Kimbilio-kirje 2014/3

Julkaisupäivämäärä: Mar 02, 2014 7:32:15 PM

Ystävät, Kimbilion tukijat

Lempäälän päässä toimiva Kimbilion koordinaattori Mikko Vesamäki

kirjoitti, ettei oikein voi uskoa todeksi sitä, mitä silmillään videoista

näkee. Siis sitä, että rakennustyö Morogorossa jatkuu ja hanke menee

eteenpäin.

Kertaan vielä tässä, että parhaimman kuvan työn etenemisestä saat, kun

menet kimbilio.fi -sivuille ja klikkaat sieltä kohtaa Kimbilio

Facebookissa. (Itse ei siis tarvitse olla Facebookin käyttäjä.) Niillä

sivuilla punainen lateriittimulta pöllyää ja ihmiset vakuuttavat ja

vakuuttuvat työn tärkeydestä.

ONKO TÄSSÄ JÄRKEÄ?

Naisten ja tyttöjen epäoikeudenmukainen elämä saa tilaa swahilinkielisissä

lehdissä. Luin tänään sivun kokoisen kertomuksen 9-vuotiaasta tytöstä,

joka joutui kohtaamaan isänsä väkivallan pari vuotta sitten. Isä poltti

tytön kädet. Syytä ei ollut. Isä vain raivostui, sitoi tytön puuhun jne.

Tyttöjen kohtalo on alkanut koskettaa minua enemmän kuin ennen. Ehkä on

niin, että tiedän enemmän kuin ennen. Siksi nykyään sanon aina, että

Kimbilio on turvakoti naisille JA tytöille.

Tansaniassa työtään tekevä Lähetysseuran lähetti Pia Pyhtilä vastaa

väliotsikkoon Facebookissaan näin: ”…huomenna veneilen Ukerewen saarelle

katsomaan, miten joulukuussa kotiinsa pakkotyöstä palanneet 4 lasta ovat

jakselleet. Äitinsä heidät oli sinne jonnekin lähettänyt paremman elämän

toivossa. Kun on köyhä ja kouluttamaton, vaihtoehtoja ei ole.

Tai oikeastaan, on vain tosi huonoja vaihtoehtoja.

Lapsista nuorin oli 4-vuotias aloittaessaan jokapäiväisen veden kantamisen

nukkumasijaansa vastaan tuolla jossain. 6-vuotiaalla tytöllä lienee

ikuiset jäljet kehossaan kannettuaan koko viime vuoden vauvaa selässään -

iho on siitä kohti kuin Sahara, kuopilla ja palaneena. Muutkaan eivät voi

hyvin tästä joukosta.

Nyt he ovat kuitenkin esikoulussa ja koulussa, ja pienen, kummityön

kukkarosta verotetun ruokarahan turvin saaren emännät pitävät palettia

kasassa yhdessä sopimallamme tavalla.

Elämä on epäreilu, ihan todella, mutta onneksi aina jonkun kohdalle käy

jokin lempeä sivutuuli, joka muuttaakin kenties koko loppuelämän kulun.”

Näitä lempeitä sivutuulia tarvitaan paljon. Niitä on. Mutta työtä on

paljon, aina vain on. Siksi rakennamme, siksi suunnittelemme.

RAKENTAMINEN

Hirvittävän kuumuuden keskellä rakennusmiehet ovat kaivaneet ensimmäisen

Kimbilio-kodin perustukset ja likavesitankin, jota käytetään nyt

rakentamisen aikana vesisäiliönä, johon Veikko puolestaan on roudannut

vettä niin vesilaitokselta (toisinaan sieltä saa) kuin 11 km:n päässä

olevasta pienestä ojasta (siellä on tähän asti ollut).

Tulevalla viikolla kaivantoon ajetaan mursketta sekä pään kokoisia kiviä

ja juntataan tiukkaan. Vettä tarvitaan.  Niiden päälle valetaan

betonilaatta.

Samaan aikaan toisella rintamalla on tapahtunut ja tapahtuu seuraavaa:

vedenkeruuta varten on kaivettu ojanteita kylätalon ympärille. Rännit ja

putket asennetaan paikoilleen tulevalla viikolla.

Ikkunoiden ja ovien kaltereista on menossa kisa. On jännittävää nähdä,

kumman (herra Kimwaga vs herra Mbaga) takana oleva tarjous voittaa. Veikko

arvioi, että kaltereita tehtäisiin kymmenisen päivää tarjouksen

hyväksymisen jälkeen. Sitten ne vain asennetaan paikoilleen muutamassa

päivässä.

Kun tämä työ on valmis, sähköjohdot voidaan vetää paikoilleen.

Sähkösuunnitelma on kuulemma valmis. Nämä sähköt tulevat Tansanian valtion

laitokselta. Ne ovat hyvin tarpeelliset jo tässä vaiheessa, jolloin

kylätaloa voidaan alkaa käyttää, vaikka sen sisä- ja ulkotyöt ovat vielä

kesken.

Samaan kategoriaan kuuluvat myös vessat. Niiden pitää olla

jonkinasteisesti käyttökunnossa. Se taas tarkoittaa sitä, että vettä pitää

olla. Veden saamiseksi pitää saada tankki ylös kattorakenteisiin. Ja ennen

kaikkea; vettä pitää saada taivaalta tai maan syvyyksistä, mieluiten

molemmista.

MUU KIMBILIO-TYÖ

Kimbilion äiti Ruth Mmari ja hankkeessa nyt tiiviisti mukana oleva rouva

Tabitha Kilatu sekä minä teimme neljän päivän erittäin merkittävän matkan

Dar es Salamiin. Matkan pohjalla oli kahden-kolmen kerran kokoontuminen

keskenämme ja Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöhankkeisiin

pureutuminen.

Tajusimme, että meidän pitää tehdä paljon vaikuttamistyötä niin

Tansaniassa kuin Suomessa. Hankkeen pohja on kapea. Tarvitsemme paljon

enemmän tukijoita ja yhteistyökumppaneita, jos aiomme jotain saada aikaan

täällä päässä.

Onneksemme Suomen suurlähetystöstä tuli kutsu näille Kepan ja

suurlähetystön järjestämille koulutuspäiville. Saimme paljon kontakteja ja

monin eri tavoin hyödyllistä tietoa. Kaiken kaikkiaan hankkeesta oltiin

hyvin kiinnostuneita. Jokainen sanoi hankkeen olevan erittäin tarpeellinen

ja kannustettava. Rahoitus taas sitten… siihen ei ollut vastauksia.

Mutta: innostavia näköaloja on olemassa. Ihan vielä ei luovuteta. Vähän

kerrallaan. Morogoron hiippakunnan johtajanaiset olivat esim. järjestäneet

hiippakunnallisen kolehdin. Sen tuotto oli 500.000 shillinkiä (250 e).

Sekin on jotain, vaikka rakentamisessa se on vähän. Silti, mukana ollaan.

300 hengen seurakunnassa viikoittainen kolehti oman seurakunnan tarpeisiin

on parisen miljoonaa täällä kaupungissa. Naistyön suosion määrän voi

laskea helposti.

KULTTUURISTA

Tämä maa, jossa ihmiset elävät erilaisten vastakohtaisuuksien keskellä

aivan suvereenisti jaksaa aina vain viehättää. Liikenne, joka on

kaoottista, sujuu kuitenkin, kokoukset alkavat ja päättyvät, vaikka alku

viivästyy ja ihmiset saavat lähes aina ruokansa jostakin, aika pulskia jo

ollaan.

Viime aikojen kutkuttavin näkymä oli pitkä sohva poikittain moottoripyörän

tarakalla. Miehellä kännykkä korvalla ja iloinen, huoleton ilme kasvoilla,

toinen käsi ohjaustangossa. Mietin omaa reaktiotani. Tykkäsin näkymästä.

Huolettomuus viehätti. Tajusin, en ole sen parempi kuin he, jotka katsovat

tappavia lajeja, kuten formulaa.

Ystävällisin terveisin,

Irja

Veikko lähettää kaikille terveisensä: "Elämä maistuu elämältä, kun

ajoittain ylittää erilaisia rajoja."