Asenne ja kiinnostus kantavat - Menestystä matematiikkakilpailussa

Viime syksynä päätin "ihan läpällä", ja opettajani Tero Kokkilan pienen painostuksen takia, osallistua sekä MAOL:n kemia- että matematiikkakilpailuun.

Kemiassa osallistuin perussarjaan, joka perustuu lukiokursseihin 1-3. Olin tuolloin käynyt vain kaksi ensimmäistä kurssia, joten aivan tosissani en lähtenyt mitään huipputuloksia hakemaan. Päädyin kuitenkin sijalle 22., mikä riitti valmennuspaikan ja kunniakirjan saamiseksi.

Matematiikkakilpailussa pääsin kuitenkin pidemmälle ja olinkin iloinen, että polkuni ei tyssännyt aivan seinään, kuten alussa oletin. Kilpailuun osallistumisen takia saisin mennä myöhässä englannin tunnille, mikä tuntui alussa tarpeeksi hyvältä syyltä lähteä kokeilemaan. Toki osallistumiseni oikea syy oli se, että tiesin kokeen sisältävän paljon hauskempia ja vaativampia tehtäviä, kuin koulumatematiikka pystyy tarjoamaan.

Alkukilpailun koe oli haastava, vaikkakin ehdottomasti helpoin kaikista kilpailumatematiikan kokeista, joita olen päässyt tekemään. Tehtävät olivat hyvin erilaisia kuin koulussa tekemäni, välillä helpot ja välillä vaativammat integrointi- ja derivointitehtävät: ne olivat päättelyä ja oivaltamista vaativia (joskus lukion ulkopuolistakin tietoa vaativia) geometrian, algebran, kombinatoriikan ja lukuteorian tehtäviä.

Alkukilpailun koetilanne ei minua jännittänyt, koska minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia kokeen suhteen. Onnistuin kuitenkin jotenkin, ehkä puoliksi tuurilla ja puoliksi taidoilla, joita aina silloin tällöin onnistun osoittamaan, sijoittumaan kolmanneksi ja sain paikan loppukilpailusta, jonne pääsee jokaisen sarjan parhaimmisto. (Loppukilpailussa sarjajaolla ei enää ole merkitystä, vaan kaikki kisaavat toisiaan vastaan, ihan sama olitko ykkönen vai abi.)

Loppukilpailun koetta sen sijaan jännitin suuresti, sillä siinä vaiheessa tuntui siltä, että nyt on pakko onnistua ja että minulta odotetaan paljon. Sähläämiseksi se meni, mutta pääsinpähän tavoitteeseeni: saavuttaa enemmän kuin (tavallinen kilpailumatematiikassa esiintyvä tulos) nolla pistettä - siitäkin huolimatta, että koe oli poikkeuksellisen vaikea tänä vuonna!

Kilpailumenestykseni takia tulin valituksi matematiikan olympiavalmennukseen. Olympiavalmennus koostuu tehtävistä, jotka palautetaan kuukauden välein, sekä noin kuuden viikon välein järjestettävistä valmennusviikonlopuista ja valintakokeista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voin tulla valituksi edustamaan Suomea kansainvälisissä matematiikkaolympialaisissa ja muissa kilpailuissa, kuten Pohjoismaisessa matematiikkakilpailussa, jossa olin keväällä.

Vaikka PM-kilpailun kokeessa oli vain neljä tehtävää, joiden ratkomiseen oli varattu aikaa neljä tuntia ja vaikka yritin tehtävistä ainoastaan kahta, tuntui aika silti loppuvan liian nopeasti. En ole ylpeä suorituksestani, mutta kokemus oli hieno - ja onhan ihan lohduttavaa, etteivät matematiikan opettajatkaan osaa aina ratkaista kokeen tehtäviä.

Näissä kilpailussa ja niiden jälkeen olen päässyt oppimaan monia lukion ulkopuolisia asioita ja haastamaan itseäni aivan eri tavalla kuin pelkän lukiomatematiikan tai -kemian parissa. Tuntuu, että kiinnostukseni vain kasvaa päivä päivältä. On ollut hienoa saada uusia kilpailulajeja uinnin rinnalle ja on aivan älyttömän hienoa, että aina on loputtomasti tarjolla uutta opittavaa ja uusia haasteita!

Olisin ehdottomasti osallistunut MAOL:n kilpailuihin jo ensimmäisenä lukiovuonna, jos olisin tiennyt, miten hienoihin mahdollisuuksiin osallistuminen voi johtaa. Hyvä ei tarvitse olla eikä haasteita pelätä, sillä aina voi oppia uutta. Mutta asenne ja kiinnostus kantavat aina kauas.

Liia Louhikoski