Kainuunharmas

Kainuunharmas on erittäin harvinainen suomalainen alkuperäislammasrotu. Uuhien lukumäärä on vuonna 2010 alle 1000. Kainuunharmas on suomenlampaasta erillinen kanta, joka on DNA-tutkimuksin todistettu omaksi populaatiokseen. Tällä hetkellä olemassa on seitsemän eri pässilinjaa, jotka on saatu säilytettyä eläinlääkäri Pertti Hankosen päättäväisen tietojen keruun sekä tutkimus- ja jalostustyön ansiosta. Ilman hänen tekemäänsä työtä Kainuun harmaat olisivat todennäköisesti kuollut sukupuuttoon, tai olisivat ainakin lähellä sitä. Tämän työn ansiosta pelastettuja Kainuunharmas-sukuja kutsutaan Hankoslaisiksi ja ne lienevät ainoat säilyneet puhdasrotuiset suvut. Pässilinjat ovat: (nimetty Pertti Hankosen suvun miesten mukaan):

• A (Antti)
• I (Immo)
• L (Lauri)
• M (Matti)
• P (Pertti)
• R (Risto)
• T (Topi) (Terhi Hokkanen 2010.)

Yleisin Kainuunharmaksen väritys on musta pää sekä jalat ja harmaa villa (Terhi Hokkanen 2010). Harmakset voivat olla väritykseltään lähes valkoisen harmaasta mustaan ja jopa sinertävään. Toiset voivat olla ruskeitakin, mutta villa-alue muuttuu yleensä viimeistään puolen vuoden iässä harmaaksi, ja vain jalat ja naama jäävät ruskeiksi. Jotkut yksilöt saattavat kasvattaa välillä vaaleaa villaa ja toisinaan tummaa ja lampaan värikin saattaa vaihtua vuodenaikojen mukaan. Toiset karitsat saattavat olla hyvinkin vaaleita syntyessään ja harmaantuvat myöhemmällä iällä. Osa lampaista taas vaalenee vanhetessaan. Yleensä kuitenkin harmakset ovat mustia syntyessään, vain muutamia harmaita karvoja turvalla. Kivespussit ovat yleensä homeisen väriset. (Laurilan tila.) Kainuunharmaiden kieli on violetti (Pirkko 2010).

Kainuunharmaat ovat hyvin hedelmällisiä. Ne voivat tulla ympäri vuoden tiineeksi ja karitsoida useita jälkeläisiä samalla kertaa ja useamman kerran vuodessa. Ne ovat sukukypsiä jo kolmen kuukauden iässä, jolloin pässit tulee erottaa emistään. Uuhet hoitavat karitsoitaan hyvin ja hylkimisiä harvemmin tapahtuu. (Terhi Hokkanen 2010.) Uuhien kiimat alkavat neljän kuukauden iässä. Juhannuksen aikaan uuhien kiima on hetken aikaa heikko. Kainuunharmasuuhi saa keskimäärin 2,9 karitsaa, mutta määrä voi olla yhdestä kahdeksaan karitsaa. Neljän karitsan hoito ei ole uuhelle ongelma, mutta nelosille ja sitä suuremmille katraille on syytä antaa lisämaitoa. Köyhdyttämällä ruokavaliota astutusaikana voidaan vuonuekokoa pienentää. (Helinä Leppänen 2010)

Rissanen Hannele. Kainuunharmaksen rotuominaisuudet. Savonia ammattikorkeakoulu. 2011 Rissanen, Hannele. Kainuunharmaksen geneettinen monimuotoisuus. Helsingin yliopisto 2016 (tulossa)

Proagrian Keskusten Liitto. Lampaiden kantakirjaohjesääntö Kainuunharmas rodulle (2016, pdf)(pdf)

Kainuunharmas - lammas on suomalainen alkuperäisrotu ja se on edelleen harvinaisuutensa vuoksi huonosti tunnettu. Sitä on aiemmin pidetty suomenlampaan harmaana värimuunnoksena. Rotu on sittemmin osoitettu DNA-tutkimuksin erilliseksi populaatiokseen. Kainuunharmas vältti täpärästi sukupuuttoon kuolemisen 1980-luvulla, kun eläinlääkäri Pertti Hankonen otti tehtäväkseen rodun jäljellä olevan kannan elvyttämisen. Hankosen suorittama tarkka jalostustyö ja tietojen keräys pelasti useita Kainuunharmas – sukuja. Tällä työllä onnistuttiin säilyttämään seitsemän eri pässilinjaa, joita kutsutaan "Hankoslaisiksi". Tällä hetkellä puhdasrotuisiksi Kainuunharmaiksi luokitellaankin vain nämä pässilinjat ja ne merkitään kirjaimilla. Linjat on nimetty Hankosen suvun miesten mukaan: A (Antti), I (Immo), L (Lauri), M (Matti), P (Pertti), R (Risto) ja T (Topi). (Aholanlammastila, 2011)

Väritys

Kainuunharmaksen väri on erikoinen, se eroaa selkeästi muista lammasroduista harmaantumisen myötä muuttuvan värityksensä ansiosta. Karitsat syntyvät usein mustina ja niiden villan harmaantuminen alkaa jo aivan pienenä, viimeistään vuoden parin päästä, yleensä kuitenkin pian syntymän jälkeen. Harmaantumisen alkaminen on havaittavissa turvan päässä ja kivespusseissa. Pään ja jalkojen tulee olla mustat. Mustassa päässä sallitaan valkeita läikkiä. Hyvä tuntomerkki on violetti kieli. (Laurilan tila, 2011)

Villa on yleensä harmaata monessa eri sävyssä. Myös hyvin vaaleita helmenharmaita, rusehtavia, täysin ruskeita ja hyvin tummia, jopa tumman siniharmaita, sinertäviä ja mustiakin Kainuunharmaksia syntyy. (Laurilan tila, 2011)

”Kainuun ruskeat” (ei virallinen nimitys) syntyvät sukuselville Kainuunharmaksille, mutta ovat fenotyypiltään kokoruskeita tai ruskeanharmaita. Pieninä niitä on hankala erottaa ruskeista suomenlampaista, mutta muutaman viikon vanhoina osa karitsoista alkaa muuttua villan kasvualueeltaan harmahtavan sävyisiksi – osan jäädessä upean kiiltoruskeiksi. Harmaantuvilla karitsoilla villan kasvualue on jo muutaman kuukauden iässä vaalean harmaa, mutta naama ja jalat jäävät mustan sijaan ruskeiksi. (Laurilan tila, 2011)

Rotuominaisuudet

Kainuunharmaslampaat ovat yleensä hiukan suomenlampaita pienempiä. Sen rotuominaisuudet ovat hyvin lähellä suomenlampaan ominaisuuksia. Kainuunharmas on erittäin hedelmällinen ja ne tulevat sukukypsiksi jo kolmen kuukauden iässä. Uuhi voi tulla kantavaksi ympäri vuoden ja karitsoida kaksi kertaa vuoden aikana. Sikiävyys on korkea, keskimäärin 2,36 karitsaa ja eloon jääneiden karitsoiden lukumäärän keskiarvo 2,21. (Rissanen, 2011) Karitsat ovat teuraskypsiä puolen vuoden iässä ja ruho on rasvatonta. Villa on hienoa/ keskihiehoa, pehmeää, kiiltävää ja sillä on hyvät käsityöominaisuudet. (Aholanlammastila, 2011)

Jalostus

Jalostus Kainuunharmaalla on periaatteessa rodun säilytystä, mutta myös liha- ja villaominaisuuksia jalostetaan. (Wikispaces 2011) Kainuunharmasten lukumäärä on kasvanut, pysyvän kannan suuruus on nykyään arviolta 1800 yksilöä. Kainuunharmasuuhia on nykyään noin 600 - 800. Kainuunharmaksen elävä geenipankki on Pelson vankilatilalla. Viideltä eri Kainuunharmaspässiltä on kerätty sperma-annoksia talteen pakkasvarastoon. Jalostustyön tuloksena on onnistuttu saamaan jo hyvin edustavia ja kilpailukykyisiä yksilöitä rodun edustajiksi. (Kainuunsanomat 2011) Rodulla esiintyy paljon jalostamattomille roduille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten rakenne- ja purentavirheitä, virheellisiä jalka-asentoja, villan epätasalaatuisuutta sekä alkukantaisia käyttäytymistapoja. (Rissanen 2011)

Kantakirjausohjesääntö

Jo pidemmän aikaa rodulle on kaivattu omaa kantakirjausohjesääntöä, jolloin se voitaisiin virallisesti tunnustaa EU:ssa hyväksytyksi lammasroduksi. AMK-agrologiopiskelija Hannele Rissanen Savonia AMK:sta (4/11)on tehnyt opinnäytetyön Kainuunharmaslampaan rotuominaisuuksista. Tarkoitus on ollut tuoda rotua tunnetummaksi ja edistää jalostustyötä sekä huolehtia siitä, että perimäpohja pysyy riittävän laajana. Työn pohjalta on mahdollista laatia rodun oma kantakirjausohjesääntö, joka on tehty suomenlampaan kantakirjausohjesäännön pohjalta. (Kainuunsanomat 2011)

Kainuunharmas Villa Laurilan maatilalla. Kuva. Annika Michelson

Harmakset ovat ulkonäöltään hieman pelästyneen näköisiä ulkonevien silmiensä takia. Tumman silmän ympärillä näkyy valkuainen. Harmakset ovat kuitenkin luonteeltaan uteliaita, eloisia ja vilkkaita. Harmakset ovat kooltaan hieman pienempiä kuin Suomenlampaat. (Helinä Leppänen 2010.) Harmakset ovat loistavia maisemanhoitajia.

Harmakset ovat teuraskypsiä puolen vuoden ikäisinä. Harmaksien liha on terveellistä, koska ne eivät rasvoitu helposti eikä rasva marmoroidu lihaksiin. Rasva jää lihasten ulkopuolelle sisäelinrasvaksi. Tällainen rasva on helppo poistaa lihan päältä. Harmaskaritsan liha on maultaan mieto, murea, hienosyinen ja rasvaton. (Terhi Hokkanen 2010.) Harmakset voidaan viedä teuraaksi vanhempanakin kuin puolivuotiaana, ruho ei rasvoitu aikuisikään asti. (Helinä Leppänen 2010.)

Kainuunharmaan villan väri voi vaihdella aivan valkoisesta mustaan. Harmaksen villa on pehmeämpää kuin Suomenlampaan. Langasta tulee kuohkeaa ja pehmeää. (Pirkko 2010) Villa on hienoa/keskihienoa kiiltävää. Sillä on hyvät käsityöominaisuudet. Harmaksista saadaan myös pehmeitä ja lämpöisiä taljoja. (Terhi Hokkanen2010)

Jalostettaessa harmaksia on syytä hyväksyä rodulle monimuotoisuutta. Ei ole tarvetta lähteä tiukalle linjalle. Jos jalostetaan liian määrätietoisesti, saattaa tehollinen populaatiokoko pienentyä hälyttävästi. Lihakkuus on harmaksien heikko kohta, sitä ei kuitenkaan saa jalostuksessa parantaa muiden tärkeiden ominaisuuksien, kuten villan, kustannuksella. Tulevaisuudessa on pidettävä huoli, että on jalostuskatraiden ohella myös riittävästi säilytyskatraita, joita voidaan tarvittaessa käyttää, jos jalostuksessa joudutaan umpikujaan. Tärkeätä olisi myös pitää harmakset pienissä katraissa erossa toisistaan, jotta mahdollisten tautien yllättäessä aiheutuisi mahdollisimman vähän tuhoa Kainuunharmasrodulle. (Maatiainen ry. 2010)