Käyttö

Paitsi vaatteisiin villa sopii hyvin moneen lähtöön. Pohjoisessa ilmastossa villa on tietysti ollut aivan korvaamaton raaka-aine vaatteisin. Nykyään käytetään villaa myös esim. eristemateriaalina. Silloin sitä käsitellään ensin boorilla, vaikka villalla onkin luonnostaan myös huono palovoima esim. firma Sheep Wool Insulation.

Eniten on villan karkeatyyppisiä karvojen käyttö vähenenyt. Niitä käytettiin ennen työvaatteisiin. Ne sopivat edelleen hyvin mattoihin, ryyjyihin, sisustustekstiileihin ja päällysvaatteihin, mutta niiden teollistuminen käyttön on vaikeata. Kuitu käsitellään liian voimakkaasti teollisuudessa ja kuitu katkeaa joka johtaa piikkiseen pintaan valmiissa tekstiilissä.

Suomenlampaat ovat jalostettuja hienovillaiseksi. Jos jalostuksen ensimmäisessä kantakirjassa voi toteta, että jalostukseen otettiin melkein ainoastaan heinovillaiset lampaat. Hienovilla on tietysti pehmeä ja pitkä mutta samalla se tuottaa tuskaa kasvattajille. Pitkän sisäkauden takia hienovillaiset lampaat hvuovautuvat herkästi. Riittää jo, että päädyt villassa ovat pikkasen huovattu ja villaa ei kelpaa enää parhaimpia vaatteita varten.

Ahvenanmaan lampaan valkoista villaa.

Kaunis hienovillainen suomenlammas sopii vaikka pitsihuivien kutomiseen.

Hienovillainen ahvenanmaanvilla. Tämäkin sopii hyvin juhlavaatteiden valmistukseen.

Suomenlampaan villasta käsin kehrätty yksisäkeistä lankaa.

Ahvenanmaanlampaan villasta käsin kehrätty yksisäkeistä lankaa.

Ahvenanmaan lampaan villa, sopii niin ryijyjen tekoon kun kestäviin työvaatteisiin. Työvaatteisiin sopii myös ryijylangat, vähän enemmän voisi kumminkin olla alusvillaa. Ahvenanmaan lampaitten villoijen sijaan löydät tähän tarpeeseen myös monta sopivaa kuitua. Miesten työsukille tulisi valita vähän karkeampia villakuituja, näin ne kestävät paremmin. Kumisaappaat syövät villasukkia!

Perinteinen ryyjy, Hämeenkyrö.

Uusi pienimuotoinen ryyjy värjäämättä villasta.

Ahvenanmaan lammaiden seassa on monet kuidut joita sopii erinomaisesti ryijylangaksi. Mutta onhan myös veneryijyt olleet hyvin tärkeitä ja ryijyt yleensä tärkeitä saaristossa. Saariston naiset olivat tunnettuja ryijyntekijöitä. Varmasti löytyy myös suomenlampaita ja kainuun harmaan lampaita joilla on ryijylankoja varten sopiva villa. Alhaalla valokuvia Asko Koivulan lampaitten ryijylle sopivia kuituja.