Kimbilio ja me numero 6

Hei,

Kuusi vapaaehtoistyöpäivää enää jäljellä, sitten kotiin Suomeen!

Kimbilion eteneminen

Kuuden päivän aikana Ukumbin kattoja rakennetaan vimmatusti ja tehdään imeytyskaivoja. Sitten rakentaminen keskeytyy, mutta varojen kerääminen jatkuu, sillä tarkoituksena on, että voimme jatkaa taas vapaaehtoistoimintaa ja rakentamista ensi vuoden alussa. Silloin aletaan rakentaa ensimmäistä turvataloa ja tehdään kylätalo valmiiksi.

Lempäälän NMKY:n kautta tulleet 34.000 e on nyt lähes käytetty, viikonloppuun mennessä kaikki käytetty. Meille kävi todella hyvin, kun saimme lisäksi 4.000 e Vaasan seurakuntayhtymältä. Sillä pärjäsimme väliajan, jolloin rahaa ei ollut. Hyvin paljon kiitoksia kaikille lahjoittajille ja vaivaa nähneille.

Lisäksi olemme saaneet lupauksia:

Aalto-yliopistossa on tehty sähkösuunnitelma. Tarkoituksena on tuottaa aurinkovoimalla sähköä koko Kimbilio-alueen tarpeisiin. Sitä saattaa jäädä jopa ylikin. Olen saanut sen käsityksen, että hanketta rahoituksineen vedetään yliopistolta käsin. Se on suuri juttu.

Toinen suuri on, että eräs yksityinen nuori mies haluaa istuttaa hedelmäpuita turvaan juosseille naisille. Lisäksi hän lupasi kustantaa puutarhurin kuluja. Hänen unelmansa on, että kiusattu nainen saisi poimia mangon puusta ja saisi sitäkin kautta takaisin elinvoimaansa. Erilaisia hedelmiä notkuva puutarha on hänen unelmansa, minunkin.

Ja sitten kaivo jälleen. Eräs ihminen otti yhteyttä ja kysyi kaivon hintaa. Hän mietti sitä, että jospa hän ystävineen voisi olla mukana rakentamassa kaivoa. Tänään luin hänen kirjeensä, jossa hän kyseli, olisiko muita kaivonkustantajia tiedossa. Summa on heille vähän iso: 10.000 e.

Olemme nyt sen kokeneet; ilman kaivoa Kimbilio ei tule pyörimään. Meillä esim. on näiden kolmen kuukauden aikana tullut vettä hanasta noin kymmenenä päivänä. Kaupungin vesilaitos toimii heikosti.

Muita haasteita

Sähkön saanti takkuilee, sähkökatkoja on vähän väliä. Sähköön perustuvaa liiketoimintaa ei voi olla, koska sähkökatkokset tietävät päivittäin yllättävää toiminnan seisahtumista. Onneksi meille on tulossa aurinkopaneelit.

Internet-yhteydet ovat heikot. Tavallisilla yhteyksillä sähköposti kulkee juuri ja juuri, mutta jos haluaa ladata esim. FB:iin videota, se ei onnistu. Vain jos maksaa tuhottomasti rahaa, yhteyden saa toimimaan. Meillä omat rahat ovat käyneet vähiin, siksi sivujen päivittäminen on jäänyt vähäiseksi.

Onnellinen tositarina

Olimme Suomen Lähetysseuran työssä Morogorossa viime vuosituhannen puolella. Vaasan huippuaktiiviset naiset kyselivät silloin, olisiko tiedossa ketään, joka tarvitsisi tukea koulutukseensa. Grace oli. Hänen molemmat vanhempansa olivat hiljattain kuolleet.

Grace sai ammattikoulutuksen keittiöalalle.

Pari viikkoa sitten sain kännykkääni viestin, jossa joku Grace (en muistanut yhtään kuka) halusi nähdä minut. Kehotin häntä tulemaan luokseni. Ajattelin, että jokin pyyntö jälleen. Niiden suhteen tulee vähän herkäksi, kun ei kuitenkaan ole mikään avustusautomaatti.

Grace tuli mukanaan miehensä John ja pieni poikansa Patrick. He toivat tullessaan valon ja ilon. Hän kiitti kiittämästä päästyään koulutuksesta, jonka oli saanut. Hän oli kuullut, että olimme palanneet kaupunkiin ja otti selvää puhelinnumerostani. Tarmokas nainen.

Lupasin välittää kiitokset oikeaan osoitteeseen. Siis Vaasa: ottakaa vastaan kiitokset.

Grace oli menestynyt hienosti opinahjossaan, saanut hyviä työpaikkoja ja nyt hän on kaupungin parhaassa ruokapaikassa, missä saa puhdasta salaattia, jota eurooppalainenkin voi huoletta syödä.

Menimme seuraavana päivänä kokeilemaan. Vähän arvelutti, mutta kun muut söivät, aloimme haarukoida salaattia mekin. Salaatti oli suunnattoman hyvää. Se oli kuulemma puhdistettu jollakin hiilihapotetulla vedellä. (?)

Kimbilio ja me

Veikko lähtee joka aamu ennen kahdeksaa työmaalle ja palaa iltamyöhään kotiin. Hän huseeraa veden, lautojen, sementtisäkkien ja muiden tarvikkeiden kanssa. Poliisit pysäyttävät hänet lähes joka matkalla. He ovat hyvin kiinnostuneita hiippakunnan käyttöömme antamasta rämäautosta. Aikaa palaa.

Täällä tehdään työtä kuusi päivää viikossa. Työtä oikeastaan on myös seitsemäs päivä, jolloin olemme aina kirkossa, ehkä kahdessakin. Ensimmäinen jumalanpalvelus alkaa klo 7 ja toinen klo 10.

Esittelen aina Kimbilion, sillä käymme eri kirkoissa. Kaupungin kirkot on nyt haarukoitu. Asia tiedetään kaikilla kulmilla. Lisäksi saarnaamme, jaamme ehtoollista ja sen sellaista papin työtä.

Teemme joka iltapäivä Veikon työstä paluun jälkeen pitkiä kävelylenkkejä. Pari päivää sitten huomasin lenkillä, että todella moni ihminen tuntee meidät. Jos kirkossa on 500 ihmistä ja kirkkoja on käytynä esim. 10, silloin 5000 ihmistä tuntee meidät. Poninhäntä-Veikkoa kukaan ei pysty unohtamaan, jos minut pystyisikin. Meillä on paljon ystäviä/enkeleitä ympärillämme. Tuli turvallinen olo.

Morogoron väestökirjanpidon mukaan tällä alueella asuu 425.000 ihmistä ja kirjanpitoon laskemattomia noin 200.000. Viisituhatta siitä ei ole paljon, mutta on se jonkinlainen turvaverkko kuitenkin.  

Joku kysyi, mitä minä, Irja, teen. Vapaaehtoisvastuullani on tiedottaminen. Päivien mittaan istun tietokoneen äärellä ja hoidan yhteyksiä eri puolille. Tarvitsemme paljon tukijoita.

Olen tehnyt pohjatyötä Mikko Vesamäen kanssa erilaisten papereiden parissa, on lähetelty dokumenttia sinne tänne, konsensus pitää löytää ja kaiken lisäksi kolmella kielellä; swahiliksi, suomeksi ja englanniksi. Se on sangen uuvuttavaa. Mikko on tehnyt ison työn. Kiitos, Mikko.

Kimbilion FB, kotisivut, omat sivut (jääneet kyllä rappiolle) vievät aikaa. On ilta ennen kuin huomaakaan. Niin, ja sitten on kaikki kokoukset ja palaverit ja rahan kanssa häsläämiset. Ruth Mmarin kanssa kokoustin eilen koko iltapäivän. Lopulta olimme niin väsyneitä, että menimme pötköttämään Veikon ja mun sängylle ja jatkoimme siinä suunnitelmien tekoa.

Omia hommiakin olen tehnyt. Kirjoitan jännitysromaania. Se on lähes valmis, kertoo Tansaniaan tulleesta suomalaismiehestä ja murhien mysteeristä. Rakastuin päähenkilöihin. Siksi oli vaikea lopulta päättää, kuka murhaaja on. Nyt täytyisi vain löytää kustantaja. Vinkkejä? Oman Artboxini kaksi kirjaa on ollut käsittelyssä. Uusin on markkinoilla: Lohikäärme ja Simon kadonnut leipä. Se on kolmas lasten kuvakirjasarjastamme. Kolmannen Martan julkaisen piakkoin. Lisäksi olen kutonut villasukkia. Siinä saa aivot tyhjiksi. Ja sellaista olen tehnyt, mitä en koskaan tee Suomessa: Olen luutunnut lattiat joka päivä. On ihan pakko, sillä punainen hiekka ratisee jalkapohjissa jo iltapäivällä, ellei pyyhkimisseremoiniaa ole tehty.  

Emme ole vielä pitäneet vapaapäiviä, mutta 2.4. aiomme lähteä täältä Morogorosta ja uiskennella Intian valtameren aalloissa kaksi päivää. 5.4. lähtee lento Dohan ja Lontoon kautta Suomeen.

Jos haluat vastata kirjeesen, käytä osoitetta irja.aro-heinila@artboxirja.net  Luen sitä joka päivä.

Kiitos kaikille, jotka olette ottaneet yhteyttä tavalla tai toisella.

Irja