Elmo ja Einari

Muutimme perheeni kanssa maatilalle Saloon vuonna 1997. Seuraavan vuoden kesällä halusimme hankkia tilallemme eläimiä. Päädyimme hankkimaan kanoja, koska ne ovat kotieläimistä helppohoitoisimpia. Halusimme ehdottomasti tilallemme maatiaiskanoja, koska kanat olisivat enemmän lemmikkejä kuin tuotantoeläimiä.

Löysimme Somerolta kasvattajan, jolta olisimme voineet ostaa kymmenen kanaa ja yhden kukon. Kanojen hinta oli 800 mk, joka oli aivan liikaa. Tuohon aikaan oli radio-ohjelma, jossa soittajat pystyivät vaihtamaan tai lahjoittamaan mitä ikinä halusivatkaan. Soitimme tuohon radio-ohjelmaan ja ilmoitimme, että halusimme ottaa kymmenen maatiaiskanaa ja kukon. Pian radiopuhelun jälkeen meille soitettiin ja saimme tarjouksen: kymmenen kanaa ja kukko, poishaku hintaan.

Maatila, joka halusi lahjoittaa meille kanat oli Pöytyällä. Pakkasimme auton peräkärryyn kolme kanahäkkiä ja lähdimme matkaan. Maatila halusi luopua kanoistaan, koska EU-lainsäädäntö oli muuttumassa siten ettei kanoja saanut enää pitää vapaasti samoissa tiloissa muiden tuotantoeläinten kanssa.

Pöytyäläisellä tilalla oli kymmenittäin kanoja ja useita kukkoja. Kanat ja kukot saivat liikkua vapaasti pihalla. Oli mahdotonta tietää mitä kantaa kanat olivat, koska ne olivat risteytyneet niin monta kertaa. Saimme pyydystettyä pihalta kymmenen kanaa ja mustan kukon. Kun olimme lähdössä kanojen kanssa kotiin, äitini huomasi pihalla komean kukon, jolla oli kullankeltainen niska. Tuo suuri kukko oli vielä saatava meidän kanalaumaa paimentamaan. Niin meille tulikin sitten kaksi kukkoa ja kymmenen kanaa.

Kunnostimme vanhan kanalan maalaamalla seinät ja lattian kalkkimaalilla. Kanalan koko oli n. 12 m². Kanalan pohjalle laitettiin purua. Munintaa varten rakensimme koppeja, ja ikkunan eteen laitettiin orret, joiden päällä kanat nukkuivat. Yhdelle seinälle tehtiin luukku josta kanat pääsivät ulos tarhaan. Tarha oli n. 20 m² ja sen keskellä oli "pöytä", jonka päälle kanat saattoivat lennellä.

Kanoille syötettiin punaheltta-rehua, kivennäistä ja suolaa. Niiden suurinta herkkua oli piimä-kananmuna-ohra-mössö, jota annettiin parikertaa viikossa. Kanoille kannattaa syöttää kananmunankuoria, koska ne saavat niistä mm. kalkkia, meidän kanat eivät kuoria oikein suostuneet syömään. Vettä oli kokoajan tarjolla. Kesäisin kanoille annettiin ruohoa sekä niiden herkkua kesäkurpitsaa ja voikukanlehtiä. Toisinaan kanat saivat olla vapaasti pihalla ja etsiä ruokansa itse.

Toisena kesänä annoimme kanojen hautoa muniaan. Kaksi kanaa vastasivat hautomisesta ja muut kanat kävivät munimassa "haudontapesään". Kun untuvikot kuoriutuivat arvoasteikossa ylinnä oleva kana hoiti niitä. Noin viikon ikäiset untuvikot päästettiin ulos. Koska kanalan seinässä oleva luukku oli n. puoli metriä korkealla eivät untuvikot päässeet ulos ilman, että niille laitettiin lauta, jota pitkin ne pääsivät kävelemään.

Musta kukko "Elmo" ulkoilee tarhassa

Pikkukanat tarhan "pöydän" päällä v.1999

Kolmantena kesänä yksi kana oppi lentämään tarhasta, vaikka tarhan seinät olivat yli 2 m korkeat. Kun luulimme, että nyt tuo karkaava kana on jäänyt ketunruoaksi, se palasi kotiin poikasten kanssa. Saimme siis yllätystipuja! Valitettavasti suurin osa untuvikoista osoittautui kukoiksi. Syksyllä kun kukonpojat olivat kasvaneet ne alkoivat tappelemaan, joten ne oli pakko "poistaa" laumasta.

Kun kanat olivat olleet meillä viisi vuotta, kävi meillä yksi nuori pariskunta, joka oli vast'ikään muuttanut maalle Kettulaan ja he etsivät maatiaiskanoja. Päätimme lahjoittaa kanalaumamme heille. Pääosin omat kokemukseni maatiaiskanoista ovat positiivisia, enkä ole koskaan syönyt niin hyviä munia, kuin silloin kun meillä oli kanoja. Toisaalta kanat ovat melko raakoja toisiaan kohtaan ja ne kyllä tappavat laumastaan heikot jäsenet pois.

"Einari" tarhassa kanojensa kanssa