1. Yhteiskunta ja työ

Ammattikoulutuksen tulee olla läheisessä yhteydessä työelämään ja alueensa työpaikkoihin. On esitetty vaatimus, että koulutuksen tulisi pystyä ennakoimaan yhteiskunnallista kehitystä ja uudistaa työelämän osaamista. Työelämä ja työpaikat ovat ammattikoulutuksen yhteistyökumppaneita, joilla on annettavaa toinen toisilleen. Erilaisten tehtävien ja erilaisten toimintakulttuurien takia niiden toimintatavat poikkeavat. Koululakien kautta yhteiskunta asettaa koulutukselle arvopohjan ja mm. sisällölliset tavoitteet. Koulutus uudistaa osaamista niin yksilötasolla kuin mm. työorganisaatioissa. Viime aikoina on korostettu koulutuksen roolia mm. alueellisten innovaatioiden ja kehittämisenvälittäjäorganisaationa.

Ammattikoulutuksen tavoitteet liittyvät ammattikasvatukseen, johon sisältyy toisaalta vaatimus yksilöiden kasvusta ja sivistystehtävästä sekä toisaalta työelämästä kumpuavat osaamisvaatimukset. Ammattikoulutuksen erityinen haaste liittyy työelämän nopeaan muutokseen.

Opettajien ja muiden koulutuksen kehittämisestä huolehtivien tuli olla hyvin ennakoivia, etteivät tavoitteet ja sisällöt olisi jäljessä työelämästä. Tätä koulutuksen ”jälkeenjääneisyyttä” pyritään lievittämään kiinteällä koulutuksen ja työelämän yhteistyöllä sekä uudistamalla koulutusta tutkivaan ja kehittävään toimintamalliin. Tästä syystä jälkeenjääneisyys voidaan jopa kirjoittaa lainausmerkkeihin, koska joissakin asioissa koulutuksen voidaan nähdä tänä päivänä olevan jopa edelläkävijä.

Yhteiskunnan ja työelämän muutoksia on usein kuvattu suurina ajanjaksoina, jolla on painottunut jokin tuotannontekijä. Maatalousvaltaisella kaudella korostui maa tärkeänä tuotannontekijänä.

Keksintöjen ja koneellistumisen myötä siirryttiin teolliseen yhteiskuntaan, jossa pääoma oli kriittinen tuotannontekijä, vaativathan koneet ja tehtaat suuria resursseja.

Elämme parasta aikaa postmodernia murroskautta, jossa teollinen yhteiskunta on muuttumassa tietoyhteiskunnaksi ja jo osittain verkostoyhteiskunnaksi. Päinvastoin kuin yleisesti tiedetään, tietoyhteiskuntanimitys ei johdu tietokoneista, vaan siitä, että tieto ja osaaminen ovat nousseet tärkeimmiksi tuotannontekijöiksi. Tietokoneilla on tosin tärkeä rooli tiedon jakamisessa ja käsittelyssä. Yhtä aikaa tietoyhteiskunnan kanssa muotoutuu verkostoyhteiskunta, jossa yhteinen tietäminen (kollektiivinen asiantuntijuus), kumppanuus ja verkostoituminen ovat oleellisia tekijöitä.

Uudesta tietoyhteiskunnan vaiheesta on ryhdytty käyttämään nimitystä ubiikkiyhteiskunta. Tässä uudessa uljaassa yhteiskunnassa älykkäät tunnistimet yhdistelevät ihmisiä ja asioita helpottaen monia käytännön toimintoja. Ubi-sana on yhteydessä sulautettuihin tekniikoihin (Ubiquitous computing), ”kaikkialla läsnä olevaan” tekniikkaan. Langattomuus on yksi järjestelmän tunnuspiirteitä. Uudet yhteiskuntavisiot tähtäävät innovatiivisiin ja yhteisöllisiin toimintamalleihin. Monet Suomen tulevaisuutta pohtivat työryhmäraportit korostavat tulevaisuuden menestystekijöinä luovuutta ja innovatiivisuutta (ks. esim. Luovuustrategia, Opm 2006, FinnSight2015 -raportti, 2006 ja Kansallinen innovaatiostrategia, 2008).

Uusiin osaamisvaatimuksiin

Työelämän muutos koskee erityisesti osaamisvaatimuksia, työsuhteita, työnjohtamista ja työorganisaation rakenteita. Osaajat ovat usein fyysisesti etäällä toisistaan, jopa eri puolella maailmaa, joten osaamisen kehittäminen tapahtuu enenevässä määrin tietoverkoissa. Kehittyneet sosiaalisen median eri muodot tarjoavat mahdollisuuden vuorovaikutukseen. Entistä tärkeämmäksi tulee työntekijöiden keskinäinen vuorovaikutus ja osaamisen jakaminen. On syntynyt uusia työtyyppejä, kuten mobiili monipaikkainen työ ja hajautettu, virtuaalinen työ. Tulevaisuudessa erityisesti monesta paikasta käsin tehtävä digitaalisten yhteistyöympäristöjen tukema työ lisääntyy työmatkustamisen vähetessä myös hiilijalanjäljen pienentämiseksi. (Hautamäki 2008, 8)

Seuraavaksi hahmottelemme, millaista osaamista tulevaisuuden organisaatiossa tarvitaan. Lähtökohtana on reflektiivinen ja kollektiivinen asiantuntijuus, joka on jotakin muuta, kuin mitä perinteisesti asiantuntijuudella on ymmärretty. Ekspertin asiantuntijuutta voidaan jäsentää neljän reflektiivisen ulottuvuuden, osaamisalueen näkökulmista:

Alan ammattikäytänteiden hallinta liittyy ekspertin toiminnan taitotieto-perustaan (ammatillinen reflektio, substanssin hallinta). Ekspertin toiminta on myös oman osaamisen kehittämistä. Hän pystyy arvioimaan ja kehittämään työtään ja työyhteisöään (tietämyksellinen ja kehittävä reflektio). Geneerinen osaaminen jäsentää ekspertin persoonallista tiedollista perustaa ja ihmiskäsitystä (itsereflektio). Ammatillinen kasvu on kasvua myös ihmisenä ja kansalaisena. Työyhteisöllinen reflektio (organisaatiohallinta, yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen) liittyy ekspertin toimintaan työyhteisössään.

Osaaminen on nykyään jaettua ja kehittyy mm. hiljaisen tiedon ulkoistamisen ja sisäistämisen jatkuvana muutosprosessina tiimissä ja koko organisaatiossa, myös ulkoisissa verkostoissa ja asiakaskontakteissa.

Lähde- ja kuvaviitteet löytyy painetusta teoksesa.