OSTM Episode V
No niin. Tässä se sitten viimeinkin on. Ollin sobjektiiviset tarinat mualimalta osa 5. Viimeisestä on kulunut jo yli kaksi vuotta, ja lukijoiden joukossa on monia uusia tuttavuuksia, joten pari sanaa aluksi itse tästä pienoisromaanista.
Elikkä, tämä on tonnimailisarja, jonka aloitin taannoin muuttaessani Australiaan. Pitihan Kotipakastimen lajitoverit pitää ajan tasalla siitä, missä tahdissa kenguruksi muuttuminen oikein tapahtuu ja minkalaisia lieveilmioita siihen liittyy, puhumattakaan kaikesta siita mita jo kengurustuneet aussit ja heidan elinymparistonsä kaikessa moninaisuudessaan pitävät sisallään ja ulkona.
Siis tämä sarja käsittelee kaikenlaisia kummallisuuksia ja tavallisuuksia joihin törmaa maailman toisella laidalla savolaisen maa(ilma)nkiertäjän näkövinkkelistä, sekä kuulumisia. Olen jälleen jakanut kappaleet aihepiireittäin, joten ne jotka haluavat lukea luontoaiheita taikka kulinarismia voivat niin tehdä, ja hypätä yli jos jokin aihepiiri ei kiinnosta. Jokainen täysipäinen toki ymmärtää, että on mahdotonta pysyä pelkastään yhdessä aiheessa kerrallaan, joten kaiken lukeminen kyllä kannattaa, jokaisessa kappaleessa on moninaista informaatiota. Tekstin tylsyydestä en tiedä, ainakaan siitä ei koskaan olla valitettu, joten muidenkin kuin lakitieteen opiskelijoiden pitaisi pystyä kahlaamaan se läpi. Äidinkielenopettajat valittivat joskus etteivät aineeni ollet tarpeeksi asiallisia mutta antoivat kuitenkin kymppejä ja älliä. Nyt arvostelun puuttuessa asiallisuuden rippeetkin ovat osuneet vesilintuun.
Sain käyttööni ihka oikean SKANDINÄPPÄIMISTÖN jolla saa nuo maagiset kolme kirjainta jälleen näkymään. En kuitenkaan ole moista vimpainta vuosiin käyttänyt, joten varmaankin unohdan äät ja ööt silloin tälloin muun kieliopin kanssa. Antakee anteeksi.
Niin, ja kuviahan voi katsella netistä osoitteesta www.ollimajoinen.com josta löytyy sekä Suomen etta Australian kuvagalleriat.
HUOMIO
Kuten jo varmaankin sähköpostistasi huomasit, tekstiä piisaa kilokaupalla. Ota mukava asento ja pida huoli siitä, että lähelläsi on wc ja ehkä jääkaappikin. Yritys lukea tämä maili pikaruokatauolla ym on kuten kommunismi, jo syntyessaan tuhoon tuomittu ajatus, joten printtaa ja lue kotona. Huumorintajuni on muuten aika omituinen. Kaikkea sanomaani voidaan käyttää teidän mielenrauhaanne vastaan.
Olkoon lukutoukka kanssanne!
Ensiksikin kiitokset kaikille teille sinne. On ollut todella mukavaa ja yllättävää, että olen saanut paljon uusia tuttavuuksia sieltäpäin täällä ollessani! Kiitoksia yhteydenpidosta.
Kaikenlaiset luontojutut ovat olleet hyvin kysyttyjä, joten tässäpä niitä. Mutta ensin hieman muuta soopaa.
Hain pari vuotta sitten yliopistoon lukemaan valokuvausta. Niinpä niin, luit oikein: valokuvausta yliopistoon. Täällä yliopisto tuntuu jossain mielessa olevan jonkinlainen suomalaisen yliopiston ja ammatillisen korkeakoulun risteymä. Sairaanhoitajat muun muassa saavat yliopistotutkinnon. Joskus tuntuu, että kehtaako sitä kellekään kertoakaan, etta opiskelee yliopistossa…valokuvausta. Se on vähän niikuin roudari sanoisi olevansa bändin jäsen tai jotain. No ei vainiskaan, kyllä opiskelutahti on todella kiivas.
Yliopistoja on täällä monia, itse olen Griffith universityssä, jolla on kampuksia sekä Gold Coastilla että Brisbanessa 60km pohjoisempana. Joudun itseasiassa opiskelemaan useammalla kampuksella: Täällä Coastilla vain 10min ajomatkan päässä, Loganissa puolessavälin Brisbanea sekä Brisbanen keskustassa Southbankissa. Kampukset ovat aika mukavia. Varsinkin Southbank on todella hieno. Kampus on joen rannalla, parin minuutin kävelymatkan päässä puistoalueesta, johon kuuluu mm. jättimäisen suuret uima-altaat, jotka on tehty niinkuin ne olisivat luonnon muovaamia palmujen, nurmikenttien ja suihkullähteiden keskellä. Altaissa on tekobeachit rannoilla, ja vesi on talvella lämmitetty (meriveden lämpötilä on talvella noin 20C.) ja niissä uiminen on ilmaista, joten sinne vaan taukojen aikana (ja luentojen…)
Joen toisella laidalla avautuu näkymä Brisbanen keskustaan pilvenpiirtäjineen, ja varsinkin illalla näkymä on vaikuttava. Tämä on ehdottomasti suosikkikampukseni, ja aina kun jää aikaa luentojen välillä, menen rentoutumaan puistoon. Kivenheiton päässä ovat myöskn Queenslandin museo, taidemuseo (molemmat ilmaisia) osavaltion kirjasto, konservatorio, näyttämötaiteen opinahjo sekä teatteri ja IMAX- 3D- elokuvateatteri. Southbank on kulttuurikeskus, jossa viihde ja taide sekoittuvat mainiolla tavalla. Myös paikan arkkitehtuuri on mukavaa, ja aika modernia, vähän samaan tapaan kuin Petosen asuinalue Kuopiossa suuremmassa mittakaavassa ja enemmän puistoitettuna.
Loganin kampus on maasudulla. Lehmät ammuvat laitumilla ja vieressä on golfkenttä. Hyvin erilaista, hyvin rauhallista. Kampus on vain pari vuotta vanha ja siten moderni. Griffitissä opiskelevien määrää en tarkkaan tiedä, mutta paljon heitä on. Suurimmalla kampuksella Mount Gravattilla on opiskelijoita noin 30.000.
Toinen vuosi on siis menossa, ja kuvauksen salat alkavat avautua. Minusta siis tulee valokuvauksen kandidaatti. Hupaisaa.
Musiikki on tullut enemmän kuin harrastukseksi vime vuosina. Johdan 8- jäsenistä nuorisobändiä, ja olen kitaristina parissa muussa bandissä. Nuorisobändin kanssa teemme pian singlen ja hieman myöhemmin pitkäsoitto cdn, tosin sen ajankohdasta ei vielä ole tietoa. Pianonpimputus kuuluu myös harrasteltaviin asioihin, joten aika musisoinniksi on mennyt.
Asun edelleen Wideview courtilla pikkuvuoren päällä. Saimme viime talvena aivan mahtavan jutskan, nimittäin uima- altaan takapihalle! Erittäin hyvä apu kesäaikaan jos ei syystä tai toisesta ehdi beachille. Illalla on mukava, kun sytyttää valot altaaseen ja joka paikka välkkyy turkoosia valoa. Kesäyöt ovat joskus tosi kuumia, ja lämpötila saattaa olla yli kolmekymmentä. Eikun altaaseen. Altaasta käsin on hyvä tutkailla eteläistä tähtitäivasta. Pitäisi oikeastaan ruveta kehittelemään jonkinlaista kiikaritelinettä…ok, takaisin maan pinnalle.
Palmun pilkkomista
Ihan vain sivuhuomautuksena…jouduimme kaatamaan yhden palmun altaan tieltä. On se ihme juttu, kun on eläessään kaadellut lukemattomia puita, mutta palmun kurittaminen tuntuu aivan perisynniltä! Pikku neropattipsykologit voivat mielissään pohtia syitä moiseen.
Onneksi hänen (palmun, psykologeista viis) lajitovereitaan jäi tontille vielä muutama kymmenen.
Hirmu liskoja takapihalla
Eräänä päivänä odotti takapihalla odottamaton näky. Kaksi aivan julmetun suurta kaulusliskoa (Southern bearded dragon) lekotteli kivetyksellä arskanpalvontahommissa. Toinen oli noin 80cm mittainen (sademetsässä olen nähnyt puolitoistametrisiäkin yksilöitä) joten mistään pikku sisiliskosta ei ollut kysymys. Ne ovat aivan harmittomia otuksia. Pitkin selkää kulkee useita rivejä piikkejä, samoin kuin pään ympäristössä. Niillä on myös eräänlainen niskakaulus kuten muinaisella Triceratopsilla, ja kaulusta reunustavat useat piikkitivit. Menen aivan ekstaasiin saadessani tutkailla tällaisia lumoavia etelän asukkeja (niin, kesäisin tytöt pukeutuvat bikineihin…)
Hämähäkkejä sekä heinäsirkkoja mittakaavassa iso
Hommasimme kissan. Emme keksineen sille nimeä, joten tyydyimme Aatamin alkuperäiseen versioon: Kissa. Noh, kissalle täytyy leikkikapistuksia olla. Palloja ja lankakeriä ylivoimasesti suositummaksi ovat kuitenkin muodostuneet jättiläiskokoiset huönteismaailman edustajat. Niinpä varsinkin kesäaikaan lähes joka ilta keittiössä odotti ylpeä Kissa viisitoistasenttisen heinäsirkan kanssa, ja pari oli kertaa kämmenen kokoinen hämähäkki rahjustamassa lattialla “leikin” jälkeen jäljellejääneillä seitsemällä raajallaan. Ei araknofoobikon heiniä. Ne olivat harmittomia myrkyttömiä versioita, mutta pientä koulutusta tarvittiin jotta Kissa saatiin eroon paheestaan. Moiset jättihyönteiset eivat muuten sisällä viihdy, ei niitä kenenkään tarvitse pelätä, ainoastaan kissan ansioista saimme ihailla näitä luonnon ihmeellisyyksiä jotka muuten karttavat valoa ja ihmisiä.
.
Parina päivänä saimme myöskin vieraaksemme sateenkaarenkirjavia papukaijoja parvellamme. Ne olivat hyvin kesyjä ja todella upeita, mutta pitävät kaameaa meteliä. Upeimpia lajeja ovat mm. Red- winged parrot, jonka varitys on sekoitus kirkkaan sinistä ja punaista sekä Eclectus- parrot. Puhumaan oppivia Coocaroita näkee myöskin silloin tällöin. Kerroinkin eräästä tämän lajin edustajasta, Charliesta, viime mailissa ja hänen kanssaan käymästäni “keskustelusta”. Nämä valkeat keltatöyhtöiset papukaijat voivat elää yli satavuotiaiksi ja hyvin koulutettuna oppia satojen sanojen sanavaraston! Englannissa elävällä maailmanennätysyksilöllä sanavarasto on uskomattomat 2000+ sanaa! Tämä on suunnilleen saman verran kuin monet ihmiset tarvitsevat eläessään.
Eräs hyvin ärsyttävä lintu on Magpie, joka pesimäaikana hyökkää ohikulkevien ihmisten kimppuun ja joskus vammauttaakin heitä jopa sairaalakuntoon. Olen itsekkin ollut tämän harakankokoisen otuksen uhri useampaan kertaan. Tosin sitä voi huijata kääntämällä aurinkolasit takaraivolle (Magpie hyökkää vain takaapäin…pelkuri) jolloin se luulee niitä silmiksi.
Vielä eräs kummajainen: Brasiliasta tuotu Bufornitae- sammakko voi kasvaa lähes jalkapallon kokoiseksi.
Alköön kukaan hyöteiskammoinen luulko, että edellämainittuja kuvatuksia tulee vastaan joka kulman takana. Niiden näkeminen on todella harvinaista (paitsi russakat). Parhaiten niihin pääsee tutustumaan menemällä museoon tai eläintarhaan. Itseasiassa hyönteismaailma on täällä henkilökohtaisen viihtyvyyden kannalta mielestäni rauhallisempi kuin Suomessa: mm. itikoita tai paarmoja en ole nähnyt kuin yksin kappalein pari kertaa vuodessa. Kaikki viisaat tietävät, että Australia vilisee käärmeitä. Näinhän onkin, ja osa niistä on todella myrkyllisiä. En kuitenkaan kolmen vuoden aikana ole nähnyt yhden yhtä. Se on vähän niinkuin täällä ajatellaan, että Suomessa eivät ihmiset varmaan voi kesällä nukkua, kun on valoisaa. Totuus on paikan päällä hieman toisenlainen.
Krokotiileja
Kaikkihan muistanevat Crocodile Dundeen? Juuri viime viikolla eräs turisti tuli syödyksi viisimetrisen krokotiilin toimesta. Niitä ei tosin näin alhaalla ole, vaan pitää mennä tuhantisen kilometriä pohjoiseen, jossa niitä sitten riittää harmiksi asti. Australiassa pyydystettiin aikoinaan maailman suurin krokotiili: sen pituus oli uskomattomat 8,45 metriä, ja niskan kohdalta sillä oli korkeutta aikuisen miehen rintaan asti! Olen nähnyt eläimestä tehdyn lifesize- jäljennöksen, ja voin sanoa että se totta vieköön tuo mieleen dinosaurukset.
Yliopistossa eräänä tehtävänä oli visuaalinen luontodokumentti, joten suunnistimme rannasta muutaman kymmenen kilometriä vuoristoon ja subtrooppiseen sademetsään. Täältä avautuvat mahtavat näköalat serpentiinin lailla kiemurtelevilta vuoristoteiltä, joilta on joskus sata metriä suoraa pudotusta alas. Menimme Lamingtonin luonnonpuistoon, joka ylettyy aina New South Walesin osavaltioon asti ja tarjoaa loputtomasti patikkapolkuja. Eräällä patikointiretkellä saavuimme Purlinbrookin putouksille, jotka ovat lahemmas sadan metrin korkuiset. Kuten kerroin jossain edellisessä mailissa, täälläkin oli mahdollista kävellä aivan putouksen reunalle veden virratessa jalkojen valistä (siis paikassa, missä vettä ei virrannut kovin paljoa) ja istua reunalla olevalle kivelle ja katsella veden putoamista alas tyhjyyteen, siis keskellä virtaa! Kaverini otti minusta kuvan istuessani putouksen reunalla, ja putous on niin korkea ettei minua edes erota koko kuvasta! Samaisen putouksen pohjalla puolen tunnin patikoinnin jalkeen on mahdollista kävella putouksen taakse! Se on hieno näky, kun katselee ylöspäin vesiverhoa pitkin. Putouksen alla on pieni järvi, jossa voi uida. Näitä putouksia on Lamingtonin alueella puolisen tusinaa, eras toinen mainitsemisen arvoinen lienee Twin falls, jossa on kaksi putousta aivan vierekkain.
Täällä näkee myöskin Tarzaneista tuttuja käsivarren vahvuisia liaaneja seka puita, joiden läpimitta on alaosasta noin kymmenen metriä. Olen muuten aina luullut, että maailman korkein puulaji on Pohjois- Amerikan Punapuu. Näin ei kuitenkaan ole, vaan se on täkäläinen Eukalyptus Regnas, jonka korkein Victorialainen yksilö on julmetut 132 metriä korkea, lyöden korkeimman amerikkalaisen “kilpailijansa” 17- metrillä (tosin tämä yksilö kaadettiin pian löytämisen jälkeen). Jotkut tiettömillä taipaleilla vaellelleista tutkijoista ovat vannoneet nähneensä vieläkin suurempia yksilöitä. Niiden jälleenpaikantaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, koska metsäalueet ovat valtavan kokoisia, asumattomia ja lähes luoksepääsemättömiä.
Delfiinejä ja haita
Eteläsisessä osassa Gold Coastia, Coolangatassa, on paikka jonne delfiinit tulevat joskus leikkimään surffaajien kanssa. Tätä kisailua on mukava katsella, harmi kun ei ole kertaakaan ollut kameraa mukana. Joskus ne tosin säikäyttävätkin surfaajia selkäevillään jotka viuhuvat pinnan yläpuolella. Näyttävät äkkiseltään hailta. Täällä oli aika lailla harmia haitten takia parin viikon ajan, kun peräti parisentataa haita päätti majautua aivan Surfers Paradisen edustalle! Niitä oli aivan mustanaan vain muutama kymmenen metriä rannasta, jossa ihmiset toljottivat ihmessään. Beachit olivat tietenkin suljettu sen ajan, kun haiden visiitti kesti…ei varmaankaan edistänyt turismia. Ne olivat tulleet murkinalle suuren pikkukalaparven perässä. Joukossa oli kaikkia yksilöitä: valko,- tiikeri,- vasarahaita ym. Sitten ne katosivat yhtä nopeasti kuin ilmaantuivatkin.
Sukellusta
Tämä on aivan must juttu! Sukellus on aivan huippua! Hommasin itselleni kunnon räpylät ja naamarin, ja siitä lähtien olen tutkaillut meren ihmeitä. Ilman laitteita uskallan sukeltaa tällä hetkellä kymmeneen metriin, mutta jo aivan pinnan alla näkee vaikka mitä. Usein menen paikkoihin, missä on hieman kalliononkaloita ja saarekkeita pohjassa, etupäässä esteettisistä syistä, sillä näissä paikoissa vedenalainen maisema on hieno. Toinen syy on, ettei joudu merivirtaan joka sitten vastustamaatomalla voimalla alkaa vetää avomerelle, kuten minulle kerran kävi ja ilman hengenpelastajaa olisin taatusti hukkunut. En halua enää leikkiä mahdollisuudella että löydän itseni pärskyttelemässä vettä keuhkoistani jossain Japanin ja Papua uuden- guinean väliltä.
Veden alla sitten näkee jos jonkinlaista epeliä. Kerran sukelsin jättimäiseen kalaparveen, mitä lieneet olleet viisisenttisiä sinttejä…niitä oli varmaan miljoona. Parven keskellä meni hetkeksi suuntavaisto sekaisin kalamassojen liukuessa maton lailla edessä ja takana, ylhäällä ja alhaalla. Hyvin uniikki kokemus. Toisen kerran seurasin kilpikonnaa sen viilettäessä lähellä pohjaa kunnes täytyi tulla taas pinnalle täyttämään keuhkot. Sukeltaessani uudestaan se oli jo kadonnut. Sukellan kesällä ehkä kerran viikossa. Mitään pohjoisen Korallimeren riuttoja täällä ei tosin ole, toivoisin voivani matkustaa sinne joskus. Riutat alkavat muutama sata kilometria pohjoiseen.
Monet kalat ovat hyvin värikkäitä (värit näkee vain suhteellisen matalissa vesissä, muuten tarvitaan lamppua; veden “sinisyys” tuhoaa spektrin värit vihreastä eteenpäin hyvin nopeasti syvyyden kasvaessa), ja joskus näkee äyriäisiä hyörimassä pohjalla sun muita nilviäisiä joita sitten pistetään poskeen illalla Seafood- ravintolassa, aussit nautiskellen, suomalainen kyyneleet silmissä sosiaalisen paineen pakottamana.
Eräs aivan upea ilmiö meressä on joinakin öinä ilmaantuva loistava plankton. Näyttää, kuin osa merestä olisi valaistu vihertävällä loisteella. Varsinkin aaltojen murtuessa niiden koko muoto paljastuu valon ansiosta. Kaunis luonnonnäytelmä.
Toinen samantyyppinen ilmiö ovat kiiltomadot. Puolen tunnin ajomatkan päässä on parikin luolaa, joissa on tuhansittain kiiltomatoja. Luolan suuaukko on korkeassa kallionseinämässä, ja yöllä seinamäkin on valaistunut kiiltomadoista, kuin tuhansia pikkuriikkisiä sähkövaloja. Erään luolan sisällä on katon läpi tuleva luonnon muovaama vesiputous, Natural arch. Joskus menemme kavereitten kanssa sinne keskellä yötä ihmettelemään tätä luonnon keinotekoista tähtitaivasta vesimassojen pauhatessa vihertävässä hämyssä.
Ugh! Olen surffannut
Monet ovat tuskastuneena kyselleet, miksen ole viela surffannut. Surffaamattomuus Surfers Paradisella ja kokemusten reportoimatta jättäminen olisi kaiketi vakava rike ja laiminlyönti maittemme rauhalliselle yhteiselolle. Noh, asia korjattu. Olen kokenut surffauksen sen kaikessa aussiudessaan.
Ensinnakin, surffaus on täällä paljon, paljon tärkeämpi asia kuin hiihtaminen on suomalaisille. Surffaamaan mennaan ennen töitten alkua aamun sarastuksessa. Ystavapiirissani tätä tuntuu harrastavan niin moni että uskallan puhua yleistetyin sanakääntein.
Ne, jotka kävivät hiljattain katsomassa elokuvan “Blue Crush” saattavat luulla, etta se on Hollywoodin glamourversio aiheesta, kuka nyt nousee aamuruskon aikaan valmistautumaan beachille…tosi beachbumit (elämäntapasurfaajat) kuitenkin elävät juuri näin. Ensimmäiselle surffausodysseijalleni minun käskettiin olla beachilla klo 5.30 aamulla. Tämä on aivan arkipäivää surffareille eikä sitä kukaan ihmettele. Rantsulle mennään joskus jo ennekuin Aurinko on noussut.
Surffaus näyttää helpolta. Sitä se ei kuitenkaan ole! Jo pelkkä merellepääseminen on haaste aloittelijalle. Aallot lyövät vastaan vastustamattomalla voimalla ja tarttuvat lautaan, eikä kukaan vartsinikkari pysty taistelemaan niiden voimaa vastaan pelkällä raa’alla voimala, vaan tarvitaan OIKEA TEKNIIKKA. Siinä vaiheessa, kun aallot niiden matalimmassa pisteessä ylettyvät noin polviin, ainoa keino päästä vastaantulevan aallon toiselle puolelle on painautua lautaa vasten, aallon lyödessä heittäytyä aaltoa vasten pää edellä, samalla painaen laudan kärkeä kevyesti alaspain, ja HENGITTÄMÄLLÄ ULOSPÄIN sierainten kautta (näin myös aina, kun olet aallon sisallä tai veden alla merenkäynnissä. Muussa tapauksessa sieraimet saavat tuntea erittäin perinpohjaisen suolaveden syvä-analyysin, jota EI halua kokea uudestaan). Tällä tekniikalla pääsee ulos aallosta sen toiselle puolelle suhteellisen vaivattomasti. Ongelmat alkavat, kun vesi on niin syvää, ettei voi enää kävellä pohjaa pitkin merelle päin, vaan on melottava käsillään aaltojen valillä. Tässä vaiheessa koin monta turhautumisen hetkeä aaltojen kaataessa laudan ja ruhon pyöriessä aallon sisällä kuin pesukoneessa. Siinä puuhassa myös väsyy todella nopeasti. Aaltojen voima on uskomaton.
Kun sitten viimeinkin on päässyt sille etäisyydelle rannasta, jossa aallot eivät enää murru, alkaa surffauksen todellinen kauneus. Aallot nostavat ja laskevat lautaa rauhallisesti ylös ja alas metrejä kerrallaan, ja meren ääntä lukuunottamatta muuta ei kuulukaan. On uskomatonta istua laudan päällä (tekniikka, jota en viela hallitse) ja katsella Auringon nousua merestä. Se on aivan epätodellinen tunne ja hyvin kaunista katsella.
Ruuhkaisilla beacheilla ympärillä on surffareita joka paikassa odottamassa “good onea”. Siinä sitten lillut heidän kanssaan. Ylös, alas, aaltojen mukana. Tässä vaiheessa alkaa aaltojen kyttääminen. Kokeneet näkevät kaukaa, mitkä aallot ovat kunnollisia ja mitkä eivät, aallot, jotka säilyttävät korkeutensa ja muotonsa. Sen kuulemma oppii.
Itse surffaus tapahtuu seuraavasti: Kun aalto on “valittu”, käännetään lauta beachille päin, ja aletaan hurjasti meloa vauhtia (kokeneet näyttävät tekevän tämänkin rauhallisesti) samalla kytäten koko ajan olan yli aaltoa. Juuri oikealla hetkellä (jota en ole koskaan saavuttanut) painaudutaan alaspäin ja annetaan aallon nostaa laudan peräpäätä kunnes aalto alkaa kuljettaa sitä mukanaan hurjalla vauhdilla. Sitten, nelinkontina laudan päälle ja samointein seisomaan, ja käännetään lautaa aaltoon nähden pituussuuntaisesti, ja avot: surffaat. Itse en ole vielä tähän vaiheeseen päässyt. Jotkut miettivät, voiko surffausta verrata lumilautailuun. Voin sanoa, etta EI VOI, ellet sitten lautaile lumivyöryssä. Tautisen vaikeaa.
Sitten, tunnin parin jälkeen, olkapäät ja selkä aivan jumissa melomisesta, on aika pakata kamat ja lähteä töihin. Ja palata töiden jälkeen. Se on aussisurffausta se.
Sauna, ah tuo keksinnoistä ihanin…täälläpäin ei sellaisen päälle oikein ymmärretä. Eikä ole koivupuitakaan, mistä tehdä vastaa ennenkuin Canberran korkeudella kaukana etelässä ja sielläkin todella harvakseltaan. Täytyisi menna parituhatta kilometriä etelämmäksi Victorian osavaltioon. Mitä siis tekee suomalainen saunamaasta haaksirikkoontunut? Yksi vaihtoehto on käydä jollakin lukemattomista tuhansista loma-asunnoista. Gold coastilla kun ollaan, turismi on yksi pääbisneksistä joten pilvenpiirtäjien tai pienempienkin hotellien varustuksesta löytyy joskus hyvinkin kunnollinen sauna suomalaisella kiukaalla.
Olin kerran käymässä erään Järvisen Leon luona Brisbanessa, ja hänellä sattui sellainen ihmeellisyys olemaan. En ollut pariin vuoteen käynyt saunassa, ja tunne oli melkoinen…tuli lauteilla niin kotoisat oltavat. Mutta annas olla, Leolla oli vielä toinenkin ässä hihassaan, nimittäin koivuaromi! Se on samanlaista kuin Suomesta saatava eukalyptysneste, paitsi koivunhajuista. Sitä kun lurautti löylyveteen niin välittömästi silmien eteen alkoivat maalautua peilityyni järvimaisema iltasella…käki kukkui jossain pukuhuoneen suunnalla…sitten yhtäkkiä olikin pimeää ja paksut kinokset lunta…selässä kirpaisi virtuaalisen vastan läiskähdellessä ihoa vasten…voi jummijammi oli se elämys. Ihka oikea Suomi- simulaattori. Valitettavasti vain saunasta poistuttua ulkona tervehtivät vain palmut. Kuinka surkeaa.
Niin, eikä sovi unohtaa sita suomalaista musiikkia, joka on ajoittain löytänyt tiensa myös tänne väärälle puoliskolle. Bomfunk mc:n Freestyler oli hitti täällä, samoin Daruden teknobeatit kuuluivat radiossa. Eras kyseenalainen kunnia oli jenkkilaisen Ed the Sock- hahmon ymparille rakennettu ohjelma, joka vieraili eri maissa ja Suomen ollessa vuorossa haastattelun sai kukas muu kuin TONY HALME. Myos hanen “musiikkiaan” soitettiin ohjelmassa…voi elaman kevat, eivat sitten saaneet ketaan muuta maalaamaan kuvaa Suomesta maailmankartalle. Ed pani Tonya aivan halvalla, samoiten suomalaista jaykkyyttä, ihmisten huumorintajuttomuutta ja syksyistä Helsingin karuutta. Maisemakuvat nayttivat kuin kuumaisemalta. Voih! Noh, oli kuitenkin kiva nähdä että Suomi oli otettu ohjelmistoon.
Näin myös suomalaisen elokuvan tv:ssä, “Kuningas Hidas”. Tekstitys oli aivan kelvollista.
Kunnon raesade
Eräänä kesäpäivänä saimme sitten kokea kunnon Australialaisen rajuilman. Tosin joka kesähän niitä on monsuuniaikana ja vettä tulee niin että tuntuu että juutas sitä hukkuu seisaalleen. Tällä kertaa myrskypilvi antoi kuitenkin oikein isän kädestä ja antoi sataa rakeita, joista suurimmat olivat meilläpäin vain vähän golfpalloa pienempiä. Mutta tässä ei vielä mitään. Vain 20km etelämpänä Coolangatassa suurimmat yksittäiset rakeet olivat lähes tiiliskiven kokoluokkaa!! Ne eivät ainoastaan lävistäneet autojen laseja, vaan myös pellit! Vaikka tällaiset kuurot ovat hyvin paikallisia, (voimakkain keskus on joskus vain muutaman korttelin kokoinen) ne aiheuttavat joskus suurtakin tuhoa. Koko näytelmä on ohi kymmenessä minuutissa, ja sen jälkeen tulee taas sulaa vettä kuin saavista kaatamalla. Yleensä tuhoilta kuitenkin vältytään, koska rakeet tulevat aina myrskyn alussa, jolloin niiden tuloon voidaan varautua.
Kulinaristisia seikkailuja osa II
Olen vieläkin sitä mieltä, että amerikkalainen massoille tarkoitettu roskaruoka on mahtava keksintö ja rakastan näiden ylikansallisten riistoyhtiöiden tuotteita niiden epäterveellisten ja erinomaisen maukkaiden ruokien takia. Mutta kuten viime mailissa mainitsin, sain täällä kosketuksen itämaiseen ruokakulttuuriin ja vaikka kaikkien nilviäisten saanti kurkusta alas vaatikin alussa runsaasti kostuketta, täytyy myöntää että niissä on oma viehätyksensä. Nyt ravut ja mustekalat ovat ihan ok.(tosin en vieläkään mene kauppaan varta vasten niitä ostamaan, ne täytyy tarjota) Kuitenkin suurin herkku johon olen saanut tutustua on japanilainen sushi. Aivan niin, sushi, yleensä merilevään käärittyjä riisirullia, joiden sisällä on erilaisia täytteitä. Seafoodin ja sushin ero on siinä,että seafood tarkoittaa kaikenlaista merielävää kaikissa muodoissa. Sushi on tarkasti japanilainen tapa tehdä ruokaa, eikä siinä ole aina välttämättä lainkaan kalaa.Chicken teriyaki soijalla, tahi tuna rolls, keitettynä tai raakana…ah ne ovat aivan mahtavia. Raakana valmistettu sushi- kala on todella maukasta.
Ausseille itä- ja länsimaisen ruokakulttuurin yhdistäminen ei tuota mitään vaikeuksia. Ranskalaisia perunoita, kalmaria, ostereita, nuudeleita, valkosipulileipää ja pihvi. No worries!
Vihdoinkin Cadillac
Minut paremmin tuntevat tietävät pennusta asti olleen viehätykseni jenkkiautoihin ja ertitoten Cadillaciin. Se on aina ollut melkein mahdottomalta tuntuva haave, mutta nyt vihdoinkin totta! Töitä se teetti, mutta kyllä kannatti. Suokaa anteeksi, olen tästä asiasta aika innostunut, kuten tekstistä varmaan käy ilmi…
Se on vaalean pastellinsininen valkealla vinyylikatolla oleva ’66 DeVille Hardtop.
36- vuotias klassikko on hyvassä kunnossa ja hyvin pidetty.
Hardtop tarkoittaa, että kun ikkunat laskee alas, keskipilari laskeutuu myös oven sisään, joten etu- ja takakattotolpan välissä ei ole mitään koko matkalta ja katto näyttää hyvin linjakkaalta ja kauniilta (ja ilmaa alkaa vaihtua kabiinissa!). Pituutta rohjakkeella on 5,75 metriä, leveyttä yli kaksi ja painoa 2500kg kuivana! Hirveä lotja siis, paljon pitempi kuin edellinen autoni joka sekin oli amerikkalainen eikä siitä pienimmästä päästä. Mahtuu vain aniharvaan autotalliin, omani on onneksi yksi niistä.
Sisustus on vaaleansinistä vinyyliä ja nahkaa. Cadillac on GM:n kruununjalokivi, joten varustusta on sen mukaan ja kaikki toimii sähkollä, mm. penkit, ikkunat, antenni, ym…esim. jopa vanhoissa autoissa tutut kolmiomaiset tuuletusikkunat etuovissa toimivat sähköllä! Amerikkalaista turhamaisuutta..
Ohjaus ja jarrut ovat tehostetut, (mallia sormenpäävoima, ei juuri mitään tuntoa) ja automaattivaihteet ovat Cadillacille itsestäänselvyys. Autossa on myös termostaatilla varustettu ilmastointi. Valitsee vain lämpötilan, ja voila, ilmastointi pitää sen ylla jatkuvasti. Ratissa on tiltti ja tele.
60- luvulla tupakoitiin paljon, joten sytyttimiä on 3kpl, yksi edessä ja takaovissa molemmissa yhdet. Kojetaulussa on vaikuttava kromiesiintymä koko kabiinin leveydeltä, ja ovissa on sisäpuolella kromilistaa viidessä rivissä! Siihen aikaan autot olivat taideteoksia, sanon ma.
Kromia ei ole säästelty ulkopuolellakaan, tosin ’66 ei ollut yhtä kromirikas kuin edeltäjänsä. Lasit ovat vihersävytetyt ajan tyyliin. Takajousituksessa on systeemi, joka pitää perän aina samalla korkeudella kuormasta riippumatta…maavara on matala, joten systeemi on perusteltu. Renkaat eivät nekään ole kapeimmasta päästä, leveyttä löytyy todella tuhdit 225 ja valkosivut renkaan kyljestä.
Moottori on jättimäinen 7- litrainen V8 (429ci) joka puskee mukavat 340hv ja hurjat 657Nm (485lb/ft) vääntöä.
Noh, paljonks se sit kuluttaa?
Täälläpäin on sanonta jenkkiautoilijoiden keskuudesa, “if you’ve gotta ask the fuel consumption, you can’t afford it” eli jos sinun täytyy kysyä kulutuksesta, sinulla ei ole varaa siihen.
Sanomattakin lienee selvää, että mihinkään pisaralla pisimmälle- kilpailuun Caddylla on turha lähteä. Sanoisin, että ainakin kaupungissa alle 17l/100km on turha uneksiakaan, ja silloinkin täytyy ajaa hyvin maltillisesti. Nelikurkkuinen progressiivinen Carter- kaasutin pitää huolen siitä, että kakkua on tarjolla aina riittävästi. Juopotteluhaluja voidaan hillitä varovaisella kaasunkäsittelyllä, jolloin moottori tyytyy suhteellisen pieneen pikkutissutteluun. Mutta syvempi painallus polkimeen käynnistää pellin alla hurjat ryyppyjuhlat, jolloin korkeaoktaanista katoaa tankista nopeammin kuin opiskelijalla on varaa panna tilalle. Tankkiin mahtuu noin 100 litraa.
Bensa on onneksi halpaa, 2.20- 2,50mk/l joten ei kulutus suomalaispoikaa haittaa.. Sitäpaitsi, kaikella hauskalla on hintansa. Paljon enemmän minua vaivaavat parkkerausongelmat; joskus kestää kauan ennekuin löytyy tarpeeksi tilava rako. Myöskin ihmisten tollotus häiritsee joskus. Alussa huomion saaminen tuntui mukavalta, mutta kun ihmiset tulevat juttelemaan liikennevaloissa, huoltoasemilla, parkkipaikoilla ym ja jokainen haluaa tietää kaiken. Pitäsi printtauttaa sellainen infopaketti jonka voisi jakaa jokaiselle töllistelijälle.
Puristukset sylintereissä ovat 10,5:1 eli korkeaoktaanisella vielä pärjää. Vaihdelaatikko on hyväksi havaittu, pehmeästi vaihtava TH 400 ja peräruuvin välitys kaupunkiystävällinen 3.21, tosin se kostautuu hieman moottoritiellä bensankulutuksen muodossa. Ei paljon, mutta kuitenkin.
Yli vuoden päivät olen ollut onnellinen Caddyn omistaja, enkä ole katunut hulluuttani päivääkään. Ihmiset ovat antaneet sille lukuisia lempinimiä: Beast, Battleship, Aircraft carrier, (konepellistä puhutaan lentokenttänä), Chickmagnet, Rig, ym. Itse kutsun sitä kotoisasti Käkkyläksi.
Ennen Cadillaciin siirtymistä minulla oli ’76 Ford LTD, mutta sille kävi kehnosti; rattijuoppo romutti sen lunastuskuntoon auton ollessa parkattuna kadun reunaan. Tosin amerikan rauta osoitti kestävyytensä: Ford ruttaantui vain toisesta etukulmasta etupyörän etureunaan saakka, kun taasen rattijuopon euroopantuote meni kasaan tuulilasia myöten. Ford kuitenkin hankautui koko toisen kyljen mitaltaan lyhtypylvääseen, joten korjaus olisi tullut liian kalliiksi, ja päätin sensijaan että nyt on aika hankkia oma Caddy, tosin paljon sain kuunnella kommentteja projektin järjettömyydestä. Eihän sellaisesta 22 -vuotiaan opiskelijapojan kannata haaveilla. Mutta päätös oli tehty, hankin tarpeellisen määrän taaloja ja sopivaa yksilöä etsiskellessä kesti pari kuukautta. Muistiini on eliniäksi tatuoitunut tunne, kun ajoin ensi kertaa oman Caddyn baanalle kauppalangon pihasta, ja silloin kaikki pilkkapuheet jäivät unohduksiin. Nyt pilkkaajat haluavat aina kyytiin.
Fordin 5.8- litrainen V8 tuntui aikanaan suurelta, mutta sehän oli vasta pikkulohko. Elämä alkaa vasta 7 litran tuolla puolen…seuraavaksi on hankintalistalla jälleen Cadillac, mutta tällä kertaa avomalli ja isommalla koneella. Yli 8 litraa pitäisi löytyä konehuoneesta. Sitten aikanaan.
Maailman korkein asuttava pilvenpiirtäjä Gold coastille
Gold coast on täynnään pilvenpiirtäjiä, mutta nyt on rakeinteilla jotakin erikoista: Maailman korkein rakennus joka on tarkoitettu asuntokäyttöön. Korkeutta pilvenpiirtäjällä tulee olemaan 322 metriä (!) ja kerroksia n. 70 (korkeuteen mahtuisi enemmän kerroksia, mutta monet kerroksista ovat korkeampia kuin normaali huonekorkeus). Hommaan kuuluvat sisäiset ostoskeskukset ja huvittelutilat, näköalatasanteet 300 metrin korkeudessa, verkkokalvotunnistimilla toimivat lukot ym. Sijainti tulee olemaan aivan Surfers paradisen sydämessä, ja rakennustyöt ovat juuri alkaneet. Asunnot ovat kalliita. Siinä missä normaalissa pilvenpiirtäjässä voi saada asunnon vaikka 30. kerroksesta, tässä pääsee vasta alimpiin. Hinnat alkavat noin $300000AUD ylöspäin, tosin tähän sisältyvät kaikki luksus- mukavuudet eikä yksioistä tai kaksioista ole puhettakaan..
Jotkut eivät pilvenpiirtäjistä pidä. Itse en kuulu tähän ryhmään. Minusta ne ovat todella kauniita ja ylväitä rakennuksia. Makuasia lienee tämäkin.
Endeavourin kannella
Aikoinaan James Cook, Australian löytäjä sellaisena kuin me sen tunnemme, seilasi maailman meriä kuuluisaksi tulleella Endeavour- purjelaivalla. Laivasta on rakennettu pilkuntarkka kopio, ja se käväisi täällä Gold Coastillakin. Paatti on koko lailla vaikuttava, ja pientä maksua vastaan oli mahdollisus käydä tutustumassa sen sisätiloihin, jotka ovat myöskin tarkat kopiot alkuperäisestä. Kannella kävellessäni tuli mieleeni, että olisipa mukava päästä kiipemään kerrankin purjelaivan takilaan lähes viidenkymmen metrin korkeuteen. Kysäisin asiaa muutamalta miehistön jäseneltä, mutta he eivät alkuunkaan innostuneet ajatuksesta. Ajattelin etta juutas muuten, kyllä sitä nyt pitää mastoon päästä kun kerran on tilaisuus. Noh, kun sitten rankutin asiasta aikani, he sitten tarjosivat minulle homman laivan yövahtina, ja palkkioksi pääsisin sitten aamunsarastuksessa kiipeämään takilaan. Sehän sopi mainiosti.
Tulin illalla sovittuna aikana, ja ensin oli vuorossa laivan siivous. Aivan kuten parisataa vuotta sitten: luututaan, harjataan, hinkataan…Sitten ohjeet, mitä yövahdin homaan kuuluu sekä opastus, miten nukutaan kun vuoro on ohi. Aivan niin. Katsos, tilan säästämiseksi tällaisissa paateissa ei ole sänkyjä, vaan suorakaiteen muotoinen purjekankaanpalanen jännitetään kiinnikkeistä kahden kattoparrun väliin aivan katonrajaan, ja siinä on peti. Seuraavaksi mietin, että miten kummassa itsensä saa heivattua tuonne. Itseasiassa se ei ollutkaan niin vaikeaa. Otetaan vain kattoparrun kädensijoista kiinni, heilautetaan jalat toiseen päähän kangasta, ja sitten kitkutetaan yläruumis sivuttain toiseen päähän. Ja onnistuihan se, tosin voin vain kuvitella kuinka monta matruusiparkaa on pääparkansa halkaissut tässä puuhassa historian aikana. Kun sitten olet saanut itsesi tähän riippumaton kuvatukseen, kärsäsi ja katon välillä on n. 10cm. Jos voi unohtaa tämän klautrofobisen seikan, on makuuasento kohtalaisen mukava!
Tunnelma on muuten lyömätön. Meren aromi sekoittuu laivan tervan, puun ja hampun tuoksuun ja laivan natinaan. Kuin aikakone.
Vahtihommien ja pienten nokosten jälkeen aamulla oli sitten aika päästä mastoon. Voi jummijammi se oli mukavata! Tosin en ymmärrä, miten miehistö merenkäynnissä voi kuljeksia raakoja pitkin ja vielä tehdä töitä samalla. Ei ole korkean paikan kammoisen hommaa.
Laivaan muuten pääsee matkustajaksi se, ken haluaa. Pesti on viikko tai kaksi kerrallaan, ja joutuu osallistumaan kaikkeen laivan ylläpitoon siivouksesta purjeiden laskuun ja nostoon ym. Hinta on n. $500. Tämä ei ole tarkoitettukaan laiskottelua haluaville, vaan niille, joita tällainen kokemus kiehtoo. Saa kuulemma varautua tiukahkoon kuriin ja vähiin yöuniin. Jos tästä ei saa tarpeekseen, voi anoa vakiomiehistöön, joka yleensä on parikymmentä henkeä ja siitä sitten saa todella hyvän rahallisen korvauksen. Enimmillään vakiomiehistössä saa olla kaksi vuotta (paitsi upseerit). Tänä aikana laiva seilaa ympäri Australiaa ja joskus ulkomaillekin. Olisi varmaan tosi elämys.
Wanhojen tanssit autralialaisittain
Cadillacin ansiosta olen päässyt näkemään, millaiset wanhojen tanssit ovat täälläpäin. Täällä näet asiaan kuuluu, että hotelliin saavutaan jollain omaperäisellä kulkuneuvolla, ja Caddyani vuokrattiin tähän tarkoitukseen neljästi viime vuonna (eri koulut juhlivat eri päivinä). Juhlijoiden sukulaiset, vanhemmat ja tuttavat kerääntyvät hotellin eteen satapäin, ja jokainen pari saapuu yksitellen kuvattavaksi ja hurrattavaksi ennen siirtymistään sisätiloihin. Kannustusta saa sitä enemmän, mitä hienommalla tai omituisemmalla härvelillä juhliin saapuu. Limousinet ovat yleisiä, samoin jenkkiautot. Mutta kekseliäimmät eivät tyydy tähän: olen nähnyt parien saapuvan poliisiautolla, ambulanssilla, traktorilla, veneellä joka on trailerilla, ym…
Ehdoton yliveto oli kuitenkin pari hienoissa tamineissaan, joka saapui raivoisasti hurraavan väkijoukon eteen GOLFAUTOLLA, johon oli asennutettu mahtava äänentoistojärjestelmä, jonka kaiutinboxit olivat kokoluokkaa jääkaappi (ne oli köytetty roikkumaan kärryn sivuilla, ja painoivat varmaan enemmän kuin itse auto) ja melu sen mukaista! Pikkuruinen härveli hytkyi teknon tahdissa. Uskomaton näky. Uskomatonta on myös se, ettei poliisi puutu tähän puuhaan laisinkaan.
Saapumisnumeron jälkeen alkaa juhliminen hotelleissa. Pääsali on hämyisästi valaistu, ja katossa roikkuu verkoissa tuhansittain ilmapalloja, jotka sitten vapautetaan illan päätteeksi. Hyvin samantapaista kuin jenkkiläisissä teinielokuvissa, jotka kuvaavat High schoolin päättymistä.
Halloween
“Trick or treat?” Halloween on täällä sekin niinkuin jenkeissä: lapset kiertelevät ovelta ovelle makeisten keruussa, pukeutuneina elokuvasankareiksi, hirviöiksi, aaveiksi ym. Jos karkkia ei tipu, voi tiedossa olla kepponen josta talonväki saa syyttää vain itseänsä. Näin kuitenkin käynee harvemmin. Halloweenina illalla autolla ajaessa joka kadulla vaeltaa ryhmä lapsia. Perinne tuntuu olevan huomattavasti vahvempi kuin virpominen Suomessa (makeiset motivoivat)
Metsäpalo
Kuten varmaan uutisista huomasitten, täällä oli jonkin aikaa sitten pahoja metsäpaloja etenkin Canberran seudulla sekä New south walesissa. Tänne Queenslandiin palot eivät pahemmin ylettyneet, mutta satojen kilometrien päästä leijaileva savu ja tuhka värjäsivät taivaan joskus punertavaksi ja saivat aikaan muutamia todella kauniita auringonlaskuja. Olin käymässä kerran erään tuttavani luona NSW:ssä, ja ajaessani hänen luokseen pimeällä näin edessä olevan taivaan hehkuvan kellertävää valoa. Ihmettelin, sillä en tiennyt että sielläpäin olisi kaupunki niin lähellä. Saapuessani tuttavani paikalle mainitsin asiasta, jolloin hän kävelytti minut parinkymmenen metrin päähän metsäaukean reunaan, ja syy selvisi pian: vain noin kilometrin päässä oli ehkä noin ainakin sadan asteen levyinen kaistale maisemaa ilmiliekeissä. Se oli upea, vaikuttava näky. Palon eteneminen oli kuitenkin jo pysäytetty eikä se uhannut lähistön asukkaita.
Sammutuksenkin jälkeenkin tuli jää saattaa kytemään maaperään jopa useiksi vuosiksi vain puhjetakseen esiin sopivan tilaisuuden tullen. Se on osa normaalia Australian ekosysteemiä, mutta ihminenhän ei tunnetusti sopeudu luonnon ehtoihin.
Raksalla, +40 C
En ole mikään kirvesmies, mutta lomilla tuli käytyä tekemässä töitä rakennustyömaalla. Olen monesti miettinyt, miten aussien on mahdollista tehdä raskaita töitä kesällä yli +40 asteen kuumuudessa. Noh, asiasta on nyt omakohtainen kokemus.
Asia on suunnilleen näin: ensimmäisinä päivinä tuntuu, että ei kertakaikkiaan ole mahdollista jaksaa päivän loppuun. Mutta sitä jaksaa kumminkin. Parin viikon päästä siihen tottuu, eikä veden lailla juoksevaa hikeä enää huomaakkaan. Vettä kuluu helposti 6 litraa, ja iho palaa nopeasti jos ei suojaudu asiallisesti (30- suojakertoiminen aurinkovoide hoitaa asian)
Kuumimpana päivänä lämmintä oli yli +40 ja lisäksi kehittyvän ukonilman aiheuttama kosteus sai vaatteet liimautumaan ihoon. Hikeen sekoittuva aurinkovoide löytää pian tiensä silmiin, ja, ja…no, sanotaan, että se on todella kuuma kokemus. Hyvin suuri osa suomalaisista on tällaisissa hommissa, en ymmärrä miksi. Miksi täytyy väkisin puskea sen harmaan kiven läpi, kun kiertämällä pääsisi helpommallakin?
Lee Lee Lee
Suomen lain mukaan tytölle ei saa antaa pojan nimeä eikä päinvastoin. Näin ei ole englanninkielisissä maissa. Esim. Lee voi olla sekä pojan että tytön sukunimi. Mutta ei tässä vielä kaikki: se voi olla myöskin sukunimi! Eli teoreettisesti täällä lapsen nimi voisi olla vaikkapa Lee Lee Lee. Muita vastaavia nimiä ovat esim. Sam, Ashley,
Kuuluisia tai muuten mielenkiintoisia tuttavuuksia
Gold Coast on suosittu turistipaikka, ja kaikenlainen showbisnes on pesiytynyt tanne vuosien varrella. Pohjoisessa paassa on mm. Movie World, Warner Brosin studiot joissa tehdaan paljon jenkkielokuvia (mm. hiljattain ulos tullut Ghost ship tehtiin taalla, samoin Peter Pan) joten sita tormaa ihmisiin. Ensiksikin tapasin John Kirbyn, joka on nayttelijoiden valmentaja ja auttaa heita tekemaan roolinsa uskotattavaksi. Han on ollut tekemassa mm. Monte Kriston kreivia, Zorroa, ym..parhaillaan han tyoskentelee Mel Gibsonin kanssa hanen uusimmassa Jeesus- elokuvassaan. John on tuttavia Al Pacinon, Meg Ryanin, Guy Piercen (joka muuten on aussi) ym ym kanssa ja kuuntelin illat pitkät hänen tarinoitaan tähtien edesottamuksista. John kay samassa kirkossa kuin mina, joten tulimme hyviksi tutuiksi ja sain kutsun hanen lukaalilleen Hollywoodissa. Hän esitteli minut myös Peter Panin kastille, konka tapasin juuri ennenkuin he menivät takaisin jenkkeihin. Mikas sen paremmin imartelee ihmisen turhamaisuutta.
Toinen tuttavuus oli Joan Chang, Singaporelainen Music televisionin tuottaja, jonka kanssa tuli myoskin pyorittya paljon hanen Australian visiitillaan. Chang on tyypillinen singaporelainen tyttönen, siro ja tyonarkomaani. Kuulemma tekevat joskus 16- tuntisia päiviä.
Viime mailissa kerroin itsepuolustusharrastuksestani. Noh, kävi niin että valmistuin opettajaksi ja opetin peruskurssia, mutta huomasin sitten ettei mielenkiintoa riittänyt tarpeeksi kovaan treenaamiseen. Tai oikeastaan riittikin, mutta ala oli vain väärä. Otin viimein loparit, ja mietin mitä nyt, jotakin fyysistä harjoitusta täytyy olla. Niinpä palasin ensirakkauteni punttisalin pariin. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin into on yhä tallella ja Arnoldin ensyklopedia hyllyssä.
Harrastuksen parissa ei voi välttyä samanhenkisiin ihmisiin törmäämistä, ja sattui sitten kerran että tapasin erään Johnin, viisikymppisen ex- kehonrakentajan joka yhä näyttää aika kaapilta. John treenasi Arnold Scwarzeneggerin kanssa hänen valmistautuessaan 1980 Mr Olympia- kilpailuun Sydneyssä ja asui Johnin luona muutamia viikkoja. Arnien persoonallisuuden ym. ohella sain vihdoin vastaukset minua kauan kismittäneisiin kysymyksiin miten paljon steroideja ym Arnold käytti, mitä merkkiä ja kuinka paljon. Ja Johnhan kyllä tiesi kertoa, sillä hän hankki aineet Arnoldille täällä. Sen kummempia paljastamatta voin sanoa että kyllä suuren yleisön ja lehdistön puheet ovat rutkasti liioiteltuja ja vailla asiantuntemusta, aivan kuten epäilinkin. Se, mikä on tämän päivän standardi ei ollut sitä 70- luvulla.
Viime mailissa mainitsin tapaamisestani Rebecca Crosbyn, miss Australia ’99 kanssa. Hän kutsui kaymaan, mutta jostakin tänäkin päivänä käsittämästömästä syystä en mennyt. Niin se vain unhettui mielestä ja en ole nähnyt häntä pariin vuoteen.
Myöskin suomalaisiin olen törmännyt täällä…tapasin
(massa)Kulttuurinurkka
Juttu on nyt sillälailla, että asun Gold Coastilla, jossa kaikenlainen hienostuneempi kulttuuri on harvinaista. Sydney tai Melbourne tarjoaa toki runsaasti kaikenlaista taidetta, tiedettä ja historiaa. Näinpä ollen pitäydyn massakulttuurissa, eli tyyliin mitä jokainen näkee tv- ruudustaan parhaaseen katseluaikaan. Olen pahoillani tämän sektion puutteellisuudesta, koetan nostaa tasoa tulevaisuudessa.
Ehkä ensimmäisenä Australian massakulttuurista tunnetaan monet musiikkimaailman tähdet. Kylie Minoque, Savage garden, sekä tietenkin vanha tuttu AC/DC jota vanhemmatkin aussit rakastavat (kertoo paljon ihmisistä ja asenteista). En tiedä oletteko sielläpäin kuulleet Englannissa jo tähdiksi nousseista
Niille, jotka aikovat lomalle/käymään Australiaan: hintatasosta, asumisesta, ym.
Tämä on eräs aihe, jota on paljon kysytty. Paljonko maksaa, minne kannattaa mennä, onko käärmeitä, jne kaikkea muuta. Olen asioista kertoillut edellisissä maileissa, mutta kerrataanpa taasen, onhan siitä jo kauan aikaa. En millään voi tietää kaikkea, kun olen pääasiassa täällä Gold Coastilla ollut koko ajan. Australia on Euroopan kokoinen manner, joka jakautuu seitsemaan osavaltioon. Olosuhteet eri osissa ovat näin ollen erilaiset. Vastailen parhaani mukaan pohjautuen GC:n kokemuksiin.
Yleinen hintataso
Yleensa hinat eivat ole kovin kalliita eurooppalaiselle. Tosin, kun Gold Coastilla ollaan, turismi vakisinkin tekee oman lisänsä hinnoitteluun. Ajatelkaas, tässä puolen miljoonan asukkaan kaupungissa käy puolitoista miljoonaa turistia vuodessa, ja sesongin aikaan kaupungin väkiluku lisääntyy noin sadalla tuhannella. Mitä lyhytaikaisemmasta oleskelusta on kyse, sitä kalliimpaa lysti on. Kova kilpailu tosin taasen pudottaa hintaa, ja varsinkin halvemman pään majoittuminen ei päätä huimaa.
Niille, jotka ovat tulossa pitemmäksi aikaa (6kk) ei kaksikerroksisen rivitalonpätkän vuokra maailmaa kaada: n.2000-2500mk/kk saa n.120-150m2 kolmella makuuhuoneella + olohuone + keittiö, kaksi kylpyhuonetta (joista toinen ensuite), autotalli ym. Komplekseihin kuuluu aina uima- allas ja ilmanen barbeque (rannoilla tai puistoissa olevat julkiset barbequet- grillit ovat muuten myös kaikki ilmaisia). Joihinkin kuuluu myös tenniskenttä. Tämä on keskitasoa oleva vaihtoehto, ja opiskelijat ja nuoret yleensä asuvat yhdessä tällaisissa taloissa, jolloin kustannukset jäävät todella kohtuullisiksi. Omakotitalon vuokraan joutuu yleensa lisäämään n.<500mk/kk.
Liikkuminen
Ne, jotka kuvittelevat pääsevänsä ympäriinsä julkisilla kulkuneuvoilla, saavat karvaasti pettyä. Sydneyssä tai Melbournessa tämä saattaa onnistuakin, mutta ei Gold Coastilla tai Brisbanessa. Kuten Amerikassa, täälläkin kaikki on rakennettu yksityisautoilun varaan.Välimatkat ovat pitkiä ja kaikki on paljon kauempana kuin mihin on Euroopassa tottunut.. Gold Coast on 55km pituussuunnassa, ja ulottuu 20km rannasta. Brisbane on taas asia erikseen ja kokoluokkaa suurempi.Tämä merkitsee, että joka paikkaan mennään autolla. Keskellä kesää ei erkkikään halua kävellä kilometriä kauempaa, ellei olla rantsulla tai vuoriston viileydessä. Eli tarvitset joko tuttavan jolla on auto, tai auton, tai vähintään mopedin (mopot näyttävät täällä kulkevan seitsemääkymppiä). Tottakai asuinalueiden välillä on bussiyhteydet, mutta ei varttituntien välein kuten Suomessa. Saattaa olla, etta kerran kahdessa tunnissa. Kumijalkaan voi tietysti turvautua, se ei ole kovin kallista mutta ei sovi esim. opiskelijalle (ellet ole rikkaitten pentu, mutta silloinhan isipappa olisi jo hankkinut sinulle oman auton).
Autot eivät sinällään ole kalliita, ja täällä tehtyjä Holdeneja tai Fordeja saa todella kohtuuhintaan ja varsinkin vähän uudemmat ovat hyvin varusteltuja. Muutaman vuoden vanhassa, n.300000-500000km ajetussa Holdenissa, joka vastaa Opelin eurooppalaista huippumallia, on vakiovarusteena V6 (optiona 5.7 litran genIII V8), ilmastointi (vakio lähes kaikissa autoissa Australiassa) sähköikkunat sun muut vimpaimet, automaattivaihteisto ym ym, ja niitä saa todella halpaan $15000-20000 hintaan (uusikaan ei maksa kuin puolet enemmän). Vähenpibudjettisillekin löytyy ajopeliä vaikka minkalaista. Australiassa ei ruoste juurikaan autoja raiskaa, joten muutamalla tonnilla saa hyviä yksilöitä. Myöskin moottorikoot ovat täällä eurooppalaisia huomattavasti suurempia. Katsastus on pelkkä pila, luokkaa “valot ja jarrut on, eikun baanalle”. Cadillacini katsastukseen riitti auton olemassaolon toteaminen toimiston ikkunasta kurkkaamalla. Lisäksi katsastus ei ole määräaikainen, vaan suoritettaan ainoastaan kun auto vaihtaa omistajaa.
Ruoka
Sapuska on suhteellisen halpaa, tosin viime vuosina hinnat ovat nousseet rajusti. Australialaisiin kummallisuuksiin kuuluu, että naudanliha on halvempaa kuin sian. Ulkona syöminen on sen verran halpaa, että monet aussit harrastavat sitä usein (aussinaiset eivät muuten tunnu pitävän ruuanlaitosta).
Nähtävyyksiä
Voi jummijammi, mistä sitä aloittaisi…Pelkkä Queenslannin osavaltio on kolme kertaa Teksasin kokoinen.
Opiskelemaan Australialaisessa yliopistossa?
Nyt tarvitaan taasen rikkaan faijan lompakkoa. Opiskelu Australian kansalaiselle on kuten ylempänä mainitsin, suhteellisen halpaa ja kaiken voi maksa korottomana opintolainana. Muille kansallisuuksille sensijaan koulutus myydään korkeaa hintaa vastaan: tyypillinen lukukausi on maksaa noin $5000-15000 kurssista riippuen. Tämän lisäksi on myös eliittiyliopistot, joissa maksut ovat vielä korkeammat. Eli ei aivan jenkkiyliopistojen hintoja, mutta kallista kuitenkin. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma täällä, sillä aasian bisnesihmiset lähettävät lapsiaan Australian yliopistoihin jatkuvana virtana joten yliopistoille se on itseasiassa taloudellisesti todella kannatavaa. Myös norjalaisia näkee yliopistoissa paljon, heille maksaa valtio kaiken. Mikäli varakkaita kiinnostuneita ilmaantuu, kirjoitan seuraavassa mailissa enemmän vaihtoehdoista ym.
Käärmeet
Seitsemän kymmenestä maailman myrkyllisimmistä käärmeestä elää Australiassa. En ole koskaan nähnyt yhtäkään, paitsi eläintarhassa. Maalla asuvat tuttavat kertovat, että siellä käärmeen näkeminen on huomatavasti yleisempää. Mutta australiassa kuolee enennän ihmisiä urheilukalastamiseen kuin käärmeen tai hämähäkinpuremiin yhteensä, joten ei sen takia kannata itseään pelotella
Teerenpelit
Ja nyt hieman parisuhdeneuvontaa siinä tapauksessa, että olette koskaan ajatelleet pariutuvanne downunderlaisen kanssa. Saatte kuulla erittäin sobjektiivisen version siitä, millaisia aussimiehet/naiset ovat. Koittakaa hyvät ihmiset käsittää että nämä ovat todellisia stereotypioita
ja varmaankin aivan vääriä elkääkä ruvetko elättelemään mielessänne mitään käsityksiä. Kuitenkin minun on huomautettava, että seuraava perustuu kohtalaisen laajaan haastattelukampanjaan tuttavapiirissäni.
Aussinaiset
Kuten sanoin, aussinaiset eivat yleensä pida kokkauksesta. Samoiten erilaiset kotitalousaskareet ja siihen liittyvät niksit tuntuvat olevan yhtä vaikeita miellettäviä kuin ranskalainen cowboy. Australialaisessa kodissa eismerkiksi kenkien pito sisällä on aivan yleistä. En voi koskaan käsittää tätä, varsikin kun kokolattiamatot ovat täällä tavallisin lattiapinnoite.
Kauneutta aussinaisilta ei puutu, ja varsinkin kesäaikaan liiat vaatteet joutavat kaappiin. He ovat hyvin sosiaalisia ja mukavia persoonallisuuksia, tosin joskus näkee uskomattomia kohtauksia ostoskeskuksissa naisten kiljuessa lapsilleen…tätä en lainkaan käsitä…lienekö kuumuus tai jotakin. Lapsille meuhuaminen on aivan tavallista. Niin, ja monet jättävät lastenhoidon miesten hoteille…Tiedän monia perheitä, joissa mies vaihtaa vaipat, lurittelee iltasadut sun muut, eikä vaimo KOSKAAN laita ruokaa, vaan aina turvaudutaan valmisruokaan.
Euroopassa ja jenkeissä on tavallista, että naiset haluavat korkeasti koulutettuja, hyväpalkkaisia ja älykkäitä miehiä. Aussinaiselle on tärkeää, että mies on käsistään kätevä ja osaa korjata autot, katot, ovet ja seinät ym. Koulutus on sivuseikka. Jos miehellä on vakituinen työ joka elättää perheen, se riittää.
Aussimiehet
Aussimies on mate, bloke (tyyppi, kaveri). Hän on kova tekemään töitä, jättää koulun 15- kesäisenä ja kouluttatuu jollekin rakennusalalle oppipoikaperiaatteella. Hän on ruskea ja auringonpaahtama, ja tatuoitu (australiassa jokaisella tuntuu olevan tatuointi) ja harrastaa surffausta. Häntä kiinnostavat kauniit naiset, eikä hänelle ole niin väliä, osaako nainen kokata vai ei. Hän ostaa oman talon ennen kuin täyttää kolmekymmentä, on siihen mennessä naimisissa ja tossun alla. Hän on hyvin mukava ja seurallinen ja pitää kaljasta, tosin hän ei yleensä juopottele (australiassa alkoholinkäyttö on huomatavasti rauhallisempaa kuin pohjoismaissa, vaikka juomat ovat halpoja. Ympärikännissä olevia, oksentelevia yksilöitä näkee harvoin.)
Aussimies on tietenkin myös aussifutisfani (samantyyppistä kuin amerikkalainen jalkapallo, paitsi ILMAN SUOJIA. Venähtäneet sormet ja jäsenet ovat tavallisia. Olen nähnyt jopa revennyttä silmäkulmaa OMMELTAVAN kuntoon pelikentän laidalla, ja paikkauksen jälkeen takaisin kentälle!)