Suomenajokoira

Historia

Suomessa ei ole alun perin ollut laisinkaan omaa koirakantaa, vaan koirat ovat kulkeutuneet tänne muualta. Koiria tuli Suomeen lähinnä sotilashenkilöstön mukana Itä- ja Länsinaapureista. Jo 1800- luvulla suomessa harrastettiin ajavilla koirilla metsästystä, ja niiden epävirallinen jalostuskin oli alkanut. Epävirallisessa jalostuksessa keskityttiin vain koirien käyttöominaisuuksien parantamiseen, joten se voi olla osasyynä rotumme erinomaisuuteen metsästyskäytössä.

Suomena käytetään lähes pelkästään jäniksen tai ketun ajometsästykseen. Suomenajokoira on jo pitkään ollut yleisin koirarotu maassamme. Se on erittäin yhtenäinen, kansainvälisesti korkeatasoinen ja jalostuksellisesti melko terve koirarotu.

Suomen kennelklubi perustettiin 1889, ja tällöin katsotaan rodun määrätietoisen jalostuksen alkaneen. Metsästäjät alkoivat näin ollen kehittää vaihteleviin maastoihimme ja sääolosuhteisiimme parhaiten sopeutuvaa koiraa. Tällöin myös ulkomuotojalostus alkoi. Parhaiden koirien löydyttyä laadittiin rotumerkit, joiden mukaan koirien valintaa tehtiin. Sekaisen ajokoirakannan vuoksi, näiden oikean tyyppisten koirien etsiminen ja jalostaminen ei käynyt sukkelasti.

Suomen Kennelklubin ensimmäisestä näyttelystä v. 1891 valittiin kolme ja seuraavana vuonna kahdeksan koiraa, joiden pohjalta laadittiin ensimmäiset rotumerkit vuonna 1893. Koiran väriksi vahvistettiin punaruskea, mutta väri ei kuitenkaan vakiintunut, vaan musta mantteli pyrki voimakkaasti esiin, ja näin jouduttiin 1908 palaamaan kolmiväriseen koiraan. Rodun määritelmät ja hyväksymisperusteet ovat vaihdelleen 1900-luvun aikana paljonkin, mutta lopullisessa nykyisessä muodossaan ne ovat olleet vuodesta 1966. (Uusitalo, Emmi)

Ensimmäiset rotumerkit kirjattiin v. 1932. Merkittävän panoksen rodun kehittämiseen antoivat eri puolilla maata toimineet siitosyhdistykset. Myös 1900-luvun alkupuolella suoritetut risteytykset ovat olleet luomassa sitä kantaa, josta nykyinen suomenajokoira parhaimmillaan polveutuu. (Suomen Ajokoirajärjestö, 2017a) Suomessa ei kehitetty rotua ulkomuodoltaan ensin valmiiksi kuten muun muassa Ruotsissa, vaan korostettiin käyttöominaisuuksia ja omia kokemuksia metsällä. Suomenajokoira on risteytetty useista ulkomailta tuoduista ajokoirista. Etupäässä sotilashenkilöt toivat erirotuisia ajokoiria maahamme. Suomenajokoiran kehittämiseen rotuna vaikutti se, että suuret venäläiset rodut olivat mäkisissä olosuhteissamme liian raskaita. Todettiin myös, että ruotsalais-saksalaiset ja ruotsalais-englantilaiset risteytykset olivat talvisiin olosuhteisiin soveltumattomia, joten ryhdyttiin hakemaan meidän olosuhteisiimme sopivaa koiraa. Tarkoitus oli etsiä jo maassa olevista koirista parhaiten soveltuvat yksilöt, ja kehittää niiden avulla suomalainen ajokoira. Nykyinen rotu saatiin aikaan risteyttämällä keskenään pohjoismaisia, saksalaisia, sveitsiläisiä ja englantilaisia ajokoiria. Vuonna 1891 valittiin kolme ja seuraavana vuonna kahdeksan koiraa, joiden pohjalta laadittiin ensimmäiset rotumääritelmät. (Gondrexon, 1974, s. 150) Suomenajokoira muistuttaa hyvin paljon hamiltoninajokoiraa, ja todennäköisesti rodut ovat sukua keskenään (Lindholm, 2008, s.164). (Karhu, 2022)

Suomen suosituin metsästyskoira

Suomenajokoira on maamme suosituin ja käytetyin metsästyskoirarotu. Rotu on melko suuri (korkeus 52-61 cm), kolmivärinen sekä rungoltaan pitkänomainen. Luonteen tulisi olla rauhallinen, ystävällinen ja tarmokas, ei missään nimessä arka tai vihainen. Rodun suosion arvellaan perustuvan sen kotimaisuuteen, hyvään luonteeseen sekä erinomaisiin metsästysominaisuuksiin. Suomenajokoira ajaa hyvin ja tinkimättömästi jänistä ja kettua, joilla on kaiken lisäksi pitkät metsästysajat. (Emmi Uusitalo)

Suomessa on viimeisen seitsemän vuoden aikana rekisteröity 28000 ajokoiraa. Suomenajokoira on kolmivärinen, musta-ruskea-valkoinen. Rauhallinen ja ystävällinen koira, joka innostuu valtavasti päästessään metsään tutkimaan jälkiä. Ei viihdy yksin kotona vaan isäntäväen ollessa poissa koira karkaa kylille tutkimaan jälkiä. Saattaa jälkiä tutkiessaan epähuomiossa mennä pitkänkin matkan monia kilometrejä. Yhdeltä karkureissulta poliisit palautti koiran, kun se oli jälkiä seuratessaan ylittänyt neljän kilometrin päässä olevan valtatie 6:n ja törmännyt huomaamattaan auton keulaan ja särkenyt auton puskurin, koiralle ei käynyt kuin tärähdys mutta isäntä joutui maksamaan autolle tulleet vahingot. Koira kantoi nuorempana naapurista heidän omille koirilleen varaamat hirvenluut, joita oli iso laatikollinen, niin itselleen kotiin. Suomenajokoira on puhtaasti metsästyskäyttöön käytettävä koirarotu.

Suomenajokoiraa käytetään ketun, jäniksen ja rusakon ajometsästykseen. Ajokoira on vaikeissakin olosuhteissa metsästysintoinen ja sitä kuvataan myös itsenäiseksi vaihtelevalla vainutavalla työskenteleväksi. Ajokoira ajaa riistaa kuuluvasti haukkuen. (Tia, 2012)

Kun kysyin eräältä vanhalta mieheltä muistoja hänen suomenajokoiristaan hän intoutui kertomaan metsästys reissuista, jossa onnistuneen pyynnin varmisti aina koira. Paras koira oli ollut ”Pinko”, jonka kanssa metsästysreissulta ei miehen mukaan oltu koskaan palattu tyhjin käsin. Pinko oli sitkein ja peräänantamattomin koira, jonka mies tiesi. (Tia, 2012)

Eräs perheenisä kertoi suomenajokoiran soveltuneen hyvin sekä hänen metsästysharrastukseensa, sekä lapsien leikkikaveriksi (Tia, 2012)