Seiskarinkoira

Tekijä: Tanja Konttinen (2011)

Harva suomalainen on koskaan kuullut Seiskarinkoirasta, suomalaisista hyljekoirista. Nämä unohdetut ja lähes sukupuuttoon joutuneet koirat ovat kuitenkin Suomen alkuperäisimpiä koiria. Suomalaisten pystykorvaisten metsästyskoirien historiasta on lähes kokonaan unohtunut rannikoilla yleisesti käytetty hyljekoira, jonka kantamuodon tiedetään liikkuneen Suomen alueella jo kivikaudella.

Suomessa on aikoinaan Suomenlahden, Saaristomeren, Ahvenanmaan ja paikoin myös Pohjanlahden alueilla käytetty koiria apuna hylkeenpyynnissä. Viimeisimmät tiedot hylkeenpyynnissä käytetyistä koirista ovat peräisin 1950-luvulta. Koirien on tiedetty olevan pystykorvatyyppisiä ja niiden tehtävänä oli etsiä hylkeiden hengitysreikiä sekä pesäluolia. Hylkeiden ollessa arkoja saaliseläimiä, vaadittiin myös hyljekoirilta hyvin tarkkoja aisteja, ketterää liikkumista sekä äänetöntä jälkien jäljittämistä. Hyljekoirien tuli myös olla sosiaalisia niin ihmisten kuin toisten koirienkin kanssa, sillä kaikkien piti tulla keskenään toimeen ahtaissa yöpymistiloissa. Yksi hyljekoiran tärkeä tehtävä oli pitää hylkeenpyytäjä isäntänsä lämpimänä kylminä öinä.

Hyljekoira ei ole ikinä ollut oma virallinen rotunsa, vaan koirat ovat edustaneet kullekin alueelle tyypillistä pystykorvatyyppiä. Tunnetuimmat hyljekoirat ovat peräisin Suomenlahden ulkosaarilta: Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari. Kaikille eri saarien koirakannoille on ollut tyypillistä se, että niihin on aina vaikuttaneet paljon myös muut koirakannat saarten ulkopuolelta. Näin ollen hyljekoirien perimä on aina ollut melko monipuolinen suppeasta levinneisyydestään huolimatta.

Suomenlahden ulkosaarten koirakantojen ulkonäköä ja tyyppiä on tutkittu pääasiassa perimätiedon perusteella. Tutkimusten mukaan Suursaaren koirat ovat ulkonäöllisesti yhteneväisintä kantaa ja niitä on ollut eniten. Seiskarinsaaren ja Lavansaaren koirat ovat olleet ulkonäöllisesti kirjavampaa, mutta rakenteelliselta tyypiltään kuitenkin muiden saarten kanssa yhtenevää. Hyljekoirat ovat siis lähtökohtaisesti rakenteeltaan hyvin samankaltaisia: noin 50 cm korkeita, pystykorvaisia, rungoltaan pitkähköjä kippurahäntäisiä koiria, joilla on lyhyt tai keskimittainen turkki. Väritys vaihtelee mustasta mustavalkoisiin sekä ruskean eri sävyihin.

Talvisodassa menetettiin suurin osa hyljekoirista, kun Suomenlahden kaikki ulkosaaret evakuoitiin. Vain pieni osa koirista tiedetään otetun mukaan mantereelle. Käytännössä voidaan siis todeta, että hyljekoirakannat katosivat silloin kokonaan. Leo Sipilä kuuli perimätietona tarinan, että 1930-luvulla Seiskarinsaarelta olisi annettu useita koiria Pohjanlahden rannikolle. Tämän innoittamana hän jäljitti 1990-luvulla Seiskarinsaarella ennen vanhaan eläneitä koiria muistuttavia yksilöitä. Koiria löytyi muutamia kymmeniä ja näiden koirien perustalta luotiin uusi koirakanta. Tämä koirakanta on voimissaan nykyäänkin ja niiden esikuvana toimii ennen toista maailmansotaa Seiskarinsaarella elänyt koirakanta.

Seiskarinkerhon hyväksymä määritelmä seiskarinkoiralle

Koko

• Urosten tavoiteltu säkäkorkeus on 47–53 cm ja narttujen 44–50 cm.

• Ihanteellinen paino on riippuvainen koiran säkäkorkeudesta, mutta useimmiten paino asettuu välille 14–20 kg.

Rakenne

• Suhteellisen kevytrakenteinen ja yleisilmeeltään terhakas pystykorva, jonka runko on hieman korkeuttaan pidempi.

• Pää on muodoltaan kiilamainen kolmio ja otsapenger on suhteellisen loiva.

• Korvat ovat pystyt, kärkien taittuminen mahdollista, mielellään tyvileveyttä korkeammat ja eteenpäin suuntautuvat.

• Kuono on melko siro ja pitkähkö, purenta on leikkaava.

• Häntä on jämäkkä ja kiertyy selälle.

• Karvapeitteessä päälikarva on lyhyehköä ja myötäilevää sekä hylkivää, sisäkarva on havaittavaa.

• Turkin väri on musta, mustavalkea tai ruskea, ruskeavalkea.

• Erityispiirteenä ovat kannukset takajaloissa.

• Raajat ja kulmaukset ovat normaalit ja terveet, ja koira on liikkeiltään ketterä.

Luonne

• Luonteeltaan seiskarinkoira on sosiaalinen ja ihmisrakas: tulee toimeen toisten koirien kanssa ja viihtyy laumassa sekä on ystävällinen ihmisiä kohtaan.

• Koiran luonteeseen ja luonteen kehittymiseen vaikuttavat huomattavasti myös ympäristötekijät, varsinkin varttumisaikana, joten koirien luonteissa on aina yksilöllisiä eroja. Lisäksi samaa sukupuolta edustavat yksilöt eivät välttämättä kaikissa tilanteissa tule toimeen keskenään, varsinkin jos niiden välillä esiintyy kilpailua. Tämä on normaalia.

Seiskarinkoira lemmikkinä

Itselleni tuli eteen ensimmäisen koiran hankinta alkuvuodesta 2011. Olin jo pitkään harkinnut oman koiran hankkimista ja miettinyt itselleni sopivaa koirarotua. Pähkäiltyäni kuumeisesti eri rotujen välillä, törmäsin ihan sattumalta seiskarinkoiraan. Vaikka olin ollut vuorenvarma, että ensimmäinen koirani tulisi olemaan rotukoira, kiinnostukseni heräsi sekarotuiseksi määriteltyä hyljekoiraa kohtaan. Tutustuin seiskarinkoiraan tarkemmin Seiskarinkoirakerhon nettisivuilla ja kappas, sivuilla ilmoitettiin juuri uuden pentueen syntymästä. Innostuneena tiedustelin kasvattajalta vapaana olevista pennuista ja kohta huomasin olevani pienen 8 viikkoa vanhan seiskarinkoiran onnellinen omistaja.

Omakohtaisesti seiskarinkoiran jalostuksessa arvostan koirakannan terveyden vaalimista ja tiukkaa jalostustyön seurantaa. Seiskarinkoirakerho vastaa astutusyhdistelmistä sekä jalostusneuvonnasta. Pentuja ei voida rekisteröidä seiskarinkoiriksi ilman Seiskarinkoirakerhon hyväksymistä. Vaikka jalostuksen tiukka seuranta hidastaa osaltaan koirakannan elpymistä, on se mielestäni tärkeää ja jopa välttämätöntä alkuperäisen koirakannan jäljittelemiseksi.

Oma seiskarinkoirani on aivan loistava nuori koira ja olen itse valmis auttamaan osaltani seiskarinkoirakannan elpymistä. Tärkeää on, että seiskarinkoira tulee ihmisten tietoisuuteen ja että se saa näkyvyyttä. Ainakin omalta osaltani voin kymmenen kuukauden ajalta todeta, että koko aikana on vastaani tullut tasan yksi ihminen, joka on joskus kuullut seiskarinkoirista.

Lähteet

www.seiskarinkoirakerho.fi