Hiirikissa

"Minä kissa katinpoika,
lupaan ja vannon
kautta kiven ja kannon,
etten varasta,
en pytystä enkä padasta.
Mutta joka hiiren ja rotan
minä hengiltä pois otan."

Maanviljelyn kehittymisen myötä, ihmisten saamat viljasadot kasvoivat. Ihmisen tarve varastoida viljaa loi erinomaiset olosuhteet myös rotille. Rotat levittivät tauteja ja likasivat leipäviljaa. Kissa oli ainoa rotan todellinen saalistaja, joten oli luonnollista, että viljanviljelyn myötä myös kissa levisi Eurooppaan ja myöhemmin Suomeen. Kissan suojelemiseksi laadittiin runsaasti lakeja mm Ranskassa ja Englannissa. Katolinen kirkko näki kissassa kuitenkin paholaisen, joten kissojen ja kissaihmisten kidutukset aloitettiin 1400-luvulla. 1750-luvulla mustansurman aikaan kissoja oli liian vähän, joten ne eivät pystyneet torjumaan ihmisiä uhkaavaa ruttoa.

Suomessa hiirikissa kuului talonväkeen siinä kuin muutkin hyötyeläimet. Ihmisten käsityksenä oli, että narttukissa on älykkäämpi ja ahkerampi metsästäjä. Leikatut kollit saivat laiskan maineen. Maatiaiskissa on ollut automaattinen hiirentappokone, jonka esteetön pääsy eri rakennuksiin on taattu mm kissanluukuin.

Olaus Magnus väitti vuoden 1555 pohjoismaiden kuvauksessaan, että suomalaisten kissat olivat valkoisia. Myöhemmin valinta osui useimmiten harmaaseen, kirjavaan ja tiikerin viirulliseen turkkiin. Monenvärisen kissan uskottiin olevan hyvä metsästäjä. jos kissalla oli musta tai kirjava kitalaki, uskottiin sen myös soveltuvat rottajahtiin. Kissan tuli olla hoikka, pitkäjalkainen ja lyhythäntäinen. Joskus kissan häntä jopa typistettiin. Jotta saatiin selville rottakissan kunto, se saatettiin jopa heittää seinälle. Hyvä rottakissa jäi kiinni seinään kynsillään, laiska tippui alas.

Hiiri- ja rottakissaksi valittu yksilö joutui usein navettakissaksi, joka ei tarvinnut erityistä hoitoa tai siisteyskasvatusta. Jos se eksyi huoneisiin, sai se sieltä lentävän lähdön. Navettakissa sai usein ruoakseen lypsylämmintä maitoa. Saatettiin sanoa, että kissalla oli talon leipä, mutta oma särvin. Teurastuksen yhteydessä kissalle annettiin sisäelimiä ja kalan perkeet.

Tuvassa asuva kissa oli lähinnä lasten leikkikalu ja sitä pidettiin paremmin kuin navettakissaa. Kaunis kissa oli sellainen, jolla oli komea häntä, pieni pää, eloisat silmät ja turkissaan selkeät värit. Ennen vanhaan suosittiin tiikerinraidallisia tai vesiharmaita kissoja. Myöhemmin muotiin tulivat kirjavammat, valkotäpläiset ja vaaleat kissat. kokovalkoisen kissa uskottiin olevan kuuro.

Kissa toi taloon onnea, jos se pysyi koton ja oli sisäsiisti. Kissan kotona pysymisen varmistamiseksi saatettiin tehdä paljon erilaisia taikoja. Suomalaisen kansaperinteen mukaan tytöt eivät saaneet hyväillä kissoja, jotteivat jäisi naimattomiksi. Poikien kissojen silittelyn uskottiin taas tuovan hevosonnea taloon.

Kissan käyttäytyminen koettiin ennustukseksi. Jos kissa pesi naamaansa, sen uskottiin tuovan vieraita. Kissan maatessa viiden laudan päällä, uskottiin sen tuovan kuolinsanomia. Kissa ruohon syönnin uskottiin tuovan sadetta. Pakkasta kissa ennusti menemällä lämpimään paikkaan nukkumaan. Lämmintä oli taas tulossa, jos kissa makasi lattialla aivan suorana.

Kissa penikoi usein navetalle tai talliin heinien sekaan, josta pesä siten pian haettiin ja yritettiin kesyttää söpöjä pentuja lapsille leikkikaluiksi. Välinpitämättömissä taloissa navettakissat saattoivat kasvattaa oikean villikissalauman. Jos haluttiin, ettei kissa lisääntynyt, se salvottiin. kissa pistettiin saappaaseen tai turkin hihaan ja kylän ammatilaiskuohari kuohitsi uroskissan.