Luonnonlaidunliha

Luonnonlaidunlihan tuotanto on Suomessa vielä pienimuotoista, mutta Ruotsissa, Hollannissa ja Walesissa siitä on saatu hyviä kokemuksia. Ruotsissa luonnonlaidunlihaa tuotetaan nimellä naturbeteskött, ja kauppaketju ICA on ottanut sen valikoimiinsa. Ruotsissa myydään luonnonlaidunlihaa noin 400 000 kiloa vuodessa, ja tuottaja saa siitä jopa viidenneksen paremman hinnan kuin tavanomaisesti tuotetusta lihasta.Luonnonlaidunlihaa tuotetaan siten, että eläin viettää tietyn mittaisen jakson vuodesta luonnonlaitumella liikkuen vapaasti omassa laumassaan, ja syö pelkästään niityn, kedon tai metsän kasvillisuutta. Laitumelle ei anneta lisäravintoa, vain mineraalikiveä voi pitää esillä. Talvisin eläimet viedään navettaan, missä niille annetaan korjattua rehua. Tavoitteena olisi tarjota talvellakin luonnonlaitumilta kerättyä rehua, mutta se lienee hyvin harvinaista. Luonnonlaitumet eivät yleensä sovellu rehun keräämiseen. (Luonnonlaidunliha; Niittyliha – jaa että mikä?; Ukkonen (P.) 2013.)

Luonnonlaidunlihaa tuotetaan tällä hetkellä lähinnä Etelä-Suomessa, mutta innostusta yritetään levittää laajemmalle. Luonnonlaiduntuotannon pohjana ovat maatalouden erityisympäristötuet, eli tällä hetkellä perinnebiotooppien hoitotuet ja luonnon monimuotoisuustuet sekä eläinten hyvinvointituki naudoilla, ja lisäksi luonnonlaidunlihan sertifioinnin ja yhteismarkkinoinnin toivotaan lisäävän tuottajan saamaa hintaa lihasta. Sertifiointi toivotaan yhdenmukaistavan myös markkinoinnin, koska se toisi tuotantomuodolle vahvuutta ja näkyvyyttä. (Tobiasson 2013.) Nykyään suurin osa luonnonlaidunlihasta tai niittylihasta myydään suoraan tilalta (Ukkonen (P.) 2013).

Luonnonlaidunlihan tuotannon ei tarvitse olla välttämättä luomua. Luonnonmukaisestikin voi toki luonnonlaidunlihaa tuottaa. Jos luonnonlaidunlihaa haluaa tuottaa luomuna, tuotantoa säätelevät luomusäädökset, ja esimerkiksi liha on teurastettava luomuhyväksytyssä teurastamossa. (Ukkonen (J.) 2013.)

Luonnonlaidunlihan tuotannon hyödyt

Koska luonnonlaitumia ei lannoiteta, Ruotsin WWF:n mukaan luonnonlaidunlihan tuotanto kuluttaa jopa 5-8 kertaa vähemmän energiaa kuin tavanomainen lihantuotanto. Luonnonlaidunlihan tuotanto säilyttää myös perinnebiotooppeja, kuten hakoja, ketoja, niittyjä, rantaniittyjä ja metsälaitumia. Ruotsin maatalousyliopiston tekemän tutkimuksen mukaan luonnonlaidunlihassa on huomattavasti enemmän omega-3-rasvahappoja kuin tavanomaisesti tuotetussa lihassa. Tämä johtuu siitä, että luonnonlaitumella olevien eläinten ruokavalio koostuu hyvin monipuolisesta kasvilajistosta toisin kuin viljellyillä laitumilla. Luonnonlaitumilla kasvaa kasveja, jotka ovat niin terveyttä edistäviä kuin makua parantaviakin. Lisäksi eläinten hitaan kasvun ansiosta luonnonlaidunliha on marmoroitunutta, mikä tekee siitä mehukasta ja maukasta. (Niittyliha – jaa että mikä?; Jokinen 2012: 11.)

Luonnonlaidunlihan tuottaminen on hyväksi maisemalle, ympäristölle ja laiduntavien eläinten sekä niitä syövien ihmisten terveydelle. Lisäksi vähempituottoisia maita on järkevää hyödyntää globaalin ruoantuotannon tulevaisuudenkin näkökulmasta. (Särkijärvi & Hagelberg 2008:15; Jokinen 2012: 11.) Lihan tuottaminen luonnonlaitumilla vähentää lihantuotannon ilmastopäästöjä ja ravinnepäästöjä Itämereen. Eläinten hyvinvointi on merkittävässä roolissa luonnonlaidunlihan tuotannossa: laiduntaminen on naudoille ja lampaille luonnollista ja lajinmukaista elämää. (Tolvanen & Matila 2012.)

Luonnonlaidunnus Suomessa

WWF Suomi ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio aloittivat tammikuussa 2012 Puustoisten perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella-nimisen hankkeen, jonka tarkoitus on kestää vuoden 2015 loppuun. Hankkeen tavoitteena on edistää puustoisten perinneympäristöjen ekologisesti kestävää hoitoa laiduntamalla. WWF:n puolelta tavoite on luonnonlaidunnuksen lisäämisestä luonnon monimuotoisuuden varjelemiseksi ja Tapion puolelta toivotaan metsien moninaiskäytön lisäämistä. Hankkeen mallitiloja ovat Nystun nauta- ja lammastila Korppoossa, Ukkonen highland cattle-tila Säkylässä ja Koivulan tila Merikarvialla. (Mallikohteet; Puustoisten perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella; Tobiasson 2013.)

Ennallistamalla ja laiduntamalla voidaan avata sulkeutuneita perinneympäristöjä, kuten hakamaita, lehdesniittyjä, ketoja, rantaniittyjä ja metsälaitumia, ja parannetaan niissä elävien lajien elinolosuhteita. Vuonna 2010 tehdyn uhanalaisuusarvion mukaan perinneympäristöissä elää 214 äärimmäisen tai erittäin uhanalaista lajia. (Hyödyt.) Laidunnus on luonteva tapa hoitaa perinnebiotooppeja, ja erityisesti puustoisilla kohteilla se on ainoa mahdollinen hoitotapa. Laidunnus vähentää maaperän ravinteisuutta ja lisää kasvupaikan valoisuutta ja lämpöä. Etenkin matalakasvuiset ja vähäiseen ravinnemäärään sopeutuneet kasvilajit hyötyvät laidunnuksesta. Karjan tallaus paljastaa maanpintaa, josta on apua toivottujen kasvilajien siementen itämisessä. (Laidunnus.)

Aberdeen agnus-sonni hoitamassa Seilin luonnonlaidunta kesällä 2012.

Luonnonlaidunlihan kriteerit

Yli 50 % eläinten laitumista tulee olla luonnonlaitumia, että lihaa voidaan myydä luonnonlaidunlihana. Laidunkauden ulkopuolella vähintään 70 % eläinten rehusta tulee olla karkearehua, eli laidunta, heinää, olkea, säilörehua tai juurikkaiden naatteja, 100 % suomalaista tai luonnonmukaisesti tuotettua, mutta ei kuitenkaan soijaa tai geenimuunneltuja ainesosia. Luonnonlaitumille ei saa levittää torjunta-aineita ja lannoitteita, ja laidunnuspaineen tulee olla sopiva. Luonnonlaitumet tulee aidata erilleen lannoitetuista laitumista. Laidunkauden pituudeksi on määritetty vähintään 4 kuukautta A- ja B-tukialueilla, 3 kuukautta C1- ja C2-tukialueilla ja 2 kuukautta CSP-, C3- ja C4-tukialueilla. (Kriteerit luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa 2013; Tobiasson; Tobiasson 2013.)

Eläimiä ei saa pitää kytkettynä talvellakaan, vaan niiden tulee asua pihatossa tai ulkotarhassa, mikäli se rodulle sopii. Ritiläpohjaisia kasvattamoita ei sallita, vaan eläinten pitotilat tulee kuivittaa. Tilan tulee kuulua ympäristötukijärjestelmään tai täyttää muuten ympäristötuen ehdot. Lihapakkaukseen laitetaan tuottajan nimi ja yhteystiedot, ja tuottajan tulee pitää kirjaa siitä, millä laitumella kukin eläin kulloinkin laiduntaa. Belgian sinistä tai sen risteytyksiä ei ole sallittua käyttää luonnonlaidunlihan tuotannossa. Jalostuksen tulee suosia eläinten terveyttä ja poikimiskomplikaatioiden minimointia. Tuotannon tulee täyttää eläinten hyvinvointituen perusehdot, mikäli sellaiset on määritelty, tai luonnonmukaisen kotieläintuotannon ehdot (Kriteerit luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa 2013.)

Eläimille tulee antaa asianmukainen kivunlievitys, ja kastrointi tehdään aina eläinlääkärin suorittamana. Eläimille syötettävän rehun ja sen raaka-aineiden alkuperä ja muut tiedot kirjataan ylös ja säilytetään vähintään kolme vuotta. Luonnonlaidunlihan tuotantoon tarkoitettujen eläinten tulee laiduntaa luonnonlaitumilla kaikki laidunkaudet syntymästään alkaen. Poikkeuksen muodostavat sonnit, joiden tulee olla luonnonlaidunnuksessa ainakin ensimmäisen laidunkautensa ajan. Tämän jälkeen sonneja voidaan pitää sisällä korkeintaan yhden laidunkauden ajan sillä tavoin, että niillä on luomuvaatimusten mukainen jaloittelumahdollisuus. (Kriteerit luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa 2013.)

Mikäli pelto on raivattu vuoden 2004 jälkeen, sitä ei lasketa luonnonlaitumeksi. Vain luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tehtävä maanmuokkaus on sallittua luonnonlaitumella. Laidunnuksesta ei saa olla haittaa vesistöille. Luonnonlaitumiksi lasketaan niityt, kedot, rantaniityt, lehdesniityt, hakamaat, metsälaitumet, nummet, Natura-alueet tai muut luonnonsuojelualueet (laiduntamisesta ei saa aiheutua haittaa alueelle), peltojen metsäsaarekkeet ja reunavyöhykkeet, muinaisjäännöskohteet (laiduntamisesta ei saa aiheutua haittaa kohteelle), uhanalaisten lajien elinympäristöt ELY-keskuksen rajauspäätöksen mukaisesti (laiduntamisesta ei saa aiheutua haittaa lajille), suojavyöhykesopimuslohkot ja yli 5 vuotta lannoittamatta olleet pellot (korkeintaan puolet luonnonlaidunalasta voi olla näitä), peltojen ulkopuolella olevat kosteikkojen ja vesistöjen rannat, ruovikot ja kaislikot, metsät ja aiempiin luonnon ja maiseman monimuotoisuuden erityistukisopimuksiin kuuluneet kohteet sekä muut alueet, jotka alueellinen ELY-keskus arvioi luonnonlaitumiksi sopiviksi alueiksi. (Kriteerit luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa 2013.)

Vasikka Seilin luonnonlaitumella kesällä 2012.

Luonnonlaidunlihan tuotannossa käytettävät eläimet

Luonnonlihatuotannon sertifiointi koskee Suomessa lampaita ja nautoja. Ruotsissa naturbeteskött on sertifioitu vain naudoille. (Tobiasson 2013.) Lampaat valitsevat tarkkaan kasvit ja kasvinosat, joita syövät. Lampaat syövät kasvillisuuden läheltä maanpintaa, ja suosivat matalakasvuisia, hentoja ruohokasveja ja heiniä. Lampaat eivät pidä karvaisista ja villaisista kasveista, mutta syövät lievästi karvaan makuisia kasveja. Lampaat ovat erityisen tehokkaita vesakontorjujia. Ne selviytyvät hyvin vähätuottoisillakin mailla, jos käytettävissä oleva laidunala on riittävän laaja. Lampaat tarvitsevat myös suojaa ja varjoa sekä vaihtelevaa maastoa. Lampaat sopivat parhaiten kuivien niittyjen ja hakamaiden laiduntajiksi. Ne välttelevät märkiä ja kosteita maita, ja sopivat siten nautoja huonommin esimerkiksi rantaniityille. Naudatovat ravintonsa suhteen vähemmän valikoivia kuin lampaat. Naudat syövät pääasiassa heiniä ja muita ruohokasveja sekä puiden ja pensaiden lehtiä. Naudat eivät mielellään laidunna lannan ja virtsan tahrimilla paikoilla, joten laitumille muodostuu hylkylaikkuja. Maastoon syntyy myös polkuja, koska naudat käyttävät samoja kulkureittejä. (Laidunnus.) Myös hevosia ja vuohia olisi mahdollista käyttää laiduntajina, mutta niitä harvemmin Suomessa kasvatetaan ruoaksi.

Luonnonlaidunnuksessa pärjäävät parhaiten alkuperäisrodut (Ukkonen (P.) 2013). Se johtuu todennäköisesti niiden vaatimattomammasta ravinteiden tarpeesta, sitkeydestä ja vastustuskyvystä sekä varmajalkaisuudesta.

Simmental-emolehmiä hoitamassa Seilin saaren rantaniittyä kesällä 2012.

Vasikka laiduntamassa rantaniityllä Seilin saarella kesällä 2012.