Musiikin universaalisuus – universumin musiikillisuus

"Tutkikaa monokordia, niin saatte tietää universumin salaisuudet." (Pythagoras)

Mono-kordi on (yksi) värähtelevä kieli, jonka (yksi) soiva sävel (kielenpituuden kokonaisvärähtely) tuottaa – kanssaan samanaikaisesti soivina – harmonisina yläsävelinä (kielen osavärähtelyinä [kokonaislukusuhteina]) kaikki sävelet eli sävelkaikkeuden, joiden/ jonka pohjalta voidaan muodostaa (erilaisia) säveljärjestelmiä ja asteikkoja (ja sävellyksiä) (siirtämällä yläsävelinä vain heikosti tai hädin tuskin havaittavissa olevat sävelet kuuloalueen kannalta käyttökelpoisille oktaavialueille)

Universum = (värähtelevä in-form-aktio-)ykseyskaikkeus, ykseyden ja kaikkeuden (erilaistumisen) erottamattomuus, jossa ykseydestä vers(i)outuva kaikkeus värähtelee ykseytenä ja kaikkeutena.

Uni-versum --- uni = yksi --- versum = 'värssy', laulu, säe, (lause), verso, (versio) / kaarre, kierre, kierto --- universal = uni-vers(e)-al(l)

tonaalinen (tonal) --- tone --- tone-al(l) --- 't one al(l) --- t(o) one al(l) --- ton(e)al(l) --- tone all --- tonal

tonaliteetti (tonality) --- 't one all-ity --- to-one-al(l)ity --- 't one/to one all [infin]ity --- tonality

at one…atone…a tone…tonal…tone all…alone…all one

Fiktiivistä etymologiaa!

Ei etymologiaa, vaan merkityksen havainnollistamista sanan kautta ja avulla.

Tonaalinen/tonaalisuus on yhdestä sävelestä – (värähtelevästä kielestä [tai ilmapatsaasta]) ja sen harmonisen yläsävelistön pohjalta rakentuvasta (rakennetusta) sävel(asteikko)järjestelmästä – muodostuva (muodostettu) sävelkaikkeus, jonka sävelet ovat luonnollisessa, (harmonis)hierarkkisessa* (toiminta)suhteessa tonaaliseen keskiöönsä (alkuykseyteensä) ja toisiinsa.**

*hierarch - higher arch

The etymosonic [or etymophonic] resonance of the words hierarch and higher arch refers to natural cyclic vibrational archs above (within) archs above (within) archs – wheels within wheels within wheels - spheres within spheres within spheres (hyperspheres) - tori [torus formations] within tori within tori (hypertori) - life cycles within life cycles within life cycles - e-motions within e-motions within e-motions – not to unnatural flatfeet bosses with (over-)pronation problems [near or far from Toeoeloentori]) .

Luonnollinen sävelhierarkkisuus on siis aivan eri asia, kuin luonnottomat, keinotekoiset valtahierarkiat, joita erikokoiset pomot rakentelevat ympärilleen "alaistensa" kontrolloimiseksi, valvomiseksi ja määräilemiseksi noudattamaan "antamiaan ohjeita" ja rankaisemiseksi niiden (tulkintansa mukaisesta) "rikkomisesta".

**Tässä mielessä ja merkityksessä suvereenisti suurin osa maailman kaikista musiikkikulttuureista on tonaalista ([yksi]sävel-yläsävelharmoniavärähtelyperäistä/-keskeistä).

Poikkeuksena tai vastakkaisuutena voidaan pitää (esim.) metallofonien värähtelyominaisuuksiin liittyvään inharmoniaan (ei-harmoniseen hälypitoisuuteen)mukautettuja ja/tai tarkoituksellisesti "ohi-" eli reilusti huojumaan viritettyjä (tingeling-gong-wee-uuw-wee-uuww) sävel(asteikko-)/ viritysjärjestelmiä (mainittu slendro mukaan lukien), joita (paremman termin puutteessa) voisi kutsua ei-tonaalisiksi ["a-tonaalisiksi"].

"Slendron suosio länsimaissa voi johtua siitä, että on lähellä länsimaisia näkemyksiä".

(???) Eiköhän slendron (ja pelogin ja gamelanmusiikin) suosio lännessä johdu siitä, että se on eksoottisuudessaan mahdollisimman kaukana kaikesta länsimaisuudesta.

Tonaalinen ei tässä jaottelussa siis merkitse (vain) - vakiintuneen aseman länsimailla saavuttanutta - (duuri-molli)tonaliteettia; eikä atonaalinen Schönbergin ("pantonaalista") dodekafoniaa, joka on pikemmin vain tasavireisen viritysjärjestelmän samankokoistettujen puolisävelaskelten "tasapäistämisdemokratiaan" pohjautuva, tonaalisuuden ("älylliseen") kieltämiseen perustuva, kolossaalinen ajatusvirhe, jossa sävelten välisestä luontaisesta hierarkiasta (tonaalisista keskiöistä, suhteista ja funktioista) on luovuttu (tai yritetty luopua) julistamalla sävelet keinotekoisesti "samanarvoisiksi" ja laatimalla hullunkuriset säännöt niiden peräkanaa könötyttämiseksi.

Monokordissa ja universumissa toteutuu (absoluuttinen) harmoninen ykseysarvoisuus, joka ei merkitse despoottistotalitääristä valtaan alistamista, eikä "demokraattista" tasasamanarvoisuutta, eikä popul(ar)istista moniarvoisuutta, vaan pyhää ykseyskaikkeudellista ainutlaatuisarvoisuutta. Pyhää siksi, että pyhyys on eheyden synonyymi; ja monokordi ja universumi ovat kaikkeuden sisältäviä ja tuottavia ykseyksiä, jotka säilyttävät ykseydellisen eheytensä, vaikka sisältävät ja tuottavat kaikkeuden erilaistuneen moninaisuuden. Eheys tuottaa eheyttä, joka tuottaa eheyttä, joka tuottaa eheyttä… Monokordin kielen kokonaisvärähtely ja kaikki sen ylä-(ja ala)sävelet ovat kokonaisia, ehjiä säveliä (kokonaislukusuhteita perussäveleensä) - jotka itsessään sisältävät alkuperänsä eheänykseydellisen kaikkeuspotentiaalin (siten, että ne omana värähtelynään tuottavat oman ylä(-/ala)sävelsarjansa, joiden sävelet tuottavat oman ylä(-/ala)sävelsarjansa, joiden sävelet… ad infinitum); mutta - joista kukin saa merkityksen omana itsenään ja suhteessa muihin säveliin vain siitä, missä se eroaa niistä (sijaintinsa, funktionsa ja ominaisuuksiensa puolesta), eli omasta ainutlaatuisuudestaan. Tähän - värähtelyinformaatiosisällön harmonisen 'sonanssin' sellaisenaan pysymiseen ja re-sonanssina välittymiseen, mutta kuitenkin ainutlaatuisena värähtelemiseen ja ainutlaatuiseksi erilaistumiseen - perustuu sekä epäorgaanisen, että orgaanisen luonnon itseorganisoituminen (rakenteellismuodollisdynaamisenergisemotionaalistietoisuudellisena tapahtumisena) kaikkialla universumissa.

(Suomessa) nykyajan analyyttinen aivolohkolahko pitää termejä yläsävel ja alasävel "epätieteellisinä" ja puhuu mieluummin "ääneksistä" - ikään kuin olisi kyse särjetyn äänen palasista - ja hukkaa koko asia-ilmiön ytimen.

Kaikki aistihavainnot ovat aaltohavaintoja, erilaistuneina omille taajuusalueilleen. Ana(digi)logisesti, universumin (ykseyslaulun) kokonaisvärähtely on alkuperäisestä (absoluuttisesta,singulaarisesta) [tietoisuus]aaltopotentiaalista erilaistunutta/erilaistuvaa aalto(hiukkas)muotoliike-energiaemootiotapahtumaa, jonka perusominaisuuksia ja niistä nopeasti yhä kompleksisemmiksi muuntuvia (seisovien aaltojen, aaltointerferenssi- ym.) ilmiöitä voidaan havainnollistaa, tutkia ja ymmärtää parhaiten yksinkertaisen akustisen värähtelijän (monokordin) ja sen sovellusten avulla. Sopivien sana-, kuva- ja videohakujen string vibration esim. tuloksia internetin avulla tutkiva voi saada melko hyvän perusväreen ja -vireen siitä, mitä kaikkea, ja miten valtavia ulottuvuuksia Pythagoraan (em.) lauseeseen sisältyy.

Vaikka tonaalisin perustein voidaan muodostaa erilaisia - modaalisia, pentatonisia, diatonisia, kromaattisia, "mikromaattisia" (mikrotonaalisia), ym. - asteikkoja; ja tonaalisuutta voidaan tulkita ja noudattaa ja muunnella eri tavoin, eri aikoina, eri kulttuureissa - ja sanoa sen perusteella, että erilaisilla tonaalisuuden muodoilla tai versioilla on omat kulttuurisidonnaisuutensa - tonaalisuus itsessään on universaalia (etten sanoisi jumalallista: divinity: di-vision-in-unity). Tonaalisuuden fysikaaliset, (värähtely)akustiset, matemaattiset ja funktionaaliset (in- [ja ex-]forma(k)tiiviset) perusteet ja niiden mukaiset (tai niiden avulla havainnollistetut ja selitetyt) ilmiöt eivät ole kulttuurisidonnaisia*, eivätkä minkäänlaisen "kulttuurillisen ohjelmoinnin" seurausta, vaan nimenomaan universaalia kaikkiallisuutta. Harmoninen värähtelijä tuottaa harmonisen ylä(-/ala)sävelsarjan kaikkialla riippumatta siitä, mikä tai kuka (sammakko vai prinsessa, prinssi vai kerjäläinen) sitä väräyttää ja riippumatta siitä onko kukaan koskaan edes kuullut sanaa kulttuuri, tai fysiikka tai matematiikka. Tonaalinen värähtelykeskiöperusteisuus/-toiminnallisuus on havaittavissa kaikkialla luonnossa, [superstring-] aalto-alkeishiukkas-atomitasolta aurinkokunta-galaksi-universumi-[multiversumi]tasoille, ja soliton#-dna-geeni-solutasolta sydän-sielu-mieli-kieli-tietoisuustasoille. #(soliton on vakaa, itse itsensä ylläpitävä aaltomuoto)

*Kaikenlainen kulttuuri on tietysti kulttuurisidonnaista, koska kulttuuriton ("kulttuurivapaa") kulttuuri ei ole kulttuuria (tai jos on, niin samassa merkityksessä kuin älyvapaa äly).

Koskas ja kuinkas sitten musiikki voi olla universaalia?

Kas silloin, kun sen luoja/esittäjä/kuulija on unisonossa universumin kanssa. Silloin, kun säveltäjä/muusikko/kuulijan sydämen, sielun ja mielen kielet soivat ja resonoivat ja värähtelevät ehjänä, harmonisena ykseytenä kaikkeudessa. Silloin, kun luova nerous kohtaa - virtuositeetin kauneudellisena hyveellisyytenä - val(a)istuneen tietoisuuden kirkkauden. Silloin, kun sävelluovuuden häikäisevänvirtuoosinen ilmaus tuottaa korkeamusiikillisharmonisen elämyksen.

Kuinka moni voi tähtitaivaan korkeuksia katsellessaan olla mykistymättä sen juhlallisen harmonisen kauneuden virtuoosisesta täydellisyydestä? Sitä on universaalisuus universumissa, sitä on universaalisuus musiikissa; juhlallisen harmonisen kauneuden virtuoosista täydellisyyttä, josta ei tarvitse ottaa mitään pois, johon ei tarvitse lisätä mitään, ja jota ei tarvitse muuttaa millään tavalla; mutta, joka itsessään kasvaa ja kaunistuu ja täydellistyy ja saa uusia muotoja ja muunnelmia ja tulkintoja äärettömyyksiin ja ikuisuuksiin…

Puheet "definitiivisestä" tulkinnasta (esittävän säveltaiteen kohdalla) ovat yhtä "lopullisia", kuin puheet definitiivisestä runosta, joka tekee kaikki muut runot tarpeettomiksi. (David Bohmia mukaillen)

Yleisessä käytössä ja keskustelussa universaalisuus sekoitetaan miltei säännönmukaisesti käsitteisiin yleinen ja maailmanlaajuinen (globaali, kosmopoliittinen, kansainvälinen) . Yhtä kaikki, sanan varsinainen merkitys on kuitenkin koko universumia väreilyttävän harmonisen ykseyden kaikkeudellisuudessa. Musiikki ei ole ainetta, vaan värähtelyharmoniaa. Universumi ei ole betonia vaan harmoniavärähtelyä. Havaittavissa oleva universumi on (musiikillis)harmonisen värähtelyn konkretisoituma. Universumia ohjaa harmoninen intressi (ei poliittinen, ei hallinnollinen, ei kaupallinen, ei popul(ar)istinen…). Korkeamusiikillista luovuutta ohjaa harmoninen intressi (ei poliittinen, ei hallinnollinen, ei kaupallinen, ei popul(ar)istinen…).*

Konkretiaa edelleen kaipaamaan jäävien on syytä siirtyä kouriintuntuvampien asioiden ja harrastusten pariin.

*Oletko havainnut, että kaikkea ihmisten harhaanjohtamista ohjaa disharmoninen, "hajota ja hallitse" intressi?

Oletko havainnut, että "modernismin" pyrkimystä näyttää ja kuulostaa "uudelta" (eikä kauniilta), ohjaa disharmoninen intressi?

Eikö ole yhtään omituista (huvittavaa? järkyttävää?), että jopa musiikillista "kehitys-, edistys- ja uudistus"-valtikkaa ovat pitäneet käsissään (tai katsoneet pitävänsä) ne, jotka ovat hajottaneet sävelet hälyiksi, soinnin (soittotekniikoilla ja särkylaitteilla) sirpaleiksi ja musiikin (analyysitekniikoilla ja järkilaitteilla) "parametreiksi"?

Tiedätkö, mikä on ainoa musiikillinen "parametri", joka on yksinään musiikkia; jonka kaikki ihmiset (ja "avaruusoliot") aina ja kaikkialla välittömästi tunnistavat musiikiksi, ilman minkään muun "parametrin" läsnäoloa?

Melodia.

Mihin musiikilliseen "parametriin" sisältyy musiikillisen kauneuden ydin ja sen harmoniset, polyfoniset ja rytmiset mahdollisuudet?

Melodiaan. [Melodiseen teemaan/aiheeseen]

Mitä ilman musiikki on elotonta?

(vaikka yksitoista ihmistä kymmenestä vastaisi tähän: "rytmiä", niin oikea vastaus on:)

M-elo-diaa

Siis:

Mikä musiikillinen "parametri" on totuudellisimmin musiikkia?

Melodia.

Mikä on luovuudessa tärkeintä?

Vapaus

Minkä (12-sävel)rivitekniikka estää?

Vapaan melodianmuodostamisen; vapaan, melodis(kauneudellistotuudellis)en luovuuden.

Mikä tahansa melodia (tai tonaalisuus) ei tietenkään tee musiikista totuudellista tai universaalia, vaan se, miten syvällisen universaalia kauneutta se (melodia) ilmentää ja minkälaisen harmonisen universumin säveltäjä/muusikko (/akustiikka) sen (/niiden) ympärille luo; ja miten korkean kauneus-/harmoniatajun ja musikaalisen ("music-all"-isen) mielikuvituksen ja tietoisuuden ohjaamaa (tai toimimaan vapauttamaa) tuo luominen on. Korkeimpiin universaalisiin sfääreihin voi säveltäjän/muusikon/kuulijan kohottaa vain tietoisuus ykseydestään universumiin ja kyky haltioitua puhtaan kauneuden taianomaisen lumon ihmeyteen (ei mainadien, [bakkanttien], seireenien, syöjättärien ym., ulkoisella kauneudella, paheella tai petollisuudella ansaan viettelevän, eikä kompromissikisojen kauheuskuningattarien, vaan pyyteettömän, puhdassydämisen kauneuden):

Juhlajalkinein, huopikkain, saappain, bootsein, lenkkarein, sandaalein, tai paljain jaloin voidaan luoda paikallisesti merkittävää musiikkia… mutta vain lasikengin universaalia…

"Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. Tieto rajoittuu vain siihen, mitä tiedämme ja ymmärrämme, kun taas mielikuvituksen piiriin sisältyy koko maailma[nkaikkeus] ja kaikki, mitä siitä koskaan on tiedettävissä ja ymmärrettävissä."

[Toimivalla] "logiikalla pääsee A:sta B:hen; mielikuvituksella pääsee kaikkialle. --- Todellinen älykkyyden merkki ei ole tieto (tietäminen), vaan mielikuvitus." (Albert Einstein)

mieli mi eli

ihmett eli ihmetteli

ihmeitänsä ihme itänsä

tie toinen tietoinen

tie tois uuden tietoisuuden

ikuisuuden ikuis uuden

siel uni sieluni

valve ilon valveil on

Älä kysy asiantuntijoilta, vaan pohdi itse ja valitse, kumpi seuraavista lauseista edustaa "totuudellisuutta", joka on niin "älykästä", ettei huomaa valehtelevansa (tai pirullisen ovelaa, jos huomaa); ja kumpi on universaalin totuuden ilmaus:

- "Kauneuden sijaan on puhuttava musiikin Wahrhaftigkeitista, totuudellisuudesta." (Schönberg)

- "Etsikää totuutta ja kauneutta yhdessä, erillään toisistaan ette pysty niitä milloinkaan löytämään." (Pythagoras)

Vertaa myös lauseita:

- "Olen tehnyt löydön, joka takaa saksalaisen musiikin ylivallan sadaksi vuodeksi." (Schönberg, 1923) […ja tuudittaa Kauneuden ("Ruususen") uneen… ("pandemiaa" jäljellä enää/vielä 10 vuotta …)]

- "Pimeyden tunnistaa siitä, että se pyrkii alistamaan muut valtaansa, ja valon siitä, että se pyrkii muiden palvelemiseen".

Jälkimmäisen lauseen valossa on syytä tarkastella myös (tai erityisesti) poliittisen, taloudellisen ja hallinnollisen vallan käyttäjien pyrkimyksiä eri foorumeilla; ja sitä, kuinka he selittelevät älyttömimmät ja julkeimmatkin valtapyrkimyksensä - ja niiden mukaiset strategiansa ja tekonsa - "yhteisen edun" tai "yhteisen hyvän palvelemiseksi", ja jättävät joka ainoan kiperän kysymyksen vaille vastausta.

"Pienen, 'hienostelevan' (klassisen musiikin) eliitin harrastama 'kulttuurihegemoniahan' se vasta varsinaista vallankäytön pimeyttä onkin!"

Jännittävää, kuinka - "tietoyhteiskuntamme" koulutuksellisen "sivistyneisyyden", teknologisen "hifistyneisyyden" ja markkinavetoisen, läpeensä kaupallistuneen kulutusjuhlakapitalismin keskellä - Gramsci-fonin paikoilleen juuttuneen savikiekon hegeliläismarxilaismaolainen krahina yhä ja aina vain kelpaa - "terävinä analyytikoina", "avomielisinä ajattelijoina", "suvaitsevaisina suvaitsijoina", "vapaamielisinä uudistajina" ja "uudistusmielisinä johtajina" itseään pitävien - (globalisaatio)kulttuurivallankumousagitaattorien internationaaliksi; "kulttuurimurroksen" ja "kaanoninkaatajaisten" moniarvogenrepuurovelli-integrationaaliksi tällä kertaa ovelasti suurimoituna.

Käsite "kulttuurihegemonia" on tyypillinen esimerkki hegeliläisen ("teesi-antiteesi-synteesi") ajattelun (tai sitä päämääriinsä soveltavan valtaelitistisen vehkeilyn) mukaisesta, vastakohtaisuuksien (teesi-antiteesi) tahallisesta rinnakkain/vastakkain asettelusta, jolla - väitetään saatavaksi aikaan kilpailun, yhteistyön ja "synergiaedun" tuottamaa "kehitystä, uudistusta, laatua ja luovuutta", mutta todellisuudessa - saadaan aikaiseksi tarkoituksellinen, (avoimeen tai pinnan alla kytevään) konfliktiin (ennemmin tai myöhemmin) johtava, (intressi)ristiriitatilanne, johon sen aiheuttaja (vallankäyttäjä, "hyvä johtaja", hallintoväki) sitten voi "ylhäältä käsin" mestaroimanaan "kompromissina" (pakotteena) tarjota oman, näennäisen ratkaisunsa ("synteesin"). Joihinkin aate- ja ajattelukulttuurin ja vallankäyttöhistorian pimeisiin, hämäriin tai kyseenalaisiin ilmiöihin ja (-)käytäntöihin - tai salaliittoteoriatulkintoihin - käsite (hegemonia) sopii, mutta ei lainkaan luovaan kulttuuriin.

Jopa Gramsci ymmärsi tämän (ainakin sanallisella tasolla) ja "korosti, että demokratia ja kansalaisvapaudet ovat arvoja, joita ei tule loukata vallankumouksenkaan oloissa, ja vaati taiteilijoiden ja tiedemiesten rajoittamatonta luomisvapautta."

Kulttuuri (cultura = viljely) ruumiin- ja/tai hengenviljelynä on piilevien tai orastavien ruumiillisten ja henkisten - korkeakulttuurin kyseessä ollen hyveellisten - taipumusten ja kykyjen kylvämistä, kasvattamista, harjaannuttamista ja kultivoimista täyteen kukoistukseen ja mestaruuteen saakka. Hegemonia on johtavaan asemaan pyrkivää (paheellista) vallankäyttöindoktrinaatiota. "Kulttuurihegemonia" (tai "klassisen musiikin hegemonia") sana sisältää tarkoituksellisen käsite- ja intressiristiriidan (luovuus perustuu vapauteen ja hegemonia valtaan alistamiseen). Kun tuollaisilla termitempuilla yritetään huijata ihmisiä - ja vakuutella, että "klassinen musiikki on aivopesun ja indoktrinaation seurausta" ja että "luovuus viihtyy (/syntyy) rajapinnoilla" - on syytä aina kysyä, minkä ansiota ja tulosta jokin todellinen, ilmennetty ja osoitettu kyky ja sen hedelmät ovat: Onko Bachin, Mozartin, Beethovenin… tuotanto jonkin ulkopuolisen poliittisen tai kaupallisen järjestelmän silmänlumetta tai valtaklikin teeskentelyä tai yhteiskunnallisen "aatelin" hienostelua, vai säveltäjän/muusikon oman, yksilöllisen luovan kyvyn, aidon taidon ja nerouden tulosta?

Ja on syytä vastata, että lähes mitä tahansa voidaan ympätä ihmiseen ulkoapäin, aivopesun, manipulaation, lobbauksen, ohjelmoinnin, ulkoa opettelun, matkimisen, pakottamisen, pelottelun, uhkailun ja ärsyke-reaktiotasoisen (ehdollisen ja ehdollistetun) toiminnan ("palautekulttuurin"), keinoin ja avulla - tai hankkia ulkopuolelta tai ostaa ja myydä - paitsi kaikkein keskeisimpiä ja oleellisimpia korkeakulttuurin ja ihmisyyden (ehdottomia, sisäisiä) arvoja ja ominaisuuksia: luovuutta, oivalluskykyä, rakkautta, hyvyyttä, totuutta, kauneustajua, musikaalisuutta, viisautta, vapautta, usko(nlujuutt)a, uskallusta, henkevyyttä ja huumorintajua.

Niitä ei voida opettaakaan juuri siksi, että ne ovat jokaisen ihmisen yksityisintä potentiaalia ja ominta om(in)aisuutta ja löydettävissä vain in-tuition avulla oman s-isäisen sis-immyyden puhtaassa, koskemattomassa hiljaisuudessa syntyvän ja syttyvän, luovan, oivaltavan ja rakastavan vapauden kautta.

Niin yksioikoisen sisäriittoista elämänkulku ei intuition ohjaamanakaan ole, että ulkopuolisuudella ei ole siihen mitään yhteyttä, ja että suurten, ulkopuolelta saneltujen kulttuuri- ja koulutusstrategioiden tavoitteksi voidaankin panna vain "tavallisten" "normaalikansalaisten" tuottaminen tai heidän ehtoihinsa ja vaatimuksiinsa alistuminen - sillä verukkeella, että "poikkeusyksilöt kyllä aina löytävät tiensä" - niin kuin nyt ollaan tekemässä. Jollei ulkoisia olosuhteita em. ominaisuuksien ja (kyky)potentiaalin heräämiseen ja kasvamiseen ja kukoistamiseen ole, ne jäävät piileviksi tai kuihtuvat ja surkastuvat ja kuolevat pois. Monta potentiaalista Mozartia ja Sibeliusta on mennyt "Hitti Hyttysenä" hautaan ja pyhimystä pahimuksena - ilman, että olisivat aavistaneetkaan omaa, uniikkia universaalisuuttaan - vain, koska elämä, ulkoisten paineiden, oppien, vaikutteiden ja toimintaympäristön kahleissa, ei ole tarjonnut henkistä herätettä tai käytännön mahdollisuutta niistä vapautumiseen ja sisäisen universumin todellisten syvyyksien ja korkeuksien avautumiseen.

Luovuudelle (oivallukselle…) otollisen (innoittuneen, inspiroivan) ilmapiirin, olosuhteiden, työrauhan ja toimintamahdollisuuksien turvaaminen onkin ainoa asia, mitä (em.) sisäisesti ehdottomien ominaisuuksien eteen voidaan ulkoisilla ehdollisuuksilla tehdä.

Huomatkaa, että Schönbergin (em.) avoimen hegemoninen julistus ei ole luovuuden, eikä oivalluksen, vaan hairahtuneen ja arveluttavan ajattelun tulos. Myöskään atonaalisuus ei ole klassisen (tonaalisen) taidemusiikkiperinteen perillinen tai luonnollinen jatkumo - tai väistämätön ja välttämätön, tai ainoa mahdollinen ja oikea kehityssuunta - vaan siitä irtisanoutunut kehitelmä, "1900-luvun länsimaisen taidemusiikin valtavirtaus" niin kuin määritelmässä osuvasti sanotaan. Schönbergin lause ei edusta, eikä kiteytä klassisen musiikkiperinteen yksilöllistä tai yhteistä tavoitetta, vaan pikemminkin vain sen (perinteen) pettämiseen houkuttelevan tai siitä luopumiseen vaativan valtapyrkimyksen. Vaikka Schönberg ei tiettävästi tarkoittanut - kuulemma yksityisestä, kahdenkeskisestä keskustelusta peräisin olevaa - lausettaan julkisuuteen (ja korosti opetuksessaan perinteen merkitystä), sinne se kuitenkin kulkeutui ja valtailmiöksi julkeutui.

"Perinne on aina oikeassa." (Paulo Coelho)

Förstod per inne(håll) förståss inte som plikt och tvång utanför (Per Inne)

Perinteestä irtautunut modernismi onkin juuri siksi (tai siltä osin aina) väärässä, että se ei voi olla perinne. Jos se olisi perinne, sillä olisi hyvään maaperään istutetut, vanhat ja arvokkaat juuret, eikä sellainen voi olla modernia. Kaikki, mikä on vanhaa, ei ole arvokasta, mutta se, mistä on kasvanut perinne, on. Ja kaikki uusi ja arvokas kasvaa perinnepellon humuksesta ja ravinteista. Jokainen saa tietysti oman kokemuksensa, havainto- ja ymmärryskykynsä ja pohdiskelunsa perusteella muodostaa käsityksensä siitä, onko jollakin asialla (esim. atonaalisuudella) vanhat ja arvokkaat juuret, ja onko se niistä kasvanut perinteeksi (eli onko perinteen pettäminen kasvanut perinteeksi), ja onko esim. Schönbergin - "musiikin suurmieheksi" tituleeraamiseen oikeuttava - oman tuotannon vaikuttavuus ja vakuuttavuus(tai sen sellaisena kokeminen) osoitus luovasta vapaudesta (itse laatimiensa sääntöjen noudattamattomuudesta tai luovasta soveltamisesta), vai alistavan ja mukanaan vievän valtaintressin voittokulusta. Sama koskee yhtälailla häntä seurannutta älymystöä(?), joka yksissä tuumin ryhtyi painelemaan profeettansa - (12:n tasa-arvoisen "kerroksen" välillä vaakatasossa liikkuvan) - hegemoniahissin nappuloita. Veikö se kaikki kauniin vuoren huipulle vai kaiken kauniin vuoren uumeniin?

"No mutta onhan tonaalisuudessakin sääntöjä vaikka kuinka paljon; äänenkuljetussääntöjä, kontrapunktisääntöjä, soinnutussääntöjä, modulaatiosääntöjä, muotorakennesääntöjä, sääntöjä, sääntöjä, sääntöjä… ja Mozartkin opetti sävellysoppilaitaan kirjoittamaan "strenge Satzia" ja "freie Satzia". Missä sen "vapaus" on? Siinä "freie" Satzissako?"

Siinä, mitä ei voida opettaa. Luovuudessa. Vain luovuuden ilmentämiseen käytettäviä tai käytettävissä olevia keinovaroja, tekniikoita, sääntöjä, ohjeita, taitoja voidaan opettaa. Luovuus kuitenkin alkaa vasta siitä, mihin säännöt loppuvat. Luovuudella voidaan kaikki säännötkin kääntää vapaudeksi. Mutta ensin täytyy ymmärtää niiden arvo ja merkitys ja oppia käyttämään niitä. Tonaalinen(/modaalinen) periaate, järjestelmä ja toiminnallisuus on helposti havaittavissa ja ymmärrettävissä universaaleja luonnonlakeja ja -järjestystä vastaavana kokonaisuutena, ja sovellettavissa niiden tapaan; päinvastoin kuin atonaalisuus (dodekafonia) ja muut synteettiset systeemit, joihin ei universaaleja vastaavuuksia löydy millään, eikä mistään; ja joita voidaan sen vuoksi pitää pelkkinä ajatuskyhäelminä, joiden keksijä on kyllästynyt "vanhanaikaiseen" maailmanjärjestykseen, jossa planeetat kiertävät aurinkoja ja kuut planeettoja ja elektronit atomeja ja päättänyt panna kaiken "uuteen" järjestykseen ja "mustat jättiläisperhoset tappamaan auringonloisteen" ja maan, asukkaineen haahuilemaan ympäri kuolemansairasta kuuta "näkymättömien kammotusten laskeutuessa raskain siivin ihmissydämiin." "Niin kuin [kalman]kalpea veripisara värjää sairaan huulet, niin viruu näissä sävelissä lopullista tuhoaan hakeva kauneuden lumo." "Wahrheit"(?) statt Schönheit. Wirklich! Sanat ja sävelet ovat totuudellisesti löytäneet toisensa (ja murhattunsa) Schönbergin "Wahrhaftigkeitissa". Ja mikäpä muu meitä Schönbergin tauluissa (kuvallisen vastineensa saaneena) tuijottakaan kuin itse totuus(?)

Älkää nyt vain sanoko, että koska nollatutkimusten luvatussa maassa on ehditty tehdä "akateeminen väitöstutkielma", jossa - "perinteisiä, klassisen musiikin analyysimenetelmiä käyttäen" - heavymetallista(/hard rockista) on löydetty tonaalisia/modaalisia, soinnullisia ym. "yhtäläisyyksiä" klassiseen musiikkiin, se riittää nostamaan ko. tutkielman "relevantiksi tieteeksi" akateemisuuden piiriin ja tutkimuskohteensa "validiksi taiteeksi" klassisen musiikin rinnalle, "yhteisestä siemenestä kasvaneena", yhtäläisenä luovuuden (tai universaalisuuden) ilmauksena.

C-säveltä ei tee c:ksi se, mikä siinä on samanlaista kuin cis-des-d-dis-es-e-eis-fes-f-fis-ges-g-gis-as-a-ais-b-h-his-ces-sävelissä vaan se, mikä siinä on erilaista. A-kirjainta ei tee a:ksi se, mikä siinä on samanlaista, kuin b-c-d-e-f-… kirjaimissa, vaan se, mikä siinä on erilaista. Rokkia ei tee rokiksi se, mikä siinä on samanlaista, kuin klassisessa musiikissa, vaan se, mikä siinä on erilaista. Mitään musiikin tyyliä, lajia tai lajityyppiä ei tee omaksi "genrekseen" se, mikä siinä on samanlaista, kuin muissa lajityypeissä, vaan se, mikä siinä on erilaista. Pyrkimys "genrettömyyteen" vie kohti musiikillista merkityksettömyyttä; ottaen huomioon vielä sen (täälläkin jo todetun tosiasian), että klassinen musiikki ei ole vain yksi "genre" muiden joukossa, vaan kokonainen genrepuutarha tai -universumi, jossa jokainen säveltäjä ja sävellysmuoto (sarja, sonaatti, trio, kvartetto, sinfonia, sinfoninen runo, konsertto, lied, ooppera, oratorio, passio, messu, motetti…) muodostaa oman "genrensä".

Minkään sanan (ja sen kuvaaman asian ja ilmiön) merkitys - (omana itsenään ja suhteessa muihin sanoihin, asioihin, ilmiöihin) - ei ole siinä, mikä on samaa, kuin muissa sanoissa (asioissa, ilmiöissä), vaan siinä, mikä on erilaista.

Sanojen tuska, puska ja roska merkitys ei selviä katsomalla (/kuuntelemalla) avarasti "yhteistä" -skaa, vaan katsomalla (/kuuntelemalla) tarkasti sanat toisistaan erottavia kirjaimia (/äänteitä) ja ymmärtämällä niiden muodostamien sanojen toisistaan eroavat merkitykset.

Ihmistä ei tee (ruumiillisena olentona) ihmiseksi se ~98% DNA:sta, mikä on yhtäläistä apinan (tai muiden eläinlajien) DNA:n kanssa, vaan se vaivainen 1,3-2%, mikä on erilaista. Jos n= ihmisten (tai säveltäjien/muusikoiden) kokonaismäärä, n-eroa ei tee neroksi se n-, mikä on samanlaista kuin kaikissa normaaleissa ihmisissä, vaan se -ero, mikä on erilaista kuin kenessäkään muussa.

Tarkastellaan vielä lopuksi lyhyesti sitä - (oleellisinta) eroa - mikä tekee itämaisesta (intialaisesta) musiikista itämaista (intialaista) ja länsimaisesta musiikista länsimaista.

"Intialaisissa musiikeissa lienee rytmi se tärkein osa."

Ei liene, eikä ole. Rytmi on intialaisen, musiikillisen luomiskasvuprosessin orgaaninen ilmentymä. Intian klassinen musiikki perustuu pyhiin ra(a)ga-moodeihin ja niistä versovien melodioiden, ja niistä kasvavien ja niitä kasvattavien ta(a)la-rytmisyklien improvisatoriseen muunteluun.

Intian klassisen musiikin ja läntisen, klassisen musiikkiperinteen suuri erilaisuus ei perustu kulttuuriseen ohjelmointiin, eikä julki- tai salamyhkäisiin sopimuksiin tai strategioihin, vaan erilaiseen (perus)valintaan eli erilaiseen uhraukseen (eri asiasta luopumiseen).

Intiassa luonnon yläsävelsarjan mukaista virityksellistä intonaatiopuhtautta - jonka tarkka noudattaminen on mahdollista vain yksiäänisessä, soinnuttamattomassa musiikissa - pidettiin niin tärkeänä (pyhänä), että siitä (ja varsinkaan valaistuneitten kantaisiensä suoraan luonnosta/universumista (meditaatio-intuition avulla, eri vuorokauden-/vuodenaikoina) kuulemien raaga-moodien pyhyydestä) ei haluttu luopua, vaan uhrattiin polyfonia ja soinnullisuus, ja mahdollistettiin rikas melodinen, ja ilmiömäinen rytminen kehittely ja muuntelu. Lännessä taas uhrattiin absoluuttisen tarkka sävelpuhtaus ja rytmivirtuositeetti ja avattiin (virityksen säätämisen eli temperoinnin avulla) moniäänisyyden ja soinnullisen harmoniankehittelyn tarjoamat mahdollisuudet.

Idässä siis pysyttiin(/pysytään) samassa moodissa läpi raaga-improvisaation. Lännessä edettiin(/edetään) (gregoriaanisesta/melodisesta) yksi-ääni-yksimoodi-modaalisuudesta moniääniseen (-moodiseen) polyfonia/soinnullisuus/modulaatio "mode-al(l)"-isuuteen.

Aurinko on aurinkokunnan tonaalinen keskiö (Sun-Son(us). Missä on musiikin valo, jos siinä ei ole tonaalissonaalista keskiötä? Säveltäjän/muusikon/kuulijan pimeässä päässä, vai sydämen mustassa aukossa?

Ihmissydän on ihmisen tonaalinen (värähtely)keskus. Mono-kordi---mon-coeur---minun-(kardiaalinen)-kordiaalisuuteni---mein-Herz---mein-Hertz---my-heart---my-heart!

Henkisen sydämen henkinen (mon coeur-)monokordi siis, jonka heijastusta fyysinen (moi soi) tykytys ja e-motionaalisuus (energian liikkeen tunneilmaisullinen välittyminen ja vaikut[tavu]us) vain on.

Sitä virittelemään, ystävät kalliit; ja universaalia musiikkia säveltämään ja soittamaan ja laulamaan ja kuulemaan!

yksin kordiaalisesti Teidän

l'Or-feu-sanαnsoittaja

4. Haamukirjoitus sananvapauden kuolemanjälkeisestä elämästä >