Ylijyrkkiö

Tekijä: Elina Riihimäki (2014)

Ylijyrkkiön tilan emäntä Satu Uusitalo aloitti Kainuunharmaksen kasvatuksen vuonna 2012 ostaessaan 80 uuhta Evijärveltä. Ensimmäistä kertaa Satu ei kuitenkaan ole lampurina, sillä aktiivisella naisella on ollut jo kahdesti aiemmin suomenlampaita. Kainuunharmas valikoitui juurikin alkuperäisrotunsa vuoksi. Satulla on ollut myös alkuperäisrotuisia Suomenhevosia, kanoja sekä muutama länsisuomen rotuun kuuluva lehmä ja Satu sanookin tuntevansa lukkarinrakkautta alkuperäiseläimiä kohtaan.

Kainuunharmas pässi-linjoja on saatu säilytettyä seitsemän, joita kutsutaan Hankoslaisiksi, tilalla on tällä hetkellä kaksi pässiä kahdesta eri linjasta.

Sukusiitosasteen ei tule olla yli viittä prosenttia ja mielellään alle kolme prosenttia. Sukusiitosaste vaikuttaa muun muassa lampaan kokoon. Uuhia asustaa tilalla reilu sata, nuorimmat karitsat olivat muutaman päivän ikäisiä. Lampaat laiduntavat pitkälle syksyyn ja jopa marraskuulle asti ilmojen salliessa päivittäinen ulkoilu kuuluu lampaiden arkeen. Lampaat laiduntavat niityillä ja hakamailla jokimaisemissa.

Tilalta myydään lampaita sekä muille tiloille kasvatukseen että lihaksi. Tilalta myydään myös omista lampaista saatua villatuotteita kuten lankaa ja taljoja. Tavoitteena on jalostaa upeavillaisia Kainuunharmaita.

Satu on kokeilija, joka haluaa jalostaa lampaita ja kehittää tilaansa. Satu kertoi kokeilleensa mitä vaikutusta ravinnolla uuhien odotusaikana on karitsoiden määrään. Toivottavaa on että poikueessa on 1-3 karitsaa, jolloin uuhi pystyy hoitamaan karitsansa eikä tutitusta tarvita. astutuksesta 17 päivää uuhien ollessa karummalla laidunmaalla laiduntamassa poikueessa oli enintään 3 karitsaa kun taas vastaavasti 17 päivää astutuksesta säilörehulla olleet uuhet saivat useampia karitsoita.