ei ole alistaa ympäröivää yhteiskuntaa valtaansa, eikä alistua ympäröivän yhteiskunnan valtaan, vaan pitää huolta sisällö(i)stään, riippumattomana, autonomisena toimijana; ja siten tuoda ympäröivään yhteiskuntaan arvoa ja sisältöä, jota siinä (yhteiskunnassa) ei muutoin olisi. Mikään instituutio ei kehity, eikä edisty – vaan taantuu ja mitätöityy ja menettää olemassaolon oikeutuksensa, arvonsa ja merkityksensä – siten, että se alkaa kyseenalaistaa (tai velvoitetaan kyseenalaistamaan, kieltämään ja pettämään) oman perus- ja ydinsisältönsä itseisarvon ja korkea-arvoisuuden. Perinteen muuttuminen kivireen vetämiseksi (kyllästymiseen johtavine, tylsistyttävine samojen rutiinien toistamisineen, pystyyn kuolemisineen ja stagnaatioineen) vältetään ja suhde sisältöön säilytetään elävänä, luovana, innostavana ja uudistuvana siten, että (perus-/ydin)sisällön (arvon) sijaan kyseenalaistetaankin sen tulkinta (uudelleen ja uudelleen) mukaan lukien oma tulkinta (uudelleen ja uudelleen) ja etsitään aina vain totuudellisempaa, syvällisempää ja merkityksellisempää sisällön ymmärtämistä. Oleellista kaikessa tulkinnassa (ja uustulkinnassa) on, että se perustuu sisältöön ja sisällön (syvälliseen) ymmärtämiseen ja ilmentämiseen, eikä antaudu ulkoisin, pinnallisin kriteerein perusteltujen muutosvaatimusten ja strategioiden jalkauttamisalustaksi.

"Kan­keut­ta on ylen­mää­räi­nen juut­tu­mi­nen muo­toi­hin ja ra­ken­tei­siin ja ha­lut­to­muus ha­kea uut­ta. Muu­si­kot ovat kyl­lä not­kei­ta, ins­ti­tuu­tiot ei­vät."

"Se, et­tä Pek­ka Kuu­sis­to saa ja osaa soit­taa vaik­ka py­ja­mas­sa, ei vie­lä pe­las­ta ko­ko alaa."

Pelastaako se Pekka Kuusiston? Pelastaako alan se, että kaikki (o)saavat soittaa pyjamassa ja syödä mikrofoneja?

Pelastaako instituution se, että kaikki pettävät sen ja ryhtyvät keräilemään sympatiapisteitä "notkeudellaan"?

Kun korkeudesta puhutaan ruumiinkulttuurin kohdalla, kenenkään korvaan ei särähdä "ylimieliseltä kuulostava puhe

korkeushypystä." Henkisen kulttuurin (ihmismielen korkeiden saavutusten) kohdalla näyttää terävinkin kynä tylsyvän kyynerpääksi ryhtyessään nojaamaan "korkeakulttuuriin" kiellettynä sanana, jonka käyttämiseen voi vain "syyllistyä"; "ylimielisyytenä" joka "vain kiukkuisena vaatii muilta arvostusta". Viimeksi tämän sai kokea kapellimestari Esa-Pekka Salonen kolumnissa "Seitsemän syntiä" (HS 8.8.2012 s.C1)

Nuoruuteen kuuluu kuvia kumartelematon kaiken ja kaikkien kyseenalaistaminen (itseis)arvoja myöten. Mikäli ("täysillä eletystä") nuoruudesta selviää ilman pysyviä vammoja, mahdollisuudet todellisten arvojen ja korkeuksien löytämiseen, havaitsemiseen, tunnistamiseen, tunnustamiseen, ja saavuttamiseenkin ovat vielä olemassa. Jos vain jatkaa "kyseenalaistelujaan" eläkeikään saakka, ymmärtämättä koskaan kyseenalaistaa omaa kyseenalaistamistaan, meneepi hukkaan koko reissu.

Kun viisi-/kuusikymppinen hallintoväki kertoo (kesken kaiken) "oivaltaneensa", että "ympäröivä maailma on olemassa!" – ja viisi, kuusi opusta säveltänyt ikätoveri (kesken seitsemännen sävellyksensä ja kahdeksannen juttutuokionsa) "havainneensa", että "Sibelius-Akatemia on osa ympäröivää yhteiskuntaa!"; ja junioriseniorikuoro (muuttajahuutajat) karjuu (kesken kehityskeskustelujensa) että "me emme voi jäädä yksinäiseksi saarekkeeksi…/ norsunluutorniimme" [ympäröivä maailma muuttuneine kulutustottumuksineen määrää (nyt) meidän sisältömme] – haahuillaan samanlaisten uusälykkäiden uusaivoitusten äärellä, kuin kuuluu-ääniä-kun-kuuntelee-joukko korvienlerputtajaisissaan.

Noin 1071 säilynyttä laatutyötä säveltänyt mestari (J.S.Bach) ilmaisi kantansa oman aikansa hallintoähkyyn ja kehitys/uudistus/muutosvaatimuksiin kantaatissaan "Falsche Welt, dir trau ich nicht!" (BWV52):

Mutta nyt, kun maailman asiat "tiedetään" yliopistohallinnossa ja uushinkukentällä "paremmin" - eikä tarvitse viikottain "raapustaa" kantaatteja "taidemusiikin vanhurskauttajien" kirkonmenoihin; vaan "ääni-installaatiot" päivittäisiin tarvemenoihin voi (t)ulostaa suoraan Sibeliuksesta - kaikkien käännytysstrategioiden ja missiolähetyssaarnojen ja maailman menoon mukauttamisohjelmien taustalla on ("tosiasiain tunnustamiseksi" kutsuttu) uususkontunnustus: "Falsche Welt, dir trau ich nur!"

Ja kun "kaiken toiminnan perusteeksi" on otettu hallinnollinen argumentaatio (pelkät valta- ja herruussuhteet ja niiden hännystely) – kuten Sibelius-Akatemian "laatupolitiikka"julistuksessa suoraan sanotaan (sanottiin) ja sen mukaisilla toimilla todistetaan (todistettiin) – kaiken toiminnan järkiperäisyys jää niin olemattomaksi – ja "yhtei(sölli)nen" tahdonmuodostus niin irrationaaliseksi – että (terävän havainnon ja tarkan harkintakyvyn osoitukseksi ja muutoksen välttämättömyyden perusteluksi tarkoitettuja) vakuutteluja, joissa mikään ei täsmää, on noloa kuunnella ja kiusallista lukea. Toistuvina ja jatkuvina ei ole enää kyse vahingossa tapahtuvista poikkeuksista tai satunnaisista lipsahduksista ja lapsuksista, joita "tekevälle sattuu", vaan vakiintuneeksi junttaantuneesta hallintokäytännöstä. Siitä esimerkkinä seuraavanlaiset "korkean tason argumentit", joilla musiikki-instituution ulkoistamista "ekstituutioksi" (tai exituutioksi) perustellaan:

"Musiikin läsnäolo yhteiskunnassa on totaalinen. Voimme järjestää itsellemme jatkuvan kuunteluputken – ja moni näyttää niin haluavan, korvanappien jatkuvasti lisääntyvästä määrästä päätellen. Musiikin kuuntelu ei ole enää millään tavalla sidottu järjestyneeseen konserttitilanteeseen. Kenellä tahansa musiikin harrastajalla on pääsy sekä historiallisiin että uusiin äänitteisiin. Musiikinopiskelija pystyy valmistautumaan esittävän taiteilijan ammattiin aivan eri tavalla kuin barokin tai romantiikan aikana, jolloin ohjelmistotuntemus oli ainoastaan elävän musiikin (ja nelikätisten pianosovitusten varassa)"…

…"Musiikin merkitys on tänään todennäköisesti suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Muusikoiden ja kuulijoiden kohtaamiselle on laaja tilaus. Huomispäivän muusikon on varauduttava irtautumaan perityistä kaavioista ja reflektoimaan mitä kuuntelutilanne ja musiikin välittäminen perimmiltään on. Se, että musiikin eri lajien kuuntelu jakaantuu kirjavammin ja pirstoutuneemmin, on jo toteutumassa. Nuorten monialaisuuden on siis ilmettävä myös muusikkokoulutuksessa. Runsas musiikkitarjonta ja kasvava kansainvälisyys kehittävät kuulijoissa laatukäsityksiä, lajista riippumatta. Sopiva analogia löytyy viinikulttuurin kehityksestä maassamme. Hiukan hymyillen voi muistaa Alkon viinilajien tarjonnan 1960- ja 70-luvuilla ja verrata sitä tämänpäiväiseen." (Sibis, 4/09) [lihavoinnit lisätty]

Kiitos laatukäsityksistä. Nyt joutuvat kyllä kunnioituslihakset koville, kun eivät pysty - työntämällä, tempaisemalla, ponnistamalla, punnertamalla, puristamalla, koukistamalla, ojentamalla, supistumalla, laajentumalla, pullistumalla, venymällä, vetreytymällä, kiristymällä, löystymällä, kramppiutumalla, katkeamallakaan - selvittämään, mitä miten ja miksi tässä nyt kuuluu kunnioittaa. Argumenttien esittäjän nimeä, titteliä, arvoasemaa, arvonimeä, ansioluetteloa, sympaattisuutta, vai lauseittensa asiasisältöä? Hiukan hymyillen, vai ääneen nauramalla? Sitäkö, että lauseisiin tiivistyvät kaikki ne ajatusvirheet, joilla "muutoksen välttämättömyyttä" perustellaan? Siksikö, että niissä puhutaan koko ajan (passiivisesta, ei-tuottavasta) musiikin kuuntelusta, joka rinnastetaan (passiiviseen, ei-tuottavaan) viinin kuluttamiseen, ikään kuin Sibelius-Akatemian tehtävä, koulutus- ja kulttuuri(viljely)laitoksena, olisi tuottaa (passiivisia, ei-tuottavia) musiikinkuuntelijoita [viininjuojia], aktiivimuusikoiden/-säveltäjien/musiikin [viininviljelijöiden/-valmistajien/viinin] sijaan?

Vaikka voimmekin järjestää itsellemme jatkuvan ryyppyputken – ja moni näyttää niin haluavan, pullonkorkkien jatkuvasti lisääntyvästä määrästä päätellen; ja vaikka Tallinnanristeilyillä ja muilla viinarallimatkoilla voimme käydä vakuuttumassa siitä, että "runsas alkoholijuomien tarjonta ja kasvava kansainvälisyys kehittävät juomareissa laatukäsityksiä lajista riippumatta" – se, miten paljon eri viinilajikkeita/-nimekkeitä on (Alkossa) kaupallisesti tarjolla, ei ole kehittänyt viinikulttuuria maassamme millään tavalla – yhtään sen enempää, kuin "nuorten monialaisuutta ilmentävä" humalahakuinen juopottelukaan – mikäli varsinainen (tuottava) viinikulttuuri (viljely ja valmistus) lasketaan varsinaiseksi kulttuuriksi. Kotimaiset (tila)viinit ovat sitä jonkin verran kehittäneet, mutta niillehän voi vain hiukan hymyillä(?).

Sikäli – muistelijan tarkoittamassa merkityksessä epäsopivaa, mutta vastakkaisessa merkityksessä – sopivaa analogiaa meille tuossa tarjoillaan, että on vaikeata löytää parempaa esimerkkiä kulttuurista, jossa perinteellä, (perimätiedolla, -taidolla, perinteessä pysymisellä), rauhassa tapahtuvalla kypsymisellä ja vanhenemisella, iän tuomalla arvokkuudella, arvon lisääntymisellä ja laadun paranemisella olisi suurempaa merkitystä ja nuoruudella vähäisempää kuin viinikulttuurissa. Lisäksi viini on aina viiniä (omaa lajiansa/lajityyppiänsä) – riippumatta siitä, missä se on valmistettu, ja miten paljon sitä kulutetaan – eikä muutu muuksi juomalajiksi "viinikulttuurin kehityksen" seurauksena. Ja kaiken lisäksi Alko on monopoli ja sellaisena huonoin mahdollinen esimerkki kaupallisesta(kaan) tasa- tai moniarvoisuudesta.

Viininviljely on (agri)kulttuuria; mutta (yllätys, yllätys) pelkkä viinin juominen ja kuluttaminen (saati suun avaaminen kaikelle, mikä on juotavissa) ei olekaan kulttuuria. Kulttuuriin liittyy aina aktiivinen (kultivoiva) tekeminen. Siksi kulttuurituotteiden nauttimispuolellakin tarvitaan jotakin kultivoitavaa, jotta myös siellä olisi kyse (varsinaisesta) kulttuurista. Mitä se viineistä puhuttaessa voisi olla? Juomatapojen kultivoimista? Tietty, mutta ennen kaikkea makuaistihavaintokyvyn kehittämistä ja terävöittämistä yhä tarkemmaksi ja herkemmäksi… kunnes se (kultivoituneimmillaan) kykenee (sokkona) tunnistamaan eri viinimerkit, -laadut, -vuosikerrat ja makuvivahteet toisistaan, ja niiden yhteensopivuuden muiden makujen (eri ruokalajien esim.) kanssa. Kaiken tuon kultivoimisen tarkoitus ja päämäärä on erojen havaitseminen laadun tunnistamiseksi ja hyvien (oikeiden) valintojen tekemiseksi.

Jos viinikulttuurissa mennään samanlaiseen "aisti- ja älyterävyyteen", kuin hallintokulttuurin "mitä-avarammin-eri-viinilajeja-katselee-[ja-kurkkuunsa-kaataa]-sitä-enemmän-löytyy-yhteistä"-"ajattelussa" – tai populaarikulttuurin "viini on hyvää, kun se menee helposti alas ja pysyy sisällä" "viinisnobismissa" – viinikulttuuri menettää kokonaan merkityksensä kulttuurina – viljely- ja valmistusperinnetietona, -taitona, kultivaation kohteena ja tuloksena – ja jäljelle jäävät vain "yhteiset" prosentit, promillet, humalat, oksennukset, sammumiset, krapulat, alkoholismit ja kauppojen pikaviinivalikoimat. Ja koska "huomispäivän viinurin oli varauduttava irtautumaan" (ja irtauduttava) perinteestä ("perityistä kaav(i)oista"), viinikulttuurista ei jäänyt jäljelle mitään olemaan mitään, mikä on perimmiltään* mitään, eikä edes "reflektoimaan" minkään pintaa.

*Voi vain arvailla, mitä sana "perimmiltään" mahtaa perimmiltään merkitä nykyajan "johtavassa" "uudistusmuutos"sanastossa, ja mitä perityn perinteen perimmäisyydestä irtautunut" kuuntelutilanne ja musiikin välittäminen" voi sen ("merkityksen"?) mukaisesti "perimmiltään"(?) olla.

Samaa suurenmoista (hullujen päivien huippu-) logiikkaa osoittaa se, että musiikin (läpeensä kaupallistunutta) massakulutusta (ym. nykyilmiöitä) – siirtymistä konserttitilanteesta korvanappeihin (keskittyneestä kuuntelutapahtumasta muun touhun ohessa tapahtuvaksi epäkesko/s-ryhmä/tradeka-hölkäksi), fokuksesta taustaksi, sisällöstä pinnaksi (pinnalliseksi sisällöksi, äänitapetiksi, reflektioksi, "luovuuden viihtymiseksi rajapinnoilla"), säveltämisestä "ääneltämiseksi"/"hälyltämiseksi", sävel-/sointikauneudesta "hälyn organisoimiseksi" tai melun organisoimatta jättämiseksi (Mozartista liikenneruuhkaksi, Beethovenista yliajoksi), mielenylennyksestä mielenlatistukseksi, herkkyydestä jyräämiseksi, rakkaudesta raiskaukseksi, eheydestä pirstoutuneisuudeksi, laadusta määräksi, korkeudesta "laaja-al(h)aisuudeksi", kohottavasta elämyksestä musertavaksi kuolomukseksi, neroudesta hölmöydeksi/ katharsiksesta antikliimaksiksi ("kaikeksi, mitä saa, kun antaa musiikin suihkuttaa täydellä voimallaan räjähdysnesteitään tarratatuoinneiksi")* – voidaan kuvata lauseella: "musiikin merkitys on tänään todennäköisesti suurempi kuin koskaan aikaisemmin." *(HS. 28.2.2010, s. D6)

Kun laitetaan pötköiksi sanoja, joiden merkitys on – "tänään todennäköisesti suurempi kuin koskaan aikaisemmin" eli – koko helt och hålletisti hukassa, ja laaditaan niistä lauseita, joissa ei ole päätä eikä häntää (tai on vain päitä ja häntiä, muttei mitään välissä) ja pannaan loppuun nimi ja titteli (ja arvoaseman paino) antamaan pontta ja "kontekstia" syödylle sanomalle, sille on mahdotonta ahertaa enää mitenkään nieltävissä olevaa sisältöä, vaikka kuinka kaikkiruokaista esittäisi.

Jos haetaan oikeasti sopivaa (b)analogiaa sille moniarvo-monitoimi-moniosaaja-moniala-moni-money-menestysmuusikolle, jota ollaan kuuntelu-/uraputkeen hukkaamassa, se "löytyy juomamarkkinoiden 'kehityksestä' maassamme" ja merkitsee (strategianmukaisesti toteutuessaan) kaikkien (kaivo-meijeri-mehustamo-panimo-paahtimo-keittämö-käyttämö-uuttamo-tislaamo-) neste(valmiste)iden makuraaka-aineiden ja lypsylähteiden kloonaamista samaan siemeneen ja astuttamista/istuttamista samaan lehmävuohikamelikantturapuupensaspapurypälehedelmäyrttiviljakasvikylvämöön, ja tuottamista samassa pötsipätsisammiosekoittamossa, ja sekoittamista samoihin, keinotekoisiin aromi-/makeutus-/sakeutus-/kirkaste-/piriste-/emulgointi-/stimulointi-/säilöntä-/väri-/haju-/lisäaineisiin ja pakkaamista samaan tynnyrikannutölkkipullokuppilasipillimukiin ja juottamista samaan monigenresekahimoihmisraunioon, jonka tehtäväksi jää yrittää kuvailla tuleville sukupolville, mitä viini oli silloin, kun sitä vielä oli olemassa…, tai maito, tai mehu, tai kahvi, tai tee, tai puhdas vesi…, ennen kuin taloudelliset intressit olivat lopullisesti saastuttaneet luonnon ja tuhonneet kulttuurin ja vallanhimo vienyt makuaistin ja kuurouttanut korvat ja sokeuttanut silmät ja sumentanut järjen. Tämän "edistyksen" "kehittämässä" genrettömyydessä kaikki musiikki- ja juomalajit ovat menettäneet laatunsa ja merkityksensä omana itsenään ja suhteessa muihin musiikki- ja juomalajeihin; eivätkä musiikki(yli)opistot kykene tuottamaan enää minkään musiikin lajityypin aitoa osaamista, mestaruudesta puhumattakaan.

Viininjuoja ei ole viinialan edustaja. Kaikkiruokainen kaikensyöjä ei ole ravinto(la)alan edustaja. Musiikin harrastaja/- kuuntelija ei ole musiikkialan edustaja. Monien asioiden harrastaminen ("musiikin eri lajien kuuntelun kirjavampi/pirstoutuneempi jakautuminen") ei ole monialaisuutta. Puheet "nuorten monialaisuudesta" ovat siis yhtä moniälyisiä, kuin väite, että peltikattoisen omakotitalon katselijat (/asukkaat) ovat puu-, metalli-, maali-, LVI-, sähkö-, kodinkone-, -tekstiili-, huonekalu-, taloustarvike-, elintarvike-, kemikaali-, lääke-, vaate-, muoti-, urheiluväline-, viihdealan edustajia.

Yliopiston "uudistus-/muutos-/kehitys-"retoriikkaan – pakkoliitosperusteeksi "ympäröivään yhteiskuntaan integroitumiselle", arvoperusteeksi kurjan, lyhytnäköisen hetkessäelämisen tuonpuoleisuuteen ulkoistumiselle – näyttää yleisemminkin "siunaantuneen" (lasten ikävästi päättyneen mehuhetken "enkelöimä") käsitys, jonka mukaan nuoruus on ala. Niinpä (ajan henge(ttömyyde)n mukaisen) "uuden opetusaineiston" hankituttaminen musiikkiylialaopistoon tapahtuu "alaa" ja "päivän sankareita" seuraavimmillaan niin, että: (nuori) "kirkkomusiikin"(?) opiskelija keskustelee "alan asiantuntijoiden" (= opiskelutovereittensa) kanssa "nykyajan vaatimuksista" ("kirkkoon sopii kaikki, mikä saadaan sinne mahtumaan"- pohjalta). Opiskelija Poika Nuorukainen laatii oman mutu/mäty- (musta tuntuu/mä tykkään-) listansa ("metallimessuineen" ja "rock-pappeineen ristin juurella") jonka em. nuorukainen kiikuttaa hankittavaksi yliopiston kokoelmiin (ja pesee kätensä asiasta) saatesanoin: "vastuu listasta kuuluu mus. yo. Poika Nuorukaiselle."

Kuka nyky-yliopistossa opettaa; ja mitä; ja kenelle; ja miksi; ja kenen on vastuu?

Yritykset huomauttaa ja pitää kiinni siitä, että asioita tulee tarkastella ja valinnat tehdä yliopisto(taso)lle kuuluvuuden (Kirkkoon /kirkkoakustiikkaan sopivuuden) ja (musiikin)historian (vuosituhantisen) henkisen perinnön, henkisyyden ja henkevyyden perspektiivistä – eikä vain nykyilmiöiden ja "uudistusten" ajanhetkisyyteen/-hektisyyteen, viihdyttävyyteen tai (räyhämusiikin) ryhmähenkisyyteen tuijottaen – tyrmätään ('sattuman ja sekasorron lasten') yhteisellä mölinällä moisen perspektiivin "vanhanaikaisuudesta" ja siinä pitäytyvien "kaikkia uudistuksia vastustavien" "kääkkä-jäärä-mänttipäiden" takapajuisuudesta".

"Digi-natiivinen" maailma on displaytymässä yhä lyhytnäköisemmäksi… ja touchpadöitymässä yhä pinnallisemmaksi… 0-1-0-1-1-0-0-0 "

"Mutta aikaa myöten nousi musiikkia loukkaavan laittomuuden johtajiksi runoilijoita [nokkelia sanankäyttäjiä], joilla kylläkin oli runollisia taipumuksia, mutta ei tietoakaan siitä, mikä on taiteessa oikeaa ja laillista… Järjettömyydessään he tulivat (tahtomattaan) antaneeksi musiikista sen virheellisen kuvan, että siinä ei ole mitään oikeaa [tai väärää] järjestystä ja että musiikin paras arviointiperuste on kuulijan saama nautinto, samantekevää kuinka hyvä tai kehno hän itse on. Sepittämällä tällaisia sävellyksiä ja esittämällä tällaisia puheita he synnyttivät yleisössä piittaamattomuutta musiikin lajeista ja rohkaisivat sitä pitämään itseään pätevänä arvostelijana." (Platon: Lait, 360eKr/eaa; suom. Marja Itkonen-Kaila)

Mutta nyt… 2370 vuotta myöhemmin… – kun "maailma on muuttunut moneen kertaan" (ja nokkelat sanankäyttäjät ovat saaneet mikrofonit, sähkökitarat ja vahvistimet avukseen) – aggressiivisin räyhämusiikkikin kuuluu musiikinopetuksen ylimmälle laaja-alaisimmalle tasolle (ja muuttuu "gospeliksi") ja kelpaa kirkkoon vain sanoja vaihtamalla.

Mutta nyt… 2370 vuotta myöhemmin… – kun tolkuttomuuden läsnäolo yhteiskunnassa on totaalinen – ei ole mitenkään tavatonta, että kulttuurin parissa koko elämänuransa ajan työskennelleet(kin) ovat hukanneet sanansa, asiansa ja työnsä merkityksen, eivätkä tiedä, mitä kulttuuri on ja vaativat sen "uudelleenmäärittelyä"; ikään kuin sana tai asia, jonka ymmärtää väärin (tai ei ollenkaan) oikenisi sillä, että se määritellään "uudelleen" (=väärin).

Asiaa ei tarvitse määritellä, jotta sen voi ymmärtää, vaan se täytyy ymmärtää, jotta sen voi määritellä.

Kulttuuri on juuri sitä, mitä sana kulttuuri sanoo sen olevan, viljelyä, kultivointia (agri-cultura = maanviljely, cultura = viljely), ihmisen työn ja valintojen tulosta. Maanviljelykulttuuri pitää huolen ihmisen (ruumiillisesta) elossa säilymisestä, ja tekee mahdolliseksi muut kulttuurimuodot, eli ruumiin- (ruumiillisten kykyjen kylvämisen ja taitojen kasvattamisen) ja hengenviljelykulttuurin (ihmismielen kykyjen, henkisen ravinnon kylvämisen kasvattamisen ja korjuun). Vain kulttuuri tekee "ihmisestä" ihmisen, ja elämästä elämisen arvoisen.

Pythagoraan, Platonin, Sokrateen ja Aristoteleen puheisiin ja kirjoituksiin perehtyvä voi helposti huomata, että havainto-, ajattelu- ja keskustelukulttuuri on heidän päivistään lasketellut pelkkää alamäkeä 2500 vuotta. Sen tunnistaminen/ tunnustaminen, että oma havainnointi/ajattelu/ymmärrys ei kenties kohoa yhtään (nyky)mäkimontun pohjaa ylemmäs, ei kuitenkaan onnistu millään; koska myös itsetutkiskelukulttuurin mahalasku on lysähtänyt saman montun pohjalle. Erilaiset joukkuemäenlaskumuodot ovat vallanneet niin laajat alat, että yliopistossakin – jonka pitäisi pystyä kouluttamaan havainto-, ajattelu-, ymmärrys-, luomis-, oivallus- ja ilmaisukykyisiä yksilöitä (ryhmätyhmäilyn sijaan) – satsataan nyt (hallinnon johtamaan ja uusmäärittelemään) "yhteisöllisyyteen" (ja "ympäröivään yhteiskuntaan [bränditrendilaumana] integroitumiseen") yksilöllisten kykyjen kultivoinnin sijaan.

"Fokusaatio vai diversiteetti?" aprikoi yliopiston nykytulevaisuutta tutkaileva professori.

Parempi kysymys (tai vastauksen sisältävä sanarinnastus) on: Uni-versity (or) di-versity? (and the choice is either or). On vain yksi 'singulariteetti', joka tuottaa (dualiteetin →) 'pluraliteetin'. On vain yksi ykseys, joka tuottaa kaikkeuden. On vain yksi uni-versumi [joka tuottaa "multiversumin"]. On vain yksi luonto, joka tuottaa biodiversiteetin. Jollei yliopisto (uni-versity) pysty tunnistamaan ja tunnustamaan yhtä yhteistä, ykseyttävää lähtökohtaa ja tavoitetta toiminnalleen, se ei ole yliopisto (uni-versity).

Tämän sanan (/lauseen/kirjoituksen) lukija, voi fokusoida katseensa ja ymmärryksensä vain yhteen sanaan (/lauseeseen) kerrallaan ymmärtääkseen (toivottavasti) lopulta koko kirjoituksen kaikkine sanoineen, merkityksineen, vivahteineen, viitteineen ja ulottuvuuksineen (kaikessa diversiteetissään).

Moniarvoisuus (pluralismi) kulttuurissa on mahdollista vain passiivisena ei-tekemisenä, ei-tuottavana toimintana (kuunteluna/nautiskeluna); tai aktiivisena tekemisenä, tuottavana (kyvynkultivointi-) toimintana vain silloin, kun ei tavoitella muuta, kuin välttävää tai keskinkertaista (tai parhaimmillaan laatuunkäypää) osaamistasoa/ilmaisukykyä; ja silloinkin vain lajikkeita erikseen (kutakin vuorollaan) viljelemällä. Mikäli pyritään keskinkertaisuutta korkeampaan laatu- ja osaamistasoon missä tahansa asiassa, joudutaankin valintatilanteeseen, jossa on valittava (saa valita), mitä lajikkeita (/kykyjä) viljelee. Ja mikäli pyritään kaikkein korkeimpaan laatuun ja osaamiseen, valinnat on vietävä (saa viedä) aina absoluuttiin saakka, eli viimeiseen valintaan kahden vaihtoehdon välillä ja niistä vain toisen valitsemiseen.

Hybridivehnää ja hybridimaissia juhlittiin aikanaan vallankumouksellisina viljelykasvinjalostuksen saavutuksina, kunnes huomattiin, että niiden jättikokoiset, tyhjät solukot eivät sisältäneet ravintoa nimeksikään tiivissolukkoisiin kantalajikkeisiinsa verrattuna. Musiikilliset hybridilajikkeet (afro-amerikkalainen, hämäläis-intialainen, criss-under/cross-over ym.), vähän ääntä täydestä, vai paljon melua tyhjästä?

Jos näreikössä kasvaa lehtipuu, kasvaako se siksi niiden näreiden tai länsilehdon erinomaisin arvosanoin suorittaman klorofyllikoloratuuridiplomin (tai puskakasvatusosaston "pragmaattisten" väkilannoitteiden) ansiosta ja vaikutuksesta; vai omasta siemenestään omaksi lajikseen; niin kuin kaikki kasvaa, mikä luonnossa kasvaa? Ja kasvaako se siksi tietyksi lehtipuuksi siksi, että se luulee nuorena olevansa progressiivinen poppeli, tai aggressiivinen vesakko, tai regressiivinen mäntykuusikoivupihlaja – ja jää empimään koko iäkseen, että mikähän olisi, ja mitähän tekisi, vai olisiko vähän kaikkea ja tekisi vähän kaikkea – vai siksi, että tekee valintansa ja valitsee alansa ja lajinsa, ja päättää olla oma, loistava itsensä?

Kun ihminen viljelee jotakin, niin kuin kulttuurissa tehdään, kylvetyistä ja istutetuista lajikkeista ei koskaan kasva muita lajikkeita, kuin oman lajinsa mukaisia, vaikka hallitus kuinka määräisi, ja strategiassa kuinka lukisi, että niin on tapahduttava. Kun ihminen viljelee ja harjaannuttaa ja kultivoi itsessään jotakin kykyä, niin kuin kulttuurissa tehdään, se ei kesken kaiken muutu joksikin muuksi kyvyksi, vaikka hallitus kuinka määräisi ja strategiassa kuinka lukisi, että niin on tapahduttava.

Kaikkien tulee tietysti saada - omaa tahtoaan seuraten - lakata kultivoimasta itsessään jotakin tiettyä kykyä ja vaihtaa se toiseen tai ei mihinkään; mutta se onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Niille, jotka haluavat ymmärtää kulttuurin väärin, kilpailuna (jossa on vain voittajia ja luusereita), mitoitettakoon ja maalikameroitettakoon, että genrekymmenottelijat voittavat kyllä kaikki kymmenottelut, mutta eivät yhdenkään lajin huippumittelöä.

Yhdistelmäsuksilla voi (yrittää) harrastaa perinteistä ja vapaata hiihtoa, mutta ne eivät toimi kelvollisesti kummallakaan tyylillä. Monitoimitaloissa voi tehdä monia asioita, mutta ne (talot) eivät ole parhaita mahdollisia mihinkään tarkoitukseen.

No mutta voittihan Pekkakin viulukilpailun, ja sanoo, että "musiikin lokerointi vittuun" (HS. 4.4.2007, s. C1), ja soittelee (ja syö) vaikka mitä, ja viisastelee yleisölleen, et "te ootte sikoja"* [ku tätä kuuntelette].)

Pekka on klassisen koulutuksen saanut viulisti ja teknisen taituruutensa puolesta kansallista (/kansainvälistä) huippua. Musiikinhistoriallisissa (kaikkien soittimien) jazz-kisoissa Pekka saattaisi yltää noin suurinpiirtein sijalle 24589, ja rock-kisoissa just about sijalle 379753. Rocklokero-kisojen sähkökitaralokeron kestovoittaja Jimi Hendrix pössyttää viulua korkeammalta kuin Pekka (pilviasemasta) - videolla kohdasta 1'15 eteenpäin - ja voittaa Pekan moniarvoylituomari-/yleisöäänestyspäätöksellä: "kritiikin lokerointi v-tt--n".

Lokeroimattomien edustustehtäviensä ohessa ovat kielitaito- ja supliikkiministerimme Al X. and Err Stubborn ehtineet jo ratifioida päätöksen nuorison suosimalla, tunnistamattomalla kielellä: "Vmp. Evvk".

"Kansainvälinen viestintä vaatii kielen yksinkertaistamista. Suomenkieli ei säily täydellisenä. Kielen on mukauduttava nykypäivän vaatimuksiin." (Abiturientti)

Lokeroliberalisaatio:

1.) "Pekka soittaa viululla vikkelästi Sibeliuksen viulukonserttoa."

Pekka lokeroi soittajan Pekaksi (erotukseksi muun nimisistä ihmisistä/soittajista);

soittaa lokeroi Pekan tekemisen soittamiseksi (erotukseksi muusta tekemisestä);

viululla lokeroi Pekan soittimen viuluksi (erotukseksi muista soittimista);

vikkelästi lokeroi Pekan soiton vikkeläksi (erotukseksi muunlaisesta soitosta)

Sibeliuksen lokeroi säveltäjän Sibeliukseksi (erotukseksi muista säveltäjistä); ja

viulukonserttoa lokeroi esitettävän teoksen viulukonsertoksi (erotukseksi muista teoksista)

Lauseen voi siis "liberalisoida" muotoon:

2.) "Lokero lokeroi lokerolla lokeroivasti lokeron lokeroa."

Myös Pekan alapäinen lause on syytä emansipoida muotoon: "lokeron lokerointi lokeroon"*

*Sikanäkökulman kannalta huolestuttava (a)siattomuus voidaan lisäksi korjata määräämällä, että tästä lähtien tämän (a)sian puitteissa käytetään vain teuraseläinten tasa-arvo(a)sianajajain (a)siallistamaa muotoa "karsinan karsinointi karsinaan".

Kielirajojenrikkomistyöryhmän tutkijatiimiprojektikordinaattorijoukkuejohto on löytänyt vanhan kaanonitekstin (viiva viiva la muu sika) pohjalta kaikkien musiikinlajigenretyyppien alkueläimen. Kuulopuheiden perusteella elukalla näyttää olevan oman lehmän ääni ja vieraan sian ruho.

Itä-Länsi ottelun (mitä lensi?-) kallonlyöjäkin kaipaa uutta määritelmää ikivanhan "Pekka soittaa viululla vikkelästi Sibeliuksen viulukonserttoa" hokeman tilalle, mutta Pelastakaa edes Alvarin vahingot ry:n ehdotus "Enso elvistelee kauppatorinlaidalla suurieleisesti hyvänajan selluloosaa" ei vastaa ongelmakentän problematisoinnin kysymyksenheiton räpylöintiin ("koska se voi olla tulkittavissa selvän kannanoton välttämiseksi tai tahattomaksi kannanotoksi") ja lopulta (niin tai näin tahallaan vältettynä tahi tahattomasti välttämättä jätettynä) vain hutiloi hokeman lokerosta lokeroon.

♫ vie mua vain vankeus uusihin kahleihin kiini ♫

♫ riemua ei suo rattoisa seura ei viini ♫

eikä suomalaisen nurkkapatriotismin vatsarintadoktriini:

'Rakennetaan sinne Guggenheimi!"

Lopputulos on aina sama: lokero mikä lokero, karsina mikä karsina.

Lauseiden (1 & 2) sanat (ja niiden kuvaamat asiat ja ilmiöt) voidaan toki vapauttaa kokonaan merkityslokeroistaan neouudistusmielistä konsonantti- ja vokaaliliberalisaatioinnovaatiota hyväksi käyttäen 1.) → PkksttvlllvkklstSblksnvlknsrtt → eaoiaaiuuaieäiieiueiuuoeoa 2.) → lkrlkrlkrlllkrvstlkrnlkr → oeooeoioeoaoeoiaioeooeoa.

Laatutyönvalvontatyöryhmän ryhmätyö meni lkrlkrlkrlllkrvstlkrnlkr:n kohdalla kurkkulukkoon, mutta strategiaseminaarin reipashenkiset "uudistajat" ovat (kaiken toimintansa itsehyväksymäänsä laatupolitiikkaan perustaen) onnistuneet rassaamaan räkäkurlunsa karhupumpulla auki ja homogenisoimaan (vokaalisesti eriarvoistavan) oeooeoioeoaoeoaioeooeoa:n (oman sanomansa ja saavutuksensa mukaiseen monitasasamanarvo-) muotoon → ööööööööööööööööööööööö.

EU:n, OY:n ja Ä-O:n sanan-/optio-/ja älyvapauselimet ovat hylänneet muodon täys-/liki-/osamääräisellä äänne-enemistöllä – elitistisenä ja diskriminoivana (ö:n muiden äänteiden yläpuolelle ökyilevänä), kilpailua vääristävänä ja suomalaista neuvokkuutta (koko maailman kustannuksella) suosivana – ja päättäneet korvata sen (keskustelun polarisaation ennalta ehkäisevällä) – globalisaatiokehityksen sisällökkyyteen, nykykommunikaation älykkyyteen ja yliopistouudistuksen mielekkyyteen paremmin sopivalla – neutraalivokaalilla:

Löhmäytetään leuka alas, löysätään suun ja kasvojen lihaksisto, sammutetaan aivot, seisautetaan katse ja hööhätään ilmoille höllien huulien takana, löllön kielen päällä, kitakatakombin kahjokammion keskellä (tahattomana, tahdottomana tajuvainajana) öläjävä → əəəəəəəəəəəəəəəəəəəəəəə

Tahaton tai omasta tahdosta motivoitunut hölömölölöhömöhöttely on sallittua. Jos humu-pekka haluaa leikkiä Suomen nigelkennedyä, leikkiköön (juoksuhiekkalaatikkolokerokarsinassa on tilaa… hima-pekan ja häme-eeron välissä, himohallinnon halinallen ja kalmamedian kammokummin kainalossa.) Pekalla(/himohallinnolla/kalmamedialla) on oikeus kokea musiikki tavallaan ja ilmaista itseään tavallaan – ja lokeroida omat tulkintansa haluamiinsa paikkoihin (osapuolten suostumuksella) – kuulijoillaan myös. Mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta seurata heitä, koska muitakin oikeuksia ja tapoja on (toivottavasti vielä) olemassa.

Yhden niistä voi kokea (puolen tunnin mittaisena häiriöttömänä hetkenä) kuuntelemalla ja katselemalla Janos Starkerin tulkinnan sellokirjallisuuden merkittävimpiin kuuluvasta perusjärkäleestä, Zoltan Kodalyn soolosonaatista, op. 8. (kunkin osan kokonaan ja kaikki kolme osaa peräkkäin!):

1. Allegro maestoso ma appassionato

2. Allegro molto vivace

3. Adagio (con grand' espressione)

Starkerin (teräksisen lujuuden ja höyhenisen herkkyyden yhdistävän) teknisen bravuurin ja musiikillisen ilmaisun eleettömän, sisäistyneen intensiivisyyden rinnalla (niinkin arvostetun soittimensa taitajan, kuin) Yo-Yo Ma'n (ulkokohtainen, (ulkoa)opitunoloinen) soitto kuulostaa "made in Ping Pong"- jojomaan narulelulta, samalta laatulootatavaralta, kuin langlangien legot ja brubakerien mekanot (Sokolovin rinnalla).

Starkerin soitossa mestaruuden läsnäolo on totaalinen; (tai tarkemmin sanottuna oli, siinä konsertissa, josta taltiointi tehtiin). Tallenne- ja äänentoistoteknisen (tietokonekaiuttimien, äänikorttien ym.) laadun puutteet ja häiriöt verottavat melkoisesti siitä totaalisuudesta, eivätkä laadukkaimmillaankaan koskaan korvaa elävän esityksen elävää läsnäoloa. – (Silti kannattaa yhdistää laadukkaat kuulokkeet tai stereolaitteisto äänilähteeseen akustisäänellisen korkeauskollisuuden, eli High Fidelityn edes osittaiseksi tavoittamiseksi. – Ken kykenee kuvittelemaan tallenteeseen sellon syväntäyteläisen soinnin ja ympärilleen sitä rikastuttavan tilan jälkikaiun ja resonanssin, ja keskittymään ja eläytymään kuunteluun yhtä intensiivisesti, kuin Starker tulkintaansa, voi saada alustavan tuntuman siitä, mitä musiikki, musiikin kuuntelu ja välittäminen perimmiltään, syvimmiltään ja korkeimmiltaan on (musiikillisen kokemisen eheää ykseyttä, sävelluovuuden häikäisevänvirtuoosisen ilmauksen tuottamaa korkeamusiikillisharmonista elämyksellisyyttä) ja myös siitä, mitä virtuositeetin estetiikka hyveenä on, ja merkitsee. Ei kuitenkaan kannata sulkea silmiään (Starkerin tavoin), koska silloin jää vaille sitä esteettistä elämystä, minkä hänen täydellisen soittotekniikkansa visuaalinen(kin) kauneus tarjoaa. Kaikki mahdolliset kokemukset Starkerin persoonallisista ominaisuuksista (jörrimäisyydestä opettajana, kollegana, yhteistyökumppanina tms.) on syytä unohtaa, ja vain kuunnella… ja katsella…

28'07''

Niiltä, jotka eivät jaksaneet seurata tarkkaavaisesti koko esitystä; niiltä, jotka eivät tunteneet selkäpiissään väreitä, joita esitys aiheuttaa, mutta "tietävät" vatsakertaasädepotenssiinkahe(li)ssaan, että "jaahas, siinä taas yksi epätieteellisen, romantisoivan musiikinhistorian illuusio pönöttää museoviihdettä, eikä tiedä nykytieteestä yhtikäs mitään"; ja niiltä, jotka ohittivat esityksen pelkällä (entäs sitten) olankohautuksella, puuttuvat kaikki edellytykset asian ymmärtämiseksi.

Herää kysymys, minkä romukaupan konkurssiloppuunmyynnistä ovat korvansa, silmänsä, sydämensä, sielunsa, järkensä ja "musikaalisuutensa" ostaneet, ne, jotka eivät kyseisten esimerkkitapausten eroja havaitse. Erot ovat niin huimat, että niiden havaitsemattomuus on ymmärrettävissä vain harjaantumattoman, epämusikaalisen kuuntelijan kohdalla. Jos Sibelius-Akatemian (Juilliardin, New England Conservatoryn…) tai Amfionin toimituksen henkilökunta ei kykene niitä (eroja) tunnistamaan, voi vain sanoa – että näyttö kuullunymmärtämisestä vastaa näyttöä luetunymmärtämisestä ja – että puut, metsät, puurot ja vellit (ja rokkasonaatit) ovat menneet sekaisin jossakin aivan muualla, kuin siellä, missä ne (erot) tunnistetaan jo ensimmäisestä jousenvedosta ja kosketuksesta.

Täysvirtuositeetin saavuttaneiden taiteilijoiden "kotijumalista" naljailevien kylädarwinien ja työpaikkatakapirujen on syytä opetella erottamaan lyhtypylväät lehtipuista ja kännykkämastot käsnätuhkeloista ennen kuin ryhtyvät luonnonvoimille lihaksiaan pullistelemaan (tai tuulelle suuntaa ja tulvalle käytöstapoja opettamaan). Jolleivät ota erottuakseen, niin onhan maailmassa monta monituista monialayritystä, joissa on monenmoista hommaa monenlaisille moniosaajille mukavan muzakin säestyksellä.

Starkerin saavutuksen takana on (lahjakkuuden ja lujan tahdon lisäksi) vuosikausien (vuosikymmenten) periksi antamaton työ ja uurastus, jota mikään geeni, musiikkievoluutio, kuuntelu, katselu, kysynnänmuutos, kulttuurinmurros, ohje, sääntö tai strategia ei tehnyt hänen puolestaan, eikä tee kenenkään muunkaan puolesta.

Mutta nyt, kun "musiikinopiskelija pystyy valmistautumaan esittävän taiteilijan ammattiin aivan eri tavalla kuin barokin tai romantiikan aikana" esityksen kuulleet (ja nähneet) "ohjelmistontuntijat" voivat mennä esittämään sonaatin kertomaan yleisölle, että "hei, mä tunnen tän biisin" (ja ton ja ton ja ton ja ton…).

Kuuntelemalla hankittu "ohjelmistontuntemus" ei anna kenellekään mitään niistä valmiuksista, joita esittävä taiteilija ammatissaan tarvitsee – kukaan ei opi soittamaan, eikä laulamaan tuntemalla ohjelmistoja, eikä yllä taiteelliseen vakuuttavuuteen (vain) matkimalla muita soittajia/laulajia – vaan ne (tekniset ja tulkinnalliset valmiudet) saa jokainen muusikko hankkia itselleen ja kultivoida itsessään täsmälleen samalla tavalla (yhtä suurella työllä), kuin barokin tai romantiikan aikanakin.

Se vaikutus Starkerin esityksen kuulemisella ja näkemisellä on ollut, että kollegat ja nuoremmat sellistisukupolvet ovat hänen suvereenin esimerkkinsä inspiroimina – omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa uskoen – innostuneet harjoittelemaan ja onnistuneet nostamaan soittotaitonsa tasoa niin, että Kodalyn sonaatista on tullut taitavimpien solistien kantaohjelmistoon kuuluva "perusjärkäle".

Kodalyn sonaatti on teoksena niin vaikuttava, että se riittää yksin kohottamaan säveltäjänsä luovan säveltaiteen huipulle. Starkerin tulkinta teoksesta on niin vakuuttava, että se riittää yksin kohottamaan hänet (ja kuulijansa) esittävän säveltaiteen huipulle. Täydellisen ymmärr-yksen musiikillisen kokemisen eheästä ykseydestä voi saada vain elävässä konserttitilanteessa, sävell-yksen, esit-yksen, eläm-yksen, sisäll-yksen ja (akustisen) ympär-yksen ykseyden ollessa ehdoton ja jakamaton.

"No mutta, elämykset ja kokemuksethan ovat subjektiivisia asioita. Jos asia halutaan selvittää objektiivisesti, siitä on tehtävä tieteelliseen metodiikkaan ja argumentaatioon perustuva analyyttinen tutkimus."

No niinpä tietenkin! Tehtäköön siis Kodalyn sonaatista (sävellyksenä, esityksenä ja havaintona) – kaikkine psyko/sosio/syto/neuro/kardio/kemo/elektro/magneto/vaskulaari/muskulaari/motoris/kinesteettis/kognitiivis/vegetatiivis/emotionaalis/semioottis/kontekstuaalis…fysiologis/fysikaalis/optis/akustisine impulsseineen/aktioineen/reaktioineen/reflektioineen/responsseineen – tieteellinen tutkimus/tutkielma, jossa joka ikinen sävellyksellinen, tulkinnallinen, psykofyysinen, optinen ja akustinen tekijä ja muuttuja analysoidaan ja mitataan millisekunnin, mikrometrin, nanodesibelin… piko-…atto-…joktomittayksikön tarkkuudella. Kaikki sävellys- ja tulkintatekniset ja ilmaisulliset faktorit ja parametrit (skordatura(t), struktuurit, rytmiliikkeet, sävelkulut, korukuviot, kaksois-, kolmois-, neloisotteet, pizzicatot, flageoletit, jousenkäyttö, agogiikka, dynamiikka, artikulointi, fraseeraus ym.), sekä psykofyysiset esittäjän ja kuulijakunnan ([ahaat, ohoot, kääkit, yäkit], aivosähkö-, ihosähkö-, aivoaalto-, neuroimpulssi-, hengitys-, sydänkäyrät, magneetti-/radiologiakuvat ym. ym. ) ja akustiset tekijät/muuttujat analysoidaan, tutkitaan, mitataan ja dokumentoidaan niin tarkasti, että lopputulokseksi saadaan tieteellisen analyysin ja argumentaation 1000-sivuinen merkkiteos tai 20 000-sivuinen teossarja, "jonka paljastamaa 'objektiivista totuutta' kukaan ei voi kyseenalaistaa".

Paitsi jokainen joka tajuaa, että siinä (analyysiksi ja mittayksiköiksi silputussa) "totuudessa" (kirjallisessa dokumentissa ja siitä vedetyissä johtopäätöksissä) ei ole millisekuntiakaan musiikkia! …eikä mikrometriäkään ihmistä, eikä nanodesibeliäkään taidetta, eikä pikofaradiakaan musiikillista laatua!

Eikä se (tutkielma) lopulta tee ketään hullua hurskaammaksi, koska kukaan siihen perehtyvä ei kykene sen avulla saamaan minkäänlaista havaintoa ja käsitystä siitä, mitä musiikki on, (ja miltä se soivana kuulostaa) eikä siitä, mitä Kodalyn sävellys/Starkerin esitys/kuulijan elämys musiikkina/musiikillisena kokemuksena on; puhumattakaan siitä, mitä ne yhdessä ovat.

Vain soiva musiikki on musiikkia; ja välitettävissä, vastaanotettavissa, havainnoitavissa, koettavissa vain soivana musiikkina. Kodalyn sonaatin esittäjistä ja kuulijoista vain musikaalisimmat (tulkinta- ja havaintokyvyiltään herkimmät) kykenevät saamaan siitä (sonaatista) täydellisen (ykseydellisen) kokemu(skäsity)ksen. Ja nekin, jotka musikaalisuutensa ja havaintoherkkyytensä puolesta (potentiaalisesti) siihen kykenevät, voivat saavuttaa korkeimman musiikillisen elämyskokemuksen vain niinä harvinaislaatuisina hetkinä*, jolloin luomis-/esitystilan/-tilanteen väreystila ja oma henkinen/ruumiillinen vireystila käyvät yksiin. Yksi sadasta, tuhannesta, kymmenestätuhannesta, sadastatuhannesta, miljoonasta ihmisestä… yhtenä sadoista, tuhansista, kymmenistätuhansista… hetkistä*… tavoittaa ihmisyyden ihmeisyyden… ja kokee jumalaisen kauneuden mittaamattoman sanoinkuvaamattomuuden…

Nyt on aika miljoonien herätä!

"Sain tänään* teeman…, jumalaisen kauniin…" (Jean Sibelius)

['Sävelsin siitä sinfonian.

Kuuletko Sinä sen kauneuden?

Näetkö Sinä sen kauneuden?

Koetko Sinä (sen) kauneuden ajattomuuden...?

ikuisuuden...?

jumalaisuuden...?]

...vai onnistutko, – terävä-älyisyydestäsi ja -sanaisuudestasi ylpeänä – pitämään sitä (kauneuden kuulemista, näkemistä, kokemista) vain "elitistissnobistisena Sibelius-kulttina" ("diskriminoivana, kuolleitten, valkoisten miessäveltäjien palvontana") ja analyseeraamaan siitä (sinfoniasta) irti vain "tylsimmän fraasin mitä ajatella saattaa" tai "naurettavimman motiivin, mitä on sävelletty"?

*Näiden hetkien kohdalla ei ole kyse "kurjasta, lyhytnäköisestä hetkessä elämisestä" (ala-/matalakulttuurista), vaan – rauhassa kasvaneen, piiiiiiitkäjännnnnnnitteisen kultivoinnin tuloksena kypsyneen ja herkistyneen, elämälle ja kulttuurille merkityksen ja tarkoituksen antavan tavoitteen ja saavutuksen avaamasta – ajattomasta ikuisuusyhteydestä** (korkeakulttuurista). Korkeakulttuuri on ajattomiin arvoihin (totuuteen, kauneuteen, hyvyyteen) perustuva jatkumo/katkemo; ei itsestään jatkuva evoluutiokehityskulku siis, vaan kultivaatioprosessi, joka jatkuu vain niin kauan kuin sen jatkuva kultivointikin, ja on katkolla sitä mukaa/heti, kun sen jatkuva kultivointi hiipuu tai lakkaa.

**Moisille yhteyksille nauraa koko nykytaideväki, ja viihdeväki, ja rytmimusiikkiväki, ja mediaväki, ja palautekulttuuriväki, ja kulttuurimurrosväki, ja markkinaväki, ja tiedeväki, ja hallintoväki. Ja äänestää väkivallallaan nurin jokaisen toisinkokijan näkemykset.

Eikö ole lystikästä, että juuri tiedeväki (tai sen suurin osa, joka katsoo edustavansa oikeinta ja täsmällisintä tietoa) – jonka tutkielman lopputulos on 100-prosenttisesti muuta (sanallista argumentaatiota, graafista esitystä), kuin sen tutkimuskohde (taide, musiikki, luonto, ihminen, elämä) – voi olla yhtä mieltä siitä, että sen argumentaatiot ovat totuudellisempia, kuin se, mikä on 100-prosenttisesti sitä, mitä se on; ja että tiedeväki (tai sen suurin osa) on toiseksi viimeinen (vihoviimeinen on hallintoväki [tai sen suurin osa]) joka tajuaa (tai ensimmäinen/toinen, joka ei tajua) että totuus (ja todiste) siitä, mitä jokin on, on siinä, mitä se jokin on, eikä siinä, mitä se ei ole.

Mikään (poliittinen/epäpoliittinen, demokraattinen/epädemokraattinen) kokous, seminaari tai täysistunto ei ole koskaan maalannut ensimmäistäkään taulua, eikä kirjoittanut ainuttakaan runoa, eikä (säveltänyt) alkeellisintakaan musiikkia (eikä tavoittanut viisauden syvyyttä, järjen korkeutta, totuuden kirkkautta, luomisen ydintä, henkistä valaistumista). Kaikki niiden tekemiseen (ja tavoittamiseen) soveliaat avut ovat yksittäisten henkilöiden yksilöllisiä kykyjä, taitoja, ominaisuuksia, kokemuksia, saavutuksia.

Maailma val(a)istuu yksi pää, yksi mieli, yksi sydän, yksi ihminen kerrallaan...

...ja pimenee joukoittain.

Joukossa tiivistyvä tyhmyys ei höyrysty heurekaksi, vaikka markkinamedia siinä kuinka kylpisi.

Val(a)istumisen vastainen "yliopistouudistus" on edennyt pitkälle "historiallisen muutoksen" eli älyllisen ja henkisen taantuman tiellään vain, koska tiedeväki/taideväki on marssinut joukkona hallinto-/markkinaväen kaivamaan ansaan, ja hyväksynyt joukkona "uusyhteisölliset uusstrategiansa"; eriäviä mielipiteitä pöytäkirjoihin sanelevien, havainto- ja ymmärryskykyisten yksilöiden näkemysten jäädessä näkymättömiin "yhteisesti hyväksyttyjen päätösten" alle.

Kiitos kuitenkin Sinulle rehtori, dekaani, professori, tohtori, lehtori, tuntiopettaja, opiskelija, hallintohenkilö, ihminen, joka et hyväksynyt "yliopistouudistusta", (etkä allekirjoittanut "arvovaltaisen" gm-valtuuskunnan adressia).

Oodi älylle

(muistisääntö)

♫ En voi sua unhoittaa poies ♫

♫ e:n alempaa kun soittaa soi es ♫

näin sortuu soittoni

näin lakkaa lauluni

näin loppuu loruni

(Elvibreu) "Oi Orfeus, älä jätä meitä!"

Ne, joilla valta on - ja ne, joita enemmistö on; ja ne, jotka siitä jotakin hyötyä katsovat saavansa; ja ne, jotka tavoittelevat "uutuutta" mieluummin kuin kauneutta - jättävät minut teiltä minun puolestani, niin kuin ovat aina tehneet…

Pitkän, mutta lyhyeen loppuneen päänmenetysmenestysmenneisyyteni kokemuksella olen oppinut asennoitumaan torsooni kevyesti.

Komm, süßer Tod

komm selge Ruh

komm führe mich in Friede

Orfeus

senza testa

sine loco

aDieu

2. Suu poikki, taide taiteena – pää poikki, ihminen ihmisenä >