Kuusiston lampaat

Aimo Kuusistolla on ollut lampaita omassa pihapiirissään noin 20 vuotta, ja alusta asti suomenlampaita. ”Tietysti suomenlampaita, ollaanhan nyt Suomessa. Oli itsestään selvää, että hankin kotimaista rotua”, Kuusisto kertoo.

Aluksi Kuusisto hankki yhden uuhen, astutti sen ja jätti yhden karitsan itselleen. Yksinään ei uuhen aluksikaan tarvinnut olla, vaan sillä oli vuohia seuranaan.

Vinkkejä alkuun

Aloittelevalle, tai vasta muutamasta omasta lampaasta haaveilevalle ihmiselle Kuusisto antaa vinkin kääntyä ensin maaseututoimen puoleen. Eläintenpitäjäksi on rekisteröidyttävä, jotta saa pitopaikkatunnuksen. Lampolan on oltava tarkoitukseen sopiva: kuiva ja valoisa. Suomenlammas on vaatimaton eläin ja sopeutunut maamme oloihin hyvin. Kuiva heinä pääravintona kelpaa, vettä on oltava koko ajan saatavilla, ja kivennäisten ja vitamiinien saannista on huolehdittava. Kuusisto on todennut, että lampaat laiduntavat mieluummin vähän kuivemmalla, kivikkoisella metsälaitumella kuin tasaisella pellolla. Aidan on oltava ehjä ja riittävän tukeva, vaikkei lammas olekaan karkailevaa sorttia.

Paljon karitsoja

Kuusiston kokemuksen mukaan suomenlammas on yleensä hyvä karitsoimaan, ja karitsoja tulee useita. Kolme karitsaa on hyvin yleistä. Suomenlammas ei kuitenkaan ole kovin lihaisa rotu, ja siksi usein pässinä käytetäänkin texeliä, jonka avulla saadaan teuraspainoa korkeammaksi.

Kuvassa Kuusiston lampaat vuonna 1992.

Haastatteluhetkellä Kuusistolla on kolme uuhta, joista kaksi on puhdasrotuisia suomenlampaita ja yksi on texel-risteytys. Karitsoja on kolme, sekä yksi oma texel-pässi. Oman pässin lisäksi uuhia astutetaan tietysti myös erisukuisilla pässeillä.

Kuva. Merja Marttila 2011.

Karitsojen suuri määrä voi olla myös ongelma. Kolme karitsaa vielä menee ideaalitapauksessa ongelmitta, eli jos karitsat ovat tasavahvoja ja emä on kunnossa jolloin maitoa kyllä riittää. Mutta jos yksi karitsoista onkin pienempi tai heikompi, ei se pääse nisälle riittävän usein. Tällöin on turvauduttava osittaiseen tuttipullojuottoon.

Kuusistolla suurin määrä karitsoja yhdellä kertaa yhdellä uuhella on ollut viisi. Tosin niistä kaikki eivät jääneet eloon. Neloset sen sijaan on joskus syntynyt niin, että kaikki selvisivät ja kasvoivat hyvin. Lisäruokintaan toki jouduttiin turvautumaan.

Perinteisesti juottokaritsa on viety tupaan, jossa sillä on lämmintä ja sitä on helppo juottaa usein. Tällaisista karitsoista tulee tietysti hyvin kesyjä ja ihmisrakkaita. Pienen karitsan pullojuottamisessa on aina olemassa vaara, ettei emä enää hyväksy karitsaa. Vieraanhajuisen karitsan hylkiminen ei ole kovinkaan harvinaista.

Tulevaisuuden näkymiä

Suomenlampaan tulevaisuuden Kuusisto näkee oikein hyvänä ja turvattuna. Hän uskoo, että eläinten määrä saattaa jopa lisääntyä. Kuusisto näkisi mielellään lampaiden käytön maisemanhoitajina lisääntyvän. Näin suomenlammas saisi lisää näkyvyyttä ja ehkä suosiotakin. EU on tosin tuonut ”kesälampaiden” pitoonkin omat hankaluutensa, eikä lampaita saa siirtää paikasta toiseen ilman pitopaikkatunnuksia ja ilmoituksia viranomaisille. Kiinnostus harrastuspohjaiseen muutaman lampaan pitoon on kasvussa, ja erityisesti tällaisten pienten lampoloiden määrä kasvanee.

Suuria uhkakuvia tulevaisuudessa Kuusisto ei näe, vaan pitää suomenlampaan asemaa ja statusarvoa maassamme vakaina.

Kuva. Merja Marttila 2011.

Kuva. Merja Marttila 2011.

Kuusiston lampaat ovat asianmukaisesti korvamerkittyjä ja rekisteröityjä, ja eläintenpitotunnus löytyy. ”EU:hun liittymisen mukana paperihommat lisääntyivät paljon, ja pidän sitä näin harrastajan kannalta turhana työnä ja lisäkustannuksena.”

Kuusisto on pannut merkille, että ihmiset pysähtyvät ohi kulkiessaan katsomaan ja ihastelemaan lampaita. Ihmiset eivät kuitenkaan ole tietoisia, että kyseessä on nimenomaan suomenlammas, arvokas ja perinteinen maatiaisrotumme. Myös lampaiden nimitykset (esimerkiksi uuhi) ovat lähes kaikille vieraita.