Tekijä: Tanja Konttinen (2011)
Harva suomalainen on koskaan kuullut Seiskarinkoirasta, suomalaisista hyljekoirista. Nämä unohdetut ja lähes sukupuuttoon joutuneet koirat ovat kuitenkin Suomen alkuperäisimpiä koiria. Suomalaisten pystykorvaisten metsästyskoirien historiasta on lähes kokonaan unohtunut rannikoilla yleisesti käytetty hyljekoira, jonka kantamuodon tiedetään liikkuneen Suomen alueella jo kivikaudella.
Suomessa on aikoinaan Suomenlahden, Saaristomeren, Ahvenanmaan ja paikoin myös Pohjanlahden alueilla käytetty koiria apuna hylkeenpyynnissä. Viimeisimmät tiedot hylkeenpyynnissä käytetyistä koirista ovat peräisin 1950-luvulta. Koirien on tiedetty olevan pystykorvatyyppisiä ja niiden tehtävänä oli etsiä hylkeiden hengitysreikiä sekä pesäluolia. Hylkeiden ollessa arkoja saaliseläimiä, vaadittiin myös hyljekoirilta hyvin tarkkoja aisteja, ketterää liikkumista sekä äänetöntä jälkien jäljittämistä. Hyljekoirien tuli myös olla sosiaalisia niin ihmisten kuin toisten koirienkin kanssa, sillä kaikkien piti tulla keskenään toimeen ahtaissa yöpymistiloissa. Yksi hyljekoiran tärkeä tehtävä oli pitää hylkeenpyytäjä isäntänsä lämpimänä kylminä öinä.
Hyljekoira ei ole ikinä ollut oma virallinen rotunsa, vaan koirat ovat edustaneet kullekin alueelle tyypillistä pystykorvatyyppiä. Tunnetuimmat hyljekoirat ovat peräisin Suomenlahden ulkosaarilta: Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari. Kaikille eri saarien koirakannoille on ollut tyypillistä se, että niihin on aina vaikuttaneet paljon myös muut koirakannat saarten ulkopuolelta. Näin ollen hyljekoirien perimä on aina ollut melko monipuolinen suppeasta levinneisyydestään huolimatta.
Suomenlahden ulkosaarten koirakantojen ulkonäköä ja tyyppiä on tutkittu pääasiassa perimätiedon perusteella. Tutkimusten mukaan Suursaaren koirat ovat ulkonäöllisesti yhteneväisintä kantaa ja niitä on ollut eniten. Seiskarinsaaren ja Lavansaaren koirat ovat olleet ulkonäöllisesti kirjavampaa, mutta rakenteelliselta tyypiltään kuitenkin muiden saarten kanssa yhtenevää. Hyljekoirat ovat siis lähtökohtaisesti rakenteeltaan hyvin samankaltaisia: noin 50 cm korkeita, pystykorvaisia, rungoltaan pitkähköjä kippurahäntäisiä koiria, joilla on lyhyt tai keskimittainen turkki. Väritys vaihtelee mustasta mustavalkoisiin sekä ruskean eri sävyihin.
Talvisodassa menetettiin suurin osa hyljekoirista, kun Suomenlahden kaikki ulkosaaret evakuoitiin. Vain pieni osa koirista tiedetään otetun mukaan mantereelle. Käytännössä voidaan siis todeta, että hyljekoirakannat katosivat silloin kokonaan. Leo Sipilä kuuli perimätietona tarinan, että 1930-luvulla Seiskarinsaarelta olisi annettu useita koiria Pohjanlahden rannikolle. Tämän innoittamana hän jäljitti 1990-luvulla Seiskarinsaarella ennen vanhaan eläneitä koiria muistuttavia yksilöitä. Koiria löytyi muutamia kymmeniä ja näiden koirien perustalta luotiin uusi koirakanta. Tämä koirakanta on voimissaan nykyäänkin ja niiden esikuvana toimii ennen toista maailmansotaa Seiskarinsaarella elänyt koirakanta.
Nuka 8 kk. Kuva: Tanja Konttinen
Nuka 10 kk. Kuva: Tanja Konttinen
Koko
Urosten tavoiteltu säkäkorkeus on 47–53 cm ja narttujen 44–50 cm.
Ihanteellinen paino on riippuvainen koiran säkäkorkeudesta, mutta useimmiten paino asettuu välille 14–20 kg.
Rakenne
Suhteellisen kevytrakenteinen ja yleisilmeeltään terhakas pystykorva, jonka runko on hieman korkeuttaan pidempi.
Pää on muodoltaan kiilamainen kolmio ja otsapenger on suhteellisen loiva.
Korvat ovat pystyt, kärkien taittuminen mahdollista, mielellään tyvileveyttä korkeammat ja eteenpäin suuntautuvat.
Kuono on melko siro ja pitkähkö, purenta on leikkaava.
Häntä on jämäkkä ja kiertyy selälle.
Karvapeitteessä päälikarva on lyhyehköä ja myötäilevää sekä hylkivää, sisäkarva on havaittavaa.
Turkin väri on musta, mustavalkea tai ruskea, ruskeavalkea.
Erityispiirteenä ovat kannukset takajaloissa.
Raajat ja kulmaukset ovat normaalit ja terveet, ja koira on liikkeiltään ketterä.
Luonne
Luonteeltaan seiskarinkoira on sosiaalinen ja ihmisrakas: tulee toimeen toisten koirien kanssa ja viihtyy laumassa sekä on ystävällinen ihmisiä kohtaan.
Koiran luonteeseen ja luonteen kehittymiseen vaikuttavat huomattavasti myös ympäristötekijät, varsinkin varttumisaikana, joten koirien luonteissa on aina yksilöllisiä eroja. Lisäksi samaa sukupuolta edustavat yksilöt eivät välttämättä kaikissa tilanteissa tule toimeen keskenään, varsinkin jos niiden välillä esiintyy kilpailua. Tämä on normaalia.
Tänäpäivänä seiskarinkoirakanta käsittää noin 250 yksilöä. Nykyiset seiskarinkoirat pyrkivät jäljittelemään alkuperäistä Seiskarinsaaren koirakantaa. Niiden määritelmä nojaa vahvasti aikalaislähteistä ja perimätiedosta muodostettuun kuvaan alkuperäisistä seiskarinkoirista. Geeniperimänsä puolesta nykyisillä seiskarinkoirilla ei siis ole mitään tekemistä entisten hyljekoirien kanssa. Seiskarinkoirakanta on melko avoin ja jalostukseen otetaan suunnitelmallisesti mukaan uusia rotumääritelmän mukaisia yksilöitä. Suurin osa seiskarinkoirakantaan otetuista koirista on sekarotuisia koiria, joiden taustalla on pohjoisia pystykorvarotuja. Kannan ollessa avoin, koirien perimä säilyy alkuperänsä mukaisesti monipuolisena. Tämä on myös tärkeää otettaessa huomioon perinnölliset sairaudet ja viat, joiden yleisyys nykyisessä koirakannassa on todella pieni. Seiskarinkoirien jalostuksessa yhtenevää ulkonäköä tärkeämpää on koirakannan terveys ja näin ollen koiria ei ole, ainakaan vielä, jalostuksella pilattu.
Hylkeenpyynnin ollessa tänäpäivänä poissa muodista, ovat nykyiset seiskarinkoirat pääasiassa seurakoiria. Ne soveltuvat mainiosti useimpiin harrastusaktiviteetteihin ketteryytensä, terävien aistiensa sekä sosiaalisuutensa ansiosta. On yleistä, että seiskarinkoiran näkee harrastavan mm. agilitya, tokoa, jäljestystä sekä terapiatoimintaa. Tulee muistaa, että seiskarinkoira ei ole virallinen rotu ja tämän vuoksi ne määritellään vielä toistaiseksi sekarotuisiksi. Tämä asettaa tiettyjä rajoitteita rotukoirien rinnalla, esim. virallisiin näyttelyihin seiskarinkoiraa ei voi viedä.
Seiskarinkoirille on perustettu oma yhdistys Seiskarinkoirakerho ry vuonna 1999.
"Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Seiskarin saarelta peräisin olevien hyljekoirien kasvatusta ja kehitystä sekä turvata koirapopulaation olemassaolo. Lisäksi yhdistys kerää ja tallentaa hyljekoiriin ja Seiskariin liittyvää aineistoa ja perimätietoa, jota se hyödyntää koirapopulaation kehityksessä ja turvaamisessa." (www.seiskarinkoirakerho.fi)
Vauhti-Nuka. Kuva: Tanja Konttinen
Nuka 4 kk. Kuva: Tanja Konttinen
Itselleni tuli eteen ensimmäisen koiran hankinta alkuvuodesta 2011. Olin jo pitkään harkinnut oman koiran hankkimista ja miettinyt itselleni sopivaa koirarotua. Pähkäiltyäni kuumeisesti eri rotujen välillä, törmäsin ihan sattumalta seiskarinkoiraan. Vaikka olin ollut vuorenvarma, että ensimmäinen koirani tulisi olemaan rotukoira, kiinnostukseni heräsi sekarotuiseksi määriteltyä hyljekoiraa kohtaan. Tutustuin seiskarinkoiraan tarkemmin Seiskarinkoirakerhon nettisivuilla ja kappas, sivuilla ilmoitettiin juuri uuden pentueen syntymästä. Innostuneena tiedustelin kasvattajalta vapaana olevista pennuista ja kohta huomasin olevani pienen 8 viikkoa vanhan seiskarinkoiran onnellinen omistaja.
Omakohtaisesti seiskarinkoiran jalostuksessa arvostan koirakannan terveyden vaalimista ja tiukkaa jalostustyön seurantaa. Seiskarinkoirakerho vastaa astutusyhdistelmistä sekä jalostusneuvonnasta. Pentuja ei voida rekisteröidä seiskarinkoiriksi ilman Seiskarinkoirakerhon hyväksymistä. Vaikka jalostuksen tiukka seuranta hidastaa osaltaan koirakannan elpymistä, on se mielestäni tärkeää ja jopa välttämätöntä alkuperäisen koirakannan jäljittelemiseksi.
Oma seiskarinkoirani on aivan loistava nuori koira ja olen itse valmis auttamaan osaltani seiskarinkoirakannan elpymistä. Tärkeää on, että seiskarinkoira tulee ihmisten tietoisuuteen ja että se saa näkyvyyttä. Ainakin omalta osaltani voin kymmenen kuukauden ajalta todeta, että koko aikana on vastaani tullut tasan yksi ihminen, joka on joskus kuullut seiskarinkoirista.
Nuka tuli taloon, ikä 9 vk. Kuva: Tanja Konttinen
Viiman Tuuli 7 kk. Kuva: Tanja Konttinen
Nuorukainen 8 kk. Kuva: Tanja Konttinen
Nuka ja sisarukset kasvattajan luona. Kuva: Tiina Nurmi-Hovi
Reilun kymmenen kuukauden ikäinen seiskarinkoira Nurmi-Hovin Hemmo tottelee nimeä Nuka. Nuka on tyypillinen määritelmän mukainen seiskarinkoira niin rakenteensa kuin luonteensakin puolesta. Säkäkorkeudeltaan tällä hetkellä noin 49 cm korkea, musta pystykorvainen ja kippurahännän omaava nuorukainen on luonteeltaan hyvin iloinen ja sosiaalinen koira. Nuka tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja kerjää mahdollisuuksien mukaan rapsutuksia jokaiselta vastaantulijalta. Nuka on hyvin ihmisläheinen ja omistajaansa kiintynyt koira, joka on hyvin nopea ja ketterä liikkumaan luonnossa.
Nuka rakastaa lunta ja sen lempipuuhia onkin kevääntullen pyydystää "hylkeitä" eli jääpaloja sekä risuja jään alta ojista sekä lätäköistä. Ketteränä ja nopeana kaverina Nuka viilettää metsässä risujen ja kantojen yli huimaa vauhtia, mutta osaa tarvittaessa vaania äänettömästi tuulessa liikkuvaa "saalista" eli puusta pudonnutta lehteä tai kärpästä. Nuka rakastaa leikkiä kaikkien koirien kanssa, jotka leikkiin ryhtyvät ja siskoni kuukautta nuorempi seiskarinkoira Viiman Tuuli onkin aivan verratonta seuraa! Illan tullen Nuka tulee viereeni sänkyyn ja käpertyy viereen lämmittämään omaa emäntäänsä.
Viiman Tuuli oli pienenä aivan harmaa. Kuva: Jenni Konttinen
Kumpi voittaa? Kuva: Jenni Konttinen
Leikkisä Nuka. Kuva: Tanja Konttinen
Pallojahdissa. Kuva: Jenni Konttinen