koronaystävänpäivä

kuka ois arvannut että tää kestää näin kauan

että tässä me yhä ollaan

yksin

ei ketään pitämässä kädestä

kättelystäkin on tullut pelkkä pöpöjen tartuttamisen symboli

tänä ystävänpäivänä ei leikkailla paperista sydämiä

kierrellä koulun käytäviä kynää heilutellen

halaillen tuntemattomia ihmisiä

tänä vuonna käperrytään peiton alle

sulkeudutaan itsemme kanssa kylmään halaukseen

villasukat ja verkkarit jalassa

annetaan pimeyden tulvia silmien kautta jokaiseen aivojen sopukkaan

kylvetään siinä

vaikka ulkona paistaa helmikuun häikäisevä aurinko

valossa kaikki näkyy

pimeydessä ei näy mitään

eikö kuulostakkin houkuttelevalta?

kun ei näy mitään

eikö silloin ole melkein kuin ei olisi mitään?

kaikki jaksaa koko ajan toitottaa

että pitää vaan sopeutua maailmaan, jossa viettää yksin elokuvailtaa peittonsa kanssa

silittää itse itseään

kun peitto ei sitä osaa tehdä

tänä ystävänpäivänä kieltäydyn katsomasta yhtäkään romanttista elokuvaa

en tuhlaa aikaani haaveilemalla typeristä romansseista ja läheisyydestä

tänä vuonna katson pimeyttä

pian me olemme yhtä

ja jos on yhtä

ei ole yksin

Riina Hellsten

Minusta ei tule kindermuna-aikuista

mä olin todella onnellinen lapsi

kun olin 4-vuotias ja makasin nukkumattia odotellen sängyssä, kantautui olohuoneen telkkarista korviini uutinen itsemurhaiskusta

mun oli mahdotonta käsittää,

miten kukaan vois ikinä haluta kuolla

elämä oli niin uskomattoman ihanaa

sitä kutsutaan kasvamiseksi, ne sanoo

pikkuhiljaa me kovetutaan elämämme aikana

ne jotka kahdeksankymppisilleen pääsevät,

ovat jo läpipääsemätöntä titaania

ulkoota kovia

sisältä rikki

tyhjiä

onttoja niinkuin kindermunat: jos kauniin kiiltävän kuoren kopauttaa lusikalla rikki, sisällä ei ole kuin ilmaa

jos aikuisuus on sitä, että tehdään töitä, jotta voidaan lentää kalliille perhematkoille Gran Canarialle

ostetaan omakotitalo, mökki ja maksetaan lapsien soittoharrastukset

valitetaan joka aamu ja ilta, päivä ja aamupäivä väsymyksestä

jota koitetaan siirtää sivuun kahvin ja suklaan voimalla

kunnes tajutaan, ettei se auta

ja halutaan muuttua,

kunnes tajutaan, ettei muuttumiseen ole aikaa

koska pitää tehdä niitä töitä, jotta voidaan maksaa ne kanarian matkat, omakotitalo, mökki ja lasten harrastukset

jos tuota on aikuisuus niin musta ei tule aikuista

ei tule keski-ikäistä, joka odottaa joka viikosta toiseen seuraavaa lomaa

jonka viimein koittaessa kaikki aika valuu valtavan omakotitalon puunaamiseen katosta lattiaan

sellaista, joka pröystäilee komealla maisterin tutkinnollaan

ylioppilaspapereillaan, joihin on väännetty laudatureita verenmaku suussa

toivoo harrastavansa sitä ja tätä

näkevänsä ystäviään useammin kuin kerran vuodessa

haaveilee ajoista, kun oli aikaa laittaa ruokaa

kun ei tarvinnut elää atrian pinaattiletuilla ja lihaperunasoselaatikolla

sitten en opiskele, mene naimisiin tai osta omakotitaloa

olen lapseton ja istun kerrostaloasuntoni halvalla muovilattialla

jätän aikuisuuden välistä

minusta tulee pehmeä mummeli

pinnalta herkkä ja hauras niinkuin pikkulapsi

sisältä pursuileva elämää

RIina Hellsten

Jokaiselle se on erilaista

Se ei kosketa joka miestä taikka naista

Siinä on tietty sosiaalinen paine

Jos teet jotain tyhmää nii menee maine

Vanhukset mulkoilee

samal ku keski-ikäset ulkoilee

Oonks porukoille pelkkä pettymys

koko kiiltävän suvun nöyryytys

Ne sanoo “voi ei, nyt se on pilalla”

Saan nautintoo vaa juhlimalla

Kerran kaikkeen siihen sorruin

Sen jälkeen vaan paikast toiseen horjuin

Seison keskel ihmisjoukkoo

mut kukaan ei kysy mult “äijä, ooks ookoo”

Jos mä tarjoon jääks hetkeks röökille

Pitäisit hetken seuraa tälle tyypille

Ethän lähde pois täysin kuitenkaan

Kestän vielä hetken, ehkä en ollenkaan

Tän kaiken jälkeen mul on vaa tunnoton tunne

Hetken päästä liikkuu vaan lähipuron lumme

Taivas on harmaa ja mieli synkempi

Ulkonaki on päivä päivält kylmempi

Mul on taskus viel yks kiekko nuuskaa

Mut tää kaikki aiheuttaa jumalatont tuskaa

Viel yks juoma ja sit mä lopetan

Jos joku päivä hankin muksui nii niit paremmin opetan

Lopulta sit muisti lähti ja avoimet aukot täytti viina

On mun arki yht kärsimystä ja olemassaolo pelkkä piina

Sanotaan et kaikest selvii viel

Mut ne ei oo täl samal tiel

Siinä vaiheessa kun tää kaikki pian loppuu

Tajuun et elämäs ei oo mitää hoppuu

Ehkä mun tarina menneisyyteen vaipuu

Ja toivon et jollekin jää ees pieni kaipuu

nimimerkki: Altiste

(tulevaisuus)

Hei! Haloo! Täällä tulevaisuuden sinä! Heiluttaa ja viskoo elämää sinne elettäväksi ja toivoo, että otat sen vastaan. Rutistat, halaat, hyppäät siihen ja heittelet sitä ympäri huoneessa, annat sen kimmota seinistä toisiin ja tanssit sen tahtiin. Avosylin, suutelet kaikkia ryppyjä ja epäkohtia.

Hei! Haloo? Kuuletko? No et tietenkään kuule, kun tulet kuulemaan vasta myöhemmin kun olet tässä missä minä olen nyt. Hätähousuna eteenpäin ryömimässä, jotta sinulla riittäisi elettävää, elämässä kiirehdittävää.

Täällä tulevaisuuden sinä huutelee ja huitoo! Elää kaikkea sitä, mitä elämältä toivot. Antaa elämän ryöpytä sisään savupiipuista ja shampoopulloista. Hieron sitä kaikkialle, levitän seinille ja ikkunoihin, sinulle katsottavaksi ja koettavaksi. Tarjoan sinulle kaiken. En vie sinulta mitään.

Haloo! Hei! Sinä! Olisitpa jo täällä. Sinun ei tarvisi murehtia minusta, eikä minun tarvitsisi pelätä etten sinulle riitäkään. Oltaisiin yhdessä, tässä. Sormet kietoutuneina toisiinsa, toistemme läpi elettäisiin elämää, eheytettäisiin toisemme.

Ryöppyäisin lävitsesi ja olisin sinussa, eläisin sinusta. Pulppuaisin korvista ja suustasi ulos ilona ja elämänkuplina. Et sulkisi minua turhien toiveidesi taakse, tavoitteidesi tieltä pois, huomaisit minut.

Haloo! Olen tässä! Hypin ja huidon, heilutan ja horjutan sinua! Mitä odotat? Tahmaavaa tarttumapintaa, johon liimautua kiinni, joka liimautuu kiinni, sinuun.

EI! Tartu sinä minuun NYT, ota minut kokonaan. Minä olen tässä! Haloo! Olen tässä, antautuneena sinulle, aseettomana heilumassa, eläjää vailla! Tulevaisuuden sinä.

Josefiina Inkiläinen

Yli

Yli, ali, poikki pinoon halki,

Tyrin kaiken ja pyrin korjaa,

Syli, hali, soitto tai tekstari,

Haluun susta kiinni ottaa,

Navigaattori rikki, ja kompassi jäi kotiin,

Eli suunta hukassa, ja mä oon pulassa,

Rakas hei, eiks niin, me sovittiin,

Et kii, toisistamme pidettäisiin,

Vaikka myrskyjä tulee mä ikävöin,

Mietin sua ja pahan mitätöin,

Tunteet ei kuole,

En osaa ottaa happee, tunteet ei kuole,

Ennen oot pitäny huolen, et kuihdun vasta vanhana,

Muttet oo täällä, ikävöin, hyvät hetket sinetöin,

Lasipurkkiin, jossa ne säilyy ikuisuuksiin,

Rakas hei, eiks niin, me sovittiin,

Et kii, toisistamme pidettäisiin,

Vaikka myrskyjä tulee mä ikävöin,

Mietin sua ja pahan mitätöin,

Tunteet ei kuole,

Niinku sovittiin, aikalisä,

Tuntuu, et aika saa haluu meijät lisää,

En tiiä susta, mut tiiän musta,

Kirjotan ja mietin, mun pää on hakkelusta,

Kiinni haluis pitää, ja turhaa säätöö välttää,

Muuten ei jää mitää,

Rakas hei, eiks niin, me sovittiin,

Et kii, toisistamme pidettäisiin,

Vaikka myrskyjä tulee mä ikävöin,

Mietin sua ja pahan mitätöin,

Tunteet ei kuole.

Tunteet ei kuole.

Josefiina Inkiläinen

Kietoudun tuoksuun

Kietoudun tuoksuun,

jonka ihollasi maalasit,

lakanoihin joissa,

hetki sitten rakastettiin,

Jäähtynyttä lämpöö vasten,

kasvoni painan tyynyllesi,

Palaten yöhön kun naurullasi,

mut väritit,

Tyhjääkin tyhjempi pää,

En enää puolikas susta vaan kokonainen mä,

Ehkä vuosien päästä,

Tyhjyyden joku täyttää,

Kääriydyn syliin,

jonka muistoistamme parsin,

Heittäydyn pohjalle,

tanssitan itseeni,

Törmäilen ja kaadun,

huoneen nurkkaan pölyn joukkoon hukkaan sut,

pisaroita lattialta pyyhkien, unohdan sut,

Tyhjääkin tyhjempi pää,

En enää puolikas susta vaan kokonainen mä,

Ehkä vuosien päästä,

Tyhjyyden joku täyttää.

Josefiina Inkiläinen

Toukokuu

Tuulessa juoksentelee kevyt kaipuu. Se on kuin leikkisä lapsi, jonka peuhua seuratessa tietää joskus olleensa samanlainen – hyvin toisenlainen kuin nyt.

---

Jostain syystä ihmisten mielissä viipyy nostalgiaa. Kenties heleä nauru ja riemukkaat kiljahdukset, jotka viestivät vapaudesta, muistuttavat urilleen unohtuneita kulkijoita elämisen mahdollisuuksista.

---

Koko maailma luo nahkansa. Se uudistautuu ja ottaa itselleen uudet värit, ja talven turruttamien torien liepeet täyttyvät jälleen ihmisistä. Valo herättää ihmetystä. Se kirkastaa väsyneet, hymyilevät kasvot, jotka kerrankin kohtaavat toisensa.

---

Miten ilma voikin tuoksua niin mahdottoman raikkaalta. Sitä hengitellessään voi vilkaista pöytänaapuriin kahvilan terassilla ja naurahtaa itsekseen. Niin harva meistä tietää, mitä menettää; hetken tuntuu kuin huomaisi kaiken, ja kaikki on yliluonnollisen selvää.

---

Rantaviiva ottaa vastaan paljaat varpaat, jotka palelevat ja pakenevat.

---

Ihmiset lähtevät kaupoille, kallioille, käyvät istumaan kosteille nurmikoille. Ihmiset sanovat tarkenevansa. Tuulensuojassa tukehtuu, mutta muualla lämpö puskee vain paikoin viileän viiman läpi.

---

Kaikki on nyt edessä. Tänään taas tuntuu, että huomenna tapahtuu. Kukaan ei varsinaisesti odota mitään, jotkut ehkä jotakuta, mutta kaikkiaan maailma antaa arvuutella itseään. Tällaisina päivinä se on jännittävää – yhtäkkiä on pakko päästä seikkailuun.

---

Päitten yllä helisee sulosointujen kakofonia, joka kaatuu niskaan ja kuurouttaa; tähän hiljaisuuteen voisi nukahtaa missä vain. Puiston penkkejä ympäröivät vieraslajit tervehtivät levähtäjää. Juuri nyt Aurinko lämmittää. On toukokuu.

S.N

Aurinko kelluu aivan kuusimetsikön sahalaitasilhuetin yllä. Se on kuin halki leikattu veriappelsiini, josta mehu tihkuu taivaalle tahrien sen jäänsiniseen autiuteen hennon, vaaleanpunaisen raidan.

Seisahtuneen bussin takaosasta näen, kuinka matkustajat kurkottavat kaulaansa kohti valoa. Se kerrostuu heidän iholleen ja taittuu ikkunalasista niin, että hetken koko tila hohkaa kylmää oranssia. Ihmisen ja ilman välinen raja on utuinen.

Vähitellen valo putoaa puiden piikkeihin ja pirstoutuu. Se välkehtii vimmatusti oksien lomassa, kun bussi nytkähtää jälleen liikkeelle: kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä. Katson muualle kun se katoaa; hidasta hiipumista on tuskastuttavaa seurata.

S.N

Nuoruus

Nuoruus on kasa keskeneräisiä kirjoja, joista jokaisesta roikkuu eri värinen kirjanmerkki. Nuoruus maistuu mansikkasorbetilta ja halvalta viiniltä. Se maistuu makealta ja suolaiselta samaan aikaan. Nuoruus tuoksuu linnanmäen suolaisilta popcorneilta ja nuotion savulta syvällisten keskustelujen ja vaahtokarkin paiston jälkeen. Nuoruus on maalarin kulutettu väripaletti, jota ei ole pesty vuosiin. Se on pisara kaikkia maapallon värejä. Kirkkaita neonkeltaisia viivoja. Nuoruus tuntuu röpelöiseltä rantakalliolta ja kostealta nurmikolta. Se tuntuu silkkiverhoilta ja juuri pestyiltä lakanoilta. Nuoruus kuulostaa ruuhkaisen ravintolan iltaiselta hälinältä ja festariyleisön ilonkiljahduksilta. Se kuulostaa nahkatakin rutinalta ja hiekkatien kahinalta.

Hanna Riikonen

Mä pidin äidin kädestä kiinni

Kiiluvin silmin tuijotin hänen paniikinomaista katsetta

Äiti hymyili minulle ja loi suojamuurin ympärille

Sen hymyn takana oli tuhat kiloa kauhua, vaikka en sitä silloin nähnytkään

Katso äiti, raketteja! Osoitin välähtelevää taivasta, mutta äiti ei innostunut

Jäädään katsomaan vielä hetkeksi! Äiti ei suostunut

Pamahdukset soivat korvissa ja taivaan välähtely loi värikkäitä kuvia hankeen

Tien reunoilla kummallisia hahmoja

Äiti, miksi nuo makaavat maassa? Tekevätkö he lumienkeleitä?

Mä pidin äidin kädestä kiinni

Kunpa voisin pitää edelleen

Hanna Riikonen

palaan aina hänen luokseen

istun koneen ääreen etsin nimeä discordin listoilta

missä missä Siinä

sydän hymiön kera kysyä kuulumisia (toivottavasti viesti menee perille)

palaan aina teekupin ääreen

en tykkää teestä mutta tykkään esittää

se jää kylmäksi pöydälle

katseeni on näytössä unohdan teen ja nauru kuuluu tekstin välistä

palaan aina kevyisiin vaatteisiin

suljettuihin sälekaihtimiin jne

en ole masentunut en ole addiktoitunut olen kunnossa lupaan

vaikka unohdin käydä suihkussa unohdin syödä unohdin elää

sillä pitää yllä keskustelua on laskettava tarpeet alas

palaan aina hänen luokseen

Paikka, jonne aina palaan

ei oikeastaan paikka, vaan hetki.

Sohvalla lämpimässä sylissä,

siinä on hyvä olla.

Olo on niin turvallinen, niin rakastettu.

Rakastettu siinä mielessä, kuinka vanhempi lastaan rakastaa.

Katsomme elokuvaa, tai sitten isoveljen pelaamista.

Joskus isä lukee kirjaa, sitäkin on kiva katsoa.

Paikka, jonne aina palaan

sitä ei ole enää olemassa.

Sinne ei voi enää kävellä eikä sitä voi tuntea.

Se lumi, joka kerran sulaa pois, ei enää palaa.

Onneksi muistoihin voi aina palata.

Sohvalla lämpimässä sylissä,

siinä on hyvä olla.

Venla Virmajoki

Mun kodin lähellä on sellanen juna-asema. ja vaikka se asema onki aika vilkkaassa käytössä siin ei jää melkee ikinä ketään pois ja jos jää nii ne menee sieltä toiselta puolelta ylös. Sit täl toisella asemasillalla on sellanen hieno näkymä. Tai ei se ny nii hieno oo ku siit näkee kehän ja sit hitosti jotain metsää ja rakennustyömaata. Mut siis sielt näkee kauas ja auringonlasku näyttää kivalta. Siel on myös aina tosi hiljasta. Meen sinne usein istuu, ei sillä et se paikkaan liitys mitään mukavaa muistoo, enemmänki monta tuskallista. Mut ku mä meen sinne nii en muista sitä kipuu tai sitä kuinka hukassa oon ollu, vaa enemmänki se paikka rauhottaa mua. Voin muistella niit kaikkii juttuja ja sitä miten niistki on kasvettu ja opittu paljon. Mä meen aina sinne jos tarviin jonkun oman hetken ittelleni, oli mul sit hyvä tai huono olla. Siel on myös aina nii hiljasta. Ei kuulu muuta ku 10 minsan välein kuuluva juna ja joo sen kehän kohina mut se on nii vaimee ja tuudittava et ei se ees häiritse. Mut siis sielt näkee kauas ja auringonlasku näyttää kivalta

Iida Leino

sinä olet kuolevainen, sinä olet ihminen

etsit ja etsit suurta voimaa, korkeampaa tahtoa

oikeaa tarkoitusta, universumin todellista kokoa

tahdot herätä unesta, tahdot löytää onnesi

otat mittanauhan esiin ja käärit sen tähtien ympärille

jossain täällä on oltava onnesi, tahtosi, voimasi

sinä olet sokea, sinä olet ihminen

etsimäsi on jo takanasi, maan päällä

puutarhojen keskellä, kesäisellä säällä

auringon kirkkaus paistaa suoraan kasvoillesi,

joten miksi kurkotat yhä aurinkoon?

sinä olet hullu, sinä olet ihminen

keskellänne on naurua ja toivoa

miksi katsoa kohti tyhjyyttä?

miksi etsiä onnea avaruudesta?

kotini on tyhjä kraatteri, tähden valo liian kaukana

voi kunpa olisin myös kuolevainen, sokea, hullu ihminen

Tiikeri heräsi kodistaan luolasta

ja totesi “nyt tekee mieli jotain suolasta!”

Hän ei kerennyt edes huuliaan nuolasta

kun suu täyttyi jo nälän kuolasta

Suuren kiven luo saapui tiikeri tää

ja totesi “Villisian tuolla nään!”

Villisialla nopeasti kääntyi pää

Hän ei halunnut menettää elämää

Pelosta villisika alkoi huutaa

ja tiikeri alkoi aukoa suutaan

nyt sika etsi pakosuuntaa

“ehkäpä juoksen nopeasti puun taa”

Odottaa en nyt malttaisi

villisian kun suuhun laittaisi

Se minulle hyvin maittaisi

Tätä ateriaa en mihinkään vaihtaisi

Tiikeri alkoikin ajatella toisin

“Myös vegaanina olemista kokeilla voisin!

Näin elämän villisialle soisin,

ja lopettaisin saalistamisen roisin!”

Tiikeri kohti savannia lähti

kunnes taivaalla pilkahti suuri tähti

se sai tiikerin miettimään

“En halua viedä kenenkään elämää”

Niilo Vakula

Missä kissanviikset?

Lähellä kissan kirsua,

kaukana koiran hännästä,

lähellä kermakupposta,

liki kissanminttua.

Iida Leino

Laulava kissa Kansasista,

piti paljon salmiakista.

Kiipesi puuhun

ja katseli Kuuhun.

Nautti erityisesti aplodeista.

Iida Väisänen

Pate, joka tulee Oulusta,

löysi sammakon housusta.

He tutustuivat

ja ilahtuivat,

Kun selvisi että molemmat tykkää joulusta!

Venla Virmajoki

Illuusio

Unet heijastavat tunteita vedenpinnan tavoin,

niinhän sanotaan

mutta

jos seinät kaatuvat päälle

jos hiekka sekoittuu kyyneliin tapetille

jos jumalten valkoisten salien seinät jatkavat juoksuaan

silmänkantamattomiin

jos jokaisen marmoripylvään takana on ilkkuva silmäpari

jos hukkuu oman kehonsa varjoon

jos aistit pettävät ilkeästi nauraen

jättäen keskelle autiomaata

jos juoksee ja kaatuu askeleen päästä hengettömänä maahan

jos tietää ettet pysty siihen

jos kukaan muu ei näe sitä mitä minä näen,

kuka minua silloin uskoo?

L. D.

But the darker the weather the better the man

puolipimeä huone,

tietokoneen ruutu lukitsee katseen itseensä,

you can take all you want but not who I am

kuivattu laventeli,

heikko sateen tuoksu ulkoa,

*autojen ääniä

sisätilan lämpö,

märät sukat ulkoilun jälkeen,

you can’t have my soul !

levoton olo,

kynnet naputtavat pöydän pintaa hermostuneesti,

you can’t have my soul !

jokin katsoo minua,

ai. se olikin vain ne tekemättömät koulutyöt.

you can’t have my -

L. D

sisään ulos sisään ulos

Hengitän hiilidioksidia: Happi loppui jo kauan sitten.

sininen, valkoinen, musta, tuubihuivi, kaulus,

suu.

hengitän. huohotan. hikoilen.

itken. ahdistun. pelkään. vihaan.

hengitän. huohotan. hikoilen.

pyörryttää.

Milloin tämä loppuu?

Milloin saan lentää?

Milloin puhdas ilma tuulahtaa?

Milloin? Tämä? Loppuu?

sisään ulos sisään ulos

Hengitän hiilidioksidia.

Manja Sanelma

pam pam pam

laulaa, itkee, nauraa

näppäimistö kitisee

keijo

pannukakut oli lounaan paras hetki

didi di di didi di

mä pääsen kotiin kohta

villasukkien peittämät varpaat polkevat tahtia

I.K

Kasvukipuja

Mitä kuuluu mulle

Mille sä itket

Pala kerrallaan musta tietosi kitket

Meillä yhteys kai on

se väärinpäin kulkee,

Kanssas oon varomaton

suojaan hän mut sulkee,

mut kysymys sulle

vastaamatta jää;

mitä kuuluu mulle,

mille kyynel vierähtää?

Ja sä rakastat,

mua niin niin vinoon,

Ja sä rakastat,

kun mä tunteitani pinoon,

Ja sä rakastat,

kun sä rakastat,

jos sä rakastat,

täällä mä kai aina oon

M.R

Juoksupyörä

Herää.

Nouse.

Syö.

Et ehdi, Lähde.

Tule.

Juokse.

Istu.

Kuuntele.

Poistu.

Syö.

Muista lähteä ajoissa.

Juokse, idiootti.

Häpeä, olet myöhässä, mitä minä sanoin.

Älä sano mitään.

Kuuntele.

Tee.

Lopeta laiskottelu.

Et saanut sitä valmiiksi, tee se kotona.

Lähde.

Saavu.

Et ehdi levätä, Tee työsi.

Tee.

Tee.

Älä lepää, vaan tee.

Lopeta laiskottelu.

Kello on jo 12, miten meni näin omasta mielestä..

Opi aikatauluttamaan.

Mene nukkumaan.

Nuku.

Ja eikun uudestaan.

J.K

lintu lentää

kapeaa käytävää

lentää jään läpi

iskeytyy kultareunoja kehystävään kuvaan

kuolee

ja värjää kangasta

punaisella

jota muut ihastelevat.

Netta Vahtera

yllättäen kaaduin maahan

vajosin hiekan imaisemana

meren syvyyksien hukuttamana

huoneeseen astuessani

kristallien sumeus kirkasti silmäni

toinen sokeutui…

näin näkyjä

sinusta kukkaniityllä

seisomassa käsilläsi viljapellossa

sitten se savusikin tunkkaista hehkua

se pesi mieleni

ja sinutkin.

Netta Vahtera